Törmään yhä useammin juttuihin siitä, ettei ole varaa retkeillä tai vaeltaa, koska varusteet ja vaatteet ovat niin kalliita. Lue lisää
Vuokraa retkeilyvarusteet toisilta retkeilijöiltä tai anna vuokralle omasi!
Olen rikkonut teltan reissussa. Olin ottanut mukaan silloin ihan uuden ultrakevyen (ja ultrakalliin) teltan, joka oli miehen silmäterä. Lue lisää
Vaellushousut – luottovaruste
Ylivoimaisesti ja ehdottomasti suurin suosikkini vaellusvaatteista kautta aikojen on Keb housut. Olen aiemminkin käyttänyt Fjällrävenin housuja, mutta Kebit jalkaan laitettuani olen tuntenut oloni mukavaksi niin vaelluksilla kuin arjessakin. Ja arjella tarkoitan kaikkea muuta kuin metsässä oleskelua.
Pidän Kebeissä monesta asiasta. Parasta on ehkä kuitenkin joustavuus. Olen aikamoinen kyyköttelijä. Tykkään olla kyykyssä, istua jalat koukussa, istua jalkojen päällä, risti-istunnassa, milloin mitenkin. Kebit antavat tähän mahdollisuuden ilman työmiehen vaon vilkkumista tai tunnetta, ettei veri kierrä.
Pidän myös housujen sivuissa olevista tuuletusaukoista. Välillä tulee kuuma ja Kebeissä saa säären ja reiden kohdalta lahkeet ”auki”. Tuuletus toimii, eikä tarvitse alkaa katkomaan lahkeita tai vaihtamaan shortseja. Ja jos kulkee risukossa tai varvikossa, suojaa lahkeet kuitenkin ihoa riittävästi, vaikka tuuletusräppänät rehottavatkin auki. Joskus unohdan ne auki ja kuljeskelen ihmisten ilmoilla vähän omituisen näköisenä. Pitäisi varmaan opetella joku muistisääntö; avaimet, rahapussi, vetoketjut…
Kebeissä yksi hyvä ominaisuus on myös taskujen sijoittelu. Kännykkä mahtuu reisitaskuun, eikä se jää reiden sivulle, jolloin kyykötys ja istuminen vaikeutuu. Taskuihin mahtuu yllättävän paljon tavaraa. Reissuilla minulla on yleensä toisessa paketti nessuja tai vessapaperia ja toisessa puhelin ja karttatuloste. Olen myös kerännyt taskuihin kiviä rannalta, niitä mahtuu yllättävän paljon…
Ennen pidempiä reissuja vahaan G1000 kohdat kunnolla vedenpitäviksi. Stretch kohdat hengittävät, joten vahaa voi laittaa reilulla kädellä. Housut eivät myöskään likaannu niin helposti, kun ne on vahattu huolella. Takapuoli ja polvet erityisesti tulee aina vahattua paksusti, koska ne likaantuvat herkimmin.
Kebeissä on paljon värivaihtoehtoja, mutta punaisesta on tullut minulle jo normi. Vuoden miltei päivittäisen käytön jälkeen olen jopa harkinnut, että hommaisin toiset samanlaiset ja samanväriset. Voisin käyttää toisia erällä ja toisia muuna aikana. Tällöin ei tarvitsisi pestä housuja niin usein ja vaha säilyisi pinnassa kauemmin..
Vuoden käytön aikana en ole huomannut housuissa mitään vikoja tai kulumia. Väri toki haalistuu ajan saatossa, etenkin jos pesee paljon. Olen yrittänyt pestä mahdollisimman harvoin muutenkin ulkoiluvaatteita, harrastan tuulettamista ja pelkkien likaisten kohtien pesua.
Painoni sahaa vaellusten aikana/johdosta plus miinus viisi kiloa. Välillä housut ovat ”täynnä” ja välillä vähän tyhjempänä. Stretchin ansiosta sekään ei haittaa. Kunhan ostovaiheessa pitää huolen, ettei osta mitään tavoitehousuja tai muuten vaan liian pieniä, niin housut ovat erittäin mukavat jalassa.
Olen käyttänyt housuja paljon läpi vuoden, ne eivät mielestäni ole pelkät kesähousut. Kun alle mahtuu merinopitkikset, lämpöä voi säädellä. Hiihtäessä joustokohdat hoitavat ilmastoinnin. Kovin kipakassa pakkasessa niistä kyllä tulee kylmä läpi, joten ei ehkä ihan kovilla pakkasilla mikään ykkösvalinta ulkoiluun.
Kuva:Heikki Sulander
Pidän siitä, että ihmisestä näkee päälle mikä hänen elämässään on tärkeää. Retkeily on onneksi sen verran kovassa suosiossa, ettei ihan hulluna pidetä, vaikka vaellushousut jalassa pitää luentoja ja liikkuu mitä erilaisemmissa tapahtumissa. Mukavuus, käytännöllisyys ja tyylikkyys yhdistyvät näissä housuissa mielestäni täydellisesti!
Varusteet viiden viikon vaellukselle
Kuten jo kerroin, vaellus koostuu tänä vuonna kolmesta eri pätkästä. Ensin vaellan seurassa viikon, sitten yksin viikon Muotkalla ja lopuksi kolme viikkoa ilman täydennystä. Tässä kerron varusteista ja vaatteista, joita kulkee mukana.
Rinkkana Fjällrävenin naisten 75 litrainen Kajka. Se istuu selkääni kuin olisi siihen tehty ja suunniteltu. Pidän taskuista ja lokeroista erityisen paljon. Yksi tärkeä asia myös on se, että tähän rinkkaan saa helposti paljon tavaraa ulkopuolelle. Kolmen viikon osuudella joudun sitomaan ulkopuolelle ainakin teltan, makuupussin ja mahdollisesti myös vaatteet.
Telttana koko reissun ajan on Fjällrävenin Abisko Shape 2. Sama kuin viime vuonna, mutta sinisenä. Painaa 2,3 kiloa, käyttäytyy hyvin tuulessa. Erittäin paljon tykkään siitä, että eteistilaa on yhtä paljon kuin makuutilaa. Rinkka mahtuu heittämällä sisään ja vielä voi kokkailla, ripustaa vaatteet kuivumaan ja kuitenkin jää kulkuväylä. Pidän tätä yksin reissatessa aikamoisena luksusmajoitteena, mutta pitkällä reissulla tilaa ei voi olla liiaksi. En ole sitä tyyppiä, joka on tyytyväinen pienen pressun alla. Tai ei pidä koskaan sanoa ei koskaan…
Sisätiloissa on sitten tämmöistä. Olin kauan prinsessa ja nukuin solumuovilla PLUS ilmatäytteisellä. Nyt olen karaissut itseäni (lue: kasvattanut pehmusteet omaan kehooni) ja oppinut nukkumaan tuollaisella yhdistelmällä. Pätkäisin toisen Thermarestin Z-liten kahtia ja pidän tuota lyhyttä päkälettä torson alueella täyspitkän Z-liten alla. Makuupussina Fjällrävenin untuvapussi Sarek. Alkumatkalla yritän pärjätä two seasons regularilla, mutta kolmen viikon pätkälle vaihdan Three seasonsin, koska en tykkää palella.
Ja näillä sujuu liikkuminen. Vaelluskenkinä Hanwagin Tatrat, tauoille ja jokien ylityksiin Tevan keveimmät ja simppeleimmät sandaalit. Pidän sandaaleja villasukkien kanssa leirikenkinä jo nyt, vaikka kuulin sukat + sandaalit-yhdistelmän tulevan muotiin vasta ensi kesänä. Vaellussauvoina Black Diamondin Distancet. Hiilikuitua, ihanat, keveät ja käteen hyvin istuvat. Nämä oli mukana ja viime syksynä ja Vesa kävelytti näitä Kekkosen reitillä 1100 kilometriä. Olen kuvan ottamisen jälkeen teipannut toiseen sauvaan näkyvät merkit vaelluskengän varren korkeudelle ja polven korkeuteen, helpottaa jokien ylityksessä syvyyden määrittämistä.
Alkureissun vaatteet koostuu näistä: Warmpeacen untuvatakki viileisiin iltoihin ja öisin tyynyksi, Fjällrävenin Keb eco shell-takki tuuleen ja sateeseen, Fjällrävenin Numbers-sarjan anorakkipaita vaelluspaidaksi, pitää vähän tuulta ja on tosi monipuolinen vaate kaikin puolin (taskuihin mahtuu puoli valtakuntaa), vasemmalla alhaalla Devoldin paksuimmat merinovillahousut, pidän illalla kuorten alla vähän niin kuin leirihousuina ja jos yöllä on viileetä niin yöhousuina. Fjellun Abisko eco shell kuorihousut on kivan keveet, löysä mitoitus ja kuminauhavyötärö + pitkät vetoketjut lahkeissa meinaavat sitä, että ne voi sujauttaa sateen yllättäessä vaikka vaellushousujen päälle. Vaellushousuina mulla on ekat kaks viikkoo Fjellun Nikka curved fitit. Kuvasta puuttuu henkäyksen ohut merinovillainen T-paita, jota voi pitää yöllä nukkuessa tai anorakkipaidan alla. Päähän on lierihattu tai Buffin tuubi, jossa on hyttyssuojakäsittely ja uv-suoja.
Kolmen viikon taipaleelle vaihdan takkia, housuja ja paitaa. Punaiset Keb-pöksyt vahasin, että kestävät paremmin kulutusta ja hylkivät vähän likaa ja vettä. Abisko eco shell-takki on ihan vartalonmukainen. Paksumpi harmaa Fjellun merinopaita lämmittää tehokkaasti viileinä päivinä, lisäksi on ohut pitkähihainen merinokerraston paita yöksi, Buffin merinotuubihuivi ja lämmin polarfleece-pipo.
Kuvista puuttuu merinovillasormikkaat, alusvaatteet ja sukat. Sukkina on taas aina ohuet merinot alla ja perus villasukat päällä. Yöksi on aina villasukat, joita ei käytetä muuna aikana. Vaihdan varusteita kesken matkan, koska voin. Ei ole mukavaa olla kuukautta samoilla vaatteilla, ei, vaikka olisi miten askeettinen ihminen.
Ja nyt joku miettii että onpas kalliita merkkivaatteita ja varusteita. Niin on. Vietän ulkona paljon aikaa ja olen ihan tosissani miettinyt, mitä haluan käyttää. Minulle luonto ja sen hyvinvointi on vähintään yhtä tärkeä asia kuin omakin. Pidän Fjällrävenin tavasta tehdä asioita, kehittää uusia luontoystävällisiä materiaaleja ja kierrätysmateriaalien hyödyntämisestä. Eco shell kuorivaatteista puuttuu fluorihiiliyhdisteet, jotka ovat haitallisia ihmisille ja vesistöille. Näillä asioilla on minulle suuri merkitys! Olen juuri ilmoittautunut roskattomaksi retkeilykummiksi, joten voin olla luonnon ystävä myös jo varusteita valitessani.
Kalastusta. En ehkä ota fileerausveistä. Nämä ei paina paljon mitään. Siis tenkara ja vähän perhoja.
Alkureissulle lähtee Opinellin taittoveitsi, loppumatkalle Rosellin puukko. Vispilä on Ikeasta lasten leikkikalu. Pieni Trangia lähtee taas mukaan kaasupolttimolla. Se nyt vaan on niin pomminvarma vekotin, vaikka painaakin. Loppuosuudella aion käyttää tulta niin paljon kun suinkin on mahdollista. Mukaan lähtee tietysti myös tulitikkuja.
Kartta karttalaukussa, kompassikin siellä ja rinkkaan hätävaraksi gps. Gepsiin ostin nyt akun, että sitä voi ladata aurinkokennolla. Mukana on toki paristotkin varalta.
Turhaa painoa. Mukaan lähtee kirjan paksuinen kovakantinen muistikirja koko reissulle. Siinä on jo jokaisen viikon ruokalistat kirjattuna, muuten puhtaan valkoinen valmiina sinisille ajatuksille. Alkumatkalle otan lukemiseksi Ville Haapasalon ihmeellisiä kokemuksia ja kolmen viikon pätkälle englanninkielisen Into the Wildin. Enkuksi tulee luettua todella harvoin ja vähän, joten tuon luulisi riittävän kolmen viikon ajaksi. Kebnekaiselta Fjällstationilta ostettu pahvinen tunturikasvio ajaa kasvikirjan virkaa.
Lisää ”turhaa” painoa… Elektroniikkaa yksi Kajkan sivutasku täyteen. Rullattava aurinkokenno lataa virtapankkia, otsalamppua ja puhelinta. Puhelimessa on hyvä kamera, hommasin lisäksi bluetooth näppäimistön, joten voin kirjoittaa helpommin vaikka tänne reissun päältä. Jouluvaloilla luon tunnelmaa jos illat hämärtää. Kamerana vanha uskollinen Canon eos 600d, mutta ekan viikon ajaksi sain Canonilta testiin M3 sarjan pienen järkkärin ja siihen erilaisia putkia. En lämpene ajatukselle, että vaihdan putkia vaelluksella (ja nyt en sano etten koskaan, koska tuo lainakamera vaikuttaa ihanalta ja eri putket, yllätys yllätys, ihanilta just erilaisiin tilanteisiin), joten otan mukaan vain laajakulman. Sillä saa avotunturit näyttämään parhaiten siltä, miltä ne näyttävät oikeasti.
EA-pussissa on avaruuslakana, haavatyynyjä, antiseptisia puhdistuslappuja, laastaria, urheiluteippiä, sakset, peili, kirurginveitsi, ideaaliside, pinsetit, hakaneula, haavateippi, pihkasalva ja tiikeribalsami. Lääkkeinä on tonnista panadolia, ripuliin Imodiumia, allergiaan (jos hyttyset hyökkää) Kestineä, lihasrelaksantteja jäi sopivasti, kun joku aika sitten meni selkä jumiin ja jos jalka vaikka katkeaa ja luu töröttää pihalla, on tehokas lääke, jolla saan koko asian näyttämään lähinnä naurettavalta. Käyn vielä ostamassa Buranaa.
Siinä kaikki noin suurin piirtein. Painoa ekan viikon osuudelle tuli 21 kiloa, mukaan on laskettu kaikki paitsi päällä olevat vaatteet. Juomapullona on litran Nalgene, pyyhkeenä vauvan harsovaippa, jekkupussissa kaikkee sälää korjailuun telttakaaren korjausputkesta jesariin, neulaa ja lankaa ynnä muuta tarpeellista.
En siis lähde grammoja viilaamaan, mutta olen saanut viime vuodesta kevennettyä ihan kivasti.
RetkiRent – Vuokraa retkeilyvarusteet, kuten teltat, rinkat, keittimet, makuupussit jne. toisilta retkeilijöiltä tai anna vuokralle omasi ja tienaa rahaa!
Toinen kuukausi yksin erämaassa
Olen lähdössä taas erämaihin yksin. Viime syksyinen reissuni antoi minulle niin paljon, etten halunnut jättää sitä kerran elämässä-kokemukseksi. Minulla on palava halu kehittää itseäni niin ihmisenä kuin vaeltajanakin, joten olen valmistellut uutta seikkailua jo edellisen loppumisesta alkaen. Olin vielä reissussa, kun jo päätin lähteä uudestaan.
Nyt olen suunnitellut reitin niin, että olen todella paljon enemmän omissa oloissani kuin viimeksi. Lähden ensin viemään kaksi ihmistä viikoksi Kaldoaiviin, se ei liity kuukauden yksinvaellukseen mitenkään muuten, kuin että jään suoraan omalle vaellukselleni sieltä. Tulee siis viikko ”pohjiksi” muiden seurassa vaeltaen. Tämänkin reissun maastot ovat vieraita, en ole aiemmin mennyt juuri niitä osia Kaldoaivista, joihon ollaan nyt menossa.
Oma kuukauden reissu kulkee seuraavasti: Lähtö Karigasniemeltä niin sanottua vanhaa postipolkua pitkin Muotkan halki Tirroon. Tirrosta järjestän itseni jotenkin Angeliin ja saan kuin ihmeen kaupalla ainoan täydennyspakettini autosta, joka on jossain (en ole liian tarkkaan vielä suunnitellut, kuten ehkä huomaatte). Ja tosiaan, koko loppureissun ruuat olis jaksettava kantaa mukana…
Angelista lähden Lemmenjoen kansallispuiston erämaaosaa ihan rajan tuntumassa kohti Pöyrisjärven erämaata. Pöyrisjärveltä kävelen Näkkälään. Tässä vaiheessa reissua olen joko ihan lopussa, tai haluan ”jälkkäriksi” kävellä Hetta-Pallas-reitin ja sopeutua varovaisesti takaisin ihmisten ilmoille. Saa nähdä.
Tällä kertaa pääsen lähtemään pari viikkoa myöhemmin kuin viime vuonna. Edessä on paljon uutta, kuten pimeät yöt pohjoisessa, kunnon ruska-aika ja pitkät ajat totaalisen yksin. En usko, että tuolla reitillä tulee kovin paljon porukkaa vastaan. Kenttää ei nettisurffailuun myöskään oikein ole, mutta puhelinverkko kattaa melkein koko reitin. Pyydän miestä jakamaan kuulumisia faceen.
Pidän haasteista. Haluan elää taas kuukauden niin, etten ole etukäteen miettinyt missä nukun minkäkin yön, tai mitä kautta mihinkin menen. Haluan olla vapaa valitsemaan tilanteen mukaan. Minulla on vapaus jäädä johonkin pidemmäksi aikaa, tai halutessani voin mennä nopeasti. Ei ole matkatavoitetta, on vain tavoite olla neljä viikkoa erämaassa.
Viime syksynä rinkka painoi alussa melkein 30 kiloa ja minä selvisin siitä. Nyt olen hommannut 10 litraa pienemmän rinkan, joten liikaa en pysty kamaa mukaani haalimaan. Joissakin asioissa olen keventänyt, kuten kalastuksessa (virveli vaihtui tenkaraan) ja makuupussikin on keveämpi. En myöskään aio raahata itsestääntäyttyvää makuualustaa mukana, olen opetellut nukkumaan pelkällä solumuovilla. Gps-laitteeseen hommasin akun, joten voin ladata sitä suoraan aurinkokennolla, eikä tarvitse raahata monia varaparistoja. Samoin otsalamppu latautuu kennon kautta.
Vaatteita olen miettinyt ja testaillut tarkkaan, teen vielä tarkat varustelistat tänne blogiin ennen lähtöä. Ruokavinkkejä on hommattu ulkomaita myöten. Kaloreita täytyy saada kevyessä paketissa, joten kuivuri on hurissut tehokkaasti. Olen kuivannut esimerkiksi kanan jauhelihaa ja kananmunia, jugurttia ja fetaa. Risotto osoittautui lottovoitoksi, koska olen syönyt pastaa reissuilla niin paljon, että se meinaa jo tökkiä. Pieniä pähkinä- ja rusinapusseja olen täyttänyt valmiiksi ja aion vielä askarrella itse energiapatukoita omalla reseptillä. Rasva on aina ollut ongelma, mutta otan nyt mukaan gheetä (kirkastettua voita). Se ei pilaannu, vaikka sulaakin.
Kevennän myös kengissä. Hanwagin Tatroilla vaellan nyt niin kuin viimeksikin, mutta purojen ylityksiin ja tauoille otan Tevan sandaalit. Niillä oli tosi hyvä ylittää purot Muotkalla, kuivuivat nopsaan ja olivat villasukkien kanssa oivat taukokengät. Viimeksi mukana oli lenkkarit, mutta ei mitään purojen ylityksiä varten. Ne hoidin sukat jalassa.
Yksinäisyyttä aion hoitaa kirjoittamalla. Päiväkirjan kirjoittaminen on mahtavaa puuhaa, ihmettelen miksen tee sitä koko ajan. Kun olen vaelluksella muiden seurassa, homma jää aina tekemättä jossain vaiheessa. Yksin vaeltaessa kirjoittaminen on parhaimmillaan seurustelua, pääkopan työstämien asioiden todeksi muuttamista, terapiaa. Sain viime syksyn reissun aikana käsiteltyä monta asiaa loppuun, mitkä ovat joskus jääneet kaihertamaan. Minulla oli aikaa, eikä kukaan keskeyttänyt. Jotkut kyseenalaistivat reissuani viime vuonna, pitivät turhana ajan haaskaamisena, kun oli niin lyhyt matkakin kuljettavana. Heidän mielestään ”tuhlasin” kuukauden. Rohkenen olla eri mieltä! Minä löysin tuon kuukauden aikana itsestäni uusia asioita, törmäsin vanhoihin ja selvitin tilit itseni kanssa. Opin luottamaan itseeni, arvostamaan valintojani ja mikä tärkeintä, opin sen, ettei minun ole pakko tehdä asioita samalla tavalla kuin muut.
Vaeltajia on erilaisia. Minä en himoitse pitkiä päivämatkoja, enkä halua kulkea mahdollisimman askeettisilla varusteilla. Jokainen kulkekoon tavallaan, kunhan nauttii siitä mitä tekee. Minä haluan päästä vielä vähän syvemmälle erämaahan ja kantaa kaiken ruuan selässäni, haluan nähdä maisemat ja tuntea ansaitsevani niistä jokaisen. Haluan nauttia nyt, kun vielä voin. Koskaan ei voi tietää tulevasta.
RetkiRent – Vuokraa retkeilyvarusteet, kuten teltat, rinkat, keittimet, makuupussit jne. toisilta retkeilijöiltä tai anna vuokralle omasi ja tienaa rahaa!
Tenkara (se on kalastusta)
Tenkara on perhokalastustapa, joka on peräisin Japanista. Siinä käytetään vapaa, jossa on kelluva siima (jos edes sitäkään) ja perho. Kelaa ei tenkarassa ole ollenkaan, siima on vain vähän vapaa pidempi. Kalastusmuoto on ollut omiaan pieniin, kirkasvetisiin vuoripuroihin, joten halusin kokeilla sitä myös Lapin tunturipuroihin.
En ollut koskaan kuullutkaan tenkarasta, kun syksyn 2015 yksinvaellukseni jälkeen selitin miehelle innoissani ”itse keksimästäni” ongesta, millaisen haluaisin seuraavalle reissulle. Olin nähnyt kaloja todella matalissa ja pienissä puroissa, joihin ei virvelillä ollut mitään asiaa. Kehittelin päässäni onkivavan, kelluvan siiman ja perhon yhdistelmän. Japanilaiset oli tosin keksineet sen jo satoja vuosia aiemmin…
Mies on harrastanut perhokalastusta koko elämänsä, minä en ole koskaan edes pitänyt perhovapaa kädessä. Aihe oli toki aina kiinnostanut, mutta olen ajatellut sen olevan liian monimutkaista ja koukuttavaa touhua. En uskonut jaksavani harjoitella vuosikausia, olen enemmänkin virvelityyppiä. Tenkaran kanssa kävi sitten hassusti.
Tilasimme kaksi erilaista tenkaravapaa. Toinen on 390cm pitkä ja painoa siimoineen kaikkineen on huimat 123 grammaa. Toinen vapa on säädettävissä kolmeen eri pituuteen (325, 335 ja 388cm) ja painoa on 122 grammaa.
Tenkaralla voi kalastaa kelluvilla tai uppoavilla perhoilla. Minulle piti miehen opettaa kaikki alusta. Tai itseasiassa me tehtiin niin, että kävin ensin omin päin tenkaran kanssa puron varressa ja vasta sen reissun jälkeen mies näytti mitä sillä kuuluu oikeasti tehdä.
Tässä siis tenkarointia rautalangasta väännettynä:
- Tenkara on teleskooppivapa, kevyt, mutta taipuu ja kestää isotkin kalat.
- Ei kelaa, on kuin mato-onki.
- Kelluva siima + perhot käytössä.
- Kelluva perho täytyy välillä kuivata, että se kelluu. (Eli vispata sitä siimaa ilmassa niin perho kuivuu.)
- Perho heitetään yläjuoksulle ja lasketaan vapaasti virran mukana alas. Seurataan katseella tarkasti. On kuin meditointia, mutta voi saada ruokaa samalla! Kun siima yhtäkkiä suoristuu, tehdään vastaliike (nostetaan vapa ylös) ja napataan kala ylös.
- Kalan väsyttäminen on yllättävän helppoa, vaikka ei ole kelaa.
- Haavista on apua, muttei sekään ole välttämätön.
Tenkarakalastus on rantautunut Japanista Jenkkeihin. Siellä on vallalla kulttuuri, että kalastus olisi mahdollisimman yksinkertaista ja perhot vain yhtä sorttia. Tenkararyhmiä löytyy Facebookista pilvin pimein, Suomellakin on oma ryhmänsä. Minulle vielä toistaiseksi mies askartelee perhot, mutta vakaa aikomus on opetella tuo laji ihan kokonaisvaltaisesti. Perhoina käytetään pieniä hyönteisjäljitelmiä ja koukkuina mielellään väkäsettömiä koukkuja, silloin alamitat on helpompi päästää takaisin veteen vahingoittumattomina. Pidän perhokalastusta juuri sen takia niin hienona lajina, koska kalastaja tuntee niin hyvin vesiperhoset, hyönteiset, kosken ja veden tavan liikkua. Ihailen tuota lajia suunnattomasti!
Vaikka me lähdimmekin vaatimattomasti Muotkan erämaahan harjoittelemaan tenkaralla kalastamista (1000 kilsaa suuntaansa), voi sitä harrastaa missä tahansa virtaavassa purossa. Ja heittämistä ja kalastamistahan voi treenata vaikka järvessä. Minä jäin koukkuun heti! Mieskin tykästyi tenkaraan kovasti. Rinkka kevenee vaelluksilla aika paljon, jos vaihtaa virvelin tenkaraan. Virvelilläkin on toki omat paikkansa, mutta ainakin minä aion vaihtaa kevyempään.
Vaatteet talvivaelluksella
Kebnekaisen vaelluksella meni vaatetus aikalailla nappiin. Mikään ei tuottanut hankaluuksia tai pettymyksiä. En palellut enkä hikoillut, ainakaan liikaa. Tässä vähän vaatteistani mitä käytin missäkin tilanteessa.
Aloitetaan päästä. Minulla oli aika monta hattua mukana, koska keleistä ei voinut tietää mitä on vastassa. Minulla oli kolme erilaista Buffia mukana. Yksi oli merinovillainen slim fit Buff, jota pidin melkein joka päivä kaulassa ja yhtenä päivänä päässä pantana. Olin aiemmin ollut vähän pettynyt Buffin tuubiin, kun se oli mielestäni liian lörppö. Nyt kun tajusin niitä olevan myös slim fittinä, alkoi Lyyti kirjoittamaan! Tykkään siitä tosi paljon.
Merinovillainen keltainen Buffin pipo oli myös tosi hyvä. Se lämmitti hiihtäessä juuri sopivasti kauniissa kelissä, vaikka onkin ohuen ohut. Välillä vedin hupun pipon päälle antamaan tuulensuojaa.
Tuulisena ja vähän kirpeänä päivänä käytin Buffin tuubia, jossa on puolet mikrokuitua ja puolet windstopperia. Taittelin sen pipoksi niin, että mikrokuitu oli päätä vasten ja windstopper ulkopuolella. Tuubi on vielä muotoiltu niin, että korvatkin peittyvät kunnolla. Pipo päässä en kuullut juuri mitään, windstopper materiaali vaimensi äänet tehokkaasti. Tämä pipo päässä ei tuuli eikä pakkanen vaivannut.
Windstopper Buff oli tuulisina päivinä ehdoton!
Yöksi vaihdoin päähän pehmeän Polartecin pipon, jonka olen ominut mieheltä. Materiaali on ihan superlämmin ja miellyttävä.
Hanskojakin oli monet. Pääasiassa hiihdin Marmotin windstopper fleece sormikkailla, jotka olen ostanut käytettyinä pari talvea sitten. Sormikkaat ovat olleet niin rakkaat, että olen käyttänyt ne ihan reikäisiksi, mutta en ole raaskinut niitä päästää eläkkeelle. Niinpä tuon hiihtoreissun aikana ostin Kebnekaisen tunturihotellista Hestran sormikkaat, jotka pääsivät loppuun käytettyjen Marmotin hanskojen tilalle.
Uudet ykköshanskat! Rasvasin nahkaosat heti kun pääsin kotiin.
Kovemmilla keleillä hiihdin Hestran rukkasilla, joihin vaihdoin paksujen vuorien tilalle lapaset. Lapaset on anoppini neulonut naapurin lampaiden villasta, todelliset lähilapaset siis! Lampaat ovat rodultaan Kainuun harmaita ja villa on paljon rasvaisempaa kuin tavallinen villalanka. Tuo ihmevilla pitää kädet tosi lämpiminä! Paksut Hestran omatkin vuoret oli mukana, mutten tarvinnut niitä kertaakaan. Samoin jäi käyttämättä ohuet merinovillasormikkaat.
Kuva: Kea Creutz
Kuoriasuna minulla oli Fjällrävenin Keb Eco Shell housut ja takki. Takkiin olen itse lisännyt talviajaksi karvareunuksen. Kuoriasu oli ollut jo puoli vuotta kovassa käytössä, mutta lunasti paikkansa minun ehdottomana ykkösasuna tuon reissun aikana! En keksinyt mitään huonoa sanottavaa asusta reissulla, vaikka miten olisin miettinyt. Tuuli oli välillä todella navakka, eikä kangas päästänyt mitään läpi. Satoi räntää ja satoi lunta, mutta minulla ei ollut hätää. Olin aiemmin vähän arvostellut liian isoa huppua, mutta ei se tuolla tosipaikassa ollut yhtään liian iso. Hupun sai helposti paksunkin pipon päälle suojaamaan tuulelta ja paksutkin rukkaset käsissä sai vetoketjun kiinni ja hupun kiristykset kohdilleen. Vetovyön/repun alle ei jäänyt ylimääräisiä saumoja ja erityiskiitoksen saa hihojen loistava muotoilu. Housut oli aivan huiput! Pitkät vetoketjut sivuilla helpottivat taukokenkien käyttöä ja metallikoukut lahkeiden edessä oli hyvä kiinnittää monojen nauhoihin. Säärystimiä en tarvinnut.
Tauoilla vedin päälleni ihan superpaksun untuvatakin, jonka ostin tutultani käytettynä. Huomasin yhtä Everest-dokkaria katsoessani, että joillakin sherpoilla oli prikulleen samanlainen The North Face merkkinen takki, joten ei ole ihme että tarkenin… Näytin takissa Michelin-ukolta, mutta lämpö oli reissussa aika paljon tärkeämpää kuin ulkoinen habitus.
Kuva: Kea Creutz
Untuvahametta (Skhoop, Partioaitan alesta) käytin aika paljon. Se oli päälläni iltaisin leirissä ja myös monena päivänä hiihdon ajan. Hiihtäessä avasin hameen sivuvetoketjut pitkältä matkalta, joten hame ei tuntunut tukalalta.
Leirielämässä oli lisälämpönä merinovillapitkiksien päällä myös polarfleecehousut, jotka olen ostanut kirppikseltä (McKinley). Taukokenkinä käyttämäni jokaisen katu-uskottavan pilkkiäijän saappaat (Powerboots Original) olen myös ostanut kirppikseltä. Ne ovat ihan törkeän lämpimät!
Kuva: Kea Creutz
Paitoja minulla oli mukana kaksi, molemmat merinovillaa. Toinen on ihan perus ohuehko musta kerraston paita, jota tosin käytän ihan päällyspaitanakin. Toinen taas paksu Acliman Warmwool hood sweater. Se paita on ollut minulla pari vuotta ja alkaa olla jo ihan lopussa. Hihojen suut ovat rispaantuneet ihan hapsuille ja kyljessä on iso reikä, en tiedä mihin lie tarttunut. Ihan superhyvä paita! Siinä on todella hyvä päänmukainen kypärämyssy, jonka voi jättää myös ”hupuksi” niskaan. Edessä on kengurutasku. Tykkään nukkua se paita päällä kylmillä keleillä. Laitan hupun päähän ja kädet kengurutaskuun ja nukahdan hetkessä! Paita oli myös hiihtäessä parina päivänä päällä. Lisälämmikkeenä leirielämään oli vielä Warmpeacen kirppikseltä löytynyt huppari, joka on ohut mutta superlämmin.
Pitkinä kerrastonhousuina oli Devoldin Expeditionit. Palelen reisistä ja hanurista todella herkästi ja vasta nämä housut hommattuani olen oppinut nauttimaan pakkasista. On jo toiset peräjälkeen menossa, koska käytin edelliset aikalailla loppuun. Nämä ovat myös hemaisevat kotihousut talviaikaan. On helppo lähteä ulos, kun tarvitsee vain vetäistä kuoret päälle.
Sukkia oli mukana jalassa olleet, yhdet samanlaiset vaihtoa varten ja yhdet villasukat yösukiksi. Hiihtäessä oli alla paksut merinovillasukat ja päällä neulotut villasukat.
Kuva: Kea Creutz
Varusteet Kebnekaisen reissulla
Kerron tässä omista varusteistani, mitä käytin Kebnekaisen hiihtovaelluksella. Mikä toimi hyvin, mikä huonommin, mikä yllätti, mikä oli turhaa.
(Kuva: Kea Creutz)
En pysty sanomaan mikä tai mitkä varusteet olivat reissulla tärkeimmät, sillä jokaista osa-aluetta tarvittiin yhtä paljon. Teltta on äärimmäisen tärkeässä osassa, mutta niin myös sukset ja ahkiokin. Vaatteetkin oli hyvä olla tutut ja toimiviksi havaitut, sillä kesken reissun on paha todeta, että tämä olikin huono valinta. Vaatteista kerron eri jutussa.
Minun vermeet vasemmalla.
Suksina minulla oli Madshusin BC 50 tunturisukset Rottefellan automaattisilla bc-siteillä. Hiihtokenkinä Rossignol BCX2-monot. Ostin koko tuon paketin viime talvena Xxl:n alesta naurettavalla 125 eurolla. Olin hiihtänyt varusteilla jo viime talvena yhden vaelluksen ja ennen Kebnekaisea harjoituslenkkejä reilulla kädellä.
Monot ovat aika isot, ihan samalla logiikalla kun vaelluskengätkin, eli monoihin mahtuu kahdet sukat ja tilaa jää silti varpaille heilua. Käytin hiihtäessä alla paksua merinovillasukkaa ja päällä kudottua villasukkaa. Yhtään rakkoa ei taaskaan tullut, eikä kertaakaan mistään kohtaa edes kuumottanut siihen malliin, että olisi ollut lähellä. Ainoa mitä kaipasin, oli kantapäiden alle jotkut ekstrapehmikkeet. Monot ovat aika kovat (täysin synteettiset) ja kantapääni alapuolet kipeytyivät ylämäkiosuuksilla. Vaelluksen jälkeen sainkin vinkin, että huovutusvillasta voisi huovuttaa pienet lisäpehmusteet. Vinkkaaja käyttää sellaisia kantapäiden takana.
(Kuva: Kea Creutz)
Suksissani on pitopohjat. Olin jo talvikauden alussa pohjustanut sukset huolella parafiinilla silitysrautaa käyttäen ja uusin käsittelyn vielä ennen reissua. Mukana oli lisäpitoa antamassa Madshusin omat puolikarvat. Hyvin toimi, ei mitään ongelmia. Kun keli muuttui plussaksi, kokeilin nousukarvojen voitelemista vauhti-luistolla (sininen klöntti on peräisin jostain 70-luvulta) ja hetken se auttoikin. Kun keli muuttui erittäin liisteriseksi, oli eniten apua plussakelin pikaluistovoiteesta ja nousukarvojen poistamisesta.
Sauvoina minulla oli 70-luvulta olevat kirkkaankeltaiset umpihankisommalla varustetut lasikuitusauvat. Niissä on nahkaiset käsilenkit, joissa on metallisolki. Lenkkiä sai suurentaa ja pienentää helposti hiihtokäsineiden paksuuden mukaan. Näistä sauvoista en hevillä luovu!
Olin erittäin tyytyväinen hiihtovälineisiini. En usko merkillä ja mallilla olevan niinkään paljon merkitystä kuin sillä, että varusteet olivat tutut ja juuri minulle sopiviksi hioutuneet. Silloin varusteisiin voi luottaa, eikä yllätyksiä synny ainakaan kovin helposti. Automaattisiteet toimivat hyvin, suksien kantit purivat kovaan hankeen, pitopohja riitti tasaisella ja pienissä rinteissä, monot eivät hiertäneet.
Ahkio oli lainassa. Se oli Fjellpulkenin keskikokoinen ahkio, olikohan se nyt noin 140cm pitkä. Vedin sitä Fjellpulkenin vetorepulla kaikki muut paitsi viimeisen päivän, silloin vedin ihan perus Fjellpulkenin vetovyöllä.
Ahkiosta tykkäsin ihan kamalasti! Menee kyllä hankintalistalle. Ahkion perässä oleva vetoketju helpotti elämää, sitä kautta pääsi ahkion uumeniin joutumatta purkamaan koko kääröä. Myös etuosassa oleva pieni tasku oli hyvä, siihen sai pakattua legieväät tai muuta usein tarvittavaa.
Vetorepusta sen sijaan en hirveästi tykännyt. Olihan se tavallaan kätevä, kun siihen sai laitettua päivän ruuat, termarin, vaihtohanskat ynnä muuta, mutta se oli jotenkin aika painava ja kolho. Raskasrakenteisesta repusta ei saanut selälle niin mukavaa, etteikö veto olisi kohdistunut suurimmksi osaksi pelkästään hartioille. Minulla siis oli hartiat kovilla. Ylämäkiosuuksilla se oli ihan hyvä juttu, mutta tasaisella en tykännyt repusta. Se myös hiotti selkää, mutta koska olen vähemmän hikoilevaa sorttia kuin mieheni, en alkanut kesken reissun vaatimaan vaihtamista. Minulla oli muutenkin paljon kevyempi kuorma vedettävänä, joten pidin repun ristinäni. Viimeisenä päivänä vaihdettiin ihan sen takia, kun mies oli moisesta repusta haaveillut ja halusin hänen kokeilevan ennen ostopäätöstä. No, tulos on se, ettei reppu enää ole tulossa perheeseen…
Fjellpulkenin aisat oli ihan ehdottomat. En suosittele ristikkäisaisoja tunturireissuille.
Telttana oli Fjällräven Akka Endurance 4. Toimi kuin enkeli! Teltta painaa 6 kiloa, joten rinkkareissuille se ei sovi. Kuljetimme telttaa käärönä ahkion päällä. Rullan sisään jätettiin kokolattiamatto (10mm lattian kokoinen solumuovi) ja tyhjennetyt ilmatäytteiset makuualustat. Kaaret oli teipattu muuten, mutta keskikohta oli taiteltavissa. Telttakäärön peräpäähän pujotimme telttapussin suojaamaan telttakaaria.
Teltan iso eteinen oli ihanan iso. Kolmen ihmisen kamat mahtuivat siihen helposti. Teltan oleskelutila oli sopivan iso ja korkea, että kaikki toimiminen sisätiloissa oli mielekästä. Pikkueteisestä otimme lunta juomaveden sulatukseen. Tuuletuksen sai hyvin säädeltyä mieleisekseen, koska molemmissa päissä on täysikokoiset oviaukot hyttysverkkoineen.
Kokkailu tapahtui sisätiloissa. Käytössä oli keitinlaatikko, jonka ostimme tätä reissua varten käytettynä. Laatikossa pöhisi MSR:n Whisperlite bensakeitin, joka ennen reissua perusteellisen putsaamisen jälkeen muuttui täydelliseksi (lämmitysliekki pieneni ja ääni hiljeni entisestään). Bensana käytettiin Nesteen omaa pienkonebensaa, se on monien kokeilujen perusteella todettu parhaimmaksi ja vähiten nokeavaksi.
Keitinlaatikossa mahtui olemaan kaikki kattilat ja kipot ja kupit, joita kokkailussa tarvitsi. Se säästi tilaa ahkiosta muulle. Laatikko on niin iso, että siinä mahtuisi polttamaan kahta keitintä samaan aikaan. Meillä oli kuitenkin käytössä vain yksi. Sulatimme siis vedet ja kokkailimme bensakeittimellä. Jos jotakin tekisin ensi kerralla toisin, ottaisin kokkailua varten kaasukeittimen. Silloin ruokaa voisi alkaa laittamaan jo samalla, kun juomavesi sulaa. Teltan lämpötila antaa kyllä mahdollisuudet kaasun käyttöön. Välillä oli lämmintä varmaan 30 astetta…
Kokkailun ajan oli keskimmäisen nukkujan paikka jäähyllä. Reunalla nukkujat voivat olla vaikka pitkin pituuttaan, mutta keskipaikkalaisen makuualustaa ei voi täyttää, eikä oikein ole luontevaa paikkaa ”hengailla”. Piti vaan kököttää tai istuksia risti-istunnassa ja välillä se alkoi jumittamaan hiihdon väsyttämiä jalkoja. Tämä on varmaan se syy, miksi talviretkeilyssä suositaan kahden hengen telttakuntia, mene ja tiedä.
Teltassa oli jo valmiina pyykkinaru keskellä koko teltan pituudella. Lisäsimme niitä myös sivuille ennen lähtöä. Ensi vuonna panostamme verkkokankaiseen lokerikkoon, johon saa helposti tungettua kosteita sukkia ja lapasia. Myös kiipeilyvarusteita pääsi käyttöön. Daisy chain oli kätevä ripusteluihin.
(Kuva: Kea Creutz)
Teltta pystytettiin suksia ja sauvoja apuna käyttäen. Mukana oli myös itse vanerista tehtyjä kiiloja ja metallisia lumikiiloja. Metalliset olivat auttamattomasti liian pieniä ja jäivät käyttämättä. Reunoille ja etenkin päihin kasattiin lumipaakkuja ja hienoa lunta lisättiin kokkareiden rakoihin.
Makuualustana minulla oli Thermarestin Neoair all season. Se on tosi lämmin! Otin tällä kertaa myös pumpun mukaan, ettei tarvinnut puhallella. En laita patjaa ihan piukeaksi ilmaa, koska vähän vajaalla patjalla on paljon parempi nukkua. Retki-lehden testissä oli juuri tämä patja ollut kaikkein eristävin, mutta patjan rapinaa oli arvosteltu. Ihan vaan tiedoksi: Se rapina loppuu kun patjaa on käyttänyt muutamia öitä! Jos siis on herkkäuninen, kannattaa joko käyttää patjaa ennakkoon tai laittaa yöksi korvatulpat…
Makuupusseja minulla oli kaksi. Lähimpänä ihoa oli Marmotin kolmen vuodenajan untuvapussi Sawtooth ja sen päällä kuitupussi. Päällipussi on joku vanha Fjällräven, jota ei enää ole tuotannossa. Luulisin sen olevan lähinnä nykyistä kahden vuodenajan Abisko-pussia. Yhdistelmä toimi hyvin. Marmot on ollut kovalla käytöllä, mistä syystä jalkopäästä on untuvat karkailleet. Kuitupussi paikkasi hyvin, eikä minua palellut. Kun tuli kuuma, avasin untuvapussin vetoketjua. Tyynyksi taittelin untuvatakin.
(Kuva: Kea Creutz)
Vaelluskengät
Vaelluskenkien valinta ei ole mikään yksinkertainen juttu. Itse en koskaan tilaisi kenkiä sovittamatta, koska kaikki kengät ovat vähän erilaisia lestiltään ja valmistajien kokomerkinnät vaihtelevia. Omat jalkani eivät ole mistään siroimmasta ja naisellisimmasta päästä, joten jo tavallisten lenkkareidenkin valintaa joutuu miettimään ja sovittelemaan joskus ihan naurettavuuksiin asti. Minulla on aika leveät jalkaterät, toisessa jalassa vielä orastava vaivasenluu. Nilkkani ovat paksut, välillä naurankin, ettei minulla ole nilkkoja ollenkaan. Kengät ovat siis minulle hyvin henkilökohtaiset ja kun löydän sopivat, pidän niistä hyvän huolen.
Edelliset vaelluskenkäni kestivät 10 vuotta. Ostin ne aikoinaan ihan pieniä retkiä, marjastusta, sienestystä ja virvelin heittämistä ajatellen. Käytännössä ne olivat minulla jalassa kaikkina muina vuodenaikoina paitsi talvipakkasilla ja kuumilla kesäkeleillä. Meindl oli merkki ja ne istuivat jalkoihini kuin toinen iho. Koskaan en saanut rakkoja niillä kävelystä.
Kun lähdin Lemmenjoelle vaeltamaan muutama vuosi sitten, alkoi kenkien pohjat murenemaan alta. Loppu tuli vastaan. Kengät olivat muuten ihan loistokunnossa ja otinkin niistä talteen kaiken irtoavan, kuten pohjalliset ja nauhat. Vähän suretti erota hyvistä kengistä.
Pidin välillä taukoa vaelluskengistä ja vaelsin lenkkareilla. Se oli kuitenkin haastavaa. Jalat väsyivät ja kastuivat helposti. Ostin edullisesti käytetyt Meindlit nettikirpputorilta, mutta kengät eivät istuneet jalkoihini. Koko oli liian pieni, varpaat osuivat alamäissä kärkiin ja tuntui että kynnet irtoavat kivikkoisessa maastossa.
Kun minulla oli reilu puoli vuotta pitkän vaelluksen alkuun aikaa, päätin hommata vaelluskengät. Ne täytyi ehtiä ajaa sisään hyvin ennen tosi toimia. Menin Partioaittaan Jyväskylässä ja kokeilin muutamia malleja. Meindl ei enää tuntunutkaan sopivalta jalkaani, vaikka olin aivan varma, että haluan samanlaiset kuin vanhat rakkaat kenkäni olivat olleet. Jalkojeni muoto oli muuttunut iän ja maailmaan saatettujen lasten myötä.
Oli iltapäivä, olin väsynyt. Jalkojen tuleekin olla turvonneet ja rasittuneet, kun sovitellaan vaelluskenkiä. Sidoin nauhat tiukasti kiinni ja kävelin ympäri liikettä. Kokeilin keinotekoista ”rinnettä”, kuinka jalka liikkuu kengässä alamäessä ja sivuttaisliikkeessä. Käytin aikaa.
Kengikseni valikoitui Hanwagin Tatra Lady GTX. Reilusti tukea nilkoissa ja pohjan jäykkyys keskitasoa, aika jäykkä kuitenkin. Jalkani koko on normaalisti 39,5 tai 40 ja otin vaelluskengät kokoa 42. Vaikka voisi luulla niiden olevan aivan liian isot, ei se mene ihan niin yksinkertaisesti. Käytän kengissä kaksia sukkia; alla merinovillaa ja päällä paksua itse kudottua villaa. Kiristän nauhoilla kengät tiukasti, jolloin jalka ei pääse heilumaan kengässä. Varpaille jää reilusti tilaa liikkua, eikä ne pääse missään tilanteessa koskemaan kengän kärkeen. Tarkenen kengillä myös talvipakkasilla.
Kävelin kenkiä sisään ennen vaellusta noin 200 kilometriä. Vaihtelin maastoa, kävelin rinteitä, kivikoita, pehmeää maata, suota ja savikkoa. Pidin painoreppua selässä kävellessäni, että sain käsitystä kuinka jalat turpoavat rasituksessa. Käytin samaa sukkayhdistelmää ennen vaellusta, mitä aioin vaelluksellakin käyttää. En saanut rakkoja aikaan. En sisäänajossa enkä vaelluksella.
Vaelluksella nivouduin kenkiini kiinni ja ne tuntuivat olevan osa minua. Jokaisella lounastauolla otin kengät jalasta, nostin pohjalliset ulos ja annoin kenkien ja jalkojen tuulettua ruokailun ajan. Lenkkeilen vaelluskengät jalassa säännöllisen epäsäännöllisesti nyt talvellakin, koska haluan jalkojeni muistavan kengät. Tulevia pidempiä reissujakin silmällä pitäen vaelluskengät on hyvä pitää jatkuvassa käytössä.
Kun hommaat vaelluskenkiä, muista:
- Mene liikkeeseen iltapäivällä/illalla väsyneillä jaloilla
- Kahdet sukat päällekkäin AINA
- Sovittele, kävele, ota aikasi
- Varpaiden täytyy pysyä irti kärjistä myös alamäessä
- Harkitse, älä hätiköi!
Fjällräven Keb Eco-Shell kuoriasu
”Joustava, tekninen takki vaativiin seikkailuihin vaihtelevissa sääolosuhteissa ympäri vuoden. Materiaalina on joustava Eco-Shell, joka on erittäin toiminnallinen ja rasittaa mahdollisimman vähän ympäristöä. Materiaali kestää kulutusta ja seuraa luonnollisesti kehon liikkeitä sekä päästää ulos liikkuessasi muodostuvan kosteuden.” (Fjällrävenin sivuilta.)
Olen nyt käyttänyt kuoriasua reilun 3 kuukautta joka päivä. Ulkoilutan koirat päivittäin pitämällä niitä vetovyössä, joten takki joutuu vyötärön seudulta aika kovalle rasitukselle. Olen myös vetänyt ahkiota. Olen käyttänyt asua kipakoilla pakkasilla ja plussakelin vesisateilla. Kuoripuku on joutunut kokemaan koko kauden kelikirjon. Minulla vaatteet joutuvat kovaan käyttöön. Kuori on pitänyt tuulen ja veden täysin ulkopuolella. En säästele ulkoiluvarusteitani vain jotain ”parempia” reissuja varten, vaan käytän niitä koko ajan. Ja kun olen nyt jo kuukausia tätä asua käyttänyt, osaan kertoa miten se toimii käytössä.
Pidän puvusta todella paljon. Erityisesti housut ovat mielestäni suunniteltu niin viimeisen päälle hyvin, että aion hommata uudet samanlaiset, jos nykyiset kuluvat joskus puhki. Housut joustavat joka suuntaan, mutta eivät kuitenkaan liikaa. Sivuilla on koko matkalla vetoketjut, joita saa avattua tuuletusta tarvittaessa. Olen käynyt rankoilla hiihtoretkilläkin tämä puku päällä ja todennut homman toimivaksi. Vetoketjuissa on niin isot narulenkit, että avaaminen ja sulkeminen onnistuu vaikka rukkaset kädessä.
Housuissa on muutakin hyvää. Lahkeiden sisäreunoilla on todella järeää kangasta suojaamassa herkästi kuluvia alueita. Lahkeen edessä on metalliväkänen, jolla lahkeen saa napakasti kiinni vaikka monojen nauhoitukseen. Säärystimet voi jättää kotiin. Vyötäröllä on kaksi nepparia, joten housut istuvat hyvin. Vyö on niin simppeli, että sen saa auki ja kiinni hanskat kädessä. Ihan hyvä ominaisuus kun on reissun päällä!
Housuissa on myös ripustuslenkki. Säilytän kotona housuja eteisen naulakossa takin kanssa samassa paikassa, joten lenkki on loistava. Ei tarvitse viikkailla housuja ulkoilun jälkeen mihinkään hyllylle, vaan ne voi jättää tuulettumaan ja lähtövalmiiksi seuraavaa käyttökertaa varten.
Asua valitessani otin takin yhtä kokoa ”liian isona”. Minulla mahtuu untuvainen taukotakki kuoren alle. Takissa on iso huppu, tosi iso. On ajateltu, että sen alle mahtuu jopa kypärä. Itselleni riittäisi pienempikin, mutta onneksi sitä saa kurottua kasaan säädöillä. Hupun etuosa on jäykkä, joten hupusta muodostuu lippa.
Itse harsin hupun sisäreunaan kirpputorilta löytämäni turkiksen talven ajaksi. Turkis on parempi/hyödyllisempi sisäreunalla, koska sinnehän sitä viimaa ei haluta, hupun sisään. Turkisreunus tekee kasvojen ympärille ihanan oman lämpöreunuksen ja yli 30 asteen pakkasessakaan ei poskia alkanut kipristelemään. Keväällä puran turkiksen pois. Harsin sen niin, ettei kuoreen tullut reikiä.
Takin hihat ovat erilaiset kuin missään aiemmassa takissani. Ne ovat aika kapeat ja hihansuussa olevalla tarralla ne saadaan aivan käsivarren myötäisiksi. Tämä ominaisuus on kuin tehty minulle, rukkasten ystävälle. Rukkaset on todella helppo sujauttaa hihojen päälle.
Sivutaskuja kaipaan välillä. Etenkin, kun näpräilen talvikelissä leirissä jotain paljain sormin ja haluaisin äkkiä lämpöä. Tämä oli toki oma valinta, että taukotakki on kuoren alla. Sivutaskujen puute on taas hyvä asia, kun selässä on rinkka tai ahkion vetovaljaat. Silloin ei ole turhia saumoja painamassa. Rintataskut ovat niin isot, että niihin mahtuu kyllä kaikki tarvittava ja vähän enemmänkin. Hikisissä hommissa rintataskussa oleva puhelin saa pintaansa vähän kosteutta, joten kannattaa harkita suojapussin käyttöä.
Kulumaa olen huomannut ainoastaan koirien vetovyön hankaamassa kohdassa. Siinäkin kuluma on niin pientä, että joutuu katsomaan todella tarkkaan sen huomatakseen. Kokonaisuutena olen ollut asuun erittäin tyytyväinen ja mieltynyt. Jos jotain muutoksia pystyisin takkiin saamaan, niin ehkä juuri huppu voisi olla pienempi ja kaulus enemmän kaulan myötäinen. Helposti kaulasta palelevana olen kyllä tottunut käyttämään kauluria, joten tuokaan ei ole osoittautunut ongelmaksi.
Olen saanut asun Fjällrävenilta marraskuussa 2015.
Lisäystä joulukuun lopussa 2016:
Asu on nyt ollut yli vuoden käytössä ja takki on edelleen suosikkini. Kulumaa ei näy, vaikka käyttö on ollut kovaa. Sivutaskujen puute leirissä kylmillä keleillä on ratkennut niin, että avaan kyljissä olevat tuuletusaukot ja työnnän kädet alla olevan taukotakin taskuihin.
Kylmällä kelillä hiihtämisen olen hoitanut niin, että pidän untuvahametta housujen päällä. Housujen sivuvetoketjut ovat tuuletusta varten auki melkein koko hameen mitalta. Olen tosi herkkä palelemaan reisistä ja takamuksesta, joten tämä ratkaisu on ollut kovilla pakkasilla tarpeen.
Huppuun ei jäänyt mitään jälkiä, kun purin karvan pois keväällä.
Olen pessyt ja kyllästänyt takin ainoastaan kerran koko aikana. Usein kuoritakkeja tulee pestyä liian usein ja juuri se kuluttaa kalvoa eniten. Tuulettaminen riittää. Ja jos tulee joku tahra, kannattaa pestä vain se pois, eikä koko takkia.
Keitinten vertailua
Päätettiin kokeilla millaisia eroja meidän kotoa löytyvissä keittimissä on. Testauksen aiheena oli siis se, kuinka nopeasti mikäkin keitin keittää litran 15 asteista vettä ulkona 3 asteen lämpötilassa. Kaikissa keittimissä käytettiin samaa trangian kattilaa ilman kantta.
Keittiminä oli perinteinen Trangia, Trangian kaasuversio triangeli, Bushcooker risukeitin, Whisperlite bensakeitin ja Biolite risukeitin. Risuina oli kuivaa koivuhalkoa ja kuusen alaoksia.
Kaikkein hitain oli perinteinen Trangia vaaleanpunainen etanoli polttoaineenaan. Kiehumiseen meni 20 minuuttia 50 sekuntia. Meinasi jo usko loppua kesken kaiken. Mutta tämä oli ehdottomasti hiljaisin. Jos ei ole kiirettä mihinkään, on tällä oma paikkansa. Mutta ei kannata odottaa evästaukoa niin kauan, että nälkä jo kiukuttaa ja voimat on loppumaisillaan…
Seuraavana hitaudessa oli melkein puolet nopeampi simppeli ja kevyt risukeitin Bushcooker. Tämä keitin tuli perheeseemme käytettynä ja on reissannut Laatokalla melontareissuilla, Päijänteellä ja Keski-Suomen metsiköissä. Tämä on jotenkin ihan älyttömän kiva keitin. Risuja pystyy helposti lisäämään koko ajan, kun kattila pöhisee tulilla.
Bushcookerilla litra vettä kiehui 11 minuutissa ja 4 sekunnissa. Ei paha. Tunnelmaa loi liekit ja ritisevät kuusen risut.
Trangian Triangeli on kokonsa puolesta mainio vempele. Kolmesta litteästä osasta koostuva kehys ja rautalankarengas menevät todella pieneen tilaan. Vesikin kiehui 9 minuutin ja 36 sekuntin aikaan. Tämäkin setti on kätevä, jos tilasta on puutetta. Meloessa etenkin erityisen mieluinen.
Seuraavana olikin Bioliten risukeitin. Keitin on siitä jännä, että siinä on akkukäyttöinen tuuletin kyljessä. Tuulettimen akku latautuu palamisen tuottamasta lämmöstä ja sillä voi tarvittaessa ladata vaikka puhelinta USB-johdon kautta. Keitin on aika uusi, eikä sitä ole todellisissa retkikohteissa tullut mukana pidettyä. Lyhyillä reissuilla tänä talvena on sillä kahvit muutaman kerran keitetty ja uskomattoman pienellä puumäärällä kaiken saa aikaan! Tuulettimen päälle laittamisen jälkeen liekit vallan villiintyvät!
Aikaa litran kiehuttamiseen meni 4 minuuttia 46 sekuntia.
Voittajana niukasti selvisi MSR:n Whisperlite, perheemme uusin keitin. Monipolttoainekeitin käyttää nyt bensaa. Hiljaisena bensakeittimenä mainostettu vempele hommattiin talviretkeilyä varten, mutta on toki lähdössä reissuille muuloinkin. Onhan se kätevä ja helppo, vaikka ennen ensikohtaamista olinkin sitä pitänyt jotenkin pelottavana ja tapaturma-alttiina. Eipä ole sellainen, kun oikein käyttää!
Litra kiehui voittajan ottein 4 minuutissa ja 15 sekunnissa.
Loppuyhteenveto:
- Whisperlite bensa 4min 15 s
- Biolite risu 4min 46 s (+31s)
- Trangia Triangel kaasu 9min 36 s (+5min 21s)
- Bushcooker risu 11min 4 s (+6min 49s)
- Trangia etanoli 20min 50 s (+16min 35s)
Vaatteita / Clothes
Ajattelin kirjata tarkemmin mietteitäni mukana olleista vaatteista. Mikä oli hyvää, mikä huonoa, mitä teen ensi kerralla toisin ja mistä en luopuisi enää mistään hinnasta. Kuukausi oli pitkä aika ja vaatteet saivat kunnon testin monessa suhteessa. Joitakin piirteitä tuli arvostettua kovastikin, kuten nyt esimerkiksi keveyttä ja vedenpitävyyttä.
Aloitetaan alta. Mukanani oli kahdet merinovillaiset hipsterit. Toiset oli jalassa ja toiset kuivumassa tai pesua odottamassa. Inhoan liian kireitä alkkareita ja tilasin sellaista kokoa, joka ei kiristä (L). No ei kiristänyt. Hanuri kutistui ja housut lökötti. Ei ole kiva jos alushousut roikkuu. Mutta materiaali oli ihanaa ohuenohutta merinovillaa, joka ei haissut pahalle.
Rintavarustukselle oli myös merinovillainen urheilutoppi ja toisena keinokuituinen. Molempia käytin enkä kumpiakaan pessyt reissun aikana. Topin laitoin aina yöksi tuulettumaan teltan eteisen pyykkinarulle.
Sukkia oli mukana yllättävän monet. Oli yhdet silkkiset linerit, kahdet merinovillaiset ohuet sukat ja kahdet villasukat. Toiset villasukat oli pelkästään nukkumista varten. Yhdet merinovillasukat kuluivat kantapäistä niin puhki, että olivat jo ihan käyttökelvottomat. Käytin siis joka päivä alla ohuita sukkia ja päällä yksiä samoja villasukkia. Näitä vaellusvillasukkia en pessyt kertaakaan. Ne eivät ihme kyllä haisseet pahalle, mutta olivat toki aika ”jämäkässä” kunnossa reissun päätyttyä… Ylitin joet merinosukat jalassa, ettei kivet luistaneet jalkojen alla.
Öisin oli päälläni merinovillakerrasto. Housut on Devoldin paksut merinopöksyt ja paita oli joku halpa, vähän löysämallinen jostain marketin alennusmyynnistä ostettu (Skifi). Näitä en käyttänyt muuten kuin teltan sisällä.
Vaeltaessa oli jalassa Fjällrävenin housut (juttua Retkipaikka.fi-sivulla) ja merinovillahuppari. Paita oli mahtava! Se oli ohut, mutta silti se lämmitti kylminä päivinä juuri sopivasti. Päänmukainen huppu oli välillä laitettava hatun alle ja se istui päässä kuin kypärämyssy. Edessä oleva vetoketju oli hyvän pituinen, sitä avaamalla sai helteellä vähän lisää ilmanvaihtoa. Hihoissa oli reiät peukaloille. Ainoa mikä paidassa ihmetytti, oli kyljissä kulkevat kaistaleet eri kangasta. Paita ei haissut muualta, mutta juurikin näiden kaistaleiden kohtiin hien haju alkoi jossain vaiheessa sen verran kertyä, että katsoin parhaaksi pestä paidan. No, onkohan tuo nyt kauhean paha, jos kerran kuussa joutuu pesemään…
Adidaksen T-paita oli helteiden varalle mukana. Se oli tyhmä valinta. Paita oli painava ja liian paksu hellepaidaksi. Joku ohuenohut urheilutoppi olisi ollut parempi vaihtoehto.
Turhaan mukana oli XXL:stä vitosella ostettu ohut fleece. Käytin sitä ainoastaan lakanana makuualustan päällä. Ensi kerralla jätän sen kotiin.
Sateen varalle oli kirppikseltä joskus ostetut paksut kuorihousut, jotka on varmaan tarkoitettu lasketteluun. Ei minkäänlaista hengittävyysominaisuutta. Aivan kamalat kävellä. Sateellakin hiki valui pitkin kinttuja, enkä keksi housuista muuta hyvää sanottavaa, kuin että voin talvella laittaa ne jalkaan kun menen talviverkoille. En muuten!
Takkina oli toissakeväänä ostamani Haglöfsin LIM-sarjan kuoritakki. Se on ihanan kevyt ja sen voi suorastaan unohtaa päälle. Se pitää sateen ja tuulen ulkopuolella ja hien sisäpuolella. Ei siis mikään urheilutakki, mutta ajoi hienosti asiansa reissussa.
Toinen takki oli Warmpeacen Vikina Jacket, keltainen untuvatakki. Se pakkautuu pieneen pussiin, ei paina mitään (330g) ja lämmittää ihanasti! Yöt se toimi tyynynä, kun tungin sen kangaskassiin. IHANA. Paras takki aikoihin. On ollut joka euron arvoinen.
Pipona oli polarfleeceä oleva pehmeä kevyt peruspipo. Käytin sitä kolealla ja yöllä. Päivisin oli päässä Fjällrävenin karjapaimenhattu, jonka lierit saa neppareilla sivuille kiinni. Leuan alla oli nauhat, ettei tarvinnu pelätä hatun lentävän tuulen mukaan. Leveä lieri oli ihan superhyvä! Siitä oli iloa hyttyshupun kanssa, verkko ei päässyt naamaan kiinni. Sateella silmälasit ei kastuneet ja auringossa ei häikäissyt. Siis ihan joka keliin sopiva!
Merinovillaiset sormikkaat oli hyvät, käytin niitä parina päivänä.
Vaelluskengillä kuljin joka päivä. Hanwagin tatrat toimivat moitteettomasti. Salomonin maastojuoksukenkiä käytin leirikenkinä. Seuraavalla kerralla hommaan Crocksit. Olen ollut vastarannankiiski ja pitkittänyt niitten hommaamista, koska en vaan tykkää niistä yhtään. Jos löydän jostain kirkkaankeltaiset niin ostan. Oishan ne kevyet ja ihan kivat jokiakin ylittäessä.
Sain Partioaitalta reissulla mukana olleet merinoalusvaatteet, sukat ja hupparin sponsoriapuna. Scandinavian Outdoor Store lahjoitti hatun. Fjällräven antoi housut testiä varten.
Viimeisimmät kommentit
 | Hannele Kämäräinen: Kuka kaipaa ulkoilureittejä? |
 | Asko Ristolainen: Niksejä talvivaellukselle |
 | Minna Jakosuo: Retkeilijän vastuu |
 | Liisa Holm: Retkeilijän vastuu |
| Hannele Kämäräinen: Varustelista vaellukselle |
Kuukausi yksin erämaassa 
Viimeisimmät kommentit