Talvivaellus Raja-Joosepista Kiilopäälle
Viikko Kekkosen kansallispuistossa tuli tarpeeseen.
Viikko Kekkosen kansallispuistossa tuli tarpeeseen.
Kun muut virittelivät majoitteitaan Rautulammen maastoon, hiihdin yksin ylös tunturiin katsomaan illan väriloistoa. On ihanaa nähdä päivän painuvan mailleen, seurata illan viimeisiä oranssinsävyisiä auringonsäteitä korkeimpien tuntureiden rinteillä. Sitten taivas muuttuu pinkinvioletiksi. Samaan aikaan vastakkainen ilmansuunta aloittaa oman näytöksensä. Tulee oranssi ja hehkuva punainen.
Toisinaan tuntuu siltä, että olen kuin psykologin vastaanottovirkailija. Ohjaan ihmiset maisemiin, joissa kaikki lukot aukeavat.
Kun saman päivän aikana hiihdin avotunturissa, tunturikoivikossa ja lopulta ikivanhojen mäntyjen ja kelojen rytmittämässä metsässä, tajusin taas sen, mikä siinä paikassa puoleensa vetää. En tiedä monipuolisempaa paikkaa vaeltaa.
Kuukausi yksin laittoi alulle niin paljon muutoksia elämässäni, että kaiken sen tajuaminen ja kansien väliin kirjoittaminen ei ole helppoa.
Kotakönkään laavussa nukutun yön jälkeen matka jatkui Padagovaa kohti. Polku luikerteli kallioiden päälle ja turkoosinsininen joki loisti vieressä. En usko koskaan nähneeni niin kauniin väristä vettä!
Ajatus oli viettää viisi vuorokautta vaeltaen Kiilopäältä Sokostille ja takaisin, mutta kaikki ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Löysin itsestäni uusia ulottuvuuksia; polven.
Sain suunnitella Suomen Latu Kiilopäälle ohjelmaa ja lopulta päädyin vetämään naisten tunturivaelluskurssia Kekkosen puistoon.
Vesa lähti hiihtoreissulle kaksi viikkoa ennen minua, Paistuntureille mennessä napattiin kevätauringon värjäämä mies Kiilopäältä kyytiin. Vesan keväinen Kekkosen reitin vaellus (Kolilta Kiilopäälle) oli tarkkaan suunniteltu ja aikataulutettu, pitkiä päivämatkoja ja kiirettä sisältävä reissu. Hiihtoreissu oli täysin päinvastainen ilman… Lue lisää
Viimeisimmät kommentit