Olen kotimaanmatkailun suuri kannattaja. En ole lentänyt yli 20 vuoteen, koska Suomen ja sen lähialueiden luonnossa on riittänyt minulle ihmeteltävää ihan kylliksi. Suomi on pitkä maa ja juuri sen ansiosta luontokin on eri alueilla hyvin monipuolinen. Minua sykähdyttää ihan yhtä voimakkaasti Päijänteen kalliorantojen männiköt kuin pohjoisen karut tunturiylängötkin. Mielimaisemaa on vaikea valita.
Ehkä se johtuu minusta ja siitä, etten saa tarpeekseni luonnon moninaisuuden ihailusta, korvaani särähtää eri alueiden vertailu, tai niiden laittaminen laittaminen paremmuusjärjestykseen. Keski-Suomi on Keski-Suomi. Sinne ei saa tuntureita, muttei se silti ole huono asia. Täältä Jämsästäkin nimittäin löytyy paljon upeita paikkoja luontoelämyksille. On mäkiä, isoja ja pieniä. On kallioita, rotkoja, rantoja ja jokia. Hiekkateitä pyöräilyyn on pilvin pimein keskellä metsä- ja peltomaisemia. Löytyy historiaakin. Olen kivunnut Rotkojärven viereiselle vuorelle, josta löytyy vuonna 1449 kiveen hakattu rajaristi. Rautakautisia löytöjä on tehty Jämsän alueella lukuisia. Historiallisia paikkoja retkikohteiksi riittää. Hiidenmäelle ja Pukinvuoreen noustessa saa keväisin ihailla sinivuokkojen merta ja Jämsänkosken Linnavuori on upea paikka tutkimusmatkalle menneisyyteen.
Koska hienoa luontoa riittää, on syntynyt myös polkuja. Ihmiset haluavat nähdä nuo paikat, nojailla näköalapaikoilla kilpikaarnamäntyihin ja olla osa luontoa ja historiaa. Luonto on paras mahdollinen ympäristö rauhoittumiseen, mutta myös mahtava liikunta- ja virkistyspaikka. Luontoreitistöjen ylläpitokustannuksetkin ovat minimaalisia verrattuna sisäliikuntatiloihin. Luontoreitistöt ovat käyttäjille ilmaisia, joten mahdollisuudet ovat kaikille tasavertaisia taloudelliseen tilanteeseen katsomatta.
Jämsässä paikkojen nimissä esiintyy usein sana ”vuori”, mikä kertoo aika selkeästi sen, että itseään pääsee myös haastamaan. Himosvuori, Rotkovuori, Pukinvuori, Hartusvuori, Linnavuori jne. Nyt jo 13 vuotta täällä asuneena voin kertoa, että läheskään kaikille vuorille en ole vielä ennättänyt kiipeämään. Paljon on tullut lähiretkeilyä harrastettua heti tänne muuttamisesta alkaen. Retket piti suunnitella aina karttaa tutkimalla, koska tietoa kohteista ei juurikaan ollut tarjolla. Ja koska emme tunteneet paikkakunnalta ketään, oli kohteiden metsästäminen melkoista salapoliisin työtä. Aina ilahduin, kun löysin polun metsästä, vaikka sitä ei mistään kartoista löytynytkään.
Nyt nuo olemassaolevat polut halutaan avata kaikille. Se ei ole ihan niin yksinkertaista kuin luulisi. Vaikka polkuja on pitkin maastoja, ei niitä saa merkata maastoon tai kartoille ilman maanomistajan lupaa. Sen vuoksi esimerkiksi Himoksen ympäristössä on tullut hankalia tilanteita, kun turistit ovat kyselleet reiteistä. Joo, on siellä polkuja, mutta ei merkittyjä tai kartoista löytyviä. Siinä menee helposti sormi suuhun ihan kotimaanmatkailijaltakin, saati sitten ulkomaalaiselta. Reittien merkkaamattomuus voidaan myös kokea huonona palveluna, mutta asia ei ole ihan niin yksioikoinen.
Jos luontoreitit ja polut halutaan merkityiksi ja kartalta löytyviksi, täytyy käydä läpi pitkä ja perusteellinen prosessi. Maanomistajia voi polkuverkoston alueella olla kymmeniä, jopa satoja. Jos reitistö halutaan pysyväksi, tehdään virallinen reittitoimitus, joka on kaikille maanomistajille tasapuolinen. Tämä mahdollistaa sen, etteivät polut katoa maanomistuksen vaihtumisenkaan jälkeen, eikä polkuja saa tuhota. Reitti siirtyy toimituksen jälkeen kaupungin hallintaan. Kaupunki myös sitoutuu sen jälkeen reitistön huoltoon ja ylläpitoon.
Maastokatselmukset on nyt aloitettu ja maanomistajia osallistetaan näihin mahdollisuuksien mukaan. Kun reitistöstä on tehty hahmotelma, eli on olemassa luonnos mistä viralliset reitit kulkisivat, järjestetään kysely, jossa alueen ihmiset voivat antaa palautetta. Maanomistajien näkökulmasta virallinen reitti ohjaa luonnossaliikkujat kulkemaan tiettyä väylää, joten maasto ei kulu isolta alueelta. Reittejä myös kestävöitetään herkillä alueilla tarvittaessa joko sorastamalla, pitkoksilla tai siltarakenteilla.
Itse pidän ajatuksesta, että reitistö yhdistää asuintaajamat. Se mahdollistaa helpon arkiliikunnan, jopa työmatkapyöräilyn sivukylien ja keskustan välillä ja reittejä yhdistelemällä saa vaikka kuinka pitkiä lenkkejä käveltäväksi tai pyöräiltäväksi. Reiteistä tulee monen mittaisia ja haastavuudeltaan monipuolisia.
Voin hyvin nähdä järjestäväni tulevaisuudessa esimerkiksi vaelluskursseja omassa asuinkunnassani. Se helpottaisi asiakkaita, minua ja luontoa, kun ei olisi pakko aina ajaa autolla julkisten saavuttamattomissa oleviin kohteisiin. Olen tästä hankkeesta todella innoissani!
Entä sitten luonto? Luonnon kannaltahan nämä viralliset reitit on paras mahdollinen ratkaisu! Kun reitit opasteineen löytyy maastosta ja kartasta, retkeilijät ja liikkujat käyttävät juuri niitä polkuja. Märät ja arat kohdat kestävöitetään sellaisiksi, ettei tarvitse tehdä kiertoreittejä kenkien tai fillarin kuivina pysymiseksi. Silloin polku pysyy aisoissa, eikä lähde leviämään holtittomasti. Myös viralliset taukopaikat ohjaavat ihmisten toimintaa ja luonto säästyy turhalta tallomiselta. Luonnon kannalta on myös mahtavaa, että reitistön suunnitelman yksi suurin kulmakivi on jo valmiiksi olemassaolevat polut, joten uusia ei juurikaan tarvitse alkaa raivaamaan.
Pidän teidät ajan tasalla miten reitistöhanke etenee. Ainakin nyt hoidetaan ensin suunnitelma valmiiksi, sitten alkaa polkujen rakentamisvaihe, kartoille siirtäminen ja opasteiden asentaminen. Ja kun kaikki on valmista, voi Jämsän ja Himoksen seutu olla kenen tahansa luontoliikkujan paratiisi, ei pelkästään niiden, ketkä tietävät missä polut on.
Himos-Jämsä -matkailualueen toimintaympäristön kehittäminen
www.himosjamsaulkoilureitisto.com
Hanketta rahoittaa Keski-Suomen Liitto
Juttu on osa yhteistyötä Jämsän kaupungin kanssa.
Kuukausi yksin erämaassa 
Viimeisimmät kommentit