Jämsän ulkoilureitistön kuulumiset

Muistatte varmaan, kun kerroin teille Jämsän ulkoilureittihankkeesta? Otin selvää miten hanke on edennyt, joten kerron vähän kuulumisia.

Reitti on nyt luonnosteluvaiheessa ja lopullinen ulkoilureittisuunnitelma valmistuu elo-syyskuun vaihteessa. Ja kuten kuvasta näkyy, on jotain näkyvääkin päästy jo tekemään! Miten se sitten on mahdollista, jos suunnitelmakaan ei ole vielä valmis?

Rakenteita tehdään vain sinne, missä niitä tarvitaan. Kuva: Antti Mäkinen

Reitti tulee kulkemaan niin kaupungin, kuin yksityistenkin mailla. Reitin toteutusvaihe (eli rakentaminen) tehdään vaiheittain. Ensin valmistuu ns. käyntikorttikohteet, eli ne, joilla on eniten käyttöä ja suosiota. Valtaosa tulevasta reitistöstähän siis on jo ollut maastossa, mutta vain epävirallisesti. Nyt ne maanomistajat, jotka ovat ymmärtäneet virallisen reitistön edut, ovat jo antaneet luvan tarttua lapioon. Töitä voidaan tehdä tietenkin myös kaupungin omistamilla mailla. Ja se virallisen reitistön etuhan on nimenomaan se, että liikkuminen ohjautuu vain reiteille, eikä maasto kulu muualta. Kun reittisuunnitelmaluonnos on täysin valmis, ollaan maanomistajiin yhteydessä. Mitään ei rakenneta ilman lupaa!

Silta kosteikon yli säästää luontoa tulevilta kiertoreiteiltä. Kuva: Antti Mäkinen

Jämsään on tulossa myös esteetön luontokohde! Se onkin paikkakunnan ensimmäinen, joten sille on varmasti käyttöä ja tilausta. Synninlukko on upea rotko, jossa on tullut käytyä niin hiihtäen kuin patikoidenkin. Nyt sinne rakennetaan esteetön polku parkkipaikalta luonnonsuojelualueen rajalle asti. Kohteeseen tulee myös huussi ja näköalatasanne esteettömine pöytäryhmineen. Kun juttelin asiasta hankehenkilön kanssa, tajusin miten valtava etukäteistyön määrä on, ennen kuin itse reittiä päästään rakentamaan. Erityisesti esteettömissä reiteissä kaikki on mietittävä todella tarkkaan!

Reitti siis alkaa muotoutua. Aikataulun mukaan toteutusvaihe on ensi vuonna. Kun puhuin vaiheittaisesta rakentamisesta, sama vaiheittainen systeemi kulkee myös luvituksessa. Tämänhetkinen hanke on oikeastaan pelkästään suunnittelua ja virallisen reittitoimituksen tekemistä, eli sitä ”näkymätöntä” puurtamista. Hankkeelle puuhataan nyt jatkohanketta, joka liittyisi nimenomaan rakentamiseen. Nyt voidaan jo miettiä millaisia taukopaikkoja reitin varrelle tulisi, mutta rahoitusta näihin rakenteisiin ei vielä ole. Tähän asti tehdyt sillat, sorastukset ja pitkokset on puuhattu vapaaehtoisvoimin. Onneksi Jämsässä on erittäin aktiivinen pyöräilyseura CC Ilves, joka ei pelkää työtä. He rakensivat Leader-rahoituksella ja talkoovoimalla jo yhden matalan kynnyksen pyöräilyreitin maastoon. Siitä voit lukea täältä. Tämänhetkisen hankkeen suunnitelmissa on rakentaa yhdyspolku tuonne reitille.

Sorastuksella saadaan tasoitettua maaston pahimmat kuopat ja se on kestävämpi ratkaisu kuin esimerkiksi hake. Kuva: Antti Mäkinen

Miksi sitten reitti tehdään näin pitkän ja monimutkaiselta kuulostavan kaavan kautta?

Ulkoilureittitoimituksella varmistetaan reitin pysyvyys, ylläpito ja laatu, sekä tätä kautta monipuolinen arkiliikuntaa lisäävä vaikutus niin kuntalaisille kuin matkailijoille. Reittisuunnittelulla pystytään vähentämään ristiriitoja reittien ja muiden maankäyttömuotojen välillä. Maanomistajia osallistetaan jo varhaisessa vaiheessa reittien suunnitteluun ja kaikkia maanomistajia kohdellaan reittitoimituksessa tasavertaisesti. Reitin haitat maa- ja metsätaloudelle pyritään minimoimaan. Ja kun reitistä tulee kunnan virallinen ”omaisuus”, siitä pidetään huolta ihan eri intensiteetillä. Rakenteiden kunnossapito ja reitin kunto muutenkin on tulevaisuudessa kaupungin vastuulla.

Himos-Jämsän matkailustrategia tähtää ympärivuotisuuteen ja alueen tavoitteena on olla aktiivisen luontomatkailijan paratiisi. Reitistö tukee tätä tavoitetta hienosti! Himos on suosittu kohde talvisin laskettelun ja hiihtomahdollisuuksien ansiosta ja kesäkaudelle pyöräily- ja patikointi-infra tulee tarpeeseen. Mökkejä löytyy runsaasti, joten majoituspaikkoja riittää. Reitistö tulee myös kulkemaan muuallakin kuin pelkästään Himoksen ympäristössä, joten koko kunta pääsee näyttämään parhaat palansa seudulla vieraileville.

Ja mikä on parasta tässä reitistöhankkeessa? Se, että paikallisten toiveet ja tarpeet on otettu niin hyvin huomioon! Luonnossa liikkuminen luo tutkitusti hyvinvointia. Mitä helpommin reitit on saavutettavissa, sitä useammin sinne tulee lähdettyä. Opasteisiin ja reittien lähtöpisteiden sijoittamiseen tullaan kuulemma panostamaan. Näiltä poluilta ei eksytä muuten kuin tarkoituksella!

Juttu on tehty yhteistyössä Himos-Jämsän kanssa. Hanketta rahoittaa Keski-Suomen liitto. Voit lukea lisää reitistöhankkeesta täältä ja matkailustrategiasta täältä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: