Muotkalla lasten kanssa

Yritetään viedä lapsia metsään nyt, kun ne vielä suostuvat lähtemään. Jopa vaellus sai ihan innostuneen vastaanoton, kun ehdotimme sitä 10 ja 11 vuotiaille. Itse olin niin kiireinen koko alkukesän, että jätin reissun suunnittelun täysin miehen vastuulle. Vielä pari viikkoa ennen lähtöä luulin meneväni Kiilopäältä Kekkosen puistoon, mutta kohteeksi lopulta muodostui Muotkatunturin erämaa.

Lapset ovat siitä ärsyttävää rotua, että ne kasvaa mokomat joka vuosi. Joskus on kasvu sitä luokkaa, että edellisvuoden kuorihousut ylettyvät puoleen sääreen. Nyt oli se vuosi. Molemmille oli ostettava kengät ja housut. Autokin vaati hoitoa, mitä oli lykätty jo pidemmän aikaa. Kuluja ennen erämaahan pääsyä oli jo reilusti yli tonni ja mieleen tuli ajatus, että halvemmaksi olisi tullut lentää kanarialle. Mutta uima-altaan reunalla makoilu nyt vaan ei satu olemaan meidän juttu…

Väinönputkea Peltojoen rannalla.

Pienempi koira saatiin hoitoon ja Mosku husky pääsi ekaa kertaa mukaan pidemmälle reissulle. Automatka sujui ihmeen hyvin, koira makoili tyytyväisenä. Nukuimme yön Napapiirin retkeilyalueen telttapaikalla 20 kilometriä Rovaniemeltä pohjoiseen. Loistava paikka pitää tauko pitkällä ajomatkalla, tasaista nurmikenttää teltalle, pauhaava koski vieressä kohisemassa unilaulua.

Ennen reissua puntaroimme telttojen välillä, ottaisimmeko yhden ison vai kaksi pienempää. Lopulta päädyimme ottamaan talvitelttamme, eli Fjällrävenin Akka Endurance nelosen, tuttavallisesti ”kartanon”. Mahduimme siihen kaikki ihan mukavasti. Lapsilla oli ilmatäytteiset alustat, aikuisilla solumuovit.

Kiilopäällä pidimme paussin ja jatkoimme matkaa kohti Muotkanruoktua. Emme lähteneet rakennuksen pihasta, vaan joen toista rantaa. Auton jätimme levähdyspaikalle.  Ensimmäisen päivän kilometrit jäivät vähiin, koska matkanteko väsytti ja kalastusintoileva poika halusi koko ajan heittää lippaa jokeen. Niinpä ensimmäinen yö vietettiin jo 2,5 kilometriä lähtöpaikasta.

Porukka lähtökuopissa.

Olimme hommanneet kalastusta varten viikon perheluvan Peltojokeen. Mukana oli kaksi virveliä ja kaksi tenkaraa. Poikaa joki imi magneetin lailla ja into vaan kasvoi, kun joesta nousi tammukoita. Pienet kalat kuitenkin päästettiin takaisin uimaan. Tyttökin oppi heittelemään virveliä ja oli lopulta ihan innoissaan touhusta.

Koiralla oli omat ruuat omassa repussaan. Lapsilla oli repuissaan kaikki vaatteet, me kannoimme ruuat ja makuutarpeet. Vesan rinkka painoi ihan älyttömästi. Minun rinkka oli ruokaa täynnä, joten keveni mukavasti matkan edetessä.

Ekan illan makkarat.

Joen rannassa kulki polku ja vähän väliä oli kivistä kyhätty nuotiokehä tulistelua varten. Tykkäsin tästä tosi paljon. Olin yllättynyt, miten siistiä Peltojoen rannoilla oli lukuisista tulipaikoista huolimatta. Liikkuminen lasten kanssa oli mukavaa, kun väsymyksen iskiessä olisi voinut jäädä ihan mihin tahansa, eikä odottaa jotain telttapaikkaa tulevaksi vastaan. Ja tasaisia telttapaikkojakin oli paljon, vaikka meidän kartano aika hulppean tilan veikin.

Kartano aamulla.

Toisena päivänä kävelimme polkua pitkin uskomattoman upeiden vanhojen mäntyjen suojatessa kulkuamme. Pojan oli välillä pakko saada kiivetä täydellisiin kiipeilypuihin. Joki oli koko ajan rinnalla ja pysähtelimme kalastamaan. Pistäydyimme myös Lahtisen pienellä kämpällä. Se muistutti ulkoa paljon Kebnekaisella näkemäämme Lisas stugaa. Kävelimme lopulta noin 10,5 kilometrin matkan nimettömän järven rannalle Peltoaivin itäpuolelle. Paikkaan oli aika rankka nousu. Pauhaava puro laski alas oikealla puolella noustessamme rinnettä ylös.

Männyt oli vanhoja ja majesteetillisia.

Lahtiselle tietty!

Lahtisen suloinen kämppä.

Järvi oli upea sileine hiekkarantoineen. Lapset olivat ihan poikki, kun pääsimme perille. Lopulta saatiin kuitenkin kaikki tyytyväisiksi. Minä pystytin teltan ja Vesa laittoi ruuan meille kaikille valmiiksi. Kun kaikki jo pötköttelivät teltassa, halusin lähteä huiputtamaan Peltoaivia. Olen niin monta kertaa harmitellut jälkeenpäin sitä, etten ole hyvän kelin aikana jaksanut lähteä yökävelylle, että nyt otin itseäni niskasta kiinni. Seuraavaksi päiväksi oli luvattu sadetta, joten maisemat oli käytävä katsomassa nyt jos ne halusi nähdä.

Vesa halusi lähteä mukaan ja se sopi minulle mainiosti. Lapset ja koira jäivät telttaan. Huiputusreissulla oli ihan mielettömän upeat näkymät ja yön valo loi erityisen hienoa tunnelmaa. Puolen yön aikaan aurinko vielä paistoi, mutta välillä se värjäsi taivaan violetin ja pinkin sävyihin. Norjan terävät huiput näkyivät loistavan kullan värisinä kauempana. Huipulla tuuli, olimme onneksi ottaneet lisävaatetta mukaan. Maisemat saivat haukkomaan henkeä!

Peltoaivin huipulla yöllä.

Maisemia kelpasi ihailla.

Peltojärvi Peltotunturilta katsottuna.

Seuraava päivä oli sateinen. Tunturit ympärillä olivat sumun peitossa. Välillä sade lakkasi hetkeksi ja kaikki ryntäsivät kalastamaan, uimaan ja kävelylle. Tytön kanssa keräsimme järven viereiseltä hiekkatunturilta kauniita sileitä kiviä korttipelin panoksiksi. Päivä kuluikin sitten korttia pelaten ja teltassa makoillen. Olimme iloisia, että otimme juuri sen teltan mukaan. Olisi ollut tylsää olla sadepäivä kahdessa teltassa.

Korttipelit kivipanoksilla.

Seuraavana päivänä keli kirkastui. Olimme jutelleet Vesan kanssa, että tuntureiden huippuja pitkin takaisin autolle vaeltaminen saattaisi olla vähän liian rankkaa lapsille. Päätimme siis palata takaisin joen vastarannalla olevaa polkua pitkin. Lapset kuitenkin itse keksivät, että tehdään ensin huiputusreissu Peltoaiville. Mikäs siinä! Me näimme Vesan kanssa tunturilta maisemat yöllä ja päivällä. Lapset nauttivat suunnattomasti ilman reppuja vaeltamisesta ja hyppelehtivät kiviltä toisille innoissaan. Poika suorastaan juoksi huipulle ja intoutui parkouraamaan.

Uudelle huiputusreissulle.

Takana näkyvän järven rannalla oli meidän teltta.

Kaikki yhes koos.

Huipulla oli romahtanut näkötorni ja kivikasassa jonkun edesmenneen vaeltajan muistolaatta. Ajattelin, että miten hieno tapa kunnioittaa vainajaa. Varmaan tuo tunturi ja maisema on merkinnyt hänelle joskus paljon. Ihailimme maisemia jonkun aikaa ja kävelimme vähän eri reittiä takaisin alas. Tämä reissu jäi kaikille koko vaelluksen kohokohtana mieleen.

Syötyämme laitoimme kamat kasaan ja jatkoimme matkaa. Ylitimme Peltojoen läheltä Lahtisen kämppää, ylityspaikka oli merkattu maastoon. Joen ylittäminen oli lapsille jännää, olihan se eka kerta. Vesi oli hyytävän kylmää, mutta reippaasti homma hoitui. Aika pian ylityksen jälkeen löytyi täydellinen telttapaikka. Paikka oli aukea ja hyttysiä ei ollut.  Joki näytti täydelliseltä kalastusta ajatellen. Innostuin harjoittelemaan tenkaralla kalastamista. Iltamyöhällä sain hyvän kokoisen harjuksen ja Vesakin muutaman. Aika karkasi kuin huomaamatta valoisassa yössä kalastellen ja pääsimme nukkumaan vasta kahden kolmen maissa.

Aurinkokenno toimi loistavasti.

Lasten eka joen ylitys.

Sisko ja sen veli.

Tenkarointia.

Saalista.

Seuraavana päivänä kävelimme autolle asti ja jatkoimme matkaa Sompiojärven rantaan Pyhä-Nattasen vierailua varten.

Muotkatunturin erämaasta jäi päällimmäisinä mieleen upea Peltojoki, hienot vanhat männyt, nuotiokehät, Peltoaivin huiputus ja maisemat sieltä. Maasto oli miellyttävää kulkea, kalastajien tallaamat polut helpottivat etenemistä. Pidän Muotkanruoktun läheistä maastoa bushcraftaajan unelmakohteena kaikkine tervaskantoineen, kalastuspaikkoineen ja vapaine liikkumismahdollisuuksineen.

Lasten kanssa reissaamista ajatellen kohde oli mahtava. Varusteetkin osui kohdalleen ja reissu onnistui kaikin puolin. Uusia erittäin hyvin toimivia juttuja tällä reissulla:

• Tenkara. Olen vakuuttunut ja ihan koukussa!
• Buffin hyttyssuojalla käsitelty tuubihuivi. En tarvinnut hyttyshuppua.
• Fjällrävenin Numbers-sarjan anorakki. Hyttyset ei syöneet läpi, oli oiva vaelluspaita.
• Solumuovilla nukkuminen. Kokopitkä Thermarestin z-lite ja torson mittaiseksi pätkäisty pala painavimman kehon alueen alla riitti. Nukuin hyvin!

RetkiRent – Vuokraa retkeilyvarusteet, kuten teltat, rinkat, keittimet, makuupussit jne. toisilta retkeilijöiltä tai anna vuokralle omasi ja tienaa rahaa!