Viisi päivää seikkailin kymmenen asiakkaan kanssa Muotkatunturin erämaassa. Olimme vähän liian aikaisin liikkeellä ruskaa ajatellen, mutta värejä löytyi. Niitä oli tuntureiden väleissä, ylängöillä, soilla ja sammalikoissa.
Aamulla sateen jälkeen punertavissa juolukanlehdissä kimmelsi timantteja. Keltaisen ja oranssin sekamelska vaivaiskoivikoissa antoi aavistusta siitä, mitä räikeiden tunturimaalausten tekijät ovat nähneet, eivätkä liioitelleet yhtään. Kypsät mustikat odottivat poimijaansa punaisissa varvuissa.
Kävellessä mietin, millä sävyillä teettäisin islantilaisneuleen. Tuntureiden väreillä, juurikin Muotkan syksyn. Olisiko siinä auringonlaskun värit, kun Peltoaivin huipulta katsottuna horisontissa erottuu toinen toistaan sinisempiä tuntureiden siluetteja, vai juolukat ja kanervat Veajetlattua lähestyessä, tai ehkä sittenkin oranssinkeltainen maaruska matkalla Tuángânuáivin harmaille kallioille.
Kuukausi yksin erämaassa 
Viimeisimmät kommentit