Olen aina pelännyt pimeää jollain muotoa. Siinä ei ole järkeä, koska olen lapsuuteni elänyt ilman katuvaloja, pimeällä maaseudulla. Talviaikaan jokailtainen puunkantorituaali ei koskaan tuntunut helpolta. Matka puuliiterille jätti kodin ja navetan välisten valojen keskelle säkkipimeän alueen, joka oli pakko ylittää. Puuliiterin valokatkaisin oli pelastus. Otsalamppuja ei ollut keksitty, eikä taskulampussa ollut ikinä pattereita. Minä kuitenkin selviydyin. Kuljin pimeässä, enkä oppinut siitä kuitenkaan pitämään.
Olen vältellyt pimeässä yksin retkeilyä kuin ruttoa. Jotenkin nyt alkoi tuntua siltä, että on aika katsoa mikä siellä pimeässä metsässä muka pelottaa.
En suunnitellut retkeä, aloin vaan pakkaamaan. En varmaan olisi lähtenyt, jos olisin jäänyt enemmän miettimään. Ajattelin kokeilla yksin pimeässä yöpymisen lisäksi ensimmäistä kertaa myös koiran kanssa teltassa nukkumista. Mosku-husky on aiemmin nukkunut laavuissa talviretkillä. Kohteeksi valikoitui Isojärven kansallispuisto, joka on lähin puistoni. Halusin treenata ahkion vetämistä, koska Kebnekaisen reissuun on vain vähän reilu kuukausi aikaa.
Jätin auton Herettyyn ja asettelin ahkion ja sukset lähtövalmiiksi. Parkkipaikalla tapaamani perhe vähän ihmetteli, että suksillako olin lähdössä. Polut oli kuulemma aika hyvin tallaantuneet. Sidoin Moskulle valjaat ja annoin sen vetää. Vauhti karkasi heti lapasesta! Esteetön reitti Kannuslahdelle oli ajettu tasaiseksi moottorikelkalla ja minun tehtäväkseni jäi jarrutella ja anella koiraa hiljentämään…
Kannuslahden jälkeen kuitenkin iski karu totuus vasten kasvoja. Mäet eivät tunnu jyrkiltä vaelluskengät jalassa, mutta suksilla oli vähän eri meininki. Ähisin ensimmäisen rinteen sillan jälkeen sukset jalassa ylös asti silkalla sisulla ja käsivoimilla. Mosku päätti olla auttamatta, kai mäki oli liian jyrkkä sillekin.
Alkuperäinen ajatus oli ollut viettää yö Vahterjärven laavulla, mikä on suosikkipaikkani puistossa. Mäkisessä maastossa ahkion kaatuiltua moneen kertaan, muutin suunnitelmia. Olin hiestä märkä ja aivan naatti jo parin kilometrin matkan jälkeen. Viimeisen puoli kilometriä hiihdin jäällä. Valkoisen lumikerroksen alla oli paksu kerros vetistä sohjoa. Suksien osuttua siihen, meni loppumatka suksia nostellen. Päätin jäädä Kuorejärvelle.
Aurinko oli juuri painumassa puiden taa, kun sain sukset pois jalasta. Etsin teltalle tasaisen paikan ja pystytin asumuksen. Mukana oli tällä kertaa Helsportin kahden hengen teltta, jossa ajattelin meidän koiran kanssa mahtuvan mainiosti nukkumaan. Hakkasin halkoja ja laitoin tulet rannan läheisyydessä olevalle tulipaikalle. Tein ruokaa. Hämärä laskeutui huomaamatta.
Aloin räpsimään kuvia illan pimetessä. Taivaalle kertyi hienoja viiruja, näytti kuin taivaankansi olisi ollut raidallinen. Valaisevat yöpilvet näyttivät melkein revontulilta. Tähdet tuikkivat kirkkaina. Puita nuotioon lisätessäni en kaivannut mitään enkä ketään. Minulla oli tuli, taivas ja kirkas kuutamoyö. Yhtään mörköä en nähnyt, enkä kyllä muistanut niitä katseellani etsiäkkään.
Otin minttukaakaon lämmikkeeksi. Ennen telttaan kömpimistä jumppasin lihakset lämpimiksi. Ohjasin Moskun menemään telttaan ensin. Olin varannut sille oman makuualustan ja annoin vielä untuvaisen taukotakkini petiin aluseksi. Ihan kuin ei husky muka pärjäisi! Ulkonakin yritin antaa makuualustaa köllöttelyä varten, mutta koira käpertyi mielummin hankeen kiepille.
Uni ei tullut. Minulla oli miehen kuituinen makuupussi (mukamas lämmin talvipussi, pöh) ja se ei tuntunut hyvältä. Reisiäni paleli ja lämpökauluksesta hulahti kylmää sisään aina kun käänsin kylkeä. Kaipasin omaa untuvapussiani. Kaivauduin lämpökauluksen alapuolelle ja lopulta nukahdin. Heräilin yöllä kymmeniä kertoja. Puista tippui lunta teltan katolle. Tuntui hyvältä, kun koira nukkui minussa kiinni, se lämmitti.
Aamulla työnsin pääni pussin aukosta ulos ja sain naamapesun. Mosku oli silminnähden iloinen uudesta aamusta! Kömmimme ulos jaloittelemaan ja laittamaan tulia. Aamukahvit ja kiisselimyslit nautittuani päätin pakata suksetkin ahkioon. Kävelin ahkio perässä polut takaisin parkkipaikalle. Urakka oli raskas, mutta pidän siitä, kun raato joutuu koville. Haluan pitää itseni kunnossa, että saan retkeillä vielä kauan!
Kokemuksena reissu onnistui hyvin. En pelännyt pimeää. Opin, että Isojärven kansallispuistoon kannattaa valita lumikengät suksien sijaan. Huomasin Moskun olevan ihanteellinen telttakaveri ja etten lähde ilman omaa makuupussia mihinkään.
Kuukausi yksin erämaassa 
Viimeisimmät kommentit