Kuukausi yksin erämaassa

Edellistalvena en käynyt pohjoisessa ollenkaan ja se otti koville. Kaipasin koronatilanteen aiheuttamaan toimettomuuteen ja kotona pyörimiseen vaihtelua. Olimme peruneet koko talven ajalta kaikki fyysiset asiakaskontaktit, ettemme vaarantaisi kenenkään terveyttä houkuttelemalla eri sairaanhoitopiirien alueelta ihmisiä samaan läjään. Vaelluksemme ajankohdalle olisi ollut asiakasvaellus ja Kuuselan kämppä Luirolta oli valmiiksi varattu ja maksettu, joten se silmällä pitäen aloimme suunnitella omaa reissua.

Kukaan meistä ei ollut vaeltanut Kekkosen kansallispuiston pohjoisosissa ja Raja-Jooseppi, Anterinmukka sun muut paikat olivat vain nimiä kartalla. Päätimme lähteä reissuun Raja-Joosepista, hiihtää sieltä Luirolle ja tulla länsikautta takaisin autolle. 27.päivä maaliskuuta starttasimme hiihtoreissun kolmen hengen porukalla auringon paistaessa lämpimästi.

Rajamiesten kelkkaura oli tiukkaan tamppautunutta baanaa. Päätimme jo etukäteen, että katsotaan reittivalinnat aina tilanteen ja hankikannon mukaan. Poikkesimme rajan urasta Kiertämäjärviä kohti. Halusimme vältellä muita ihmisiä, joten pysähdyimme Kiertämäjärven laavulle vain lounaalle ja jatkoimme yöksi Karhunpalon tulipaikalle. Kelkkauralta kun poikkesi yöpaikkaa kohti, ei hanki kantanut yhtään. Paksu, raskas nuoskalumi oli työlästä kulkea. Hiihtoa päivälle kertyi noin 12 kilometriä. Karhunpalossa lapioimme tulikehän esiin ja tamppasimme majoitteelle alustan. Nukuimme kaikki kolme Haltin rättilaavussa.
Vesa ja Late fiilistelee tulilla.

Illalla keitimme kuumaa vettä nuotiolla termareihin. Aamun valjetessa satoi vettä. Mikä mainio hiihtokeli!

Toinen hiihtopäivä takkusi. Reidet oli ihan juntturassa edellispäivän ahkiohiihtoon tottumattomana ja lumi oli raskasta. Järven jäälle oli noussut vettä ja Vesa humahti päällimmäisen jääkerroksen läpi. Läpimärät monot pistivät miettimään päivän etappia uudelleen. Lopulta hiihdimme vain viitisen kilometriä Kiertämäjärven autiotuvalle, pistimme kamiinaan tulet ja virittelimme märät varusteet kuivumaan. Laavu suorastaan valui vettä aamun sateen ansiosta, se kuivahti kämpän ulkoseinustalla siihen kuntoon, että saimme viritettyä sen pihalle yösijaksi. Illalla istuimme rannan tulipaikalla ja nautimme kirkkaasta taivaasta täyden kuun möllöttäessä meille.

Vesihiihtoa.
Kiertämäjärven kämppä.

Seuraavana päivänä suuntasimme kohti Anterinmukkaa. Matkalla nähtiin riekkoja ja komeita kelopuita. Suoalueiden mäntyjen vihreä sävy sykähdytti ja kynttiläkuusikot näyttivät upeilta tunturit taustoinaan. Ensimmäiset 15 kilometriä sujui hienosti, vaikka matkalla oli isoja nousuja ja laskuja. Sukset luisti yllättävän hyvin. Nailoniset kokopitkät nousukarvat pysyivät suksissa koko reissun ajan, eikä ongelmia ollut. Viimeiset viisi kilometriä vähän takkusi, kai syynä oli väsymys ja lämpö. Heitin jossain vaiheessa anorakin alta paidankin pois, koska hiki valui pitkin kylkiä. Tuntui, ettei odottamani Anterinmukan kämppä tule ikinä reitille. Hiihtopäivä kesti lopulta 11 tuntia, vaikka matkaa oli 20 kilometriä. Perillä ihailin hetken tupaa ja aloin sitten kokkailemaan. Miehet virittivät laavun pihalle juuri ennen pimeän tuloa. Kämppä oli kuuma kuin sauna, joten se ei houkuttanut yöpaikkana. Ennen meitä kämppään kotiutuneet vissiin viihtyivät vähän lämpöisemmissä olosuhteissa kuin me…

Maisemia riitti!

Anterinmukasta herättyä oli yöllä satanut kunnon kerros märkää lunta. Laavun katto oli melkein naamassa kiinni. Vietimme hitaan aamun. Aamupala nautittiin tuvan lämmössä ja keitimme taas termareihin vettä. Melkein heti hiihtämään lähdettyämme alkoi sataa lunta. Hammaskurua kohti mennessä meitä tuli kolme Metsähallituksen kelkkaa vastaan, joten saimme hyvän uran, mitä pitkin sukset luistivat. Aurinkokin näyttäytyi hetken ajan. Ohitimme Hammastunturin kämpän ja menimme kodalle yöksi, koska ajattelimme sen olevan rauhallisempi paikka. Kota olikin ihana yöpaikka! Laavu sai pysyä paketissa 15 kilometrin hiihtopäivän jälkeen.

Viides hiihtopäivä alkoi taas lumisateen säestämänä. Tapasimme onneksi taas Metsähallituksen huoltoporukan kelkkoineen. Moottorikelkoista alkaa tykkäämään, kun ymmärtää niiden suomat helpot hiihtoetapit. Uran ulkopuolella lumi ei kantanut yhtään. Meillä jokaisella oli tunturisukset hiihtiminä. Tuuli yltyi navakaksi. Anorakin karvareunushupun suojissa oli hiljaista. Oli pidettävä katse koko ajan suksenkärjissä, koska jäätävä tihku tuntui kasvoissa ihan neulojen pistoilta. Ojat ja joet olivat sulia, ylitykset piti tehdä kieli keskellä suuta ja rivakasti lumikansia pitkin.

Suuntana meillä oli Luiro ja siellä oleva Kuuselan kämppä. Olimme haastavista olosuhteista huolimatta perillä jo kolmelta, ehkä se keli antoi vähän vauhtiakin, kun halusi saada päivän etapin nopeasti päätökseen. Sokostista näkyi ohi hiihtäessä pelkkä aavistus.

Tupaan oli uusittu katto ja kamiina edellisen käynnin jälkeen. Viritimme heti varusteet kuivumaan ja kamiina lämmitti pienen kämpän nopeasti. Tuona päivänä oli Vesan synttärit, joten juhlistimme iltaa hyvällä ruualla, rennolla oleskelulla ja muutamalla viskinaukulla. 15 kilometrin pikataipaleen jälkeen teki hyvää olla ihan rennosti.

Vetelehdimme aamulla kämpällä puoleen päivään asti. Kuivasimme tuvassa Anterinmukassa märäksi jääneen laavun ennen lähtöä. Kävin Hiltonissa lueskelemassa tupakirjaa ja kyselin mihin muut hiihtäjät olivat suuntaamassa. Me olimme kuulleet huoltoporukalta, ettei alkuperäisellä reittisuunnitelmallamme olisi koko matkalla kelkkauraa, joten vaihdoimme suunnitelmaa. Sain järjestettyä meille kyydin Kiilopäältä autolle, joten hiihtäisimme sinne hyviä uria pitkin. Sukset olikin tuona päivänä syönnillään, suihkaisimme 8 kilometrin matkan Luirolta Tuiskukuruun kahdessa ja puolessa tunnissa! Kämppä oli tyhjä. Odotimme koko ajan, että sinne alkaisi valua porukkaa. Minä otin päiväunet. Pidimme laavun paketissa ja virittelimme pedit tupaan. Illalla riekot pitivät ääntä vedenottopaikan lähellä.

Tuiskukurun kämpältä herättyämme oli vihdoinkin pakkasta! Kipusimme monta ylämäkeä ja ihailimme Nattasia aurinkoisessa kelissä Vintilätunturin huipulla lounastaessamme.

Kohti Suomunruoktua.

Seitsemännen päivän aikomus oli hiihtää yöksi Suomunlatvan laavulle. Siellä kuitenkin oli sen verran porukkaa, että päätimme jatkaa vielä Niilanpäälle. Suomunlatvan jälkeen oli pitkä loiva ylämäki, jonka olen aina aiemmin laskenut vapaalla alas. Tykkään ylämäistä ja siitä kutkuttavasta tunteesta, kun odotan ylhäältä avautuvia maisemia. Jossain vaiheessa rinnettä pysähdyimme tankkaamaan välipalaa loppurutistusta varten. Vesa humahti uran vieressä olevan hangen läpi.

Nyt ilta oli jo lähestymässä, olimme hiihtäneet jo 20 kilometrin matkan laavulle ja Niilanpäälle oli vielä 4 kilometriä. Kaikki päivän väsymys haihtui, kun pääsimme avotunturiin. Aurinko paistoi matalalla, tuulen muovaamat lumiaallokot muodostivat hienoja varjoja hangen pintaan. Kaikki oli suorastaan täydellistä!

Vaikka monenlaista hienoa maisemaa ja metsää oli viikon aikana kohdattukin, minua sykähdyttää avotunturit eniten. Hymy oli korvissa, kun hiihtelimme kantavaa hankea pitkin viimeiset kilometrit.

Niilanpääkin oli täynnä ihmisiä. Pystytimme laavumme tulipaikan viereen, vähän kauemmas muista. Hämärä tuli heti, kun saimme reissun pisimmän hiihtopäivän päätökseen. 24 kilometriä väsytti sen verran, ettei ruuan jälkeen kauaa tarvinnut unta houkutella.

Viimeisenä aamuna oli kunnolla pakkasta ja hanki kimmelsi yhtenä timanttimerenä. Vihonviimeinen etappi oli vain neljä kilometriä. Kiilopäällä oli paljon autoja ja hiihtäjiä. Palautimme varauskämpän avaimet ja odottelimme pihalla kyytiä.

Kahdeksan hiihtopäivää, sataviisi kilometriä, litroittain hikeä, upeita kynttiläkuusikoita, naavaisia mäntyvanhuksia, luokilleen kaareutuneita tunturikoivuja, tuiskua, vesisadetta, räntäsadetta, lumisadetta, väsymystä, intoa, naurua, ihmettelyä, avotuntureita, aurinkoa, usvaa ja jännitystä. Ihana reissu ja tuli tarpeeseen!

On pakko hehkuttaa! Oli niin hieno vaellus Urho Kekkosen kansallispuistossa (taas kerran), ettei meinaa ajatukset pysyä arjessa ensinkään.

Vaellusporukka

Avotunturit ja aurinko hellivät ensimmäisenä hiihtopäivänä!

Lue lisää

Tuttavallisesti sanotussa Parispulkassa on monia hyviä puolia: keveys, pinottavuus, helppo huoltaminen ja hinta. Itse olen hiihtänyt kyseisen ahkion kanssa viime talvena noin viisi viikkoa, enkä vaihtaisi enää lasikuituahkioon. Makuja on kuitenkin monia, enkä väitä, että kaikki ovat kanssani samaa mieltä.

Olen iloinen, että olen päässyt kokeilemaan monenlaisia ahkioita! Ensimmäisen ahkioni tein pitkästä pilkkipulkasta, johon ompelin kangasosat ja tein kaiken alusta loppuun asti itse. Vetovaljaina toimi armeijan ylijäämäkaupasta ostettu tetsari, joka myös hoiti hommansa moitteettomasti. Ihan harmittaa, etten ole säästänyt noita varusteita, vaan laitoin kiertoon. Seuraava kokeilu on toivottavasti pian: ystävä tekee meille juuri ahkiota hiilikuidusta. Odotan jännityksellä!

Ahkio metsässä

Ristikkäisaisat ovat paras valinta metsämaastoon; kääntyminen ja mutkitteleminen on helppoa.

Tässä on raporttia siitä, miten voi tehdä itse suht helposti parispulkkaan ristikkäisaisat kaupasta löytyvistä materiaaleista. Lasikuidun sijaan on nyt käytetty alumiiniputkea, joka on edullista verrattuna lasikuituun, mutta kestää kuitenkin hyvin. Tätä kokonaisuutta on testattu ja hyväksi havaittu! Lue lisää

Keksin varmaan kolme päivää aikaisemmin, että viettäisin kuukauden hiihtoreissuni viimeisen viikon Vesan vetämällä vaelluksella Kekkosen kansallispuistossa. Halusin olla hännillä hiihtämässä ja olla vähän sellaisena sivusta seuraajana. Olen iloinen että lähdin. Vaellus oli kokonaisuudessaan hieno, maisemineen, ihmisineen ja kokemuksineen. Lue lisää

Kyllä. Minulle tuli ikävä seuraa, rakkaita ihmisiä ympärille. Yksin viettämäni aika oli opettavaisin kokemus tähänastisessa elämässäni monessakin suhteessa. Tajusin pärjääväni, selviytyväni monenlaisessa kelissä, huomasin missä asioissa on hyvä luovuttaa ja missä taas ei. Ihana reissu, vaikka vastatuultakin oli. Lue lisää

Retkeilyvarusteiden tuoteselosteita lukemalla en tiedä muuta kuin pintaraapaisun. Tulen vain janoiseksi. Haluan itse kokeilla, tietää omalla kokemuksella miten mikäkin varuste toimii erilaisissa maastoissa, olosuhteissa, vuodenaikoina. Lue lisää

Ymmärrystä

Kun olen pidempiä aikoja yksin, opin mikä minulle on tärkeää. En minä ole vain nautiskelemassa, olen etsimässä vastauksia. Olen laittamassa pään sisällä epäjärjestyksessä olevat palat paikoilleen.

Viimeksi, kun istuin yksin tämän saman tuvan penkillä, olin raahannut rinkkaa selässäni reilun kaksi viikkoa. Nyt sama aika ahkion kanssa. Maailmani on muuttunut tässä välissä.

Viimeksi olin tyytymätön moneen asiaan elämässäni ja tarvitsin todella omaa aikaa, rauhaa miettiä miten voisin olla paremmin sinut kaiken ympärillä olevan suhteen. Yksin ollessani ymmärsin, ettei kukaan muu voi antaa minulle vastauksia. Ne on etsittävä itse.

Kävelin, tuijotin virtaavaa vettä, makasin maassa seuraten pilvien vetelehtimistä ja tiesin askel askeleelta paremmin sen, ettei mikään muu paikka maailmassa olisi ollut sopivampi oppia ymmärtämään itseään.

Tämä reissu on antanut taas uutta ymmärrystä. Olen tajunnut miten paljon kaipaan kotona olevia ihmisiä. Olen tuntureilla haahuillessani oppinut, kuinka tärkeitä he minulle ovat.

Kun jatkan matkaa tältä tuvalta, ei mikään myrsky vie hymyä suupielistäni. Hiihdän kotiin päin.

Minulta on kysytty monta kertaa, eikö sinulla ole tylsää yksin siellä tunturissa. Kun ei edes kalavehkeitä ole mukana. Ei kuulkaa ole! Lue lisää

Tuntuu ihan hemmetin hyvälle huomata, että jaksaa enemmän kuin olisi uskonut jaksavansa! Kun tuuli vihmoo suoraan kohti niin, että sauvaa ei voi päästää kädestään ilman sen häipymistä tuulen mukaan, kun silmälasit peittyvät jääkerroksella, hanki upottaa polveen asti, niin silti jaksoin ja pääsin sinne minne halusinkin. Lue lisää

Siis lähtö yksin taivaltamaan on YHDEN YÖN PÄÄSTÄ!!! Lue lisää

Älä koskaan lähde yksin tunturiin! Tuo lause sanotaan kaikissa vaellusohjeissa. Miksi sitten menen? Ja vielä talvella, kun olosuhteet ovat ankarat. Ja niin pitkäksi aikaa kerralla. Lue lisää

Lähtö lähenee. Enää tämä ja huominen aikaa pakata. Teen kasoja ja tuijotan niitä. Lisään, vaihdan, otan jotain pois. Liikaa ei voi karsia, koska ei ole ketään keneltä lainata.

Roskia aion jättää kotiin mahdollisimman paljon jo valmiiksi.

LRM_EXPORT_20180305_171237.jpg

Pähkinät otin pois pusseistaan kahden viikon satseihin, mukana on yksi pieni pussi, johon pakkaan reissun päällä päiväannoksen.

Tämä on testi. Kokeilen miten blogin päivitys onnistuu puhelimella.

Jännittää!