Varustelista vaellukselle

Minulla ei ole vuosia käytössä ollutta varustelistaa käytössä, vaan teen sen joka vuosi uudelleen. Tähän on selkeä syy! Jokaikisellä vaelluksella opin jotain. Lähden mielelläni reissulle avoimin mielin, vähän kuin opiskelemaan uutta. Viime vuonna olen saattanut olla jostain varusteesta täysin eri mieltä ja se saattaa muuttua seuraavaa vaellusta ajatellen tarpeettomaksi tai päin vastoin.

Avaan tässä 10 vuoden aikana hioutunutta viimeisintä listaani. Kerron jokaisen varusteen kohdalla millainen jokin mukana kuljettamani varuste on ja perustelen miksi se on osoittautunut hyväksi. Kannattaa kuitenkin muistaa, että vaeltaminen on minulle rakkaan harrastuksen lisäksi myös työtä. Viikon pari vuodessa vaeltava pärjää rahallisesti vähemmällä panostuksella. Itse haluan varusteilta nimenomaan kestävyyttä, koska käyttöä ja kilometrejä kertyy vuodessa paljon.

Jaan oman varustelistani erillisiin osioihin. Koti, keittiö, vaatteet ja muut. Kodilla tarkoitan yösijaa, eli nukkumisessa ja leirissä hengailuun tarvittavia kamoja. Ja kyllä, pidän jokaista leiripaikkaa sen hetkisenä kotinani.

VAELLUKSEN VARUSTELISTA:
Rinkka ja sadesuoja Itselläni on käytössä Kajka 75 litraa. Joudun kantamaan opasreissuilla aina vähän enemmän tavaraa kuin normaalisti, tämä rinkka on mukava selässä painavanakin. Vaikka tämä on painava tyhjänäkin, siinä on paljon asioita mistä pidän; tilavat sivutaskut, kestävät materiaalit, toimivat vetoketjut jne
Koti / leiri:
teltta Telttaa vaihtelen. Tykkään kuitenkin, että rinkka mahtuu kokonaan sisälle. Eli käytännössä majoitun aina yksin kahden hengen teltassa.
makuupussi Käytän kolmen vuodenajan untuvapussia. Toukokuun alusta syyskuuhun on pussin mukavuuslämpötila -2 (Fjällräven Singi) ja syyskuussa vaihdan vähän järeämpään -6 (Cumuluksen Panyam 600) pussiin.
ilmatäytteinen makuualusta ja solumuovin pätkä Vaihdoin ilmatäytteisen tänä vuonna Expedin Synmatiin, koska olen kylkinukkuja. Thermarestin z-liten olen pistänyt kahteen osaan, toinen pätkä kulkee mukana istuinalustana ja yöllä se on lantion kohdalla ilmatäytteisen alla.
tiskirätti (rullalla oleva wettex on paras, voi kuivata telttaa, astioita, jalkoja joen ylityksen jälkeen yms.)
Keittiö
keitin ja polttoaine Mukana on jo vuosia kulkenut sama setti, eli Msr Pocket rocket ja 800ml Toaksin titaanikattila. Kaasuna Tarmo toimii ihan samalla tavalla kuin Primus.
muki ja lusikka Olen jo kauan kuskannut mukana puolen litran kannellista tosi rumaa mukia (Sea to summit). Siinä on eriste, joka pitää juoman tosi kauan lämpöisenä, ihan huippu! Syömävehkeenä on Kupilkan luha. Syön ruuan suoraan kattilasta.
tiskaus Tiskaan keittämällä sentin vettä kattilassa, en siis kuskaa tiskiharjaa tai -ainetta.
tulitikut on minigripissä mukana, sytkäri koko ajan taskussa
taittoveitsi Vaelluksella pärjää ilman järeää puukkoa. Riittää kun saa voita paketista irti. Itse käytän Benchmade Bugout veistä, on ihanan kevyt.
juomapullo Litran oranssi Nalgene on varmaan jo 9 vuotias, iso suuaukko helpottaa täyttämistä. Kun reissaan tunturiylängöillä, on mukana aina varmuudenvuoksi kaksilitrainen vesipussi.
roskapussi


Ensiapu ja hygienia:
– ensiside
– pari sidetaitosta
– särkylääke
– allergialääke Olen tosi allerginen hyttysille ja niistä pienemmille.
– palovammageeli
– Imodium / ripulilääke
– urheiluteippi ennaltaehkäisee rakkojen syntymisen
– rakkolaastari
– laastari
– yksittäispakattuja desinfiointipyyhkeitä

-idealsiderulla

-pihkasalvaa
– kuukautissuojia pitkäkestoinen fyysinen rasitus voi muuttaa kiertoa ja kuukautiset saattavat yllättää
– hammasharja ja tahna
– wc-paperi

Korjaus:
– neula ja lankaa pieni määrä lankaa riittää
– hakaneula voi käyttää myös pyykkipoikana
– ilmastointiteippiä muutama kierros korjausholkin ympärillä
– ohutta rautalankaa
– pari pientä nippusidettä
– pieni pikaliima tavaroiden ja haavojen hoitoon
– telttakaaren korjausholkki
– itseliimautuva paikka Voi korjata reiät teltoista, makuualustasta ja kuorivaatteista. Silikonipäällysteistä telttakangasta varten on erillinen korjauspaikka.
– ohutta narua pyykkinaruksi, myrskynaruksi yms.


Elektroniikka:
– varavirtalähde ja piuha / piuhat Clas Ohlsonilta vuosia sitten ostettu 20 000 mah jööti
– otsalamppu Tämä on mukana vasta syyskuussa. Pohjoisessa on valoisat illat vielä elokuussakin

– Garmin inreach explorer+ satelliittilähetin Jos jotain menee pieleen


Vaatteet ja kengät:

-Vaellustakki on mukana vasta viileämmillä keleillä, eli syyskuussa. Kesäkelissä takin asemaa hoitaa paita. Tykkään Sastan Katmai anorakista, käytän sitä ympäri vuoden (talveksi ompelen aina karvan hupun reunaan).
– veden- ja tuulenpitävä kuoriasu Arcteryxin takki ja Rabin housut. Kevyet, pakkautuu pieneen tilaan. Housuissa pidän pitkistä vetoketjuista, saa puettua kegät jalassakin. Tärkeintä kuorivaatteissa minulle on vedenpitävyyden lisäksi pieneen tilaan pakkautuminen, koska käytän kuoria vain tarvittaessa.
– vaellushousut Vaellan milloin missäkin, tärkeintä on mukavuus. Nyt on lempparihousuina Sastan Jerot sen verran löysinä, että mahtuu alle paksut villakalsarit. Tiukat housut kuluu nopeasti, senkin takia mieluummin väljää!
– vaelluspaita Kauluspaitana on ihan tavallinen halpis miesten katumuotipaita farkkuliikkeestä. Lämpöisellä kelillä alla on vaan merinorintsikat, availen nappeja ja käärin hihoja. Kylmemmillä keleillä alla on merinokerrasto.
– t-paita on harvoin mukana
– untuvatakki/taukotakki Touko-elokuun ajan käytän Patagonian micropuffia, syyskuussa otin viimeksi miehen Warmpiecen Patagonian tilalle mukaan. Patagonia ei ole kovinkaan lämmin, olin vähän pettynyt tähän hankintaan.
– merinokerrasto Kuskaan kahta kerrastoa mukana; ohutta ja paksumpaa.
– pipo, lippis, hanskat ja tuubihuivi Lippis suojaa paahteelta, eikä tarvitse aurinkolaseja mukaan. Leirissä vaihdan päähän Myssyfarmin vuosia vanhan pipon. Ennen se venyi hetkessä pannumyssyksi, mutta huovutin sitä vähän pesemällä kylmällä ja kuumalla vedellä peräkkäin. Syyskuun reissuilla kädessä on melkeinpä koko ajan kynsikkäät ja joskus vielä niiden päällä ihan tavalliset villalapaset. Tuubihuivi on merinoa, sen saa vedettyä hyvin korvien suojaksi tuulella. Kirppikseltä ostettu silkkihuivi on hyvä kaulassa, se ei löysty tai venähdä, kuten nuo tuubit.
– parit vaihtosukat (ohut alussukka ja paksumpi villasukka) ja alusvaatteet (vaihdan alushousut viikon puolivälissä) Alushousuina käytän samoja mitä arjessa. Tärkeintä on, että ne ei hilaudu hanurivakoon kävellessä ja eivät purista/ahdista.
– vaelluskengät/lenkkarit Viime kaudella kokeilin ultramatkoille tarkoitettuja maastojuoksulenkkareita ja ihastuin keveyteen, ketteryyteen ja pitoon. Vaelluskengätkin minulla on kalvotonta mallia. Jos kengät on aamulla märät, taittelen sisään muovipusseista leikatut jalkarätit.
– leirikengiksi ja vesistöjen ylitykseen sandaalit Tevan universalit


Muita kannettavia:
– tyynynä kuskaan tavallista puuvillakassia, johon tungen untuvatakin ja solmin nauhat.
– vedenpuhdistin on mukana vain etelässä ja suosituilla vaelluskohteilla liikkuessa
– aurinkorasva pieni puikko, huulirasvan kokoinen
– hyttysmyrkky on tarpeen allergian takia vielä elokuussakin
– vaellussauvat säästävät polvia, tärkeät vesistöjen ylityksessä, tarvitsen myös osan teltoistani saloiksi. Samat on kulkeneet 7 vuotta mukana, Black Diamondin distance carbon flz. Telttojen pystytyksessä on korkeudensäätöominaisuus tärkeä, kun sauvat toimivat kaarina/salkoina.
– lukemista Pokkari kulkee aina mukana, siitä en tingi!
kartta ja kompassi

Vaellusvarusteiden tärkein asia on se, että ne tuntee hyvin. Osaa esimerkiksi käyttää keitintä, pystyttää teltan sopivaan asentoon olosuhteet huomioiden ja tietää missä lämpötiloissa pärjää nukkua. Kaikki oppi tulee tekemällä ja harjoittelemalla!

1 Comments on “Varustelista vaellukselle

  1. Ihana lukea siun lähettämiä viestejä. Saan hyviä neuvoja vaellukselle. Kiitos

    Tykkää

Jätä kommentti