Varjoja paratiisissa

Luin joku aika sitten artikkelin, missä kerrottiin Ameriikan mantereella vallitsevista ongelmista äkisti nousseen luontomatkailubuumin takia. Juttu on kummitellut päässäni, joten suomennan siitä tärkeimmät myös teille luettavaksi. Myös Suomessa luonnosta on tullut paikka, johon yhä useampi haluaa mennä vapaa-aikaansa viettämään. Motiiveja on monenlaisia, kuten on luonnossa liikkujiakin.

En pidä itseäni pyhimyksenä tai sellaisena, josta joka asiassa pitäisi ottaa esimerkkiä. Jokainen syy mennä luontoon on varmasti yhtä tärkeä, ja pääasiahan on, että sinne mennään. Olen vain huolissani siitä, että luonnon hyvinvointi jää usein meidän ihmisten hyvinvoinnin jalkoihin. Liikun itse luonnossa paljon niin työni, kuin itseni takia. Minulle luonto, metsät, järvet ja tunturit tuovat mielenrauhaa. Olen levoton tyyppi, enkä missään muualla osaa rauhoittua ja päästää irti, kuin luonnossa.

IMG_1711

Alkuperäinen artikkeli on tässä. 

Seuraavana vapaasti suomennettuna tärkeimpiä pointteja artikkelista, lainauksia ja omaa pohdintaa.

Kriisi kansallispuistoissa: Turistit rakastavat luonnon kuoliaaksi

Elämysten hakijat ja instagrammaajat rokottavat valtion maita. Ihmisparaati marssii suositulle luontokohteelle mäkkärin eväskääröt mukanaan. Kaikilla on mukana puhelin kuvan ottamista varten. Hieno paikka, jossa joen tekemää mutkaa pääsee ihailemaan yläpuolelta, oli joskus vain harvan tiedossa. Paikalliset perheet kävivät siellä retkellä, nauttimassa hiljaisuudesta ja koskemattomasta luonnosta. Kännyköiden keksimisen jälkeen kaikki muuttui. Luontokohteesta tuli ”instagramfamous”, ”instagrammable”, eli paikka, joka näyttää hyvältä sosiaalisessa mediassa. Kuvat levisivät ympäri somea ja 7000 asukkaan paikkakunnalla odotetaan ennusteiden mukaan käyvän tänä vuonna 2 miljoonaa ihmistä. KAKSI MILJOONAA.

Alussa porukkaa kävi enemmän kesäisin, mutta nyt kävijöitä on tasaisesti vuoden ympäri, noin 5000 joka päivä. Paikkojen suosio on tuonut esiin myös ikäviä puolia. Ihmisiä on ihan oikeasti kuollut hienoja instakuvia ottaessaan; on tiputtu kallioilta, kun on menty liian lähelle reunaa. Tapauksia on ollut monia ympäri maailmaa. Ihmiset eivät enää mene luontoon hakemaan rauhaa ja hiljaisuutta, he menevät sinne ottamaan eeppisiä somekuvia.

IMG_1710

Suosituimpien kansallispuistojen polut leventyvät, maa kuluu, ihmisiä kulkee jonoissa. Se, mitä alunperin mentiin hakemaan (rauha ja hiljaisuus), on poissa. Parkkipaikoista tapellaan ja ihmisistä on tullut puistoalueiden yleisin ongelmanaiheuttaja. Kansallispuistoja ei ole osattu rakentaa nykyistä massaturismia silmälläpitäen. Kukaan ei osannut ennustaa tällaista. Puistoalueiden tavoite hidastaa ilmastonmuutosta kaatuu nyt siihen, että kymmenet tuhannet autot ajavat kohteisiin joka päivä. Yellowstoneen johtavalla tiellä ihmiset tööttäilevät tielle tulleille biisoneille, eikä heillä ole mitään käsitystä, kuinka villieläimiin täytyisi suhtautua. Usein he poistuvat autoistaan ja menevät biisonien lähelle ottamaan kuvia. Jotkut ovat saaneet biisoneilta potkun liian lähelle mentyään.

Turistit heittelevät kiviä kanjoneihin ja lennättävät droneja luvatta herkillä alueilla, ajattelematta hetkeäkään sitä, että voivat teoillaan tuhota luontoa pysyvästi. Massat aiheuttavat muitakin ongelmia. Auto-onnettomuudet ovat kasvaneet puistojen läheisillä teillä 90%, ambulanssikutsut 60%, 130% kasvu etsintä- ja pelastusoperaatioissa. Budjetit ovat silti pysyneet ennallaan. Huussien tyhjentämiseen menee hurjat määrät rahaa ja hautaamattomia ihmisen ulostekasoja on joka paikassa polkujen varsilla. Luvattomia leirejä ja roskia niiden lähistöillä on koko ajan enemmän. Jotkut ihmiset eivät vain tunnu välittävän yhtään mihin kuntoon luonnon jättävät, kun ovat itse saaneet haluamansa. Vapaaehtoisia kulkee poluilla keräämässä roskia ja hautaamassa ihmispaskaa. Löytyy kaikkea kaljatölkeistä vauvanvaippoihin.

Nykyihmisillä on odotuksia ja vaatimuksia myös luonnosta. Joihinkin puistoihin on rakennettu kahviloita ja wifimastoja, että asiakkaat pysyvät tyytyväisinä. Tämänlaista puistojen kehittämistä myös vastustetaan. On kyseenalaistettu syytä tulla kansallispuistoon kokemaan ”luonnon ihmeitä”, jos kuitenkin on pakko saada koko ajan olla netissä.

IMG_1751

Puistojen ylimitoitetulle ihmismassalle on yritetty keksiä ratkaisuja. On ehdotettu suosituimpien paikkojen kävijämäärien rajoittamista. Parkkipaikoille on kehitetty sovelluksia, joilla voi ennakkoon katsoa tilanteen (Nuuksiossakin on tällainen). On laitettu alulle liikettä, jossa suositut valokuvaajat ja sosiaalisen median vaikuttajat eivät laittaisi kuvaan paikkaa, missä se on otettu. On myös luotu ohjeistus siitä, kuinka käyttää sosiaalista mediaa vastuullisesti luonnossa.

Kun postaat jotain someen, kannustat samalla muita ottamaan samanlaisen kuvan. Isoin asia, mitä pyydetään, on pysähtyä hetkeksi miettimään, mitä on tekemässä.

Suosittuja kohteita on jouduttu rakentamaan turvallisuuden takia. On tehty metallikaiteita, huusseja ja portaita, ettei kokemattomat ja luonnosta mitään tietämättömät loukkaisi itseään tai pilaisi maastoa. Ruuhkien takia moni myös pettyy, ihmismassan ja rakennelmien takia somesta saatu käsitys upeasta paikasta voi todellisuudessa olla jotain ihan muuta.

 

Se siitä jutusta. Olen paininut näiden asioiden kanssa jo jonkin aikaa. Meillä Suomessa ei tilanne (ainakaan vielä) ole noin hurja, mutta koko ajan lisääntyvä luontoturismi saattaa tuoda jollakin tasolla ongelmia meillekin. Tuo varmasti. Roskaaminen ja ajattelemattomuus on jo täällä. Instakuvien metsästys on saanut aikaan ainakin lukemattomia luvattomia nuotioita, koska se akuankkanuotio nyt vaan näyttää paremmalta rantahiekalla kuin valmiissa nuotiokehässä…

Toisaalta somen ansiosta saadaan ihmiset liikkeelle luontoon, mutta se some on liian usein pääosassa. Olisi mukavaa, jos porukkaa kiinnostaisi enemmän etsiä itse omia eeppisiä maisemoita, kuin matkia muita ja ottaa kuva juuri siitä samasta paikasta. Jos muodiksi tulisi luonnolle hyvän tekeminen pelkkien tykkäysten kalastelun sijaan, voisi polut ja luontokohteet säilyä ”hohdokkaina” myös tuleville jälkipolville. Otettaisi kuvia metsistä ja rannoilta kerätyistä roskista ja laitettaisi ne kuvat someen sillä ajatuksella, että joku muukin ehkä innostuisi tekemään samaa.

20180314_102837

Itselleni on käynyt niin, etten aina muista ottaa kuvia. Viime talvena kolmen viikon yksinvaellusta ennen ajattelin, että otan paljon kuvia. Kuvia olisin käyttänyt työjutuissa ja mielessä oli myös monta blogijuttua, joihin kuvia olisin kaivannut. Tunturit kuitenkin nielaisivat minut jälleen kerran. Olin niin syvällä asioiden kokemisessa ja tekemisessä, etten muistanut kuvata kaikkea mitä olin etukäteen suunnitellut. Joskus muistin ja mietin, että tästä tulisi hieno kuva. Hiihtäisin ahkion kanssa upeassa maisemassa, kävisin asettamassa kameran kauemmas ja nappaisin kaukolaukaisimella kuvan. Sitten mietin, että äh, antaa olla. Minä näin sen maiseman, hiihdin siinä maisemassa ja tunsin tuulen poskipäissä. Koin ylämäkien rasitukset, odotukset millainen maisema rinteen päältä avautuu, vauhdin huuman alas laskiessa. Kuuntelin sitä, kun ei kuulu mitään.

Jos olisin ottanut kuvan, se olisi ollut vain kuva.

Kuvassa ei kuulu tuuli, ei tunnu sydämen syke, ei välity se pakahduttava onnentunne, joka rintalastan alla velloo. Ne tunteet on koettava itse. On osattava tarttua yksityiskohtiin, kuten kovan pakkasyön jälkeen siihen ääneen, mikä syntyi, kun tuuli kuljetti tunturikoivuista tippuneita peukalon kokoisia jääkiteitä pitkin hangen pintaa. Tuollaisia hetkiä tulee, kun pysähtyy ja nauttii siitä hetkestä reaaliajassa. Ei aina tarvitse miettiä miltä kokemus näyttää somessa ja miten siitä saisi hyvän kuvan instaan.

Uuden kyselyn mukaan brittinuoret (milleniaalit) pitävät matkakohteen valinnassa tärkeimpänä asiana sitä, miten hyviä instakuvia sieltä saa. Kakkosena oli alkoholin hinta. Jos tulevaisuus on tätä, olen iloinen siitä, etten ole nuori, mutta samaan aikaan huolissani kehityksen suunnasta. Luonto jää jalkoihin ja toimii pelkkänä alustana trendeille. Unohtuu se tosiasia, että olemme osa luontoa ja riippuvaisia sen hyvinvoinnista.

 

 

 

 

4 Comments on “Varjoja paratiisissa

  1. Kiitos Minna tästä jutusta, jossa todella tärkeitä pointteja retkeilystä ja ajattelemisen aihetta Suomessakin.

    Tykkää

  2. Tämä on niin totta. Viimeistään tuon saman artikkelin lukemisen jälkeen asia on pyörinyt omassa mielessänikin. Hyvä olisi asiaa miettiä ennen kuin ruuhkat täälläkin päin maailman kolkkaa kasvavat tolkuttomiksi.ajattelin, että vähintään herkimmistä paikoista voisin hyvin itsekin jättää sijaintitiedon pois. Ja vielä pitäisi kehittää kaunis vastaus ihmisille, jotka kysyvät paikkatietoa, jos et ole sitä ilmaissut. Tämä on vain yksi asia valtameressä johon minunkin on puututtava. Jaan kannssasi ajatukset tästä.

    Liked by 1 henkilö

  3. Itse olen törmännyt vastaaviin tilanteisiin.Yritän itse liikkua ja olla niin huomaamaton kuin osaan . Nykyään vain en enää pääse juurikaan ”hajuvesierämaata” kauemmaksi.Siellä roskaaminen ja muukin häiriö on yleistä. Syksyllä olimme kävellen Mallan puistossa istahdimme Mallanlammen kohdalle kiville kahvistelemaan. Eikös vain lammen vastarannalle ilmestynyt kaksi kalamiestä jotka heittelivät onkiaan ja saivatkin kalaa. Näin luonnonpuistossakin jossa liikkuminen polun ulkopuolella on kielletty samoin kalastus.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: