Tämä talvi yllätti. En yleensä sairastele, mutta nyt olen saanut oikein täyslaidallisen. Sen takia retkikuvat ja -kuulumiset on olleet vähissä. Yli kuukausi sitten podin ärhäkkää flunssaa ja se jätti keuhkoihini jotain kummallisia ahtaumatiloja. On tuntunut siltä, että keuhkot ovat nyrkin kokoiset. Kaikki liikkuminen on nostanut sykkeen todella korkeaksi. Liikkumisella en tarkoita lenkkeilyä tai muuta urheilua, vaan esimerkiksi pihalta toiseen kerrokseen portaita kävelyä. Olen ollut äärimmäisen väsynyt, nukkunut päiväunia kunnon yöunien päälle. Viikko sitten menin lääkäriin. Minusta on nyt otettu tuhottomat määrät verta, usea sydänfilmi, keuhkojen röntgenkuvat, keuhkojen magneettikuvat ja pääsin kokeilemaan sekä ambulanssi-, että kelataksikyytiä. Tosissaan siis ottivat, olin ihan ihmeissäni (ja kauhuissani) kaikesta härdellistä. No, onneksi ei löytynyt mitään vakavaa!
Tämä on ollut kova pala minulle. Todella kova.
Nyt keuhkoja hoidetaan astmalääkkeillä, enkä enää hengästy puhumisesta. Ehkä ensi viikolla uskallan alkaa jo vähän käymään rauhallisilla kävelyillä. Tuntuu kuin kunto olisi romahtanut ihan nolliin. Luotan silti siihen, että se palaa nopeasti ennalleen. Kunhan vaan pääsen liikkeelle.
On tässä silti ollut jotain mukavaakin. On ollut aikaa miettiä omaa elämää, tekemisiä ja tapoja. Pari kuukautta sitten jätin ottamatta lihaa lautaselle. Opettelin juurella leipomisen taidon ja vaihdoin bensasyöpön autoni vähäkulutuksiseen pakettiautoon. Paku on melkoinen persoona, sen erottaa jo kaukaa…
Reissuauto.
En muista milloin olisin pitänyt näin pitkän tauon reissuista. En edes yhtä yötä ole käynyt nukkumassa metsässä aikoihin. Pohjoisessa olen ollut viimeksi 126 päivää sitten. On ikävä.
Viime talven pisin ylämäki.
Ehkä tämä tästä kirkastuu. Askel kerrallaan. Nytkin paistaa aurinko.
Kuukausi yksin erämaassa 
Pikaista toipumista, mutta älä liian aikaisin ala rasittamaan itseäsi. Olet nuori vielä niin ehdit retkeillä vielä riittämiin.
TykkääTykkää
Toipumisia.
Itsellä vuosi sitten sama juttu; tammi-helmikuun vaihteessa flunssa ja tuntui kuin olis keuhkot vaihdettu mini-kokoiseen minigrip-pussiin, joka vielä puoliksi kiinni. Hapenotto tuntui mahdottomalta vaikka kaikki arvot oli hyvät, jopa loistavat. Palautuminen otti 5 kuukautta mutta kyllä se sieltä taas tuli, jaksaminen ja olo ettei kuole hapenpuutteeseen. Luonnonpäivänä huiputin kaatosateessa Saana-tunturin 🙂
Hienoa, että on sinua tutkittu huolella ja hyvä ettei mitään vakavaa ole löytynyt.
Turhauttavaa varmasti on tuo ”odottelu”, mutta ota (kuten olet jo ottanutkin) se positiivisena taukona ja tarkastelumahdollisuutena, terveyden kanssa ei ole leikkiminen. Kuten Eila jo kirjoitti, ehdit vielä retkeillä … mihinkään ei ole kiire ❤
TykkääTykkää
Tsemppiä tosivaeltajalle👍kyllä Sie tuostakin toivut.
Pipa ja Tepi Lpr🐕🐶
TykkääTykkää
Sattuu sitä nuorillekin. Olen lähdössä kaamosretkelle tunturikerhon vaeltajien kanssa perjantaina. Sinulla näyttää olevan kuvassa ahkion päällä tuo makuusäkki. Ostin samanlaisen ja kokeilen sitä vaelluksella. Ihmettelen vain, ettämiten se pysyy, kun sillä on pituutta 185sm. Ahkioni..
on Fjälpulkken.
Eallat dearvan!
Kari
TykkääTykkää
Moro..olipa ikävä kuulla..pärjää ja parenemisia. Kyllä se siitä kunto kohenee. Malttia vaan .-peku
TykkääTykkää
Ethän ole polttanut itseäsi myös loppuun kaikessa työn ja retkeilyn lomassa? Itse en jaksanut kohtalaisessa kunnossa (ei rapa eikä huippu) olevana ihmisenä kävellä edes kilometriä saati kuvitella meneväni 10km päiväretkelle, kun väsytin itseni totaalisesti. En väitä etteikö lääketieteellisellä selityksellä olisi tekemistä asian kanssa, mutta tuli mieleen tämä oma tarinani.
TykkääTykkää
Heippa ja terveiset Varsinais-Suomesta. Olen iloinen, että löysin blogisi koska se vaikuttaa mielenkiintoiselta 🙂 Paranemista sinulle!
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos! Kiva kuulla että tykkäät!
TykkääTykkää