Kun lähdin kuukaudeksi yksin vaeltamaan, odotin monenlaisia asioita. Myös pelkäsin. Tiesin, että pään sisällä tapahtuu jotain, mitä ei tapahdu kotona.
Olin varautunut siihen, että minua pelottaa alussa olla yksin. Ei pelottanut. Ei missään vaiheessa. Se oli kummallista! Tunsin päinvastoin olevani sitä enemmän turvassa, mitä kauempana asutuilta seuduilta olin. Massiiviset tunturit ja silmänkantamattomiin avautuneet maisemat saivat minut rauhalliseksi ja oloni turvalliseksi. Se oli jotain, mitä on vaikea selittää. Erämaasta tuli minulle joku, joka piti minusta huolen. Se oli ystävä, joka antoi minun olla oma itseni. Se ei myöskään lannistanut liian suurilla odotuksilla, kun tajusin itsekin olla kohtuullinen.
Minä pelkäsin tylsistyväni, kun lukemiset loppuivat reissun puolimatkassa. Pelkäsin turhaan. En tarvinnut karttoja kummempaa lukemista. Saatoin istua maassa ja katsella veden virtaamista purossa parikin tuntia liikahtamatta. Katselin tunturin rinteen muotoa, sen kiviä ja kasveja. Kaikki oli paikallaan. En löytänyt mistään mitään vikaa. Opin kuin vahingossa tyhjentämään päästäni kaikki ajatukset silmänräpäyksessä. Pilvien liikkeitä seuraten sai ajan kulumaan rattoisasti. Pidin myös sileää kiveä nyrkkini sisällä ja odotin sen lämpenemistä.
Ymmärsin matkan aikana sen, että minä tarvitsen yksin oloa. Olen tarvinnut sitä jo vuosia, mutta joku siinä oli pelottanut. Voin nyt olla yksin olematta yksinäinen. Luonto puhdisti pääni ja antoi minun vain olla. Lupasin itselleni olla unohtamatta kokemaani. Lähden joka syksy yksin erämaahan ja annan itselleni luvan unohtaa kaikki arjen huolet ja paineet. Kotona ollessa voin painua lähimetsään ja harjoitella pään tyhjentämistä ilman tunturimaisemaa.
Se ainakin on myönnettävä, etten ole sama ihminen kuin lähtiessä. Enkä kyllä haluaisikaan. Luotan että kaikki menee ihan hyvin.
Tänne minä kiipeän kun haluan rauhoittua. Ei ihan tunturimaisema, mutta Päijänne kelpaa kyllä toistaiseksi.
Kuukausi yksin erämaassa 
Olen aika kokematon tai oikeastaan oikeasti kokematon vaeltaja. Kuusamosta kotoisin olevana Karhunkierros on ainoa kokemus. Olin ekan kerran yksin yhden yön reissulla lukioikäisenä. Ensin nautin ja sitten illan lähestyessä pelko iski. Sen avulla meninkin yli puolet matkasta ensimmäisenä päivänä. 😃 nyt suunnittelen paluuta juurille eli Karhunkierrosta yksin ja osin tai kokonaan. Tuo pelko on jännä juttu, ensi-innostuksen jälkeen pää alkaa suoltaa jo nyt kaikenlaista. 😃
TykkääTykkää