Vaellan, siis elän

Tiedän, etten ole samanlainen kuin moni muu. Tunnen monessa asiassa ja tilanteessa oloni ulkopuoliseksi ja vähintäänkin vaivaantuneeksi. En omista yksiäkään ”naiskenkiä” ja olen jo kuukausia etukäteen hermona, jos olen menossa tilaisuuteen, jossa edellytetään niinsanottua parempaa pukeutumista.

En rentoudu shoppailemalla, kuten moni nainen sanoo tekevänsä. Saan kyllä mielihyvää, kun saan hommattua uusia retkeilytarvikkeita, mutta ne tulevat talouteen harkinnan ja tarpeen kautta. Vertaan itseäni kenkiä ostaviin naisiin, minä vain ostan telttoja ja taittoveitsiä. En siis voi tuomita ketään. En näe itseäni käymässä kuntosalilla tai muutenkaan ajavan autolla puolta tuntia suuntaansa päästäkseni hikoilemaan. Jos haluan treenata, aloitan sen homman heti kotiovelta raikkaassa ulkoilmassa.

Tiedän kuitenkin olevani nainen, olenhan tullut äidiksi kolme kertaa. Silti en ole sellainen äitikään, mitä pidetään ihanteellisena kuvana hellästä ja huolehtivasta äitihahmosta. Pidän kyllä huolen siitä, että lapsillani on kaikki mitä he tarvitsevat, turvaa, suojaa ja rakkautta, mutta en elä lasten kautta elämääni. Haluan säilyttää oman minuuteni, persoonani ja elää omaakin elämääni. Jos en saa toteuttaa itseäni, en ole hyvää seuraa kenellekään. Olen myös vaimo, mutta en kaipaa miestä rinnalleni koko ajan, en halua tehdä kaikkea yhdessä, enkä pode ikävää kuukaudenkaan eron aikana.

Minulle luonnossa liikkuminen ja oleminen antaa paljon. On kaikkien parhaaksi, että saan viettää aikaa yksin. Jos kuluu viikko, etten ole saanut olla yksin edes muutamaa tuntia, alkaa tulla levoton olo. Ärsyynnyn ympärillä olevista äänistä, hälinästä ja liikkeestä. Jos ei mikään muu ole mahdollista, menen edes lähimetsään imemään itseeni rauhaa ja voimaa. Parhaiten kuitenkin saan itseni omalle taajuudelle viettämällä vähintään viikon poissa tutuista ympyröistä.

Pitkät reissut ovat pistäneet arvo- ja ajatusmaailmaa uuteen uskoon. Itse olen muuttunut monella tapaa. En ole enää niin ehdoton, mitä olin ennen. Jos opetan ihmisille villiyrttien käyttöä, voin silti syödä joskus lihiksen. Jos elän hyvin luontoa säästävää elämäntapaa arjessa, voin välillä mennä kaupunkiin ja tanssia aamun pikkutunneille. Asiat eivät enää sulje toisiaan pois, päinvastoin ne vahvistavat kokemuksia ja tekevät niistä syvempiä.

Olen alkanut puhumaan asioista enemmän, suorempaan ja syvemmin. Minua ei kiinnosta mitä kukin söi eilen lounaalla, vaan ennemminkin se, mikä kenetkin teki viimeksi iloiseksi tai mikä sai itkemään. Jos ei ole asiaa, voidaan olla hiljaakin. Hiljaisuus on hieno asia.

Vaeltaminen saa minut iloiseksi. Vaikka 25 kiloa rinkassa loputtomalta tuntuvien polkujen kävelyssä ei monen mielestä olisi mitään järkeä, minulle se on sitä, mikä antaa syyn hengittää. Kun heitän rinkan pois selästä ja istahdan sen viereen tunturilla tai sammalmättäällä, koen saavani jotain sellaista, mitä en saa missään muualla. Kun istun siinä hiljaa ja kuuntelen tuulta tai lintuja tai veden virtaamista, en kaipaa siihen hetkeen ketään enkä mitään. Tunnen, että olen löytänyt puuttuvan palani ja se on minulle luonto.

Toki vaeltaminen antaa muutakin. Saan kehittää itseäni, fysiikkaa ja henkistä kestävyyttä. Olen oppinut tuntemaan aika hyvin itseni ja kehoni, tiedän mitä kestän ja miten mistäkin selviän. Venytän rajojani joka reissulla uuteen suuntaan, kohtaan pelkojani ja otan asiat vastaan sellaisina kuin ne tulevat. Vaeltaessa olen elossa. Olen osa luontoa, eläin muiden joukossa. En asetu minkään yläpuolelle, pikemminkin yritän sulautua joukkoon.

En koe olevani valmis, kaukana siitä. Minulla on paljon opittavaa. Saan valtavasti mielihyvää siitä, kun eteen tulee ennenkokematon tilanne. Tai kun kuuntelen kokeneen retkeilijän luentoa auditoriossa, vaeltajan tarinointia autiotuvassa kamiinan kajossa, luen lehdistä, kirjoista ja blogeista toisten kokemuksia. Koen oppivani joka päivä jotain uutta. Seuraan kaikkea retkeilyrintamalla liikehtivää. Minua kiinnostaa kaikki siihen edes välillisesti liittyvä. Saunanlauteillakin visioin vaellusvaatteita tai varusteita, joita kaipaisin, mutta joita ei ole vielä olemassakaan. Haluaisin uudistaa asioita, itseänikin, pysyä lähellä luontoa, mutta kiinni hetkessä.

Rinkka selässä kävellessä pääni tyhjenee, jossain vaiheessa vasen väärässä asennossa oleva lapaluuni asettuu kivuttomaan tilaan ja jalkani kulkevat kuin itsestään. En enää mieti jokaista askelta, saatan kulkea useita kilometrejä muistamatta jälkikäteen mitään. Etenkin kun nousen paikkaan, josta näen kauas, en tunne mitään muuta kuin puhdasta riemua. Ahkio perässä loivaa ylämäkeä noustessa on suksen osuttava hangen pintaan juuri oikeassa asennossa, että pito säilyy. Ahkio tulee perässä, hitaasti ja tasaisesti, vaikka se raskas onkin. Lasken askeleita sataan, kahteen, kolmeen, neljään. Olen robotti, yli-ihminen, joka jaksaa mitä tahansa. Mäen päällä olen itselleni sankari, jota mikään mahti maailmassa ei lannista. Nuo tunteet saavat minut onnelliseksi vielä viikkoja reissun jälkeenkin.

Viimeksi eilen tunsin lämpöä rintalastan alla, kun kuuntelin luentoa. Kokenut reissumies puhui siitä, miten jokaisella on mahdollisuus tehdä valintoja muokatakseen elämäänsä mieleiseensä suuntaan. Ettei kävisi niin, että huomaa jossain vaiheessa ajautuneensa tekemään jotain, josta ei edes nauti. Suuret kokemukset, pienetkin vau-hetket saavat asiat tuntumaan ja näyttämään arjessakin erilaisilta. Itselleen voi kirjoittaa ylös tavoitteen ja pyrkii sitten tietoisesti sitä kohti.

Viihdyn ihmisten seurassa, jotka ovat löytäneet oman juttunsa. Ihmiset, jotka suhtautuvat intohimoisesti johonkin, ovat lumoavaa seuraa, oli se kiinnostuksen kohde mikä tahansa. Tunteen palo tekemiseen johtaa yleensä tuloksiin, niin henkisesti kuin konkreettisestikin.

Koen olevani oikealla tiellä.

RetkiRent – Vuokraa retkeilyvarusteet, kuten teltat, rinkat, keittimet, makuupussit jne. toisilta retkeilijöiltä tai anna vuokralle omasi ja tienaa rahaa!