Kuukausi on pitkä aika olla yksin. Kotona kehittyneet tavat ja hyväksi havaitut systeemit ei välttämättä toimi tuntureilla, eikä ole kyllä tarpeenkaan. Viikon jälkeen alkoi minun reissuni mennä luonnon ja oman itsensä tarkkailun seurauksena seuraavasti:
Heräsin aamulla kun ei enää jaksanut nukkua. Pääasiassa nukuin 10-12 tuntia. Joskus 14. Ihan hullua. Nousin ylös joskus kahdeksalta ja joskus vasta yhdeksältä. Sadepäivinä katsoin oviaukosta mikä on meininki ja kömmin takaisin makuupussiin.
”Vessassa” käynnin jälkeen keitin kuksallisen vettä pikakahviin. Kahvin jäähtyessä (en tykkää tulikuumasta kahvista) kuivasin ohuella Wettexillä teltan ulkopinnat. Kahvin juotuani join kuksallisen monivitamiiniporetta. Sitten kuksa vapautuikin mysliä varten. Mysliksi olin ostanut jotain perus hedelmämysliä, jonka paahdoin kuusenkerkkäsiirapilla vähän kaloririkkaammaksi. Lisäsin mysliin aamuisin välillä maapähkinöitä ja toisinaan kaurahiutaleita. Pari teelusikallista maitojauhetta ja loraus vettä viimeisteli kuitupitoisen aamiaisen. Join myslin syömisen jälkeen kuksasta vettä sen verran, että se huuhtiutui puhtaaksi.
Aamupalan ajan tutkin karttaa. Aina.
Kun ruumis oli ravittu, oli aika pakata kamat kasaan. Pakkasin kaikki kamat kuivapusseihin, joten oli helppo aina heitellä nyssäkät pihalle rinkan viereen odottamaan telttapakettia. Kajkan isossa osiossa oli siis teltta, viiden päivän ruuat, makuupussi ja vaatepussi. Ruokailuhommat ja päiväkirja oli alaosastossa ja kaikki muu sivutaskuissa.
Kun kaikki oli pakattu, rinkka selkään ja liikenteeseen. Joskus lähdin vasta klo 11-12 liikkeelle, jos aamu oli ollut kovin sumuinen tai sateinen. Annoin teltan kuivua rauhassa päivän kirkastuessa. Ulkoteltan sisäpinnalle kertyi kylminä ja kosteina öinä jonkin verran kosteutta ja sitä ei oikein wettexillä pystynyt kuivaamaan. Annoin luonnon hoitaa homman. Eikä minulla mikään kiire ollut muutenkaan! Sumuisina aamuina oli ihan mielettömän hienoa seurata, kuinka tuntureita ja muita yksityiskohtia alkoi erottua hernerokan hälvetessä. Toisinaan sumu kaikkosi hyvinkin nopeasti, mutta joskus siihen meni monta tuntia.
En syönyt tiettyyn aikaan. Söin kun tuli nälkä. Ja syönnin ajaksi otin tietysti kengät pois. Riippui hyvin pitkälti maastosta ja kelistä, miten äkkiä lounasaika tuli. Yleensä kuitenkin viimeistään klo 14-15. Lounaspaikaksi yritin valkata paikan, jossa oli vettä, koska lounas oli ainoa pakko-tiskata-ruoka. Lounaiksi olin valmistanut kotona murskatuista nuudeleista, kuivatuista kasviksista, sienistä ja soijarouheesta valmiita pöperöitä, joita tarvitsi vain keittää hetki. Näihin ruokiin lisäsin yleensä kuivaporoa, paahdettua sipulia ja siivutin puukolla parmesaanijuustosta kiehkuroita. Se juusto oli todella luksusta! Suosittelen sydämeni pohjasta!!! Lounaan kiehuessa olin ottanut toiseen trangian kattilaan vettä valmiiksi, että sen sai nostaa kiehumaan samoille tulille heti, kun aloin syömään. Siinä kiehui siis kahvi- ja tiskivesi. Jälkiruuaksi otin kuksallisen kahvia, suklaata tai suklaakeksin/muutaman ja huikat viskiä. Lounasviski oli ihana keksintö. Se oli arjen luksusta, jota harvemmin kotona tulee tehtyä. Lounaan päälle saatoin ottaa pienet nokoset tai ihan vaan tuijottelin tuntureita. Se tiskivesi oli niin kuumaa, että tiskiainetta ei tarvinnut. Tiskiharjana käytin variksenmarjan kasvustoja.
Sitten matka jatkui. Kävelin, kunnes tuli nälkä. Itse asiassa opettelin tunnistamaan itsessäni kohta-muuten-saattaa-tulla-nälkä-piirteet, ja kaivoin välipalaa esiin jo siinä vaiheessa. Minullahan kun ei ollut mukana ketään, kenelle olisin nälkäkiukkua vuodattanut. Välipalaksi otin sekaisin maapähkinöitä ja taatelipohjaista energiapatukkaa (ei sula helteessä niinku suklaiset tekee). Ja vettä, paljon vettä. Näitä välipalahetkiä oli yleensä pari ennen iltaruokaa.
Mahdollista telttapaikkaa aloin katsella, kun aloin olla väsynyt. Yleensä paikka löytyi kuuden ja kahdeksan välillä. Jos halusin ylös tunturin laelle (yleensä halusin), varauduin yöpymiseen täydellä litran vesipullolla. Purojen varsilla ja alhaalla on yleensä yöllä kylmempi ja illalla enmpi pieniä iniseviä ystäviä. Ensin teltta pystyyn, sitten heitin sisään makuualustan täyttymään, purin rinkasta keittimen ja muut tarvittavat. Taiteltavan makuualustan laitoin istuinalustaksi teltan suuaukolle ja aloin keittämään vettä ruokaan. Joka ilta söin BlåBandin retkiaterian. Ja ei mennyt maha sekaisin eikä alkanut tympimään. Itseasiassa loppuajasta ne alkoivat maistumaan niin hyvin, että söin sellaisen välillä myös lounaaksi. Aiemmin en ollut jaksanut syödä sitä kokonaan, mutta nyt pussillinen meni heittämällä napaan. Tais olla energia tarpeeseen!
Ruuan päälle otin magnesiumsitraattia ja allergialääkkeen. Joskus otin yömyssyn, joskus en. Joskus menin suoraan nukkumaan jo klo 21, joskus sinnittelin vielä puolikin tuntia hereillä valokuvaillen tai päiväkirjaa kirjoitellen. Joka ikinen ilta viimeinen asia, mitä ennen nukahtamista tein, oli karttojen tutkiminen. En käyttänyt reissussa ollenkaan kompassia, vaan luin karttaa. Joskus tarkastin gps:llä olinko siellä, missä kuvittelin olevani ja yleensä kyllä olin.
Joka kerta, kun söin, kirjoitin päiväkirjaa. Olin aiemmilla reissuilla kirjoittanut vain iltaisin. Silloin tarinat on jääneet aika tylsiksi ja kuiviksi väsymyksen takia. Nyt pakkasin päiväkirjan ruokien ja keittimen kanssa samaan lokeroon, joten tuli kirjoitettua kaikki fiksut ajatukset ylös!
Karttojen lukemisesta kehkeytyi vieläkin mieluisampi harrastus kuin mitä se oli ollut minulle aiemmin. Rakastan karttoja. Voisin tuijottaa niitä aamusta iltaan. Olen harkinnut kartoilla tapetoimista ihan tosissani.
Kuukausi yksin erämaassa 
Viimeisimmät kommentit