Mitä syön vaelluksilla (+kaasun menekki)

Vaellusruoka on useille vaikea mietittävä. Kun tehdään useamman päivän vaellus, olisi ruuan oltava kevyttä, mutta kaloririkasta samaan aikaan. Kaasuakaan ei haluaisi kantaa liikaa mukana. Olen itse taistellut aikani täydellisen vaellusruokasetin hiomiseksi, ja vihdoinkin alkaa tuntua siltä, että oma suosikkikomboni on löytynyt.Eskimo tuplis

Yritän käyttää mahdollisimman vähän kaasua vaeltaessani, joten valitsen ruuat, joissa keittoaika on mahdollisimman lyhyt. Mitään rakettitiedettä tai suunnattomia esivalmisteluja tämä ei vaadi, mutta vaivaa on toki nähtävä.

Aamulla keitän vettä vain yhtä kahvimukillista varten, lounaalla ja päivällisellä suunnilleen saman verran. Tällöin 230 gramman kaasu riittää minulla kahdeksi viikoksi. Kuulostaa vähältä ja niin se onkin. Tässä salaisuuteni:

Illalla laitan chian siemeniä 1-2 ruokalusikallista veteen likoamaan. Aamulla siemenistä on muodostunut sammakonkutumaista puuroa, johon lisään vähän kiisselijauhoa maustamaan. Kiisselijauhoa menee pari ruokalusikallista per aamu. Kiisselihuttuun lisään mysliä, jossa on paljon siemeniä ja pähkinöitä. Aamulla juon kahvin lisäksi paljon vettä. Kiisselihutun syönnin jälkeen kaadan samaan astiaan vettä ja lisään vitamiiniporetabletin. Tiskaus hoituu siis juomalla vitamiinipore.IMG_4358

Aamulla laitan likoamaan lounastarpeet. Kahteen päällekkäiseen tuplispussiin sujahtaa yleensä kuivattua jauhelihaa, herneitä ja muita kasviksia. Vettä laitan suunnilleen saman määrän, mitä kuivattuja aineitakin on. Lounaspaikassa kaadan pussista turvonneet aineet kattilaan ja vähän vettä päälle. Kiehautan nesteen ja lisään lämmin kuppi pussin ja kourallisen pikariisiä. Keitosta ei tarvitse keitellä sen enempää, riisikin kypsyy kannen alla hautumalla hetkessä. Keittoon lisään nokareen voita tai koskenlaskijaa ja maukas ruoka on valmis. Tiskihommat hoituu vähillä vesillä, koska syön suoraan kattilasta. Harvoin keitän tiskivettä, mutta jos keitän, riittää sentti vettä kattilan pohjalla.

Lounaan aikana laitan päivällisen tarpeet turpoamaan jos suinkin muistan. Jos en muista, hoidan sen heti päivän kävelyurakan päätteeksi. Päivällisellä syön enemmän rasvaa ja proteiineja kuin lounaalla. Kuskaan mukana erilaisia kuivattuja kasviksia omissa pusseissaan ja teen ruokia sen mukaan, mitä mieli tekee milloinkin. Pikamakarooni, nuudelit, pavuista tehdyt pastat ja kuivattu risotto valmistuvat erittäin lyhyellä keittämisellä. Kuivattuja aineita lisään noiden sekaan. Mukana on esimerkiksi porkkanaa, juuriselleriä, varsiselleriä, herneitä, papuja, sipulia, maissia, parsakaalia, sieniä ja suippopaprikaa. Lisäksi kuivaan mukaan halloumjuustoa, fetajuustoa, kanan ja naudan jauhelihaa.IMG_4421

Illalla ruokaan laitan ison nokareen voita tai gheetä (kirkastettu voi), joskus oliiviöljyä. Niistä saa hyvin energiaa. En syö ollenkaan leipää vaelluksilla. Iltaruuan päälle syön suklaata tai karkkia. Joillekin illoille varaan mukaan suolaista naposteltavaa, kuten chilipähkinöitä tai suolakaloja (niitä litteitä). Iltaruuan jälkeen kattila on usein juuston tai rasvan kuorruttama, joten lämmitän sentin vettä ja huljuttelen kattilaa lusikalla. Tiskiveden juon ennen kylmällä vedellä huuhtelemista.

Kuivatut lihat voi korvata soijarouheella, kuivatulla härkiksellä tai nyhtökauralla. Itse olen ollut välillä täysin kasvisruualla, mutta livennyt taas sekasyöjäksi erityisesti vaelluksilla. Kuivattua lihaa kuluu kuitenkin vain 1-2 ruokalusikallista per ruoka, jos ateriaan ei tule proteiinia tarpeeksi muusta.

Lounaan ja päivällisen välissä syön yleensä proteiinipatukan, pähkinöitä, suklaata tai kuivattuja hedelmiä.

Viikon vaelluksen aikana tuhoan 200 gramman paketin luomuvoita, 2-3 levyä suklaata ja joskus vielä kokonaisen koskenlaskijan, riippuen vaelluksen vaativuudesta. Koska en syö leipää, ei painoa kerry leivänpäällisistä.

Kun ruuat on pakattu tähän tapaan kuin itse teen, ei roskia juurikaan kerry. Viikon roskat mahtuu puolen litran tuplikseen. Jos otan valmisruokia mukaan (lisää vain kuuma vesi), siirrän nekin jo kotona muovipussiin ja haudutan kattilassa.

Jokaisen kannattaa tietenkin muodostaa itselleen sopiva vaellusruokakäytäntö, tämä toimii minulla.

15 Comments on “Mitä syön vaelluksilla (+kaasun menekki)

  1. Hei! Mukava kuulla konkretiaa evästelystä!

    Nilkat ei minulla vanhalla enää kestä paljoa painoa, joten olen päätynyt pitämään mukana vain kahvipannun (se trangian kevyt ja pieni), ja suunnittelemaan eväät ”lisää vain vesi” -taktiikalla. Rankkasateiden varalle rinkkaan kätkeytyy muutama kuiva tikku ja tuohenpala sytykkeeksi.

    Aamulla kiehuu pari täyttä pannullista nuotiolla/tuvassa, ja se mitä ei juoda kahvina (purut kuppiin ja vettä päälle) ja käytetä puurossa, menee termariin. Päiväeväisiin on siis kuuma vesi valmiina. Illalla taas keitetään lisää.

    Toki riskinä on, että pahimmillaan jää tulet tekemättä kaatosateessa, mutta kai sitä sitten pärjää yhden päivän suklaan, pähkinän, näkkärin ja jauheliharouheen avulla.

    Eväät: puuro, paljon voita, pottumuusijauhe, couscous, kuivattu jauheliha + kuivatut vihannekset, näkkäri, pussitonnikala, koskenlaskija, pussikeittojauheita (tomaatti, juusto, kanttarelli) pähkinät, suklaa, salmiakki ja pullo likööriä.

    Liked by 1 henkilö

  2. hei
    kiitos taas hyvästä postauksesta – kuten sanoit, jokaisen kannattaa muodostaa itselleen sopiva vaellusruokakäytäntö, mutta voi että kun näistä toisten jakamista vinkeistä ja kokemuksista on niin paljon apua taipaleella.

    Tykkää

    • No niinpä! Voi kun olisi itse saanut lukea jotain tällaista kauan sitten, olisi helpottanut hommia kummasti. Kantapään kautta on löytynyt monesti se paras oma käytäntö.

      Liked by 1 henkilö

  3. Mä tykkään keitellä pelkkää vettä ettei tarvitse tiskata kattilaa. Olen kokeillut korvata osan aterioista erilaisilla pussiruoilla, mutta jätteen määrä ja ruokien hinta hirvittää. Lisäksi valikoima on vegetaarille hirveän suppea. Onko sulle tullut vastaan pusseja, jotka kestävät kiehuvaa vettä? Olen googlaillut sanoilla retort pouch ja mylar bag, mutta ehkäpä kaikista paras olisi joku kestävä muovipussi sulkijasysteemillä ja sille voi itse tehdä fleesestä eristeen. Sitten saan couscousista, pikariisistä, perunamuusista plus kaikesta kuivatusta juuri itselleni maistuvia ruokia.

    Tykkää

  4. Moi! Kiitos, tästä löytyi monta hyvää vinkkiä. Mun vinkki ja kohta, jossa oikaisen on valmiit kuivatut keittojuurekset, joita voi lisätä mihin vaan evääseen ja ovat kevyitä kantaa.

    Tykkää

  5. Mo. 🤓🛵 ihan moin spartalaiseksi en rupea. Roskat kannetaan kyllä pois. Haudutan retkimössöt omissa foliopusseissa ja leipä on mukana riittävästi. Samoin voita. Kalat ongitaan kans, mut ne on extraa.🤓

    Tykkää

  6. Kysymykseni oli Ykä Määtälle. Ainakin tietokoneen selaimella (Chrome) nää kommentit ryhmittyy oikein. Aiemmin kyllä kysyin sulta onko tullut vastaan pusseja, jotka kestää kiehuvaa vettä. Eskimon Tuplikset tuli nyt mainituksi ja valmistajan mukaan niiden käyttöalue on on -40…+80C. Pussin keston ja ruokaturvallisuuden takia +100C olis kivampi.

    Tykkää

    • Jep, puhelimella en nähnyt edellistä kommenttia… Itse haudutan kuivatut siis kylmässä vedessä, keitän sitten ruuan kattilassa. Jotkut pesee ja käyttää uudelleen Blå Bandin lisää vain vesi retkiruokapusseja, ne kestää varmaan loputtomiin. Niissä on alumiinia ja kestävät siis kiehuvaakin vettä.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: