Mitä olenkaan tehnyt? -Omituisia ja ei niin omituisia töitä

Olen tehnyt monenlaisia hommia elämäni aikana. Ehkä etsin omaa unelmatyötäni poissulkemismenetelmällä, en tiedä. Ainakin yhden olen huomannut; sovin paremmin itsenäiseksi yrittäjäksi, kuin yhdeksästä viiteen puurtajaksi.

Nuorena olin töissä huoltoasemalla, leirintäalueella, pyydystin rapuja myyntiin ja olin lapsenlikkana. Tein myös maatalouslomittajan hommia; lypsin lehmiä ja hoidin vasikoita. Parikymppisenä siivosin yksityisten ihmisten koteja, myin baarissa viinaa ja jäin vielä siivoamaan kapakkaa myyntiajan päätteeksi. Käsityökaupassakin olen ollut myyjänä ja ommellut vaatteita tilauksesta yhden kangaskaupan asiakkaille.  Maisematauluja tein kuivapastilleilla maksua vastaan tutuille ja sukulaisille. Jossain vaiheessa haaveilin ryhtyväni taiteilijaksi, sitten puusepäksi. Käsillä tekeminen ja taiteilu on aina ollut lähellä sydäntä.

Aika kauan touhusin vanhan tavaran parissa, tavallaan vieläkin. Pyöritin ensin omaa retrotavaran nettikauppaa, jonka kautta myin Japania myöten. Perustin myöhemmin pienen kivijalkaliikkeen, jossa myin 50-, 60-, ja 70-luvun tavaraa ja valikoituja vintagevaatteita. Kauppa oli aika suosittu, vaikka se piilossa olikin ja auki erikoisiin aikoihin. Laajensin sitten isompaan liikkeeseen ja otin myös vanhemman antiikin valikoimiin. Se liike oli ihana! Ja työkin. Kiersin myös myymässä antiikkimessuilla ja tapahtumissa, lämpimiä muistoja on myös Kuopion torilta. Koko ajan oppi uutta, uusia ihmisiä tuli ja meni ja omaa tekemistään pystyi kehittämään.

Vaikka työstä tykkäsinkin, kaipasin muutosta. Koti on edelleen vanhaa tavaraa pullollaan ja metsästän sitä jatkuvasti. Muutimme toiselle paikkakunnalle ja laitoin pillit pussiin. Halusin opiskella valokuvausta, mutta sattumien kautta meninkin eräopaskouluun.

Eräopashommat oli 8 vuotta sitten erilaisia kuin nyt. Sillä ei perhettä elättänyt, keikkoja oli vähän ja satunnaisesti. Aloittelijana tein mitä muutkin oppaat, kiersin yrityksissä houkuttelemassa työporukoita virkistyspäiviä viettämään. Markkinointi oli hieman erilaista, mitä se nyt on… Kun laskuvuori meinasi kaatua päälle, tein ihan mitä tahansa töitä, mistä maksettiin ja mihin minut huolittiin. Tartuin hommaan kuin hommaan, mutta takaraivossa oli kuitenkin ajatus siitä, että erähomma on se minun juttu. Olin töissä isossa keittiössä ilman minkäänlaista kokkikoulutusta, pienessä majatalossa petaamassa sänkyjä ja kokkailemassa ja leikkaamassa ruohoa matkailukeskittymän mökkialueilta päältäajettavalla, jollaista en ollut koskaan käyttänyt. Kannoin risuja metsätöiden jäljiltä traktorin lavalle ja keräsin marjapehkoista herukoita. Yhdestä paikasta sain vakituisen työpaikankin, mutta ei se ollut minua varten. Alle vuoden jaksoin sinnittellä ennen lopputilin nostamista. Päätin keskittyä kehittämään oman alani työtä, halusin panostaa siihen täysillä.

Kun lopetin vieraissa töissä käymisen, alkoi homma toimia. Ja kun lopetin apinoimasta muilta, meni vielä paremmin.

Ehkä se on minun vahvuuteni, vaikka joskus se tuntui melkein kiroukselta. Halu tehdä omalla tavallani.

Nyt on taas ilmassa uusia tuulia. Toukokuun alusta lähtien olen entisten hyviksi havaittujen hommien lisäksi pyörittämässä Isojärven kansallispuiston kämppäkahvilaa ja puiston palveluja. Olen ihan mielettömän innoissani, koska taas pääsen opettelemaan uutta itse tekemällä. Saan päättää mitä siellä tarjotaan, saan suunnitella kävijöille tapahtumia ja palveluja. Pääsen tapaamaan luonnossa viihtyviä ihmisiä ja auttamaan heitä tarvittaessa.

Ehkä olen ollut aina yrittäjä, tai jonkunasteinen elämän seikkailija. Valmiiseen pöytään on niin tylsä joka päivä istua.

Kaikki kuvat Isojärven kansallispuistosta, osa 10 vuoden takaa.