2 viikkoa UKK-puistossa hiihtämässä (Vesa)

Vesa lähti hiihtoreissulle kaksi viikkoa ennen minua, Paistuntureille mennessä napattiin kevätauringon värjäämä mies Kiilopäältä kyytiin. Vesan keväinen Kekkosen reitin vaellus (Kolilta Kiilopäälle) oli tarkkaan suunniteltu ja aikataulutettu, pitkiä päivämatkoja ja kiirettä sisältävä reissu. Hiihtoreissu oli täysin päinvastainen ilman minkäänlaisia reittisuunnitelmia tai aikatauluja. Tarkoitus oli vain nautiskella ja hiihdellä pitkin poikin puistoa.

Hiihtotaipaleelle Kiilopäältä lähtiessä neljän aikaan ahkio oli painava ja selässä oli vielä rinkka. Lunta pyrytti ja näkyvyys oli heikko. Pehmeässä lumessa 50 kiloisen ahkion kanssa hiihtäminen 12 tuntisen bussimatkan jälkeen oli raskasta. Ensimmäinen telttapaikka löytyi Niilanpään päivätuvan pihalta. Koko yön satoi lisää lunta.

Pehmeää uutta lunta oli seuraavana päivänä parikymmentä senttiä. Aurinko paistoi ja keli oli rauhoittunut, mutta hiihtäminen lumessa oli raskasta. Kolmessa tunnissa matka eteni pari kilometriä, kunnes virolaisporukan ohitettua oli edessä valmis ura. Suomunlatvan laavulla oli kirkas pakkasyö.

Seuraavaksi yöksi hiihto kulki virolaisten uraa pitkin Suomunruoktulle maisemia ihaillen. Joen vartta hiihdellessä oli upeat näkymät, eikä kiirettä ollut.

Suomunruoktulta Tuiskukurulle oli 15 kilometrin vaihteleva maasto. Onneksi reittiä oli kuljettu ja hiihtämään pääsi valmista uraa pitkin. Lunta oli ihan tolkuttomasti! Vintilätunturilta oli upeat näkymät Nattasten suuntaan. Tuiskukurulla tuli vietettyä kaksi yötä, välipäivänä oli hiihtelyä lähituntureilla ilman ahkiota.

Joillakin ulkomaalaisilla oli vähän tupakäytännöt hakusessa. Sisään tupaan kannettiin ihan kaikki suksia ja ahkioita myöten. Varusteina oli näkynyt vaikka mitä, tavallisia latusuksia ja lasten pulkkia perässä, vaikka kantavuus oli mitätön.

Seuraavana suuntana oli Luirojärvi. Lumi tarttui pohjiin ja sitä tuli taivaalta lisää sen verran, ettei maisemia juuri näkynyt. Perässä hiihti neljä saksalaista, jotka pysähtyivät aina kun Vesakin. Luulivat varmaan latukoneeksi. Luiron alueella tuli vietettyä kaksi telttayötä ja hiihdeltyä ilman ahkiota Sokostia ja Raappanan kammia ihmettelemässä. Auringonlaskun aikoihin tuli hiihdettyä upean taivaan alla.

Luirolta matka jatkui kohti Hammaskurua umpisessa uraa avaten. Hiihto oli raskasta. Parin yöseudun aikana tuli hiihdeltyä taas ilman ahkiota ja kunnon myräkkä toi taas vähän lisää lunta. Uusi lumi aiheutti sen, ettei syvemmälle erämaahan huvittanut lähteä, koska yksin uran avaaminen olisi ollut turhan rankkaa.

Matka jatkui takaisin kohti Luiroa, uutta lunta oli kymmenisen senttiä. Teltta tuli pystytettyä samaan paikkaan kuin edelliselläkin kerralla.

Luirolta Lankojärvelle 20 kilometrin matkan hiihto sujui hyvin, suksi kulki ja maisemat hellivät. Matkalla kuitenkin sattui alamäessä kaatuminen. Polvesta kuului paukahdus ja pehmeästä hangesta ylös nouseminen tuotti vaikeuksia. Sauvasta jäi pelkkä kahva näkyviin, kun lunta oli niin paljon, eikä tukea oikein saanut. Suksia ei saanut pois jaloista, koska automaattisiteitä ei saanut mitään kovaa pintaa vasten. Ahkio työnsi vastaan.

Lankojärvellä vietetyn yön jälkeen suunta oli kohti Rumakurua, jonne ahkio jäi parkkiin. Pelkkä reppu selässä hiihto jatkui Saariselälle kauppaan. Kontrasti hiljaisen erämaan jälkeen päivähiihtäjien ruuhkaisille laduille tuleminen oli melkoinen shokki. Vesa haki kaupasta itselleen synttäriherkkuja. Polvi ei vaivannut muuten kuin kontatessa ja polvillaan ollessa. Takaisin Rumakurulle hiihdon jälkeen oli mies aika finaalissa, hiihtoa oli kertynyt 35 kilometriä!

Rumakurulta Rautulammen kautta Kotakönkäälle tuli hiihdeltyä tuntureiden rinteitä pitkin. Rautulammen pitkässä ja jyrkässä mäessä Vesa hiihti rinnettä ylös ahkio perässä, kun latuhiihtäjät kantoivat alamäkeen suksia olallaan. Tilanne oli vähän koominen. Kotakönkään laavulla oli edessä kylmä yö. Pakkanen kiristyi ja synttäriaamuna pakkasta oli heräämisen aikaan 27 astetta.

Alkaa jo uskoa kelin olevan kylmä, kun kettu tulee saman nuotion ääreen lämmittelemään! Suunta oli Tuiskukurun pohjaa pitkin Tuiskukurun autiotuvalle. Maasto ei oikein sopinut ahkion kanssa liikkumiseen, ahkiota sai olla koko ajan kääntämässä.

Tuiskukurulta Suomunruoktulle oli tuore kelkkaura, joten matka taittui nopeasti. Viimeinen yö tuli vietettyä siellä. Seuraavana aamuna matka jatkui 15 kilometrin matkan Kiilopäälle, johon ahkio jäi parkkiin. Kyytiä odotellessa Vesa ehti käydä tutustumassa Savottakahvilaan ja Laanilanhovin monotansseihin. Viimeisen päivän hiihtosaldoksi ehti kertyä yhteensä 40 kilometriä.

Reissulla oli mukana varusteita, joita Vesa testasi kunnon olosuhteissa. Kevyemmälläkin ahkiolla olisi pärjännyt, jos teltta olisi ollut pienempi, eikä keitinlaatikkoa olisi ollut mukana. Molemmat kuitenkin osoittautuivat todella hyviksi varusteiksi! Telttana toimi Fjällrävenin uusi talviteltta Polar 3 ja keitinlaatikko on Absidi officialin prototyyppi.

Huomioita reissulta:

• Jauhelihakeitto ruokatermarissa valmistettuna oli erinomainen lounas, kuivattu peruna toimi loistavasti!
• Seuraaviin suksiin tulee manuaalisiteet. Pehmeässä hangessa on haastavaa saada suksia pois jalasta kyljellään maatessaan. Samoin jännitystä toi jokien ylittämistilanteet lumisiltaa pitkin; jos silta olisi pettänyt, olisi ollut vaikeuksia päästä korkean nietoksen päälle takaisin yksin reissatessa.
• Tukikohdan tekeminen ja päiväretket ilman ahkiota olivat mukavia.
• Vaellus ilman tarkkoja suunnitelmia ja aikatauluja oli mukavaa vaihtelua ”suorituskeskeisten” reissujen jälkeen.
• Ensimmäinen reissu ilman kuoriasua; Keb-housut ja anorakki toimivat hyvin myös talviolosuhteissa.
• Monot hajosi. Muoviosat ilmeisesti haprastuivat pakkasessa. Kolme vuotta vanhat ja kohtalaisen paljon hiihdetyt monot tulivat tiensä päähän. Pieni sulattelu nuotiolla ja jesari pelastivat ja hiihto sujui vielä viikon ajan Paistuntureillakin. (Monot oli Rossignol BC X2 mallia)