On vähän ristiriitaista saada toisinaan arvosteluja siitä, että sometan reissuiltani. Siitähän kaikki lähti. Jos en olisi somettanut, ei kukaan tietäisi vaelluksistani. Kukaan ei pääsisi mukanani kokemaan maisemia, jännitystä, onnen ja ilon hetkiä ja yhteyttä luontoon. Sitäkään, kun ylitän pelkoni, teen jotain mitä en olisi uskonut pystyväni.
Some on minulle osa arkea. Asun maaseudulla, kaukana ystävistä ja läheisistä. Pidän yhteyttä somen avulla, kerron tekemisistäni ja elän jollain tapaa lähempänä tuttujani, kun tiedän jotain heidänkin päiviensä kulusta. Saattaisin tuntea oloni toisinaan hyvinkin yksinäiseksi, ellei some kuuluisi elämääni. Somen kautta moni solmii uusia ystävyyksiä, saa tuntea yhteisöllisyyttä erilaisten ryhmien kautta ja hoitaa työasioitaankin. Niin minä ainakin teen.
Koska sometan arjessakin, ei reissuilta somettaminen ole minulle sellaista, joka voisi millään tapaa häiritä keskittymistäni tai horjuttaa luontosuhdettani. En kuulu siihen porukkaan, joka pelkää omien hyvien kokemustensa jakamisen jollain tavalla tekevän kokemuksista huonompia tai vähemmän merkittäviä. Päinvastoin. Saan iloa kun jaan iloa. Tunnen tekeväni jotain hyvää, kun voin jakaa kokemuksia niille, jotka eivät jostain syystä itse pääse reissuamaan. Myös jotkut aloittelevat retkeilijät voivat saada vinkkejä ja inspiraatiota. Kun olen pitkään poissa kotoa ja jaan kuvia reaaliajassa facebookiin, saa perheeni ja läheiseni nähdä missä menen. Vaikka en itse juurikaan reissun päältä kotiin soittele liian ikävöimisen pelossa, on enmmän kuin reilua, että lapseni ja läheiseni pääsevät näkemään missä menen. Jos samalla reissua haluaa seurata jokunen tuhat muutakin, en näe asiassa mitään ongelmaa.
Suoraan reissun päältä somettaminen on mielestäni aitoa tuntojen purkamista. En koskaan mieti tai suunnittele mitä polun varrelta kirjoitan, vaan annan tekstin tulla. Kun vaellan yksin, etenkin tuntureilla, luonto jotenkin ihmeellisesti ottaa minut haltuunsa ja tunnen asiat voimakkaasti. Jokainen reissu tuntuu voimistavan tuota suhdetta minun ja luonnon välillä, eikä somettaminen ole sitä miksikään muuttanut.
Yksin kulkiessani olen oppinut myös ihmisistä, vaikka olenkin ollut heistä kaukana. On olemassa monta tapaa tehdä asioita. Ne kaikki ovat oikeita, jos eivät vahingoita muita.
Kuukausi yksin erämaassa 
Minä ainakin tykkään seurata missä menet. Ja kerrot hyvin matkasi. T.peku
TykkääTykkää
Sun reissuja on tosi mahtavaa seurata livenä! Ajattelen, että sä käytät varmaankin tosi ison osan päivästä kävelemiseen, leirielämään, valokuvaukseen ja vaan oleskeluun ja pohdiskeluun. Miksei sitten muutama minuutti perheen ja meidän ystävien ja seuraajien iloksi?
Mutta aatella, että joku on siitäkin möksällään: pitäisi erakoitua, kun kerran lähtee!
Sä innostat ihmisiä lähtemään luontoon ja nythän mä tajusin, että ehkä myös käyttämään somea ”oikein”! 😀
TykkääTykkää
someta vaan – on ollut todellinen nautinto lukea blogiasi. Kiitos siis siitä !
TykkääTykkää
Luulen ymmärtäväni sielunmaailmasi jollakin tavalla. Sinun reissuja on ollut hieno seurata ja sanonpa vaan olet rohkea ihminen joka uskaltaa toteuttaa niitä asioita jota monelta jää tekemättä. Mikään muu asia ei ole niin rentouttava ja niin tehokas muita asioita (työasioita ym)poissulkeva kun heität rinkat selkään ja viikon muonat mukana ja suuntaat kohti tuntematonta erämaata. Se on kerta kaikkiaan niin ihana tunne ett sitä on vaikea sanoin kuvata Sitä pitää itse kokea. Tunnen itseni monessa suhteessa samanlaiseksi- halu jakaa ilon ja erämaan kokemukset ystäville ja tutuille nousee vääjäämättä pintaan kun samoilet yksin erämaassa ja voit kuunnella hiljaisuutta ja ihastella luonnon monimuotoisuutta Jatka samalla linjalla vaan. Olet tosi rohkea.
TykkääTykkää