Ruokaa viiden viikon vaellukselle

on

Tämän syksyn vaellukseni koostuu kolmesta osiosta; kahdesta erillisestä viikon mittaisesta osuudesta ja yhdestä kolmen viikon etapista. Ensimmäisen ja toisen viikon jälkeen saan haettua täydennystä, mikä helpottaa reissua ja keventää kuormaa.

Olen suunnitellut ruuat pääosin niin, että samat perusasiat toistuvat. Pieniä uusia kikkailuja aion näillä lyhyemmillä osuuksilla kokeilla. Seuraan paljon mitä maailmalla touhutaan vaellusrintamalla ja otan sieltä jotain niksejä omille reissuilleni.

Viimeinen osuus vaelluksesta kestää kolme viikkoa ja kaikki ruoka on jaksettava kantaa mukana. Ruuan painon lisäksi on ajateltava myös kaasun kulutusta, joten yritin valita mahdollisimman pienellä hauduttelulla valmistuvia sapuskoja. Ensimmäisen ja viimeisen vaellusviikon ruokalistat eroavat aika voimakkaasti toisistaan.

Tiedän, että vaelluksella olisi oltava tarkkana, että kaloreita saa varmasti tarpeeksi. Itse olen aika suurpiirteinen. Viime syksyn kuukauden reissu opetti ruuasta paljon enemmän, kuin yksikään lukemani artikkeli. Ensimmäiset kaksi viikkoa ruoka maistui ihan hyvin, sitten lounaat ei uponneet ja illalla ahmin hullun lailla. Ruokaa oli liikaa mukana ja se oli todella yksitoikkoista. Koska reissuillani kilometrien haaliminen ei ole pääasia, en pidä kovin vaarallisena sitä, jos en saa juuri oikeaa kalorimäärää joka ikinen päivä. Viime syksynäkin tosiaan monena päivänä jätin lounaan väliin, joskus aamiaisenkin. Ruoka maistuu jos se maistuu ja olen vain iloinen, jos lanteilta tipahtaa muutama kilo matkan varrelle…

Tässä teille kaksi erilaista ruokalistaa. Ensimmäisen viikon ruokalista:

Päivä 1

Aamupala: Mustikkakiisseli + luomu iso kaurahiutale, kahvi, monivitamiiniporetabletti, 0,5 litraa vettä

Lounas: Pasta chevre&rucola+vaalea soijarouhe (soijarouheen laitan likoamaan jo aamulla)

Välipala: Evoke Protein Crunch-patukka + pähkinöitä

Päivällinen: Edgy Vedgy (Bullet Meal) voissa paistettuna, riisi, bearnaisekastike

Päivä 2

Aamupala: Riisimurot + maito, pähkinöitä, kahvi, vitamiinipore, 0,5 litraa vettä

Lounas: Wokkinuudelit, tomaattinen mustapapukastike, suolakurkkuja

Välipala: Evoke proteiinipatukka, pähkinöitä ja rusinoita

Päivällinen: Nokirouskurisotto (turpoamaan jo hyvissä ajoin, kuumentaessa lisään gheetä ja parmesaania)

Päivä 3

Aamupala: Mustikkakiisseli + kaura, pähkinät, kahvi, vitamiinipore, 0,5 litraa vettä

Lounas: Pirkka juustopasta (kypsyy nopeasti) + soijarouhe

Välipala: Evoke-patukka, rusinoita

Päivällinen: Nakkipata + kalkkunanakit (kyllä, kuivattuja nakkeja!)

Päivä 4

Aamupala: Cornflakes + maito, pähkinät, kahvi, vitamiini, 0,5 litraa vettä

Lounas: Rakettispagetti, tomaattinen soija-fetajuustokastike

Välipala: Evoke-patukka, pähkinät

Päivällinen: BlåBand retkimuona Pastaa juustolla ja parsakaalilla (otettu pois pussista, valmistan kattilassa)

Päivä 5

Aamupala: Suklainen rapea mysli + maito, kahvi, vitamiini, 0,5 litraa vettä

Lounas: Pirkka-tomaattipasta + soijarouhe

Välipala: Evoke-patukka + pähkinöitä

Päivällinen: Kanarisotto + kanan jauheliha, fetajuusto

Päivä 6

Aamupala: Mustikkakiisseli + kaura, pähkinät, kahvi, vitamiini, 0,5 litraa vettä

Lounas: Kanakeitto + soijarouhe + sinihomejuusto

Välipala: Evoke-patukka, rusinat, pähkinät

Päivällinen: Italianpata soijarouheella, juustoa

Päivä 7

Aamupala: Cornflakes + maito, pähkinät, kahvi, vitamiini, 0,5 litraa vettä

Lounas: Couscous + kanatandoori lämmin kuppi

Välipala: Evoke-patukka, kuivatut hedelmät, pähkinät

Päivällinen: Nokirouskurisotto + juusto

Mukana kulkee paketti gheetä, joka siis on kirkastettua voita (maitoproteiini on poistettu). Lisäksi on kuivattua fetaa, jota voi laittaa mihin ruokaan haluaa, jokaiselle päivälle magnesiumsitraatti, inkivääriteetä ja suklaata muutama pala. Jos jää kauhea nälkä, on hätävarana vielä kolme annosta pikariisiä.

IMG_9750

Pakkaan ruuat nyt viikon setteihin, viikon aamupalat yhteen pussiin, lounaat yhteen, päivälliset yhteen ja välipalat yhteen. Tämä helpottaa kummasti. Inhoan sitä, että ruokaillessa ympäristö on täynnä pusseja ja nyssäköitä, maisema pilaantuu! Kun ruuat on järkevästi pakattu, voi sieltä ottaa mitä tarvitsee ja jättää loput telttaan/rinkkaan. Kun tuplis-pusseja tyhjenee, käytän niitä soijarouheen tai risoton tai jonkun muun ruuan liottamiseen. Jossain vaiheessa myös toivottavasti kalojen suolaamiseen. En tiedä miten pystyin elämään ennen tupliksia! Ovat vähän jämäkämpää matskua ja sulkumekanismikin on pitävämpi kuin perusminigripeissä. Muovia toki tulee mukaan hirveä määrä, mutta käytän näitä uudelleen moneen kertaan. Nytkin osa ruuista on pakattu jo käytössä olleisiin ja pestyihin pusseihin.

Ja nyt sitten ruokalista vaelluksen viidennelle viikolle.

Aamupala joka päivä: Evoke-proteiinipatukka, kahvi, vettä 0,5 litraa, vitamiiniporetabletti

Lounas viitenä päivänä: Pirkka pasta (jaan kaksi pakettia kolmeksi annokseksi, oikeasti pussi on kahdelle) + soijarouhetta.

Lounas kahtena päivänä: Wokkinuudelit, tonnikalaa tai fetaa ja lämminkuppia.

Välipala joka päivä: Evoke-patukka + suklaata, pähkinöitä, rusinoita, suolakaloja, banaanilastuja, hardsporttia tai mustikkakiisseliä mielen mukaan.

Päivällinen viitenä päivänä: risotto (vaihtoehtoina yrttinen vuohenputkirisotto ja torvisienirisotto), näihin lisään paljon gheetä, juustoa ja soijarouhetta.

Päivällinen kahtena päivänä: Italianpata ja pussista poistettu BlåBand-retkimuona.

IMG_9749

Viimeisen viikon ruuat painavat kaikkinensa 4,8 kiloa.

Ensimmäisen ja viimeisen viikon välillä on vähän luksustakin. Kuivasin paljon kaikenlaista itse, esimerkiksi jugurttia, mustapapuja, punasipulisiivuja ja kasvimaalta sipulinvarsia. Ameriikassa tuntuvat syövän paljon tortillalättyjä, joten kokeilen nyt minäkin. Yhtenä herkkuna on tortilloja kananjauhelihasta tehdyllä texmex-täytteellä, sipulinvarsilla, punasipulisiivuilla ja jugurttikastikkeella. Toisena päivänä syön tortilloja suklaavoilla siveltynä.  Myös erilaisia muroja kokeilen nyt ensimmäistä kertaa vaelluksella.

 

 

One Comment Add yours

  1. Kivaa lukea sun retkiruokasuunnitelmat! Tekee aina hyvää nähdä välillä mitä muut syövät reissuillansa, kun useimmiten sitä tulee itse otettua liikaa ruokaa mukaan ja olisi ehkä hyvä uskaltaa joskus myös jättää siitäkin se turha pois. 🙂 Mulla kuivatun feta virkaa ajaa kuivattu sinihomejuusto. Sitäkin voi laittaa ihan mihin vaan ja havaitsin jopa että sitä voi laittaa suuhun kuivana myös salmiakin tapaan.. Ihanan suolaista. 😀 Toi ruokien paino on myös sellainen mihin voisi itsekin kiinnittää vähän huomiota joskus. Täytyypä seuraavalla kerralla punnita paljonko sitä tulee otettua mukaan. Ja nuo tuplikset! Ne on loistavia ja uusiokäytän minigripit myös. Ihan mielettömän loistavaa vaellusmatkaa sulle!! ♡

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s