Kuukausi yksin erämaassa

Olen kotimaanmatkailun suuri kannattaja. En ole lentänyt yli 20 vuoteen, koska Suomen ja sen lähialueiden luonnossa on riittänyt minulle ihmeteltävää ihan kylliksi. Suomi on pitkä maa ja juuri sen ansiosta luontokin on eri alueilla hyvin monipuolinen. Minua sykähdyttää ihan yhtä voimakkaasti Päijänteen kalliorantojen männiköt kuin pohjoisen karut tunturiylängötkin. Mielimaisemaa on vaikea valita.

Ehkä se johtuu minusta ja siitä, etten saa tarpeekseni luonnon moninaisuuden ihailusta, korvaani särähtää eri alueiden vertailu, tai niiden laittaminen laittaminen paremmuusjärjestykseen. Keski-Suomi on Keski-Suomi. Sinne ei saa tuntureita, muttei se silti ole huono asia. Täältä Jämsästäkin nimittäin löytyy paljon upeita paikkoja luontoelämyksille. On mäkiä, isoja ja pieniä. On kallioita, rotkoja, rantoja ja jokia. Hiekkateitä pyöräilyyn on pilvin pimein keskellä metsä- ja peltomaisemia. Löytyy historiaakin. Olen kivunnut Rotkojärven viereiselle vuorelle, josta löytyy vuonna 1449 kiveen hakattu rajaristi. Rautakautisia löytöjä on tehty Jämsän alueella lukuisia. Historiallisia paikkoja retkikohteiksi riittää. Hiidenmäelle ja Pukinvuoreen noustessa saa keväisin ihailla sinivuokkojen merta ja Jämsänkosken Linnavuori on upea paikka tutkimusmatkalle menneisyyteen.

Kesäyö Päijänteellä soudellen.

Koska hienoa luontoa riittää, on syntynyt myös polkuja. Ihmiset haluavat nähdä nuo paikat, nojailla näköalapaikoilla kilpikaarnamäntyihin ja olla osa luontoa ja historiaa. Luonto on paras mahdollinen ympäristö rauhoittumiseen, mutta myös mahtava liikunta- ja virkistyspaikka. Luontoreitistöjen ylläpitokustannuksetkin ovat minimaalisia verrattuna sisäliikuntatiloihin. Luontoreitistöt ovat käyttäjille ilmaisia, joten mahdollisuudet ovat kaikille tasavertaisia taloudelliseen tilanteeseen katsomatta.

Jämsässä paikkojen nimissä esiintyy usein sana ”vuori”, mikä kertoo aika selkeästi sen, että itseään pääsee myös haastamaan. Himosvuori, Rotkovuori, Pukinvuori, Hartusvuori, Linnavuori jne. Nyt jo 13 vuotta täällä asuneena voin kertoa, että läheskään kaikille vuorille en ole vielä ennättänyt kiipeämään. Paljon on tullut lähiretkeilyä harrastettua heti tänne muuttamisesta alkaen. Retket piti suunnitella aina karttaa tutkimalla, koska tietoa kohteista ei juurikaan ollut tarjolla. Ja koska emme tunteneet paikkakunnalta ketään, oli kohteiden metsästäminen melkoista salapoliisin työtä. Aina ilahduin, kun löysin polun metsästä, vaikka sitä ei mistään kartoista löytynytkään.

Polkuja, polkuja

Nyt nuo olemassaolevat polut halutaan avata kaikille. Se ei ole ihan niin yksinkertaista kuin luulisi. Vaikka polkuja on pitkin maastoja, ei niitä saa merkata maastoon tai kartoille ilman maanomistajan lupaa. Sen vuoksi esimerkiksi Himoksen ympäristössä on tullut hankalia tilanteita, kun turistit ovat kyselleet reiteistä. Joo, on siellä polkuja, mutta ei merkittyjä tai kartoista löytyviä. Siinä menee helposti sormi suuhun ihan kotimaanmatkailijaltakin, saati sitten ulkomaalaiselta. Reittien merkkaamattomuus voidaan myös kokea huonona palveluna, mutta asia ei ole ihan niin yksioikoinen.

Jos luontoreitit ja polut halutaan merkityiksi ja kartalta löytyviksi, täytyy käydä läpi pitkä ja perusteellinen prosessi. Maanomistajia voi polkuverkoston alueella olla kymmeniä, jopa satoja. Jos reitistö halutaan pysyväksi, tehdään virallinen reittitoimitus, joka on kaikille maanomistajille tasapuolinen. Tämä mahdollistaa sen, etteivät polut katoa maanomistuksen vaihtumisenkaan jälkeen, eikä polkuja saa tuhota. Reitti siirtyy toimituksen jälkeen kaupungin hallintaan. Kaupunki myös sitoutuu sen jälkeen reitistön huoltoon ja ylläpitoon.

Maastokatselmukset on nyt aloitettu ja maanomistajia osallistetaan näihin mahdollisuuksien mukaan. Kun reitistöstä on tehty hahmotelma, eli on olemassa luonnos mistä viralliset reitit kulkisivat, järjestetään kysely, jossa alueen ihmiset voivat antaa palautetta. Maanomistajien näkökulmasta virallinen reitti ohjaa luonnossaliikkujat kulkemaan tiettyä väylää, joten maasto ei kulu isolta alueelta. Reittejä myös kestävöitetään herkillä alueilla tarvittaessa joko sorastamalla, pitkoksilla tai siltarakenteilla.

Itse pidän ajatuksesta, että reitistö yhdistää asuintaajamat. Se mahdollistaa helpon arkiliikunnan, jopa työmatkapyöräilyn sivukylien ja keskustan välillä ja reittejä yhdistelemällä saa vaikka kuinka pitkiä lenkkejä käveltäväksi tai pyöräiltäväksi. Reiteistä tulee monen mittaisia ja haastavuudeltaan monipuolisia.

Voin hyvin nähdä järjestäväni tulevaisuudessa esimerkiksi vaelluskursseja omassa asuinkunnassani. Se helpottaisi asiakkaita, minua ja luontoa, kun ei olisi pakko aina ajaa autolla julkisten saavuttamattomissa oleviin kohteisiin. Olen tästä hankkeesta todella innoissani!

Entä sitten luonto? Luonnon kannaltahan nämä viralliset reitit on paras mahdollinen ratkaisu! Kun reitit opasteineen löytyy maastosta ja kartasta, retkeilijät ja liikkujat käyttävät juuri niitä polkuja. Märät ja arat kohdat kestävöitetään sellaisiksi, ettei tarvitse tehdä kiertoreittejä kenkien tai fillarin kuivina pysymiseksi. Silloin polku pysyy aisoissa, eikä lähde leviämään holtittomasti. Myös viralliset taukopaikat ohjaavat ihmisten toimintaa ja luonto säästyy turhalta tallomiselta. Luonnon kannalta on myös mahtavaa, että reitistön suunnitelman yksi suurin kulmakivi on jo valmiiksi olemassaolevat polut, joten uusia ei juurikaan tarvitse alkaa raivaamaan.

Pidän teidät ajan tasalla miten reitistöhanke etenee. Ainakin nyt hoidetaan ensin suunnitelma valmiiksi, sitten alkaa polkujen rakentamisvaihe, kartoille siirtäminen ja opasteiden asentaminen. Ja kun kaikki on valmista, voi Jämsän ja Himoksen seutu olla kenen tahansa luontoliikkujan paratiisi, ei pelkästään niiden, ketkä tietävät missä polut on.

Himos-Jämsä -matkailualueen toimintaympäristön kehittäminen

www.himosjamsaulkoilureitisto.com

Hanketta rahoittaa Keski-Suomen Liitto

Juttu on osa yhteistyötä Jämsän kaupungin kanssa.

Mennyt talvi oli kertakaikkiaan ihana! Lunta oli joka puolella Suomea ja koronan kokoontumisrajoitukset hellittivät sen verran, että sai tehdä töitä talvivaeltamisesta kiinnostuneiden ihmisten parissa. Maastoöitä kertyi ihan kiitettävästi. Täydellistä!

Telttahommia.

Vedettiin talvivaelluskursseja pariin otteeseen Isojärvellä, sitten Leivonmäellä ja Salamajärvellä. Helmikuun alussa käytiin Muotkatunturin erämaassa kunnon pakkasvaelluksella. Reissun ajatuksena oli tutustua alueeseen talviaikaan, koska myöhemmin talvella vedimme sinne myös asiakasvaelluksen. Tulipahan samalla koettua talven kylmimmät olosuhteet pakkasen kivutessa niin kovaksi, että tuntui kuin kynnet irtoaisi sormista ja varpaista. Onneksi asiakkaiden kanssa oli vähän lauhempaa! Tuolla vaelluksella olimme täysin bensakeittimien varassa ja asiakkaat saivat varmuutta omaan toimintaansa.

Leivonmäen tykkylumimetsässä.

Kävimme myös hiihtämässä asiakasporukan kanssa Kekkosen kansallispuistossa perinteisen Luiron lenkin. Talvivaeltamisesta haaveilleet saivat hommaan tuntumaa tupaverkoston alueella. Tuohon reittiin ei vaan voi kyllästyä, vaikka sen kulkisi joka talvi!

Kekkosen puistossa.
Muotkan aamu.

Kekkosta ennen kävin parin yön keikalla Siikanevan soidensuojelualueella Hyrian luonto-ohjaaja- ja eräopasopiskelijoiden kanssa.

Kaunis Siikaneva.

Melkein puolitoista viikkoa olikin sitten hiihtotaukoa, kunnes lähdimme ihan ulkomaille ahkioita vetämään. Neljän hengen seurueella tutkittiin Kebnekaisen maastoja. Kevät oli pidemmällä kuin olimme aavistelleet, joten reissussa oli omat haasteensa. Tunturiylängölle päästyämme oli sitten kunnolla lunta ja uskomattoman upeita maisemia. Tämä oli minulle toinen kerta samalla reitillä, miehelle kolmas. Ensi talvena mennään taas!

Kebnekaisen ympäri.

Mikä sitten oli parasta? No lumi! Ja se, että pääsi vaeltamaan. On tuntunut haikealta huoltaa talvivarusteita kesäksi säilöön ja päästää talvesta irti. Pidän talvesta, lumesta, pakkasesta ja ahkiosta perässäni. Tykkään katsella tuulen ja lumen yhdessä muodostamia aallokkoja hangella, tykkylumisia puita, kaikkea. Ja parhaimpia on tietenkin aamukahvihetket teltassa tai sen ulkopuolella.

Nallon laakso.

Tämä talvi muistutti millaisia hienojen talvien kuuluukin olla; paljon lunta myös Keski-Suomessa, mahdollisuuksia harrastaa oikeita talvipuuhia. Tämä tuli tarpeeseen!

Minulla ei ole vuosia käytössä ollutta varustelistaa käytössä, vaan teen sen joka vuosi uudelleen. Tähän on selkeä syy! Jokaikisellä vaelluksella opin jotain. Lähden mielelläni reissulle avoimin mielin, vähän kuin opiskelemaan uutta. Viime vuonna olen saattanut olla jostain varusteesta täysin eri mieltä ja se saattaa muuttua seuraavaa vaellusta ajatellen tarpeettomaksi tai päin vastoin.

Avaan tässä 10 vuoden aikana hioutunutta viimeisintä listaani. Kerron jokaisen varusteen kohdalla millainen jokin mukana kuljettamani varuste on ja perustelen miksi se on osoittautunut hyväksi. Kannattaa kuitenkin muistaa, että vaeltaminen on minulle rakkaan harrastuksen lisäksi myös työtä. Viikon pari vuodessa vaeltava pärjää rahallisesti vähemmällä panostuksella. Itse haluan varusteilta nimenomaan kestävyyttä, koska käyttöä ja kilometrejä kertyy vuodessa paljon.

Jaan oman varustelistani erillisiin osioihin. Koti, keittiö, vaatteet ja muut. Kodilla tarkoitan yösijaa, eli nukkumisessa ja leirissä hengailuun tarvittavia kamoja. Ja kyllä, pidän jokaista leiripaikkaa sen hetkisenä kotinani.

VAELLUKSEN VARUSTELISTA:
Rinkka ja sadesuoja Itselläni on käytössä Kajka 75 litraa. Joudun kantamaan opasreissuilla aina vähän enemmän tavaraa kuin normaalisti, tämä rinkka on mukava selässä painavanakin. Vaikka tämä on painava tyhjänäkin, siinä on paljon asioita mistä pidän; tilavat sivutaskut, kestävät materiaalit, toimivat vetoketjut jne
Koti / leiri:
teltta Telttaa vaihtelen. Tykkään kuitenkin, että rinkka mahtuu kokonaan sisälle. Eli käytännössä majoitun aina yksin kahden hengen teltassa.
makuupussi Käytän kolmen vuodenajan untuvapussia. Toukokuun alusta syyskuuhun on pussin mukavuuslämpötila -2 (Fjällräven Singi) ja syyskuussa vaihdan vähän järeämpään -6 (Cumuluksen Panyam 600) pussiin.
ilmatäytteinen makuualusta ja solumuovin pätkä Vaihdoin ilmatäytteisen tänä vuonna Expedin Synmatiin, koska olen kylkinukkuja. Thermarestin z-liten olen pistänyt kahteen osaan, toinen pätkä kulkee mukana istuinalustana ja yöllä se on lantion kohdalla ilmatäytteisen alla.
tiskirätti (rullalla oleva wettex on paras, voi kuivata telttaa, astioita, jalkoja joen ylityksen jälkeen yms.)
Keittiö
keitin ja polttoaine Mukana on jo vuosia kulkenut sama setti, eli Msr Pocket rocket ja 800ml Toaksin titaanikattila. Kaasuna Tarmo toimii ihan samalla tavalla kuin Primus.
muki ja lusikka Olen jo kauan kuskannut mukana puolen litran kannellista tosi rumaa mukia (Sea to summit). Siinä on eriste, joka pitää juoman tosi kauan lämpöisenä, ihan huippu! Syömävehkeenä on Kupilkan luha. Syön ruuan suoraan kattilasta.
tiskaus Tiskaan keittämällä sentin vettä kattilassa, en siis kuskaa tiskiharjaa tai -ainetta.
tulitikut on minigripissä mukana, sytkäri koko ajan taskussa
taittoveitsi Vaelluksella pärjää ilman järeää puukkoa. Riittää kun saa voita paketista irti. Itse käytän Benchmade Bugout veistä, on ihanan kevyt.
juomapullo Litran oranssi Nalgene on varmaan jo 9 vuotias, iso suuaukko helpottaa täyttämistä. Kun reissaan tunturiylängöillä, on mukana aina varmuudenvuoksi kaksilitrainen vesipussi.
roskapussi


Ensiapu ja hygienia:
– ensiside
– pari sidetaitosta
– särkylääke
– allergialääke Olen tosi allerginen hyttysille ja niistä pienemmille.
– palovammageeli
– Imodium / ripulilääke
– urheiluteippi ennaltaehkäisee rakkojen syntymisen
– rakkolaastari
– laastari
– yksittäispakattuja desinfiointipyyhkeitä

-idealsiderulla

-pihkasalvaa
– kuukautissuojia pitkäkestoinen fyysinen rasitus voi muuttaa kiertoa ja kuukautiset saattavat yllättää
– hammasharja ja tahna
– wc-paperi

Korjaus:
– neula ja lankaa pieni määrä lankaa riittää
– hakaneula voi käyttää myös pyykkipoikana
– ilmastointiteippiä muutama kierros korjausholkin ympärillä
– ohutta rautalankaa
– pari pientä nippusidettä
– pieni pikaliima tavaroiden ja haavojen hoitoon
– telttakaaren korjausholkki
– itseliimautuva paikka Voi korjata reiät teltoista, makuualustasta ja kuorivaatteista. Silikonipäällysteistä telttakangasta varten on erillinen korjauspaikka.
– ohutta narua pyykkinaruksi, myrskynaruksi yms.


Elektroniikka:
– varavirtalähde ja piuha / piuhat Clas Ohlsonilta vuosia sitten ostettu 20 000 mah jööti
– otsalamppu Tämä on mukana vasta syyskuussa. Pohjoisessa on valoisat illat vielä elokuussakin

– Garmin inreach explorer+ satelliittilähetin Jos jotain menee pieleen


Vaatteet ja kengät:

-Vaellustakki on mukana vasta viileämmillä keleillä, eli syyskuussa. Kesäkelissä takin asemaa hoitaa paita. Tykkään Sastan Katmai anorakista, käytän sitä ympäri vuoden (talveksi ompelen aina karvan hupun reunaan).
– veden- ja tuulenpitävä kuoriasu Arcteryxin takki ja Rabin housut. Kevyet, pakkautuu pieneen tilaan. Housuissa pidän pitkistä vetoketjuista, saa puettua kegät jalassakin. Tärkeintä kuorivaatteissa minulle on vedenpitävyyden lisäksi pieneen tilaan pakkautuminen, koska käytän kuoria vain tarvittaessa.
– vaellushousut Vaellan milloin missäkin, tärkeintä on mukavuus. Nyt on lempparihousuina Sastan Jerot sen verran löysinä, että mahtuu alle paksut villakalsarit. Tiukat housut kuluu nopeasti, senkin takia mieluummin väljää!
– vaelluspaita Kauluspaitana on ihan tavallinen halpis miesten katumuotipaita farkkuliikkeestä. Lämpöisellä kelillä alla on vaan merinorintsikat, availen nappeja ja käärin hihoja. Kylmemmillä keleillä alla on merinokerrasto.
– t-paita on harvoin mukana
– untuvatakki/taukotakki Touko-elokuun ajan käytän Patagonian micropuffia, syyskuussa otin viimeksi miehen Warmpiecen Patagonian tilalle mukaan. Patagonia ei ole kovinkaan lämmin, olin vähän pettynyt tähän hankintaan.
– merinokerrasto Kuskaan kahta kerrastoa mukana; ohutta ja paksumpaa.
– pipo, lippis, hanskat ja tuubihuivi Lippis suojaa paahteelta, eikä tarvitse aurinkolaseja mukaan. Leirissä vaihdan päähän Myssyfarmin vuosia vanhan pipon. Ennen se venyi hetkessä pannumyssyksi, mutta huovutin sitä vähän pesemällä kylmällä ja kuumalla vedellä peräkkäin. Syyskuun reissuilla kädessä on melkeinpä koko ajan kynsikkäät ja joskus vielä niiden päällä ihan tavalliset villalapaset. Tuubihuivi on merinoa, sen saa vedettyä hyvin korvien suojaksi tuulella. Kirppikseltä ostettu silkkihuivi on hyvä kaulassa, se ei löysty tai venähdä, kuten nuo tuubit.
– parit vaihtosukat (ohut alussukka ja paksumpi villasukka) ja alusvaatteet (vaihdan alushousut viikon puolivälissä) Alushousuina käytän samoja mitä arjessa. Tärkeintä on, että ne ei hilaudu hanurivakoon kävellessä ja eivät purista/ahdista.
– vaelluskengät/lenkkarit Viime kaudella kokeilin ultramatkoille tarkoitettuja maastojuoksulenkkareita ja ihastuin keveyteen, ketteryyteen ja pitoon. Vaelluskengätkin minulla on kalvotonta mallia. Jos kengät on aamulla märät, taittelen sisään muovipusseista leikatut jalkarätit.
– leirikengiksi ja vesistöjen ylitykseen sandaalit Tevan universalit


Muita kannettavia:
– tyynynä kuskaan tavallista puuvillakassia, johon tungen untuvatakin ja solmin nauhat.
– vedenpuhdistin on mukana vain etelässä ja suosituilla vaelluskohteilla liikkuessa
– aurinkorasva pieni puikko, huulirasvan kokoinen
– hyttysmyrkky on tarpeen allergian takia vielä elokuussakin
– vaellussauvat säästävät polvia, tärkeät vesistöjen ylityksessä, tarvitsen myös osan teltoistani saloiksi. Samat on kulkeneet 7 vuotta mukana, Black Diamondin distance carbon flz. Telttojen pystytyksessä on korkeudensäätöominaisuus tärkeä, kun sauvat toimivat kaarina/salkoina.
– lukemista Pokkari kulkee aina mukana, siitä en tingi!
kartta ja kompassi

Vaellusvarusteiden tärkein asia on se, että ne tuntee hyvin. Osaa esimerkiksi käyttää keitintä, pystyttää teltan sopivaan asentoon olosuhteet huomioiden ja tietää missä lämpötiloissa pärjää nukkua. Kaikki oppi tulee tekemällä ja harjoittelemalla!

Edellistalvena en käynyt pohjoisessa ollenkaan ja se otti koville. Kaipasin koronatilanteen aiheuttamaan toimettomuuteen ja kotona pyörimiseen vaihtelua. Olimme peruneet koko talven ajalta kaikki fyysiset asiakaskontaktit, ettemme vaarantaisi kenenkään terveyttä houkuttelemalla eri sairaanhoitopiirien alueelta ihmisiä samaan läjään. Vaelluksemme ajankohdalle olisi ollut asiakasvaellus ja Kuuselan kämppä Luirolta oli valmiiksi varattu ja maksettu, joten se silmällä pitäen aloimme suunnitella omaa reissua.

Kukaan meistä ei ollut vaeltanut Kekkosen kansallispuiston pohjoisosissa ja Raja-Jooseppi, Anterinmukka sun muut paikat olivat vain nimiä kartalla. Päätimme lähteä reissuun Raja-Joosepista, hiihtää sieltä Luirolle ja tulla länsikautta takaisin autolle. 27.päivä maaliskuuta starttasimme hiihtoreissun kolmen hengen porukalla auringon paistaessa lämpimästi.

Rajamiesten kelkkaura oli tiukkaan tamppautunutta baanaa. Päätimme jo etukäteen, että katsotaan reittivalinnat aina tilanteen ja hankikannon mukaan. Poikkesimme rajan urasta Kiertämäjärviä kohti. Halusimme vältellä muita ihmisiä, joten pysähdyimme Kiertämäjärven laavulle vain lounaalle ja jatkoimme yöksi Karhunpalon tulipaikalle. Kelkkauralta kun poikkesi yöpaikkaa kohti, ei hanki kantanut yhtään. Paksu, raskas nuoskalumi oli työlästä kulkea. Hiihtoa päivälle kertyi noin 12 kilometriä. Karhunpalossa lapioimme tulikehän esiin ja tamppasimme majoitteelle alustan. Nukuimme kaikki kolme Haltin rättilaavussa.
Vesa ja Late fiilistelee tulilla.

Illalla keitimme kuumaa vettä nuotiolla termareihin. Aamun valjetessa satoi vettä. Mikä mainio hiihtokeli!

Toinen hiihtopäivä takkusi. Reidet oli ihan juntturassa edellispäivän ahkiohiihtoon tottumattomana ja lumi oli raskasta. Järven jäälle oli noussut vettä ja Vesa humahti päällimmäisen jääkerroksen läpi. Läpimärät monot pistivät miettimään päivän etappia uudelleen. Lopulta hiihdimme vain viitisen kilometriä Kiertämäjärven autiotuvalle, pistimme kamiinaan tulet ja virittelimme märät varusteet kuivumaan. Laavu suorastaan valui vettä aamun sateen ansiosta, se kuivahti kämpän ulkoseinustalla siihen kuntoon, että saimme viritettyä sen pihalle yösijaksi. Illalla istuimme rannan tulipaikalla ja nautimme kirkkaasta taivaasta täyden kuun möllöttäessä meille.

Vesihiihtoa.
Kiertämäjärven kämppä.

Seuraavana päivänä suuntasimme kohti Anterinmukkaa. Matkalla nähtiin riekkoja ja komeita kelopuita. Suoalueiden mäntyjen vihreä sävy sykähdytti ja kynttiläkuusikot näyttivät upeilta tunturit taustoinaan. Ensimmäiset 15 kilometriä sujui hienosti, vaikka matkalla oli isoja nousuja ja laskuja. Sukset luisti yllättävän hyvin. Nailoniset kokopitkät nousukarvat pysyivät suksissa koko reissun ajan, eikä ongelmia ollut. Viimeiset viisi kilometriä vähän takkusi, kai syynä oli väsymys ja lämpö. Heitin jossain vaiheessa anorakin alta paidankin pois, koska hiki valui pitkin kylkiä. Tuntui, ettei odottamani Anterinmukan kämppä tule ikinä reitille. Hiihtopäivä kesti lopulta 11 tuntia, vaikka matkaa oli 20 kilometriä. Perillä ihailin hetken tupaa ja aloin sitten kokkailemaan. Miehet virittivät laavun pihalle juuri ennen pimeän tuloa. Kämppä oli kuuma kuin sauna, joten se ei houkuttanut yöpaikkana. Ennen meitä kämppään kotiutuneet vissiin viihtyivät vähän lämpöisemmissä olosuhteissa kuin me…

Maisemia riitti!

Anterinmukasta herättyä oli yöllä satanut kunnon kerros märkää lunta. Laavun katto oli melkein naamassa kiinni. Vietimme hitaan aamun. Aamupala nautittiin tuvan lämmössä ja keitimme taas termareihin vettä. Melkein heti hiihtämään lähdettyämme alkoi sataa lunta. Hammaskurua kohti mennessä meitä tuli kolme Metsähallituksen kelkkaa vastaan, joten saimme hyvän uran, mitä pitkin sukset luistivat. Aurinkokin näyttäytyi hetken ajan. Ohitimme Hammastunturin kämpän ja menimme kodalle yöksi, koska ajattelimme sen olevan rauhallisempi paikka. Kota olikin ihana yöpaikka! Laavu sai pysyä paketissa 15 kilometrin hiihtopäivän jälkeen.

Viides hiihtopäivä alkoi taas lumisateen säestämänä. Tapasimme onneksi taas Metsähallituksen huoltoporukan kelkkoineen. Moottorikelkoista alkaa tykkäämään, kun ymmärtää niiden suomat helpot hiihtoetapit. Uran ulkopuolella lumi ei kantanut yhtään. Meillä jokaisella oli tunturisukset hiihtiminä. Tuuli yltyi navakaksi. Anorakin karvareunushupun suojissa oli hiljaista. Oli pidettävä katse koko ajan suksenkärjissä, koska jäätävä tihku tuntui kasvoissa ihan neulojen pistoilta. Ojat ja joet olivat sulia, ylitykset piti tehdä kieli keskellä suuta ja rivakasti lumikansia pitkin.

Suuntana meillä oli Luiro ja siellä oleva Kuuselan kämppä. Olimme haastavista olosuhteista huolimatta perillä jo kolmelta, ehkä se keli antoi vähän vauhtiakin, kun halusi saada päivän etapin nopeasti päätökseen. Sokostista näkyi ohi hiihtäessä pelkkä aavistus.

Tupaan oli uusittu katto ja kamiina edellisen käynnin jälkeen. Viritimme heti varusteet kuivumaan ja kamiina lämmitti pienen kämpän nopeasti. Tuona päivänä oli Vesan synttärit, joten juhlistimme iltaa hyvällä ruualla, rennolla oleskelulla ja muutamalla viskinaukulla. 15 kilometrin pikataipaleen jälkeen teki hyvää olla ihan rennosti.

Vetelehdimme aamulla kämpällä puoleen päivään asti. Kuivasimme tuvassa Anterinmukassa märäksi jääneen laavun ennen lähtöä. Kävin Hiltonissa lueskelemassa tupakirjaa ja kyselin mihin muut hiihtäjät olivat suuntaamassa. Me olimme kuulleet huoltoporukalta, ettei alkuperäisellä reittisuunnitelmallamme olisi koko matkalla kelkkauraa, joten vaihdoimme suunnitelmaa. Sain järjestettyä meille kyydin Kiilopäältä autolle, joten hiihtäisimme sinne hyviä uria pitkin. Sukset olikin tuona päivänä syönnillään, suihkaisimme 8 kilometrin matkan Luirolta Tuiskukuruun kahdessa ja puolessa tunnissa! Kämppä oli tyhjä. Odotimme koko ajan, että sinne alkaisi valua porukkaa. Minä otin päiväunet. Pidimme laavun paketissa ja virittelimme pedit tupaan. Illalla riekot pitivät ääntä vedenottopaikan lähellä.

Tuiskukurun kämpältä herättyämme oli vihdoinkin pakkasta! Kipusimme monta ylämäkeä ja ihailimme Nattasia aurinkoisessa kelissä Vintilätunturin huipulla lounastaessamme.

Kohti Suomunruoktua.

Seitsemännen päivän aikomus oli hiihtää yöksi Suomunlatvan laavulle. Siellä kuitenkin oli sen verran porukkaa, että päätimme jatkaa vielä Niilanpäälle. Suomunlatvan jälkeen oli pitkä loiva ylämäki, jonka olen aina aiemmin laskenut vapaalla alas. Tykkään ylämäistä ja siitä kutkuttavasta tunteesta, kun odotan ylhäältä avautuvia maisemia. Jossain vaiheessa rinnettä pysähdyimme tankkaamaan välipalaa loppurutistusta varten. Vesa humahti uran vieressä olevan hangen läpi.

Nyt ilta oli jo lähestymässä, olimme hiihtäneet jo 20 kilometrin matkan laavulle ja Niilanpäälle oli vielä 4 kilometriä. Kaikki päivän väsymys haihtui, kun pääsimme avotunturiin. Aurinko paistoi matalalla, tuulen muovaamat lumiaallokot muodostivat hienoja varjoja hangen pintaan. Kaikki oli suorastaan täydellistä!

Vaikka monenlaista hienoa maisemaa ja metsää oli viikon aikana kohdattukin, minua sykähdyttää avotunturit eniten. Hymy oli korvissa, kun hiihtelimme kantavaa hankea pitkin viimeiset kilometrit.

Niilanpääkin oli täynnä ihmisiä. Pystytimme laavumme tulipaikan viereen, vähän kauemmas muista. Hämärä tuli heti, kun saimme reissun pisimmän hiihtopäivän päätökseen. 24 kilometriä väsytti sen verran, ettei ruuan jälkeen kauaa tarvinnut unta houkutella.

Viimeisenä aamuna oli kunnolla pakkasta ja hanki kimmelsi yhtenä timanttimerenä. Vihonviimeinen etappi oli vain neljä kilometriä. Kiilopäällä oli paljon autoja ja hiihtäjiä. Palautimme varauskämpän avaimet ja odottelimme pihalla kyytiä.

Kahdeksan hiihtopäivää, sataviisi kilometriä, litroittain hikeä, upeita kynttiläkuusikoita, naavaisia mäntyvanhuksia, luokilleen kaareutuneita tunturikoivuja, tuiskua, vesisadetta, räntäsadetta, lumisadetta, väsymystä, intoa, naurua, ihmettelyä, avotuntureita, aurinkoa, usvaa ja jännitystä. Ihana reissu ja tuli tarpeeseen!

Näinä epävarmuuden ja pelon sävyttäminä aikoina tekee mieli metsään. Syitä on vähintään yhtä monenlaisia kuin metsään menijöitäkin. Joku potee vieroitusoireita liikunnasta, jota on harrastanut kuntosalilla tai muissa ryhmätiloissa. Joku meinaa tulla hulluksi, kun joutuu viettämään kaiken ajan kotona, eikä työaikakaan tuo edes pientä maisemanvaihdosta. Joku ei jaksa sitä, että ympärillä on jatkuvasti porukkaa ja ääniä, lapset eivät ole koulussa tai harrastuksissa ja puolisokin on rinnalla 24/7. Joku taas asuu yksin ja metsä voi tuoda lohtua yksinäisyyden vallatessa mielen. Lue lisää

Tämä talvi on ottanut koville. Lunta ei ole hiihtämiseen riittänyt kuin parina päivänä, enkä ole käynyt pohjoisessa, vaikka siellä porukka suorastaan hukkuu lumeen. Opettelin hiihdon sijaan pyöräilemään, paikkaamaan vaatteita ja neulomaan villasukkia. Onpahan ollut jotain tekemistä. Lue lisää

Olen miettinyt miksi haluan päästä yksin vaeltamaan, koska ensi syksynä olen taas lähdössä. Mikä se perimmäinen syy on, mikä vetää reissuille kauas kaikista itselle tärkeistä ihmisistä. Ei minulla ole mitään tarvetta todistella kenellekään, että pystyn siihen, tai että hallitsen erätaidot täydellisesti. En koe tarpeelliseksi näyttää, että voin olla yksin neljä viikkoa, ilman juttukaveria, tukea vaikeissa tilanteissa tai että tarvitsen jotakuta jakamaan ilon ja onnen hetket. Olen muutenkin eri mieltä Christopher McCandlessin (Erämaan armoille) kanssa siitä, että onni olisi aitoa vain silloin, kun sen jakaa jonkun kanssa. Onni on aitoa aina, kun sitä tuntee. Siihen ei tarvita toista ihmistä, joskus pelkkä oma ajatus voi saada kokemaan onnea. Lue lisää

Sitä on niin toisen ihmisen lumoissa, ettei haluaisi minkään koskaan muuttuvan. Kun arki koittaa, eikä enää lumoudu kaikesta siinä toisessa, haluaakin muuttaa sen toisen itselleen mieluisaksi. Haluaa muuttaa sen omaksi peilikuvakseen. Äkkiä unohtaa syyt, miksi siihen toiseen rakastui. Unohtaa, tai ei halua miettiä. Ei ole enää kahta erillistä ihmistä, vaan yksikkö, joka miettii, haistaa ja maistaa samalla tavalla, puhuu henkeviä samojen ystävien kanssa, lainaa toiselta hammasharjaa. Parisuhde.

En tiedä voiko luontoon ja metsiin rakastua samalla tavalla kuin ihmisiin, mutta olen huomannut tunteiden olevan hyvinkin samanlaisia. Kun huomaa, miten hyvä olo metsissä samoilusta tulee, sitä haluaa enemmän. Kun sinne ei pääse, alkaa ahdistamaan. Ikävä kalvaa rintalastaa kuin vastarakastuneella, joka ei pääse rakkaansa luo. Luontosuhde. Lue lisää

Tiivistän tähän juttuun ohjeita vastuulliseen retkeilyyn ja vaeltamiseen liittyen. Retkeilijöiden määrä on kasvanut viimeaikoina PALJON ja joukossa on myös niitä, jotka eivät välttämättä tiedä kuinka toimia oikein.

Lue lisää

Tuntureilla tuli käytyä

Elokuu meni vaeltaessa. Vedin kolme reissua asiakkaille pohjoisen erämaissa ja yhden viikon pidin lomaa. Todella kiireisen kesän jälkeen tuntui välillä melkein huvimatkalta koko kuukausi.

Ensin vein porukkaa Muotkatunturin erämaahan, sitten Kaldoaiviin. Muotkalla kohtasimme kaksi ihmistä, Kaldoaivissa ei ketään.

Noiden viikkojen jälkeen pidin lomaa. Tapasin vanhoja ystäviä ja sain uusia. Makasin pari yöseutua yksin pakun perässä salaisessa piilopaikassa enkä tehnyt pilvitaivaan tuijottelua suurempaa. En edes pukenut. Teki hyvää, enkä harmittele, että olisin voinut käyttää tuon ajan tehokkaammin. Joskus lepo on järkevintä.

Viimeinen pohjoisen viikko meni Paistunturin erämaassa. Kaikki isot tunturit huiputettiin, ihailtiin auringonnousuja ja – laskuja, naurettiin ja nautittiin. Guivi huiputettiin erämaan kautta, huipulta näimme parin kilometrin päässä kävelevän kaksi ihmistä.

Olimme omassa erämaakuplassa, koko naislauma. Kelit helli; elokuun viimeisinä päivinä uskalsi heittää vaatteet joenpenkalle ja pulahtaa viileään veteen.

Tuntureita silmänkantamattomiin, ruska aluillaan, kunto kohonnut sellaiseksi, ettei rinkka tuntunut selässä miltään, aamuiset usvaverhot jokilaaksoissa. Tuntui pahalta lähteä pois.

Kotimatka oli vaikea. Vaikka olikin jo ikävää koiraa, lapsia ja miestä, tuntui vaikealta jättää tuo kaikki taakse. Jotenkin se on vaikeampaa vuosi vuodelta, luopua siitä tunteesta tuntureilla, että on turvassa. Siltä minusta tuntuu, kun näen koskematonta erämaata silmieni edessä.

Takaisin tunturiin

Vointi on kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Siis sitä huimailuhommaa. Olen paiskinut töitä Isojärvellä, toivonut helteiden loppumista ja nukkunut yöt kuin kivi pimeän kaivon pohjalla. On ollut kiire. Kuivuri on hurissut keittiössä. Pakkaaminen jää viimetinkaan.

Lue lisää

Vaeltamisen keventämisestä

Oma terveydentila ja paniikki vaeltamiseen kykenemisestä laittoi minut hetkeksi miettimään varusteiden keventämistä. Olen ruumiilliseen työhön tehty. Molemmat vanhempani ovat maalaistaloista, niin minäkin. En ole koskaan oikein ymmärtänyt miksi jokainen säästetty askel ja kantamaton kilo olisi jollain tapaa hyvä asia.

Lue lisää