Kuukausi yksin erämaassa

Edellistalvena en käynyt pohjoisessa ollenkaan ja se otti koville. Kaipasin koronatilanteen aiheuttamaan toimettomuuteen ja kotona pyörimiseen vaihtelua. Olimme peruneet koko talven ajalta kaikki fyysiset asiakaskontaktit, ettemme vaarantaisi kenenkään terveyttä houkuttelemalla eri sairaanhoitopiirien alueelta ihmisiä samaan läjään. Vaelluksemme ajankohdalle olisi ollut asiakasvaellus ja Kuuselan kämppä Luirolta oli valmiiksi varattu ja maksettu, joten se silmällä pitäen aloimme suunnitella omaa reissua.

Kukaan meistä ei ollut vaeltanut Kekkosen kansallispuiston pohjoisosissa ja Raja-Jooseppi, Anterinmukka sun muut paikat olivat vain nimiä kartalla. Päätimme lähteä reissuun Raja-Joosepista, hiihtää sieltä Luirolle ja tulla länsikautta takaisin autolle. 27.päivä maaliskuuta starttasimme hiihtoreissun kolmen hengen porukalla auringon paistaessa lämpimästi.

Rajamiesten kelkkaura oli tiukkaan tamppautunutta baanaa. Päätimme jo etukäteen, että katsotaan reittivalinnat aina tilanteen ja hankikannon mukaan. Poikkesimme rajan urasta Kiertämäjärviä kohti. Halusimme vältellä muita ihmisiä, joten pysähdyimme Kiertämäjärven laavulle vain lounaalle ja jatkoimme yöksi Karhunpalon tulipaikalle. Kelkkauralta kun poikkesi yöpaikkaa kohti, ei hanki kantanut yhtään. Paksu, raskas nuoskalumi oli työlästä kulkea. Hiihtoa päivälle kertyi noin 12 kilometriä. Karhunpalossa lapioimme tulikehän esiin ja tamppasimme majoitteelle alustan. Nukuimme kaikki kolme Haltin rättilaavussa.
Vesa ja Late fiilistelee tulilla.

Illalla keitimme kuumaa vettä nuotiolla termareihin. Aamun valjetessa satoi vettä. Mikä mainio hiihtokeli!

Toinen hiihtopäivä takkusi. Reidet oli ihan juntturassa edellispäivän ahkiohiihtoon tottumattomana ja lumi oli raskasta. Järven jäälle oli noussut vettä ja Vesa humahti päällimmäisen jääkerroksen läpi. Läpimärät monot pistivät miettimään päivän etappia uudelleen. Lopulta hiihdimme vain viitisen kilometriä Kiertämäjärven autiotuvalle, pistimme kamiinaan tulet ja virittelimme märät varusteet kuivumaan. Laavu suorastaan valui vettä aamun sateen ansiosta, se kuivahti kämpän ulkoseinustalla siihen kuntoon, että saimme viritettyä sen pihalle yösijaksi. Illalla istuimme rannan tulipaikalla ja nautimme kirkkaasta taivaasta täyden kuun möllöttäessä meille.

Vesihiihtoa.
Kiertämäjärven kämppä.

Seuraavana päivänä suuntasimme kohti Anterinmukkaa. Matkalla nähtiin riekkoja ja komeita kelopuita. Suoalueiden mäntyjen vihreä sävy sykähdytti ja kynttiläkuusikot näyttivät upeilta tunturit taustoinaan. Ensimmäiset 15 kilometriä sujui hienosti, vaikka matkalla oli isoja nousuja ja laskuja. Sukset luisti yllättävän hyvin. Nailoniset kokopitkät nousukarvat pysyivät suksissa koko reissun ajan, eikä ongelmia ollut. Viimeiset viisi kilometriä vähän takkusi, kai syynä oli väsymys ja lämpö. Heitin jossain vaiheessa anorakin alta paidankin pois, koska hiki valui pitkin kylkiä. Tuntui, ettei odottamani Anterinmukan kämppä tule ikinä reitille. Hiihtopäivä kesti lopulta 11 tuntia, vaikka matkaa oli 20 kilometriä. Perillä ihailin hetken tupaa ja aloin sitten kokkailemaan. Miehet virittivät laavun pihalle juuri ennen pimeän tuloa. Kämppä oli kuuma kuin sauna, joten se ei houkuttanut yöpaikkana. Ennen meitä kämppään kotiutuneet vissiin viihtyivät vähän lämpöisemmissä olosuhteissa kuin me…

Maisemia riitti!

Anterinmukasta herättyä oli yöllä satanut kunnon kerros märkää lunta. Laavun katto oli melkein naamassa kiinni. Vietimme hitaan aamun. Aamupala nautittiin tuvan lämmössä ja keitimme taas termareihin vettä. Melkein heti hiihtämään lähdettyämme alkoi sataa lunta. Hammaskurua kohti mennessä meitä tuli kolme Metsähallituksen kelkkaa vastaan, joten saimme hyvän uran, mitä pitkin sukset luistivat. Aurinkokin näyttäytyi hetken ajan. Ohitimme Hammastunturin kämpän ja menimme kodalle yöksi, koska ajattelimme sen olevan rauhallisempi paikka. Kota olikin ihana yöpaikka! Laavu sai pysyä paketissa 15 kilometrin hiihtopäivän jälkeen.

Viides hiihtopäivä alkoi taas lumisateen säestämänä. Tapasimme onneksi taas Metsähallituksen huoltoporukan kelkkoineen. Moottorikelkoista alkaa tykkäämään, kun ymmärtää niiden suomat helpot hiihtoetapit. Uran ulkopuolella lumi ei kantanut yhtään. Meillä jokaisella oli tunturisukset hiihtiminä. Tuuli yltyi navakaksi. Anorakin karvareunushupun suojissa oli hiljaista. Oli pidettävä katse koko ajan suksenkärjissä, koska jäätävä tihku tuntui kasvoissa ihan neulojen pistoilta. Ojat ja joet olivat sulia, ylitykset piti tehdä kieli keskellä suuta ja rivakasti lumikansia pitkin.

Suuntana meillä oli Luiro ja siellä oleva Kuuselan kämppä. Olimme haastavista olosuhteista huolimatta perillä jo kolmelta, ehkä se keli antoi vähän vauhtiakin, kun halusi saada päivän etapin nopeasti päätökseen. Sokostista näkyi ohi hiihtäessä pelkkä aavistus.

Tupaan oli uusittu katto ja kamiina edellisen käynnin jälkeen. Viritimme heti varusteet kuivumaan ja kamiina lämmitti pienen kämpän nopeasti. Tuona päivänä oli Vesan synttärit, joten juhlistimme iltaa hyvällä ruualla, rennolla oleskelulla ja muutamalla viskinaukulla. 15 kilometrin pikataipaleen jälkeen teki hyvää olla ihan rennosti.

Vetelehdimme aamulla kämpällä puoleen päivään asti. Kuivasimme tuvassa Anterinmukassa märäksi jääneen laavun ennen lähtöä. Kävin Hiltonissa lueskelemassa tupakirjaa ja kyselin mihin muut hiihtäjät olivat suuntaamassa. Me olimme kuulleet huoltoporukalta, ettei alkuperäisellä reittisuunnitelmallamme olisi koko matkalla kelkkauraa, joten vaihdoimme suunnitelmaa. Sain järjestettyä meille kyydin Kiilopäältä autolle, joten hiihtäisimme sinne hyviä uria pitkin. Sukset olikin tuona päivänä syönnillään, suihkaisimme 8 kilometrin matkan Luirolta Tuiskukuruun kahdessa ja puolessa tunnissa! Kämppä oli tyhjä. Odotimme koko ajan, että sinne alkaisi valua porukkaa. Minä otin päiväunet. Pidimme laavun paketissa ja virittelimme pedit tupaan. Illalla riekot pitivät ääntä vedenottopaikan lähellä.

Tuiskukurun kämpältä herättyämme oli vihdoinkin pakkasta! Kipusimme monta ylämäkeä ja ihailimme Nattasia aurinkoisessa kelissä Vintilätunturin huipulla lounastaessamme.

Kohti Suomunruoktua.

Seitsemännen päivän aikomus oli hiihtää yöksi Suomunlatvan laavulle. Siellä kuitenkin oli sen verran porukkaa, että päätimme jatkaa vielä Niilanpäälle. Suomunlatvan jälkeen oli pitkä loiva ylämäki, jonka olen aina aiemmin laskenut vapaalla alas. Tykkään ylämäistä ja siitä kutkuttavasta tunteesta, kun odotan ylhäältä avautuvia maisemia. Jossain vaiheessa rinnettä pysähdyimme tankkaamaan välipalaa loppurutistusta varten. Vesa humahti uran vieressä olevan hangen läpi.

Nyt ilta oli jo lähestymässä, olimme hiihtäneet jo 20 kilometrin matkan laavulle ja Niilanpäälle oli vielä 4 kilometriä. Kaikki päivän väsymys haihtui, kun pääsimme avotunturiin. Aurinko paistoi matalalla, tuulen muovaamat lumiaallokot muodostivat hienoja varjoja hangen pintaan. Kaikki oli suorastaan täydellistä!

Vaikka monenlaista hienoa maisemaa ja metsää oli viikon aikana kohdattukin, minua sykähdyttää avotunturit eniten. Hymy oli korvissa, kun hiihtelimme kantavaa hankea pitkin viimeiset kilometrit.

Niilanpääkin oli täynnä ihmisiä. Pystytimme laavumme tulipaikan viereen, vähän kauemmas muista. Hämärä tuli heti, kun saimme reissun pisimmän hiihtopäivän päätökseen. 24 kilometriä väsytti sen verran, ettei ruuan jälkeen kauaa tarvinnut unta houkutella.

Viimeisenä aamuna oli kunnolla pakkasta ja hanki kimmelsi yhtenä timanttimerenä. Vihonviimeinen etappi oli vain neljä kilometriä. Kiilopäällä oli paljon autoja ja hiihtäjiä. Palautimme varauskämpän avaimet ja odottelimme pihalla kyytiä.

Kahdeksan hiihtopäivää, sataviisi kilometriä, litroittain hikeä, upeita kynttiläkuusikoita, naavaisia mäntyvanhuksia, luokilleen kaareutuneita tunturikoivuja, tuiskua, vesisadetta, räntäsadetta, lumisadetta, väsymystä, intoa, naurua, ihmettelyä, avotuntureita, aurinkoa, usvaa ja jännitystä. Ihana reissu ja tuli tarpeeseen!

Pitkiä vaelluksia tehdään koko ajan enemmän. Vuoden aikana saa lukea useista reissuista, joissa kuljetaan monta viikkoa peräjälkeen pitkin erämaita ja retkeilyreittejä. Miksi tällaiseen ryhdytään? Mitä se antaa? Onko pitkä aika yhtäsoittoa vaelluksella jotenkin parempi vaihtoehto, kuin käydä usein lyhyillä pyrähdyksillä? Lue lisää

7 päivää ja yötä vierähti Kaldoaivin erämaassa. Olen kulkenut asiakkaiden kanssa saman reitin jo kolmeen kertaan, mutta koskaan en siihen kyllästy. Aina teen muutoksia, seuraan säätä ja luen karttaa, kuuntelen asiakkaita ja etsin uusia paikkoja ihmeteltäväksi. Lue lisää

Erämaissa vaeltaminen on minulle kaikkein rakkainta. Pidän siitä, etten ole sidottu johonkin tiettyyn reittiin, eikä aina tarvitse tietää tarkkaan missä yönsä viettää. Kun sopiva paikka tulee vastaan, voi teltan laittaa siihen. Erämaassa vastaan voi tulla mitä tahansa, jokainen askel on seikkailu. Askel kerrallaan kohti tuntematonta. Lue lisää

Heinäkuusta oli varattu 10 päivää perhelomalle ja kohteeksi valikoitui Kaldoaivi. Tyttö sai houkuttelevamman lomatarjouksen kummitädiltään, joten pienen harkinnan jälkeen meni Ruotsiin heidän mukaansa ja pohjoiseen lähdettiin miehen, pojan ja koiran kanssa. Ihan hyvä se on teinienkin viettää välillä aikaa toisistaan erossa. Takapenkki täyttyi suden kokoisen koiran ansiosta ilman yhtä lastakin.

Lue lisää

Seitsemäs kerta Venäjällä melomassa on nyt takana. Ihan ensimmäinen kerta oli eräopasopiskelujen aikaan Vuoksella, sen jälkeen reissut ovat suuntautuneet Laatokalle. Nyt palasimme taas Vuoksen vesistöön. Lähdimme melomaan juuri samasta paikasta, johon tuon ensimmäisen melontavaelluksen päätimme.

Lue lisää

Hirvaan kierros on 58 kilometrin mittainen rengasreitti pohjoisen Keski-Suomen ja eteläisen Pohjanmaan alueella. Reitti kulkee pääosin Salamajärven kansallispuistossa. Se on pidempi kuin esimerkiksi Hetta-Pallas reitti (55 km) ja reitin alku- ja päätepisteen ollessa sama, ei tarvitse vaivata päätään auton siirroilla tai kyydeillä.

Vaellus on kätevintä aloittaa Koirasalmelta, jossa sijaitsee luontotupa.

Olen kulkenut Hirvaan kierroksen viisi kertaa. Vaikka reitti suositellaan kuljettavaksi myötäpäivään, olen itse huomannut sen olevan parempi vastapäivään käveltynä. Silloin kaikki ”herkut” jäävät loppuosalle, kuten autiotuvat ja autio sauna.

Reitti alkaa siis Koirasalmelta. Ensimmäiselle yöpaikalle Pyydyskoskelle on vain 4 kilometrin matka, mikä on ihan mukavan helppo aloitus ajomatkan jälkeen. Matkaan ehtii, vaikka ei lähtisikään ihan aamuvarhaisella.

Pyydyskoskella on puolikota tulipaikkoineen, puuliiteri ja huussi. Vieressä virtaa joki, josta saa hyvin otettua vettä. Vesi on aika tummaa ja humuspitoista, joten se kannattaa suodattaa tai keittää ennen juomista.

Pyydyskoskella on uusi tukeva silta.

Pyydyskoskelta matka jatkuu Lehtosenjärvelle. Päivän pituudeksi tulee vähän reilu 16 kilometriä. Polku kulkee osittain vanhoissa kilpikaarnaisissa männiköissä ja osin soilla pitkoksilla. Kansallispuiston alueelta poistutaan puolivälissä tätä päiväetappia.

Hyvä lounaspaikka on Nielujärvellä, missä on laavu, tulipaikka ja huussi. Laavulle mennään ylittämällä Nielujoki näyttävää, mutta aika heikkokuntoista siltaa pitkin. Osa laudoista on lahonnut ja sillalla kannattaakin kävellä keskellä ja pitää katse jaloissa.

Nielujärveltä matkan jatkuttua on reilun kilometrin päässä katettu lähde, josta vesipullot kannattaa tankata. Pari kilometriä ennen Lehtosenjärveä on Sääksjärven laavu tulipaikkoineen. Puuliiterissä ei ole huussia, vaikka sitä miten kiertäisi ympäri. Kaunis paikka ja hyvä laavu, hyviä telttapaikkoja löytyy polun varresta ja laavun takaa metsästä, jos haluaakin jäädä siihen yöpymään. Kovan luoteesta tai pohjoisesta käyvän tuulen aikaan on Sääksjärvi suojaisampi paikka yöpyä kuin Lehtosenjärvi.

Lehtosenjärvellä on puolikota, tulipaikka, puuliiteri ja huussi. Veden saa järvestä.

Joet mutkittelevat useasti reitin varrella ihan polun vieressä.

Seuraava päiväetappi kulkee reilun kymmenen kilometrin verran Valvattiin. Matkalla voi poiketa Vähä-Valvatin tulipaikalle pöydän ääreen lounaalle. Iso-Valvatin lintutorni on myös käymisen arvoinen, sieltä avautuu upeat näkymät isolle suoalueelle. Kiikareista olisi tällä reitillä paljon iloa!

Valvatissa on autiotuvan lisäksi puuliiteri, huussi, sauna ja kaivo. Pihalla on nuotiopaikka. Tupa on suosikkini kaikista autiotuvista, joissa olen käynyt. Se on vanha metsänvartijan torppa. Vanhat lyhyenlängät sängyt on paikoillaan, katossa roikkuu himmeli. Torpassa on tupa, kamari ja keittiö. Sänkypaikkoja on kahdeksalle. Pihalla on paljon tilaa teltoille ja rehevöityneellä nurmialueella kasvaa paljon nokkosia napsittavaksi retkiruuan sekaan.

Valvatin kodikas autiotupa on suosikkini.

Seuraava etappi kulkee useiden pitkospuupätkien värityämänä Sysilammelle. Matkaa tulee 15,5 kilometriä. Lounaspaikaksi sopii hyvin Salamajärven kansallispuiston nimeä kantavan Salamajärven kupeessa oleva Pitkälahden autiotupa. Tupa on pieni ja soma kuin karamelli. Pitkälahden tupa on mäen päällä. Katettu lähde on rannassa, siellä kannattaa taas tankata juomapullot täyteen raikasta vettä.

Hirvaan kierroksella on paljon pitkospuita.

Sysilammella on autio- ja varaustupa, varaussauna, avoin kesäaitta, tulipaikka, liiteri, huussi ja vanha hevostalli. Tasaisia telttapaikkoja löytyy pihapiiristä paljon.

Sysilammen läheisillä soilla kasvaa vähän harvinaisempaa punakämmekkää.

Sysilammelta matka jatkuu Koirasalmelle. Pituutta viimeiselle etapille tulee 10,5 kilometriä. Matkalla on mielenkiintoista nähtävää, kuten Kauluksen niittysauna ja Heikinjärvennevan lintutorni. Uusitusta tornista voi tarkkailla lintuja ja hyvällä tuurilla sieltä voi nähdä myös metsäpeuroja!

Tornissa on hyvä pitää kunnon hengähdystauko ja tarkkailla samalla suon elämää.

Lounaspaikkana on Heikinjärven laavu mainio. Se on aika lähellä Koirasalmea, mutta loppumatkan kivikot on mukavampi kävellä täydellä vatsalla kuin nälissään.

Kapeita polkuja ja vanhaa metsää.

Hirvaan kierros on hieno reitti, jossa on monenlaista metsää. On ikimetsiä kilpikaarnamäntyineen, koivikoita, sekametsiä, talousmetsää ja korpikuusikkoa. Suoluonnon ihailijoille reitillä riittää herkkupaloja jokaisella päiväetapilla. Salamajärven alueella asuu metsäpeuroja ja olen niitä kahdella reissulla nähnytkin. Olen myös nähnyt ahman reittiä kulkiessani. Alkukesällä soilla viihtyy erilaiset korennot ja perhoset.

Ainoa asia, joka reitiltä puuttuu, on korkeuserot. Ylä- ja alamäet ovat pieniä ja niitäkin on vähän. Olen vaeltanut reitin kaikkina vuodenaikoina, enkä osaa päättää mikä on ollut hienointa; hiihdellä pitkin soita, patikoida syksyn värjäämän suon poikki pitkospolkua, nähdä ensimmäiset kevätkasvit heräämässä uuteen kesään vai ihastella kesän vehreyttä ja monia kukkivia kasveja.

Ojakellukka ilta-auringossa.

Tässä on siis yksi tapa kulkea reitti. Hirvaan kierroksella on paljon tuli- ja leiripaikkoja, joten on helppo muokata itselleen mieleinen vaellus. Patikan päätyttyä voi luontotuvalta vuokrata vaikka tunniksi saunan, jos haluaa jatkaa kotiin puhtaana. Myös majoitusta lakanoissa on mahdollista saada niin sisätiloista, kuin juuri valmistuneista aittatiloista.

Tässä tulee vihdoinkin reissukuvaus Vesan pitkästä yksinvaelluksesta. 1100 kilometriä Kolilta Kiilopäälle Kekkosen reittiä pitkin tapahtui vuonna 2016. Aloituspäivä oli huhtikuun 18. Moni epäili onnistuuko vaellus tuohon aikaan, mutta aikainen kevät oli suosiollinen ja lumi ei aiheuttanut suuria vaikeuksia. Kevään etenemistä pääsi seuraamaan koko reissun ajan. Lue lisää

Mikä on vaellusta ja mikä retkeilyä?

On jännää, miten eri tavalla ihmiset miettivät asioista. Toiset ovat selkeästi mielipidejuttuja, mutta itse pidän aika tiukastikin joistakin asioista kiinni. Osittain syynä on se, että liikun luonnossa niin vapaalla kuin työssäkin ja asioiden selkeyden vuoksi on puhuttava retkeilystä ja vaeltamisesta tietyillä tarkoituksilla.

Olen seurannut aiheen ympärillä liikkunutta puhetta jonkun aikaa. Toisille vaellus on päiväretki hotellista käsin, toisille viikko etenemistä kaikki tarvittavat kamat mukana. Toisille vaeltaminen on mielentila, toisille selkeää toimintaa, jolla on alku ja loppu. Jotkut puhuvat olleensa vaelluksella, kun ovat kävelleet pari kilometriä suuntaansa ja yöpyneet maastossa tai autiotuvassa, palanneet sitten kotiin tai siirtyneet autolla seuraavaan yöpaikkaan.

IMG_9012

Itselläni asioilla on selvät merkitykset. Olen kävelyllä, jos käyn metsässä tai poluilla parin kolmen tunnin ajan, valokuvailen tai haahuilen muuten vaan. Olen retkellä, kun minulla on eväät mukana, selkeä reitti tai paikka, mitä aion käydä katsomassa. Vaeltamassa taas olen silloin, kun olen reissun päällä vähintään kaksi-kolme yötä, siirryn joka päivä kunnon matkan paikasta toiseen ja kannan selässäni kaikki tarvittavat varusteet.

IMG_8852

Yle Puheella oli syksyllä ohjelma ”Kaikki paitsi retkeily on turhaa”, jossa Peltsin vieraana oli Joppe Ranta ja Joel Ahola kertomassa näkemyksiään retkeilystä. Ohjelman voi kuunnella täältä. Aivan uutta keskustelua retkeilystä ja vaeltamisesta, erityisesti (nuorta) naisnäkökulmaa käyttäen taas täällä. Siellä Kaukokaipuu blogin Nella ystävänsä Evan kanssa juttelee täysin toisella tavalla aiheista.

Kaksi nuorta naista antaa todella erilaisen kannan aiheeseen, kuin kaksi (voisiko sanoa) keski-ikäistä miestä. Kaikille heistä luonto taitaa tavalla tai toisella antaa myös elinkeinoa. Itse kun vielä heitän lusikkani soppaan, eroavat näkemykseni vähän molemmista, mutta vähemmän äijäkonkareiden ajatuksista. En tiedä, ehkä se on ikäjuttu.

Jos vaeltaminen olisi minulle ”mielentila”, olisin vaelluksella, kun kävelen rappuja ulos asunnostani. Olisin vaelluksella silloin, kun kävelen kaupasta kotiin ruokaostokset rinkassa, tai kun oikaisen bussipysäkille oikopolkua pitkin. Mieleni on usein vaelluksella, vaikka keho ei olisikaan. Ei sekään huono juttu ole!

IMG_6615

Olen aina vastustanut lokerointia, mutta tykkään asioiden selkeistä termeistä. Eli yksinkertaisesti omat termini menevät näin:

Retki = 1 yö maastossa, vähintään eväät mukana päiväretkellä

Vaellus = vähintään 2-3 yötä maastossa, yöt eri paikoissa, kaikki tarvittava mukana

Pitkä vaellus = 10 vuorokautta tai enemmän yhtäsoittoa maastossa, etenemistä joka päivä, kaikki tarvittava mukana

Retkeillään tai vaelletaan, käydään kävelyillä tai hiihtolenkeillä. Muistetaan vaan se, että tärkeintä on nauttia luonnosta.

Välillä mietin, onko tämä vaellusharrastus yhtä toiveuusintaa. Vähän kuin katsoisi telkkarista taas sen lempielokuvan, panisi siitä merkille uusia juttuja, katsoisi miten ajan hammas on sitä muuttanut. Lue lisää

Kotakönkään laavussa nukutun yön jälkeen matka jatkui Padagovaa kohti. Polku luikerteli kallioiden päälle ja turkoosinsininen joki loisti vieressä. En usko koskaan nähneeni niin kauniin väristä vettä! Lue lisää

Ajatus oli viettää viisi vuorokautta vaeltaen Kiilopäältä Sokostille ja takaisin, mutta kaikki ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Löysin itsestäni uusia ulottuvuuksia; polven. Lue lisää