Retkeilijän vastuu

Työpaikkani on luonto. Se antaa minulle elannon ja tarjoaa mahdollisuuden ansaita leivän pöytään, ihan kuin mikä tahansa työ tekijälleen. Ehkä juuri sen takia olen vuosi vuodelta enemmän alkanut kiinnittämään huomiota työpaikkani kuntoon ja vastuuseeni sen hyvinvoinnin ylläpitämisessä.

Olen pohtinut myös retkeilijän vastuuta, siitä ei juurikaan puhuta. Meillä oli aiheesta pitkät keskustelut ystäväni Petterin kanssa, kun kävimme metsäretkellä Porvoossa. Retkeilijä saa luonnossa liikkuessaan paljon. Tarjolla on oppimisympäristö, liikuntapaikka, rentoutumisen, luovuuden ja kauneuden kehto, josta jokainen siellä liikkuva hakee jotain itselleen sopivaa. Kukin varmasti pitää luonnossa liikkumistaan ja siellä vietettyä aikaa tärkeänä, mutta harva tuntuu miettivän asiaa sen syvällisemmin. Mielestäni sitä pitäisi miettiä!

Monesta harrastuksesta ollaan valmiita maksamaan muutenkin kuin varusteiden hankinnan osalta. Työtiloistakin maksetaan vuokraa. Miksei sitten luonnolle voisi maksaa ”käyttökorvauksia” siellä vietetystä ajasta? Ja miten sen tekisi?

Matkustelu on suosittua ja lentämiset voi kompensoida. Se ei kuitenkaan poista lennon aiheuttamaa haittaa luonnolle, mutta puhdistaa vähän kompensaatiomaksun suorittavan omatuntoa. Ainoa keino vähentää lennoista aiheutuvia päästöjä on vähentää lentämistä. Ihan sama yksinkertainen logiikka pätee kaikessa luontoa kuormittavassa toiminnassa. Vain vähentämällä kulutusta luonto kuluu vähemmän!

Työpaikkakorvaukset

Ammattilaiset, eli vaellus- ja eräoppaat, maksavat Metsähallituksen mailla työskennellessään käyttökorvauksia maanomistajalle. Jokaisesta asiakkaasta maksetaan vuorokausi- tai asiakaskohtainen käyttömaksu, joka on 1,22€+alv. Tämä koskee paikkoja, joissa on mitä tahansa rakenteita, kuten pitkoksia, tulipaikkoja tai vaikka melontaa helpottavia laitureita. Kuulostaa loogiselta. Maksamme siis korvauksia siitä, että joku on rakentanut reitit ja kuskannut polttopuita meille valmiiksi. Ammattilaisen vastuuseen luontoa kohtaan voisi ajatella kuuluvan myös sen, että opastaa asiakkaita vastuullisesta toiminnasta. Ja ylipäätään luonnon hyvinvoinnista. Kaikille ei ole edes selvää, että kansallispuistot ovat ensisijaisesti luonnonsuojelualueita.

Tavallisen retkeilijän keinot

Mitä keinoja tavallisella retkeilijällä sitten on? Retkeily ja luonnossa liikkuminen on ilmaista ja jokaisen oikeus, miksi siis tuhlata aikaa tai rahaa? Voiko jotain muka tehdä ilmaiseksi?

Voi. Paljonkin.

Ehkä tärkein asia on se, että ylipäätään kiinnittää huomionsa enemmän ympäristöön itsensä sijaan. Harvaa kiinnostaa politiikka, vielä vähemmän kunnallispolitiikka. Syytä olisi kiinnostaa, sillä kunnissa päätetään myös kuntien luonnosta ja metsien kohtaloista. Kuntavaaleissa kannattaakin äänestää sellaisia ehdokkaita, jotka puolustavat luontoa ja juuri niitä sinulle tärkeitä lähiluontokohteita.

Eduskuntaan äänestettävien merkitys on vielä suurempi, sillä he ovat hyväksymässä ja laatimassa lakeja ja asetuksia, joiden ansiosta tai takia luonto joko elpyy tai kärsii.

Itse seuraan kunnallispolitiikkaa kaupungin nettisivuilta. Luen kokouspöytäkirjojen otsikot ja otsikoista pidemmälle, jos aihe tuntuu tärkeälle. Seuraan lautakuntien jäsenten kokouskäyttäytymistä; kuka esittää vastalauseita, kuka ehdottaa jotain minulle tärkeää. Perustan seuraavien vaalien äänestyskäyttäytymiseni näihin. En siis todellakaan äänestä ketään vain sen takia, että hän on tuttu tai kiva tyyppi!

Olen aina kokenut äänestämisellä olevan merkitystä. Tunne on vahvistunut vuosi vuodelta, kun olen ymmärtänyt oman voimattomuuteni suoraan vaikuttamiseen.

Äänestämisen lisäksi on paljon muitakin asioita, joilla luonnolle voi maksaa takaisin. Isoin, ja selvästi tuottoisin konsti on kuluttamisen vähentäminen. Meitä ihmisiä nimitetään kuluttajiksi ja se on kaikille ihan okei. Mietitkö koskaan mitä se tarkoittaa? Jokainen tavara, sen valmistaminen ja ostettavaksi saaminen kuluttaa luonnonvaroja. Myös ne tuotteet, jotka ovat luomua, ekoa tai eettistä ja vastuullista. Parasta olisi opetella harkitsemaan huolellisemmin ostoksiaan ja ostaa vain tarpeeseen. Ihminen pärjää yllättävän vähällä.

Mutta jos on pakko ostaa jotain, miten osaa ostaa järkeviä tuotteita? Tuotteen alkuperän ja vastuullisuuden saa kyllä suhteellisen helposti selville nykyään, jos tuotteen valmistaja ylipäätään välittää vastuullisuudesta. Tällaiset toimijat ilmoittavat sen näkyvästi ja avoimesti. Vastuullisuus on hankala sana. Se ei merkitse pelkästään luonnosta huolehtimista, vaan myös työntekijöiden kohtelusta (työolot, palkan riittäminen elämiseen ym). Pikamuoti ei ole koskaan vastuullista! On aina fiksumpaa ostaa harvoin ajattomia ja kestäviä vaatteita, kuin kulkea muotivirtausten mukana.

Parsi ja paikkaa! Jos vaate tai varuste menee rikki, kannattaa aina miettiä voiko sen korjata. Tai jos joku varuste osoittautuu käytössä jollain tapaa epäkäytännölliseksi, voisiko sitä tuunata omaan käyttöön sopivammaksi. Usein mietitään, ettei esimerkiksi telttaan voi tehdä muutoksia, muuten sen arvo laskee. Arvo kenen silmissä? Jos teltta on sinun käyttöösi tarkoitettu, pienet muutokset tekevät siitä sinulle arvokkaamman.

Kierrätä ja lainaa. Kaikkea ei tarvitse omistaa. Lähellä minua on senioritalo, jossa on taloyhtiön yhteinen auto. Fiksua! Ihan yhtä hyvin kaveriporukoissa voisi olla yhteisiä retkeilyvarusteita, jos käyttö on satunnaista tai säännöllisen epäsäännöllistä. Varusteita voi vuokrata nykyään helposti, joten kovinkaan paljoa ei ole pakko ostaa omaksi retkeilyä harrastaakseen. Varusteita voi, ja kannattaa, kierrättää. On paljon kirpputoreja ja ryhmiä, joista voi tehdä hyviä löytöjä tai voi luopua omistaan. Uutena ostaminen ei ole pakollista.

Kiertotalous on muutenkin luonnolle hyvä asia. Kaikki, minkä voi kierrättää, kannattaa kierrättää. Roskien ja jätteiden lajittelu alkaa olla jo itsestäänselvyys kaikille. Kierrätysmateriaalit kehittyvät ja korvaavat luonnosta otettavia raaka-aineita.

Vastuullisuus ulottuu siis luonnosta myös arkeen ja sen valintoihin. Vaikka eniten luontoa saastuttavat ovatkin tehtaita, kaivoksia, telakoita sun muita, on tavallisellakin ihmisellä vaikutusta. Pienistä puroista syntyy isoja virtoja (klisee, eikä kuitenkaan). Laskimme tyttöni kanssa vuosia sitten montako shampoo- ja hoitoainepulloa vähemmän maailmaan syntyy jätettä, kun vaihdamme pahviin pakattuun palashampooseen. Tulos oli jotain 9000 kappaletta, jos pesemme hiukset kaksi kertaa viikossa. Tämä yksinkertainen esimerkkivalinta kertoo siitä, että niinkin tavallinen asia kuin hiustenpesu, voi vastuullisemmin tehtynä tuottaa luonnolle edes vähän pienempää jätekuormaa. Ja elämässä noita valintoja riittää. Ihan tavallisia asioita aina syömisestä liikkumiseen. Pitää vain miettiä hetki, ottaa asioista selvää ja tehdä valinta.

En ole puhunut vielä mitään retkietiketistä, enkä puhu. Sen tuntevat kaikki, ja jos eivät, siitä voi lukea Luontoon.fi sivustolta. Tiivistettynä: Otetaan vastuu omasta käyttäytymisestä, huomioidaan luonto ja kanssaeläjät.

Luonnonsuojelu on tärkeää. Ilman sitä meillä ei olisi esimerkiksi kansallispuistoja. Ilman aktiivisia luonnon puolustajia ei yhtään kansallispuistoa tai muuta suojelualuetta olisi perustettu. Yksittäisenkin ihmisen huoli luonnosta on tärkeä ja se kuuluu tulla kuulluksi. Aktiivisuutta voi osoittaa esimerkiksi nostamalla asioita esille somessa tai mediassa. Mielenosoituksiin osallistumisestakaan ei tarvitse maksaa. Keskustelu, opiskelu ja aiheen ympärillä olevien uutisten seuraaminenkin vie sinulta vain aikaa, mutta antaa käsitystä luonnon tilasta. Myös luonnosta roskien kerääminen on hyödyllistä ja palkitsevaa puuhaa.

Keinoja on monia. Toistan nyt itseäni ja sanon uudestaan tärkeimmän: On otettava vastuu tekemisistään. On annettava luonnolle vuorostaan jotain takaisin.