Minun. Ei kenenkään muun.
Niin ajattelen joka kerta, kun lajittelen roskia kotona. Niin ajattelen, kun teen ostoksia kaupassa. Niin ajattelen, kun retkeilen lähimetsissä, kansallispuistoissa, erämaissa.
Omia valintoja on helppo miettiä ja muuttaa tarvittaessa. Mietin ensin luontoa, sitten ihmisiä.
Kun kurssitan ihmisiä retkeilemään tai vien ensikertalaisia vaeltamaan, koen vastuuta siitä, miten he oppivat toimimaan luonnossa. On minun vastuuni opettaa olemaan tiskaamatta jokeen kaurapuuron tai pastan jämiä, opettaa peittämään vessapaperit kuntan alle, neuvoa olemaan heittämättä savetteja huussiin. Minun vastuullani on kertoa, että mukana kannetut roskat jaksaa kantaa takaisinkin.
Luonto on ollut ennen minua, haluan sen olevan minun jälkeenikin. Tahtoisin sen voivan hyvin, olevan kaunis ja kutsuva jokaiselle, joka sinne haluaa retken tehdä.
Asiallisia opetuksia. Itse tosin tuon vessapaperitkin pois maastosta 🙂
TykkääLiked by 1 henkilö
Näin se menee. Peukkua tälle.
Mutta nykyään suurempi uhka luonnon kauneudelle (ja yhteiskunnalle sellaisena kuin me sen tunnemme) on ne näkymättömät asiat: kemikaalit, mikromuovit, kasvihuonekaasupäästöt… Ne syntyvät, ainakin pääosin, muualla kuin luonnossa, koska suurin osa meistä viettää enimmän aikansa muualla. Omaan toimintaansa on kohtuullisen helppo vaikuttaa tälläkin sektorilla (vähemmän (nopeaa) matkustamista, vähemmän kulutusta, jne.), mutta miten välittää tietoa muille niin, että se johtaisi merkittävään toiminnan muutokseen ja pienentäisi tätä uhkaa? Näkisin tämän olevan keskeinen haaste kaikille luontoon liittyville toimijoille. Erityisesti meille oppaille.
TykkääTykkää
No sepä se! Itselläni tulee kohta 20 vuotta edellisestä lentokonereissusta ja suosin julkisia aina kun mahdollista, vaikka työn takia oma auto onkin välttämätön. Asunnon patterit ovat pienellä, käytän luonnonmukaisia pesuaineita ja kosmetiikkaa ym ym. Asiakkaille voi yrittää hienovaraisesti kertoa omista valinnoistaan ja niiden syistä, mutta tuputtaminen lyö heti niskavillat pystyyn. Ehkä se kuitenkin pistää ajattelemaan, kun luonnossa puhuu juurikin niistä luontoa säästävistä valinnoistaan.
TykkääTykkää