Vesa testaa: Lundhags varrettomat vaelluskengät

Vesa on nyt kesän ajan kävellyt erilaisissa olosuhteissa varrettomilla vaelluskengillä. Tässä jutussa seuraa raporttia siitä, miltä kengät ovat tuntuneet käytössä. Kyseessä on siis Lundhagsin Omni-sarjan kenkämalli Bjerg MS Low.Vesan oikea nilkka on murtunut muutama vuosi sitten. Jalka leikattiin ja siellä on edelleen metallia. Nilkka on nyt kunnossa, mutta vähän eri asennossa kuin toinen. Matalamalliset kengät tuntuivat siis hyvältä ajatukselta, vaikka normaalienkaan vaelluskenkien kanssa ei ole pahempia ongelmia ollut.

sivukuva

Tämä artikkeli on tehty yhteistyössä Outdoor Blogger Networkin kanssa. Kengät on saatu ja artikkelista on maksettu palkkio. Se ei silti ole vaikuttanut millään tapaa testiin tai jutun sisältöön.

Kengät ovat osoittautuneet erittäin mukaviksi jokapaikan kengiksi. Vibram-pohjat ovat käytössä mukavat, pitoakin löytyy monenlaiseen maastoon. Ulkoa kengän alareuna on suojattu riittävän kokoisella kivirantilla, joten kivikoissa voi huoletta kulkea ilman pelkoa kenkien pinnan rikkoutumisesta. Kantapää ja varpaiden alue on suojattu erityisen vahvasti.

portaissa

Varrettomuus antaa jaloille vapautta liikkua. Kyykistyminen ja jyrkät nousut tai laskut sujuvat helposti. Portaiden nousut ja laskut eivät väsytä nilkkoja samalla tavalla kuin varrellisten kenkien kanssa.

raput

Jäykähkö pohja sopii hyvin pyöräilyyn. Kengistä tuli monikäyttöisyytensä vuoksi Vesalle erittäin usein jalkaan osuvat, ne sopivat hyvin eräoppaan työhön ja vapaa-ajalle.

fillari

Kengät ovat kolmikerroksista materiaalia, jonka ansiosta ne kestävät hyvin myös kosteutta hengittävyydestä tinkimättä.

filatsu

Vesan arvio kengistä on hyvä. Moneen paikkaan sopivat, mukavat jalassa. Ulkonäkökin miellyttää, joten näillä kehtaa mennä vaikka suoraan kaupungille patikkaretkeltä. Kengät ovat olleet jalassa valokuvausretkillä, luontopoluilla, lyhyillä vaelluksilla, pyöräillessä, kauppareissuilla kaupungilla ja koiran kanssa lenkkeillessä.

Samaa mallia on saatavilla myös lyhyellä varrella. Lisätietoja kengistä Lundhagsin sivuilta: www.lundhags.se

Juttu tehty yhteistyössä Lundhagsin kanssa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: