Paistuntureilla kaikki kelit viikossa

20170403_163408
Team Takkala, eli Jani Tukiainen, Minna ja Vesa Jakosuo (Takkala=nuoskalumi, lumi joka tarttuu)

Huhtikuun ekan viikon perinteinen hiihtovaellus tehtiin taas alkuperäisellä kokoonpanolla ja kohteena oli Paistunturin erämaa. Auto jätettiin Utsjoelta parin kilometrin päähän tuttavien pihaan lähelle ravintola Deatnua, jossa syötiin lounas ennen hiihtämään lähtemistä.

20170403_132625
Ravintola Deatnussa voi ihailla Tenojokea ja Norjaa ikkunasta samalla kun syö.

Ajatuksena oli päästä yöksi Kuoppilasjärvelle. Aloituspäivän piti olla suht helppo, kelkkaura olisi autiotuvalle asti, pitäisi vaan seurata sinisiä viittoja. No olihan siinä tietysti viiden kilometrin mittainen pikku ylämäkikin, mutta optimistisina ajattelimme 17 kilometrin matkan taittuvan helposti, vaikka pääsimme vasta kolmen maissa iltapäivällä lähtemään matkaan.

Ylämäki oli raskas, vaikka uraa pitkin mentiinkin. Ahkiot painoivat rutosti. Kaiken kukkuraksi keli päättikin muuttua heti, kun pääsimme vähän ylemmäs laaksosta. Alkoi tuulemaan ja pyryttämään lunta. Tuulen piiskoma jäätävä tihku nipisteli poskia, eikä näkyvyys ollut kummoinen. Urakin peittyi nopeasti. Välillä emme nähneet seuraavaa sinistä viittaa, vaikka niitä oli tiuhassa. Totaalinen whiteout.

Pariinkin otteeseen tunturiylängöille noustessamme juttelimme, että tuvan lämpö illalla tekee hyvää, mutta hidas eteneminen alkoi huolettaa. Lopulta Vesa teki päätöksen, että pystytämme teltan ja jäämme yöpymään jo 7 km ennen mökkiä. Se sopi kaikille paremmin kuin hyvin.

20170403_194807
Jäätynyt ja väsynyt hiihtäjä.

Kymmenen kilometrin matkaan oli tuhrautunut viisi tuntia aikaa. Teltta saatiin kovasta tuulesta huolimatta hyvin pystytettyä ja bensakeitin lämmitti meidät nopeasti.

Päivä 2. Aamulla ei enää tuullut ja yöllä oli suorastaan kuuma. Minulla oli vähän turhan järeä makuupussi -20 asteen comfortilla. Helppo hiihtopäivä lämpöisessä kelissä Kuoppilaksen kämpälle maistui. Kaikki varusteet kuivuivat hetkessä kamiinan lämmössä. Ilta vaan nautiskeltiin, ajatus ei muutenkaan ollut ottaa stressiä suihkituista kilometreistä tai niiden vähyydestä. Illan aikana suunniteltiin vähän tulevien päivien reittivaihtoehtoja, koska kelkkaura loppui Kuoppilakselle.

IMG_6475

IMG_6499

 

Päivä 3. Tuvalta lähtiessä sää oli hyvä.

IMG_6520

IMG_6529

Lähdettiin nousemaan tunturiin kohti Erttetvarria. Kaikki tahmoi minulla. Tuntui ettei voimia ollut mihinkään. Ylempänä alkoi tuulemaan. Ehdimme nähdä Norjan tunturit ja Paistuntureiden massiivin, kunnes alkoi taas pyryttämään lunta. Keli vaihtui 10 kilometrin matkan aikana auringonpaisteesta totaaliseen valkoisuuteen, jossa näkyvyyttä ei ollut paljoa edellisen hiihtäjän selkää pidemmälle.

20170405_132601
Lounastauko kuopassa, valtaistuimena bedding bag täynnä untuvapusseja.

Ensimmäisenä menevälle hiihto oli yllättävän hankalaa, kun ei ollut mitään kiintopisteitä. Välillä tuntui kun leijuisi ilmassa, välillä alkoi nähdä olemattomia; kuoppia ja kumpareita, joita ei ollut olemassakaan. Vaihdettiin etumiestä/naista usein. Reitti oli pakko suunnistaa gps:n avulla, pisteestä pisteelle. Kartta ja kompassi olivat turhia siinä säässä.

IMG_6644

IMG_6676

Keli kirkastui, kun aloimme lähestyä Erttetvarria. Näimme yksinäisen moottorikelkkailijan ja hiihdimme sen uralle. Lopulta pääsimme poroaidalle, josta oli näkyvissä vain veräjä ja vähän kivien yläosia yhdellä reunalla. Oli mahtavaa päästä samaan paikkaan, jossa olin pari syksyä sitten viettänyt ikimuistoisen illan yksin reissatessani. Aita tosin oli lumen alla, mutta maisema oli hienoa nähdä myös lumisena.

IMG_6703

Perillä alkoikin taas tuulemaan ihan kunnolla. Keli tuntui muuttuvan vähän väliä. Teltassa oli kuitenkin hyvä olla.

IMG_6710
Teltta nousee tuulessakin kun on tarkkana.
IMG_6754
Erttetvarrin poroaidasta ei paljoa näkynyt.
IMG_20170406_222001_100
Vahvaa teetä lämmikkeeksi.

Päivä 4. Päivän agenda oli päästä Paistunturin juureen tai jopa puolirinteelle. Lunta oli tullut yön aikana paljon! Ahkiot olivat ihan lumen peitossa teltan ulkopuolella. Keli oli aamulla ihan selkeä, mutta samalla hetkellä, kun lähdimme hiihtämään, alkoi lunta tulla lisää. Gps pääsi taas töihin. Reitti oli jo valmiiksi suunniteltu isoja suoalueita pitkin, mutta näkyvyys oli naurettava. Lumi oli pehmeää ja kulku raskasta.

IMG_6776
Ihan kuin ilmassa.

Lumi tarttui suksiin, tämä oli nyt se takkalakeli. Kulkeminen oli hidasta ja hikistä. 7 tunnin hiihtopäivän aikana keli kuitenkin muuttui hetkeksi ja antoi aurinkoa pari tuntia. Paistunturi siinti edessämme ja mieli oli korkealla. Ajatus oli käydä tunturin huipulla illalla tai viimeistään seuraavana aamuna.

IMG_6809
Jälki jäi.

Mitä lähemmäs Paistunturia tulimme, sitä kovemmin alkoi tulla taas lunta. Tuuli tuntui olevan koko ajan vastaan. Katsoimme säätiedotuksia ja totesimme, että Paistunturin huipulle nousu ei onnistuisi tänään eikä huomenna. Luontoa vastaan on turha pyristellä, eikä se homma olisi tällaisessa myräkässä edes turvallista. Niinpä päätimme kaartaa eri suuntaan, ajatellen jo seuraavan päivän hiihtoa takaisin Kuoppilasta kohti. Koti pystytettiin palsasuolle.

IMG_6829
Myrskyn ratsastajat.
IMG_6841
Eteinen alkaa valmistua.

Illalla näin vielä pienet hennot revontulet, kun pilviverho alkoi rakoilla. Hiihtoa tuli 15 km.

Päivä 5. Lähdimme kohti Kuoppilasjärveä. Keli vaihteli matkan aikana laidasta laitaan. Tuli lunta, tuuli navakasti ja hetkittäin paistoi aurinko. Näkyvyys oli toisinaan täysin nollassa ja puuttomassa tunturissa näin taas olemattomia rotkoja ja kiertelin niitä. Etummaista hiihtäjää vaihdettiin tiuhaan, ettei homma kävisi raskaaksi. Kun kiintopisteitä ei ole, tulee melkein pahoinvointiseksi.

Kun keli hetkittäin kirkastui ja alkoi näkyä muutamia puitakin horisontissa, oli suunnistusohjeet välillä aika hauskoja. ”Hiihdä tuota valokuvauksellisen näköistä puuta kohti” tai ”Kolmannen ja neljännen tuheron välissä olevaa keppiä kohti”.

Matkalla oli isoja suoalueita. 

IMG_6868
Lumilippoja oli paljon.
IMG_6897
Reittiä varmistamassa.

Päivästä tuli myös hieno senkin takia, että hiihdimme kunnon pätkän, vähän alle 20 km kahdeksassa tunnissa. Se oli hyvä saavutus kelit ja lumiolosuhteet huomioiden. Kuoppilasjärven autiotupa antoi yösijan ja kuivatti varusteet.

IMG_6935

IMG_6966

Päivä 6. Aamulla olikin kipakka pakkaskeli ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Mittarissa oli 20 pakkasastetta. Aamulla syötiin oikein tuhdisti edellispäivän jälkkäripullan jämät; paistettiin pullasiivuja voissa pannulla ja laitettiin reilusti hilloa päälle. Liikkeelle lähdettiin kelkkauraa pitkin Kuoppilasjärven päätä kohti, suunnitelmana oikaista reitille kammin kohdalta.

IMG_7001

Oikoreitti oli aika jyrkkä. Melkein naurettavan jyrkkä… Vesa meni edeltä ja me valittiin neuvojen mukaan viereinen reitti. Sukset sidottiin kiinni ahkioihin ja käveltiin ylös. Hikinen urakka!

IMG_7034
Ei mitään järkeä, mutta tulipahan tehtyä!

Rinteen päältä oli tolkuttomat maisemat. Koko Kuoppilasjärvi ja notko hävisivät näkyvistä. Jani tokaisikin, että maisemat on täällä niin ihmeellisen isoja, tuntuu että kokonainen universumi voi kadota tuntureiden väliin. Janille kaikki oli uutta, edellinen pohjoisin paikka oli Ivalo.

IMG_7048

IMG_7052

IMG_7055
Ryhmäkuva ja iloinen mieli.

Vaikka pakkasta olikin, aurinko lämmitti. Kelkkareitti saavutettiin ja matka taittui maisemista ja auringosta nauttien. Haluttiin päästä lähelle autoa viimeiseksi yöksi, koska seuraavana päivänä piti olla jo kotona etelässä.

IMG_7074
Epätodelliset maisemat!

Yhdessä rinteessä meidän luokse suhautti moottorikelkka ja kutsu kävi mökille kahville. Mökin ikkunasta avautuva maisema oli jotain ihan mieletöntä! En ihmettele, että siellä viihtyy.

20170408_151544

Kahvitellessa saimme kutsun yöpymään Utsjoelle taloon, jonka pihalla automme oli. Emme voineet vastustaa houkuttelevaa kutsua, joten hiihdimme perille asti.

IMG_7095

IMG_7130
Näkymät Tenonjokilaaksoon.

Meille vihjailtiin, että alas meneminen voi olla vähintäänkin mielenkiintoinen kokemus. Ja sitä se oli! Alussa kelkkaura oli niin leveä, että auraaminen sujui ihan hyvin, mutta loppupätkällä oli vaan annettava mennä täysillä. Vauhtia piisasi! Perillä jätimme ahkiot auton viereen ja kävelimme Deatnuun syömään porohampurilaiset. Ruoka maistui taivaalliselle!

20170408_182237

Pääsimme saunomaan ja lakanoihin nukkumaan täysillä vatsoilla. Paikallisten vieraanvaraisuus veti hiljaiseksi ja nöyräksi. Miehet olivat ihan hämillään kaikesta meille tarjotusta avusta, mutta väsyneenä ja kiitollisena otimme tarjotun tilaisuuden vastaan. Seuraavana aamuna olikin hyvä aloittaa kotimatka, kun auto oli valmiiksi pakattu ja hyvät yöunet nukuttuna.

Pohjoinen antoi meille kaikkea mahdollista. Opimme taas lisää talvivaeltamisesta ja huomasimme tiimin toimivan saumattomasti yhteen. Huumoria riitti. Luonto antoi täyslaidallisen ja otimme sen ilolla vastaan.

www.retkirent.sharetribe.com

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s