Varusteet viiden viikon vaellukselle

Kuten jo kerroin, vaellus koostuu tänä vuonna kolmesta eri pätkästä. Ensin vaellan seurassa viikon, sitten yksin viikon Muotkalla ja lopuksi kolme viikkoa ilman täydennystä. Tässä kerron varusteista ja vaatteista, joita kulkee mukana.

IMG_9771.JPG

Rinkkana Fjällrävenin naisten 75 litrainen Kajka. Se istuu selkääni kuin olisi siihen tehty ja suunniteltu. Pidän taskuista ja lokeroista erityisen paljon. Yksi tärkeä asia myös on se, että tähän rinkkaan saa helposti paljon tavaraa ulkopuolelle. Kolmen viikon osuudella joudun sitomaan ulkopuolelle ainakin teltan, makuupussin ja mahdollisesti myös vaatteet.

received_1073338359413373 (1)

Telttana koko reissun ajan on Fjällrävenin Abisko Shape 2. Sama kuin viime vuonna, mutta sinisenä. Painaa 2,3 kiloa, käyttäytyy hyvin tuulessa. Erittäin paljon tykkään siitä, että eteistilaa on yhtä paljon kuin makuutilaa. Rinkka mahtuu heittämällä sisään ja vielä voi kokkailla, ripustaa vaatteet kuivumaan ja kuitenkin jää kulkuväylä. Pidän tätä yksin reissatessa aikamoisena luksusmajoitteena, mutta pitkällä reissulla tilaa ei voi olla liiaksi. En ole sitä tyyppiä, joka on tyytyväinen pienen pressun alla. Tai ei pidä koskaan sanoa ei koskaan…

IMG_9752

Sisätiloissa on sitten tämmöistä. Olin kauan prinsessa ja nukuin solumuovilla PLUS ilmatäytteisellä. Nyt olen karaissut itseäni (lue: kasvattanut pehmusteet omaan kehooni) ja oppinut nukkumaan tuollaisella yhdistelmällä. Pätkäisin toisen Thermarestin Z-liten kahtia ja pidän tuota lyhyttä päkälettä torson alueella täyspitkän Z-liten alla. Makuupussina Fjällrävenin untuvapussi Sarek. Alkumatkalla yritän pärjätä two seasons regularilla, mutta kolmen viikon pätkälle vaihdan Three seasonsin, koska en tykkää palella.

IMG_9768

IMG_9770

IMG_9769

IMG_9789

Ja näillä sujuu liikkuminen. Vaelluskenkinä Hanwagin Tatrat, tauoille ja jokien ylityksiin Tevan keveimmät ja simppeleimmät sandaalit. Pidän sandaaleja villasukkien kanssa leirikenkinä jo nyt, vaikka kuulin sukat + sandaalit-yhdistelmän tulevan muotiin vasta ensi kesänä. Vaellussauvoina Black Diamondin Distancet. Hiilikuitua, ihanat, keveät ja käteen hyvin istuvat. Nämä oli mukana ja viime syksynä ja Vesa kävelytti näitä Kekkosen reitillä 1100 kilometriä. Olen kuvan ottamisen jälkeen teipannut toiseen sauvaan näkyvät merkit vaelluskengän varren korkeudelle ja polven korkeuteen, helpottaa jokien ylityksessä syvyyden määrittämistä.

IMG_9762

Alkureissun vaatteet koostuu näistä: Warmpeacen untuvatakki viileisiin iltoihin ja öisin tyynyksi, Fjällrävenin Keb eco shell-takki tuuleen ja sateeseen, Fjällrävenin Numbers-sarjan anorakkipaita vaelluspaidaksi, pitää vähän tuulta ja on tosi monipuolinen vaate kaikin puolin (taskuihin mahtuu puoli valtakuntaa), vasemmalla alhaalla Devoldin paksuimmat merinovillahousut, pidän illalla kuorten alla vähän niin kuin leirihousuina ja jos yöllä on viileetä niin yöhousuina. Fjellun Abisko eco shell kuorihousut on kivan keveet, löysä mitoitus ja kuminauhavyötärö + pitkät vetoketjut lahkeissa meinaavat sitä, että ne voi sujauttaa sateen yllättäessä vaikka vaellushousujen päälle. Vaellushousuina mulla on ekat kaks viikkoo Fjellun Nikka curved fitit. Kuvasta puuttuu henkäyksen ohut merinovillainen T-paita, jota voi pitää yöllä nukkuessa tai anorakkipaidan alla. Päähän on lierihattu tai Buffin tuubi, jossa on hyttyssuojakäsittely ja uv-suoja.

IMG_9764

Kolmen viikon taipaleelle vaihdan takkia, housuja ja paitaa. Punaiset Keb-pöksyt vahasin, että kestävät paremmin kulutusta ja hylkivät vähän likaa ja vettä. Abisko eco shell-takki on ihan vartalonmukainen. Paksumpi harmaa Fjellun merinopaita lämmittää tehokkaasti viileinä päivinä, lisäksi on ohut pitkähihainen merinokerraston paita yöksi, Buffin merinotuubihuivi ja lämmin polarfleece-pipo.

Kuvista puuttuu merinovillasormikkaat, alusvaatteet ja sukat. Sukkina on taas aina ohuet merinot alla ja perus villasukat päällä. Yöksi on aina villasukat, joita ei käytetä muuna aikana. Vaihdan varusteita kesken matkan, koska voin. Ei ole mukavaa olla kuukautta samoilla vaatteilla, ei, vaikka olisi miten askeettinen ihminen.

Ja nyt joku miettii että onpas kalliita merkkivaatteita ja varusteita. Niin on. Vietän ulkona paljon aikaa ja olen ihan tosissani miettinyt, mitä haluan käyttää. Minulle luonto ja sen hyvinvointi on vähintään yhtä tärkeä asia kuin omakin. Pidän Fjällrävenin tavasta tehdä asioita, kehittää uusia luontoystävällisiä materiaaleja ja kierrätysmateriaalien hyödyntämisestä. Eco shell kuorivaatteista puuttuu fluorihiiliyhdisteet, jotka ovat haitallisia ihmisille ja vesistöille. Näillä asioilla on minulle suuri merkitys! Olen juuri ilmoittautunut roskattomaksi retkeilykummiksi, joten voin olla luonnon ystävä myös jo varusteita valitessani.

Kalastusta. En ehkä ota fileerausveistä. Nämä ei paina paljon mitään. Siis tenkara ja vähän perhoja.

IMG_9784

Alkureissulle lähtee Opinellin taittoveitsi, loppumatkalle Rosellin puukko. Vispilä on Ikeasta lasten leikkikalu. Pieni Trangia lähtee taas mukaan kaasupolttimolla. Se nyt vaan on niin pomminvarma vekotin, vaikka painaakin. Loppuosuudella aion käyttää tulta niin paljon kun suinkin on mahdollista. Mukaan lähtee tietysti myös tulitikkuja.

IMG_9779

Kartta karttalaukussa, kompassikin siellä ja rinkkaan hätävaraksi gps. Gepsiin ostin nyt akun, että sitä voi ladata aurinkokennolla. Mukana on toki paristotkin varalta.

IMG_9781

IMG_9782

Turhaa painoa. Mukaan lähtee kirjan paksuinen kovakantinen muistikirja koko reissulle. Siinä on jo jokaisen viikon ruokalistat kirjattuna, muuten puhtaan valkoinen valmiina sinisille ajatuksille. Alkumatkalle otan lukemiseksi Ville Haapasalon ihmeellisiä kokemuksia ja kolmen viikon pätkälle englanninkielisen Into the Wildin. Enkuksi tulee luettua todella harvoin ja vähän, joten tuon luulisi riittävän kolmen viikon ajaksi. Kebnekaiselta Fjällstationilta ostettu pahvinen tunturikasvio ajaa kasvikirjan virkaa.

IMG_9786

Lisää ”turhaa” painoa… Elektroniikkaa yksi Kajkan sivutasku täyteen. Rullattava aurinkokenno lataa virtapankkia, otsalamppua ja puhelinta. Puhelimessa on hyvä kamera, hommasin lisäksi bluetooth näppäimistön, joten voin kirjoittaa helpommin vaikka tänne reissun päältä. Jouluvaloilla luon tunnelmaa jos illat hämärtää. Kamerana vanha uskollinen Canon eos 600d, mutta ekan viikon ajaksi sain Canonilta testiin M3 sarjan pienen järkkärin ja siihen erilaisia putkia. En lämpene ajatukselle, että vaihdan putkia vaelluksella (ja nyt en sano etten koskaan, koska tuo lainakamera vaikuttaa ihanalta ja eri putket, yllätys yllätys, ihanilta just erilaisiin tilanteisiin), joten otan mukaan vain laajakulman. Sillä saa avotunturit näyttämään parhaiten siltä, miltä ne näyttävät oikeasti.

IMG_9747

EA-pussissa on avaruuslakana, haavatyynyjä, antiseptisia puhdistuslappuja, laastaria, urheiluteippiä, sakset, peili, kirurginveitsi, ideaaliside, pinsetit, hakaneula, haavateippi, pihkasalva ja tiikeribalsami. Lääkkeinä on tonnista panadolia, ripuliin Imodiumia, allergiaan (jos hyttyset hyökkää) Kestineä, lihasrelaksantteja jäi sopivasti, kun joku aika sitten meni selkä jumiin ja jos jalka vaikka katkeaa ja luu töröttää pihalla, on tehokas lääke, jolla saan koko asian näyttämään lähinnä naurettavalta. Käyn vielä ostamassa Buranaa.

FB_IMG_1470569400899

Siinä kaikki noin suurin piirtein. Painoa ekan viikon osuudelle tuli 21 kiloa, mukaan on laskettu kaikki paitsi päällä olevat vaatteet. Juomapullona on litran Nalgene, pyyhkeenä vauvan harsovaippa, jekkupussissa kaikkee sälää korjailuun telttakaaren korjausputkesta jesariin, neulaa ja lankaa ynnä muuta tarpeellista.

En siis lähde grammoja viilaamaan, mutta olen saanut viime vuodesta kevennettyä ihan kivasti.

BlogiRentkiRent_FI

RetkiRent – Vuokraa retkeilyvarusteet, kuten teltat, rinkat, keittimet, makuupussit jne. toisilta retkeilijöiltä tai anna vuokralle omasi ja tienaa rahaa! 

 

11 Comments on “Varusteet viiden viikon vaellukselle

  1. Hei, ihan ekaksi pitää todeta, että luin viime syksynä suu auki ja ihastuksesta huokaillen koko edellisen yksinvaelluksesi blogitekstit. Ja nyt seuraan herkeämättä jokaista hetkeä, ehkä pieni samankaltainen haave mielessäni! Pakko mainita myös pieni hyväksi havaittu mukavuus-grammanviilaus vaellukselle: haluan itsekin ottaa aina kirjan mukaan ja parina edellisenä vuotena on mukana ollut MiKi- eli minikirja. Kevyt, pieneen tilaan mahtuva ja silti oikea kirja. Miinuksena se, että MiKi-valikoima ei ole vielä kovin laaja ja kirjavalinta pitää tehdä tarjonnan mukaan.

    Tykkää

    • Kiva kuulla että tykkäsit lukea! Tuo kirjavinkki olikin hyvä, täytyy tutustua aiheeseen. En ole koskaan kuullutkaan minikirjoista!

      Toivottavasti pääset nytkin reissufiiliksiin!

      Tykkää

  2. Olipas mielenkiintoinen ja kiva postaus! Mielenkiinnolla odottelen postauksia reissulta. Heh täällä pisti oikein naurattamaan Tevat ja villasukat kombo, sitä on tullut käytettyä jo reilun vuoden päivät 😀 Mieskin innostui omat Tevat saatuaan ja ollaan tänä kesänä oltu oikein yhdessä epämuodikkaita haha.

    Liked by 1 henkilö

  3. miksi vaihdat takkia? eli siis Suomeksi onko keb ja abisko eco shellillä jotain eroakin?
    Ihan sillä kysyn kun tuota kebiä olen tuijottanut silmät kiiluen monta kuukautta ja todennäköisesti menen sen ostamaan ympärivuotiseen arkipäivä ja vaellus käyttöön.

    Ilmeisesti on myös todella kestävä eli on ihan oikeasti ajateltu ettei 3-4 vuoden välein tarttis ostaa uutta, eli kalvotkin on asian mukaisesti kestäneet/ toimineet? 😀
    Mitä sun mielipiteitä olen lukenut niin talvella ja syksyllä toimii ainakin moitteettomasti, mites kesä olosuhteet, ottaisitko ainoaksi takiksi mukaan vaellukselle?

    Vaikka tämä alkaakin jo vaikuttaa kuin miltäkin eduskunnan kyselytunnilta niin vielä on kysyttävää kuin 5-vuotiaalla 😀
    Kun tuo hajoaa ostatko samanlaisen ja jos nyt ostaisit, ostaisitko saman kokoisen vai pienemmän että taukotakki menisi tuon päälle?

    Tykkää

    • Keb on kolmikerroskuori ja Abisko 2,5 kerroksinen. En sitten vaihtanutkaan takkia, koska Keb on toiminut niin hyvin. Sivuilla olevat vetoketjut saa auki läpivedoksi tarpeen tullen. En ostaisi pienempää jos saisin uudelleen valita. Jos on sadekeli, on mahtavaa kun untuvatakin saa sisälle. Muutenkin kiva kun on tilaa liikkua. On kestänyt hyvin, en edes ole kyllästänyt millään, pessyt vain likaisista kohdista. Ja ottaisin ainoaksi takiksi.

      Tykkää

  4. kiitoksia näistä, nyt entistä varmemmalla ololla kohti kauppaa 😀
    oletko kuullut telttavaloista?
    http://www.valostore.fi/fi/tuote/fenix_cl20_lyhty/
    Ei ole itsellä kokemusta mutta vaikuttaa aikas hyvältä, näiltä kaveireilta kans löytyy lamppuja joka lähtöö muutenki oon tykänny 🙂

    PS. tässä jonkun aikaa olen ollut blogisi suurkuluttaja ja facebookissa aloin seuraamaan kun ekan kerran kuulin kuukausi yksi erä massa, keep going 😀

    Tykkää

    • Kiva jos jutut on semmosia että niitä jaksat lukea 😀

      Itse en hirveesti lamppuihin oo perehtyny. Mulla on joku blackdiamondin telttavalaisin, mut nyt on mukana patterilla toimivat jouluvalot. Ostin vielä vahingossa värilliset, joten aika rajua!

      Tykkää

  5. Hei, hirmu mielenkiintoisia tekstejä sinulla. Odotan innolla aina uutta! Nämä ovat vasta alkajille todella informatiivisia ja tärkeitä juttuja lukea 😊 Minulla heräsi kysymys, että käytätkö teltan pohjalla makuualustan alla mitään maan kosteutta blokkaavaa avaruushuopaa tms?

    Tykkää

  6. Tällä reissulla sinulla oli trangia mukana. Itseäni kiinnostaisi joku kevyempi keitin. Onko sinulla kokemusta näitä pienistä ja kompakteista keittimistä?

    Tykkää

Jätä kommentti Suvi H Peruuta vastaus