Keli tosiaan muuttui kesken reissun aika radikaalisti. Meloimme lounastauolle ihanaan kallioiden välissä olevaan poukamaan. Ruokailun ajaksi osa viritteli kosteita vaatteita kuivumaan. Huomasimme, että yksi retkipyyhe ei kuivunut ollenkaan. Aloimme nimittää sitä imuliinaksi, koska se tuntui imevän kaiken kosteuden itseensä myös ilmasta.
Meloimme aikalailla peilityynessä kelissä lounaan jälkeen. Jokaisella reissulla Laatokka heittäytyy täysin tyyneksi! (Paitsi viime kesänä, kun meloimme järkyttävissä aalloissa koko reissun, mutta viisi kuudesta on aika hyvä!) Meloimme kohti kalliolla seisonutta kivipaasia, joka näytti kauempaa alaspäin osoittavalta nuolelta. Lähemmin tutkittuna siinä olikin ankkuri.
Puolentoista tunnin melonnan jälkeen oli taas tauon vuoro. Kallioisilla rannoilla ei ollut aina helppoa löytää hyvää rantautumispaikkaa, mutta lopulta se löytyi. Ranta oli ihan mieletön! Köllöttelimme kuin hylkeet pitkin sileitä ja auringon lämmittämiä kallioita. Itseni tekee tauoilla mieli myös jaloitella, joten kiipesin kalliota vähän ylöspäin. Sieltä avautuikin ihan tolkuttoman kauniit maisemat!
Kalliolta katsottuna oli Laatokassa erikoisia sileitä väyliä, jotka näyttivät ihan teiltä. Kalliolla kasvoi ajuruohoa ja sianpuolukkaa, sekä ihania katajoita täynnä marjoja. Männyt olivat pienikokoisia, vaikka näyttivätkin iäkkäiltä ja täysikasvuisilta. Tuli mieleen vähän ylikokoiset bonsait.
Maisemat ja silokalliot oli lopulta aika jättää taakse. Siirryimme vähän rehevämmälle pätkälle, jossa kasvoi tiheää kaislikkoa. Vuoden 35 kartta näytti selvän kujan, josta pääsisi oikaisemaan. Tapoihimme on kuulunut käydä tutkimassa nämä ”oikopolut” uskollisesti. Joskus maa on kohonnut tai rehevöitynyt niin paljon, että on pitänyt kääntyä takaisin. Joskus on kahlattu upottavassa mudassa ja hinattu kajakkeja vierellä. Nyt päästiin onneksi meloen. Tai no, kaislikko oli niin tiheää, että melominen oli käytännössä sitä, että melalla nosti kajakkia ilmaan ja vähän hyppäsi itse kajakissa, että sen sai liikkumaan eteenpäin. Kaislikossa meni juuri ja juuri kajakin levyinen oja. Hämähäkkejä ja kaikenmaailman pörriäisiä tuntui olevan joka puolella. Yäk! Mutta läpi päästiin!!!
Lopulta leiriydyimme aika lähelle sitä paikkaa, jossa vietimme ensimmäisen yön. Teltoille löytyi hyvät paikat ja kallion päälle Ulla viritti riippumaton, jossa jokainen kävi kymmenminuuttisen ajan yksin päätään tyhjentämässä. Oli upea tunne maata ihan rentona, katsella tyyntä Laatokkaa ja siemailla kajakin ruumassa viilennyttä olutta. Aika pysähtyi hetkeksi ihan täysin.
Söimme ”viimeisen aterian” ja ihailimme värejä, joita aurinko taivaanrannalle maalaili. Aloimme myös vähän suunnittelemaan seuraavan kesän melontareissua.
Aamulla keli oli vähän tuulisempi. Jouduimme ylittämään pari selkää ja aallokko oli toisinaan ihan kohtalainen. Sitten alkoikin jännät paikat! Olimme vuosia sitten melontareissulla nähneet läheltä venekolmikon, jossa edessä kulkee iso vene, seuraavana jättiläisvene ja perässä taas iso vene. Niistä tuli valtavat aallot silloin tyyneen Laatokkaan, jouduimme aika lähelle toisiamme tuon venetrion kanssa. Nauroimme silloin, että oli varmaan itse presidentti Putin, kun oli noin hienot systeemit. No nyt näimme samat veneet laiturissa! Ja jouduimme melomaan ihan laiturin kupeelta… Ei tullut mieleenkään ottaa kuvia.
Aamupalaa syödessämme näimme helikopterin lähtevän veneiden läheltä. Samaisena päivänä Putin vieraili Suomessa. Joten me todennäköisesti näimme aika läheltä Putinin lähtevän Suomeen valtiovierailulle… Sortavalan lähistöllä on Eliel Saarisen suunnittelema Winterin huvila. Sen naapuritontilla taas on Putinin huvila. Käytännössä se huvila oli ihan jumalaton talo, jonka molemmilla puolilla oli keskenään identtiset isot talot ja kaikkea tätä ympäröi tiukat vartioidut aidat. Laiturissa oli luksusjahti, sama, jonka näimme muutama vuosi aiemmin. Keulavene kävi nyt heittämässä lenkin läheltämme kun meloimme.
Lopulta saavuimme Sortavalaan. Meloimme pitkin rantoja ja katselimme vanhoja rakennuksia. Oli taas haikeaa lopettaa. Kiskoimme kuitenkin kajakit maihin Piipun pihalla ja lastasimme kaiken autoon.
Vietimme illan saunoen ja syöden tuttavapariskunnan luona jonkun matkan päässä Pitkärannasta. Seuraavana päivänä matka jatkui kotia kohti.
Vasemmalla meitä saunottanut ja kestittänyt uskomattoman vieraanvarainen pariskunta Kauko ja Ludmilla, sitten melontatiimimme Ulla Salonen, Heikko Roponen, minä ja Kari Silokangas.
Kotimatkalla pysähdyimme hautausmaalle, koska olen sitä toivonut ainakin viitenä vuonna. Venäjällä on hautakivissä aina kuva vainajasta ja haudoilla on todella värikkäitä tekokukkia. Jollakin haudalla oli ryyppylasi ja tupakkaa, monella haudalla pieni pöytä ja penkki. Värikästä!
Tässä lepää kalastaja.
Tässä vielä reittiämme kartalle piirrettynä.
Ensi vuoden Laatokan melontareissu on vielä täysi mysteeri, mutta ainakin osa porukasta haaveilee Valamoon melomisesta. Ajattelimme, että osa voisi ottaa kajakit kainaloon ja mennä saarelle ilmatyynyaluksella, meloskella sitten Valamon saarta ympäri. Saa nähdä!
(Laatokan melontareissun alku täällä.)
Kuukausi yksin erämaassa 
Viimeisimmät kommentit