Pitkä vaellus -miten ja miksi?

Pitkiä vaelluksia tehdään koko ajan enemmän. Vuoden aikana saa lukea useista reissuista, joissa kuljetaan monta viikkoa peräjälkeen pitkin erämaita ja retkeilyreittejä. Miksi tällaiseen ryhdytään? Mitä se antaa? Onko pitkä aika yhtäsoittoa vaelluksella jotenkin parempi vaihtoehto, kuin käydä usein lyhyillä pyrähdyksillä?

Kolme viikkoa yksinvaellusta takana.

Kukapa ei viikon vaelluksen viimeisinä päivinä haaveilisi, että voisi jatkaa vielä. Viikossa keho alkaa vasta päästä vauhtiin ja vaellusrutiinit alkavat sujua. Rinkasta löytyy tavarat penkomatta kaikkia taskuja, eikä aamuinen pakkaaminenkaan vie enää kauaa.

Mikä sitten on pitkä vaellus?

Kahden viikon vaellusta varten ei vielä tarvitse sen kummemmin säätää ja suunnitella, varusteet ja ruuat mahtuvat kerralla mukaan. Kun vaelluksen kesto ylittää tuon kaksi viikkoa, täytyy ottaa huomioon monenlaisia asioita. Keho alkaa parin viikon jälkeen kuluttaa muutakin kuin varastoja, joten ruoka on suunniteltava sen mukaan. Varusteiden täytyy olla itselleen tuttuja, kestäviä ja luotettavia, jolloin niihin liittyvät yllätykset minimoituvat. Myös oma fysiikka tulee olla kunnossa, omat rajat ja kehon kestävyys täytyy olla tiedossa. Etukäteen on myös käytävä omassa päässä asioita läpi ja tiedostettava se, että luonnossa voi pitkillä ajanjaksoilla tulla vastaan monenlaista säätä ja erilaisia olosuhteita maaston suhteen.

Yllättäneen myrskyn ajaksi kaivettu kieppi.

Erilaisia tapoja

Joku haluaa olla vaelluksella ajallisesti tietyn verran, toinen taas kulkea mahdollisimman pitkän matkan. Toiselle poluton erämaa on se juttu, toiselle taas valmiit reitit. Merkatulla reitillä on helpompi suorittaa pitkää matkaa, koska suunnistamiseen ja reittien suunnitteluun ei tarvitse paneutua koko ajan. Poluttomuudessa taas voi valita kulkunsa juuri sieltä mistä haluaa aina tilanteen mukaan.

Pitkille vaelluksille on monenlaisia syitä. Voidaan hakea oman suorittamisen äärirajoja, testata miten nopeasti voi kulkea vaikkapa tuhat kilometriä. Voidaan myös kokeilla kuinka luontoyhteys voimistuu, kun viettää pidemmän aikaa yksin. Kaikissa tapauksissa pitkä vaellus on jonkinlainen itsetutkiskelumatka.

Yksin vai yhdessä?

Jos on lähdössä pitkälle vaellukselle toisen kanssa, on mietittävä monta asiaa valmiiksi. Vaikka ystävä olisi miten tuttu arkielämässä, onko valmis viettämään jopa kuukauden koko ajan hänen kanssaan? Molempien täytyy sitoutua reissuun jo etukäteen yhtä intohimoisesti. Vaelluskavereiden rytmin, fyysisen kunnon, taitojen ja tapojen täytyy kohdata. Jos toinen tykkää hiljaisuudesta ja toinen höpöttää koko ajan, voi tunnelma kiristyä. Jos toinen tykkää rauhallisista aamuista ja toinen haluaa lähteä heti liikenteeseen, tulee taas ongelmia. Jopa ruokarytmin tulisi olla mahdollisimman samanlainen. Pitkillä vaelluksilla omaa rauhaa ei ole, jos mukana on toinen, joten kannattaa miettiä olisiko omat teltat järkevä vaihtoehto.

Yksin kulkiessa pääsee oman päänsä sisään. Pitkä aika yksin on nykyisin todella harvinaista. Yksinvaellus on eräänlainen itsetutkiskeluretriitti, jonka aikana voi käydä läpi elämän ilot ja surut. Kun ulkopuolisia keskeytyksiä ja häiriötekijöitä ei ole, ajatukset voi pyöriä mitä ihmeellisimmissä aiheissa. Kannattaa kuitenkin miettiä onko valmis olemaan pitkän aikaa yksin. Se ei välttämättä sovi kaikille ja yksinäisyyden tunne voi olla läpitunkeva. Itsensä kohtaaminen voi olla vaikeaa. Yksin ollessa vaellusrutiinit hioutuvat timanttisiksi, kun kaikesta joutuu huolehtimaan itse. Silloin oppii myös tekemään ratkaisut itsenäisesti ongelmatilanteissa, kun ei tukeudu toiseen. Eläimiäkin näkee yksinvaelluksella helpommin, koska tulee oltua hiljaa ja tarkkailtua luontoa ihan eri tavalla kuin seurassa.

Kahden hullun kohtaaminen.

Valmistautuminen

Fysiikka: Pitkällä vaelluksella kuljetaan viikkokausia raskasta taakkaa kantaen. Koko ajan ollaan ulkona. Keho tottuu ja voimistuu matkan edetessä, mutta ihan rapakuntoisena ei reissuun kannata lähteä. Oman pitkäkestoisen suorituskyvyn tulee olla kunnossa.

Henkinen puoli: Koko vaellus tulee käydä etukäteen läpi pään sisällä. Mahdolliset riskitilanteet on mietittävä valmiiksi ja kuinka niissä sitten tosipaikan tullen toimii. Reissuun lähtiessä ei tulisi jäädä mitään keskeneräisiä asioita, jotka voivat vaelluksen aikana alkaa kummittelemaan päässä. Vaikeita hetkiä tulee varmasti, joten ne täytyy hyväksyä jo ennen matkaa. Mielikuvaharjoittelua niiden varalle voi treenata jo kotona.

Reitti: Suunniteltu reitti on käytävä kotona mahdollisimman tarkasti läpi. Jos reitillä on ongelmakohtia, tulee selvittää voiko ne kiertää, jos esimerkiksi vesistön ylittäminen ei onnistu tulvan tai sillan romahtamisen takia. Reitin on hyvä olla monipuolinen ja kiinnostava, että sitä jaksaa kulkea monta viikkoa. Mahdolliset täydennyspaikat on oltava selvillä, samoin mahdolliset keskeytyspaikat liikenneyhteyksien läheltä. Puhelimen kuuluvuus ei kaikkialla ole paras mahdollinen, sekin on otettava huomioon turvallisuuden takia.

Ruoka: Omien kokemuksiemme mukaan kaksi viikkoa menee ihan perus kalorimäärillä. Sen jälkeen ruokahalu kasvaa ja keho on kuluttanut varastot. Annoskoot melkein tuplaantuvat ja herkkuja tekee mieli. Ruuan on oltava painoltaan kevyttä, mutta energiarikasta. Pitkällä reissulla ruuan on oltava monipuolista, kyllästymiseltä ei voi välttyä, jos syö kovin yksitoikkoisesti.

Varusteet: Kaikkein tärkein asia varusteissa on se, että ne ovat tuttuja! Telttaa on hyvä testata ennen reissua mahdollisimman monenlaisissa olosuhteissa; kova tuuli ja rankkasade ovat mainoita testikelejä. Vaatteidenkin tulee olla mukavia päällä. Usean viikon reissulla voi joku sauma painaa ikävästi rinkan alla ja se ärsyttää ihon lisäksi aika paljon mieltäkin. Kenkien sisäänajo on tärkeää, että jalat pysyvät kunnossa. Jokaiselle kelille ei kannata pakata mukaan omia vaatekertoja, vaan on mietittävä mahdollisimman toimivat kerrokset. Muuten kantamuksen paino kasvaa turhaan.

Erämaa-alueen vapaus.

Ei sovi kaikille

Pitkällä vaelluksella tulee vastaan vaikeuksia. Homma vaatii erityistä sitkeyttä niin henkisesti kuin fyysisestikin. Esimerkiksi Vesalla vastaan tuli tilanne, jossa ensin vasemman jalan akillesjänne kipeytyi niin pahasti, että jokainen askel sattui. Taukoja ei ollut mielekästä pitää, koska liikkeelle lähteminen oli kaikkein kivuliainta. Parin päivän ahkeran buranan napsimisen jälkeen jalka alkoi tervehtyä, mutta vuoroon tuli toinen jalka. Motivaatio jatkaa oli kivun vuoksi hakusessa, mutta reissu tuli kuin tulikin jatkettua loppuun asti.  Itselleni on myös sattunut vaikeuksia. Yhdellä vaelluksella toinen nilkka tulehtui ja turposi tolpaksi, viimeiset 80 kilometriä kävelin pelkän buranan ja tahdonvoiman avulla. Olen myös vaeltanut yksin jonkunlaisessa mahapöpössä vailla ruokahalua, laihduin 4 kiloa viikossa ja konkreettisesti itkin kontillani tunturin rinteessä voimien oltua niin lopussa.

Kaikilla ei myöskään ole mahdollisuutta irtautua arjesta viikkokausiksi. Perhe ei sulata välttämättä sitä, että toinen käyttää kaikki lomaviikkonsa oman unelmansa toteuttamiseen. Toiset pelkäävät, ettei lapsista voi olla erossa pitkää aikaa ikävän takia. Vesa on hoitanut asian niin, että ei puhu vaelluksilla lapsista ollenkaan. Jos joku tulee keskustelemaan, Vesa puhuu vain koirasta. Itsekin välttelen pitkillä tunturireissuilla lapsille soittelemista, yritän hoitaa homman niin, että he näkevät kuulumisiani. Puhelu voi laukaista todella kovan ikävän, mikä ei mene ohi moneen päivään.

Rahallisesti pitkä vaellus ei välttämättä tule kalliiksi. Retkeilyvarusteet pidempää reissua suunnittelevalla on jo yleensä valmiina. Syöminen tulee vaeltaessa halvemmaksi kuin arjessa, jos jaksaa nähdä vähän vaivaa ja koska se on niin tarkkaan suunniteltua. Ulkomaille suuntautuvat pitkät vaellukset, kuten esimerkiksi Compostela tai PCT tulevat tietenkin maksamaan, mutta kotimaassa on myös paljon mahdollisuuksia. Pitkistä reiteistä löytyy aika vähän tietoa, mutta sitä kuitenkin löytyy. Erämaa-alueita on paljon, joihin voi suunnitella omat pitkät reittinsä.

Pitkiä reittejä löytyy kotimaastakin.

Mitä siitä saa?

Itse olen saanut pitkiltä vaelluksilta paljon. Olen oppinut itsestäni ja vaeltamisesta enemmän vaellusten aikana, kuin muussa elämässäni yhteensä. Mitä useamman reissun olen tehnyt, sitä voimakkaammaksi luontoyhteys on kehittynyt ja se on muokannut myös arvomaailmaa arkielämässä. Arkiset vastoinkäymiset eivät tunnu niin isoilta, kun mietin, kuinka selvisin ongelmatilanteista vaeltaessa. Tietynlainen tyytyväisyys ja luottamus omiin taitoihin ja omaan kehoon on kasvanut. Osaan nyt olla armollisempi itselle, mutta myös muille.

Jatkoa seuraa. Tulossa omia blogijuttuja pitkän vaelluksen ruuasta, varusteista, valmistautumisesta ja reittien suunnittelusta.