Helteinen perheloma Kaldoaivissa

Heinäkuusta oli varattu 10 päivää perhelomalle ja kohteeksi valikoitui Kaldoaivi. Tyttö sai houkuttelevamman lomatarjouksen kummitädiltään, joten pienen harkinnan jälkeen meni Ruotsiin heidän mukaansa ja pohjoiseen lähdettiin miehen, pojan ja koiran kanssa. Ihan hyvä se on teinienkin viettää välillä aikaa toisistaan erossa. Takapenkki täyttyi suden kokoisen koiran ansiosta ilman yhtä lastakin.

Autossa ei toiminut ilmastointi. Puhalsi se, mutta lämmintä. Päätimme ottaa matkat rauhassa ja pitää paljon taukoja. Menomatkalla yövyimme teltassa Ukonjärven rannalla. Pojan nimi on Ukko, joten tämä sopi hienosti. Seuraavana päivänä pääsimme maastoon. Pulmankijärven kohdilta suuntasimme erämaahan.

Aamu alkaa kahvilla. Aina.

Päivä oli tuskaisen kuuma! Parin kilometrin jälkeen olimme ihan lopussa. Asteita oli liki 30 varjossa ja rinkat painoivat saman verran kiloissa. Mukana oli paljon kaikkea, mitä ei normaalisti kulje mukana; kaksi packraftia tarvikkeineen, perhovehkeet, virveleitä, uistimia, haavi, nuotiopannu, iso teltta ja ruokaa hirmuiset määrät. Vaikka ajatus olikin kalastaa, ei saaliin varaan uskaltanut laskea. Moskun vaijeri ja ruokakin painoi, ei viitsinyt helteessä laittaa kantamaan reppua kun muutenkin oli liian kuuma keli.

Moskun tyyny.

Muutaman kilometrin jälkeen päätimme jäädä yöksi, helle oli kaikille liikaa. Matkalta ostettu Thermocell osoittautui onnistuneeksi ostokseksi, Moskukin tajusi tulla aina sen lähelle makoilemaan.

Huh hellettä!

Seuraavan päivän matkanteko oli yhtä tuskaa. Helle tuntui vaan voimistuvan. Joen lähellä oli hyttysiä, joten nousimme ylemmäs tunturiin. Siellä ei ollut varjoja, mutta paarmoja senkin edestä. Pidimme taukoja vähän väliä, joimme vettä ja liotimme päitä ja jalkoja puroissa.

Rinkat maisemassa.

Maisemat oli hienoja. Rinkat tipahti selästä niille sijoilleen, kun joku kysyi joko pidetään tauko.

Kivinen tie.

Poika sanoi maiseman olevan välillä kuin pommituksen jäljiltä. No, karuahan siellä on. Matkalla sadekuuro kasteli meidät, se virkisti vähän. Tuntui hyvältä saada iho hetkeksi kananlihalle.

Tulimme paikkaan, jossa joki yhtyy pieneen järveen. Laitoimme teltan rantaan tihkusateessa. Olimme ihan poikki! Kymmenisen kilometriä helteessä ihan liian painavien kantamusten kanssa vaati veronsa. Teltassa ei ruuan jälkeen paljoa unta tarvinnut houkutella. Taidettiin nukkua 12 tunnin unet jokainen.

Packraftit mukana.

Vesa on perhokalastanut koko ikänsä.

Eka kerta.

Seuraavat pari päivää kalasteltiin ja otettiin rennosti. Otimme näppärän perheluvan viikoksi. Opettelin perhokalastusta. Vedet oli tosi matalalla, joten homma jäi vähän kuivaharjoitteluksi. Tenkara oli kätevämpi vähävetisiin puroihin.

Päivät oli lämpimiä, mutta yöksi onneksi viileni. Yhtenä iltana kiivettiin tunturin huipulle ihailemaan maisemia.

Kaldoaivi joka suunnalla.

Pari yöseutua samassa paikkaa oltuamme päätimme jatkaa matkaa vielä syvemmälle erämaahan. Kävimme ensin muka vaan kalastamassa yhdellä toisella järvellä. Se osoittautui paremmaksi kalastaa, joten kävelimme takaisin hakemaan loputkin tavarat. Vietimme taas pari yötä samassa paikassa, mutta jouduimme siirtämään teltan toisena päivänä kukkulalta alemmas ukkosrintaman vyöryessä suoraan ylitsemme.

Moskukin ylitti joet mallikkaasti.

Nyt nappaa.

Mosku relaa.

Tässä leirissä oli ihanaa. Paikka oli täydellinen. Rautuja tuli ja pysyimme kalassa. Tuli luettua kirjoja, makoiltua teltassa sateen ropistessa ja ukkosen jyskäessä. Kaikki sujui mainiosti.

Täydellinen telttapaikka. Paitsi ukkosella.

Myrskyn jälkeen on poutasää.

Paljon ihania pikkupuroja.

Ilahduin siitä, että poikakin innostui lukemaan kirjoja aina kun ei jaksanut kalastaa. Puhelin unohtui autoon, joten oli pakko keksiä muuta tekemistä. Eipä tosin ollut kenttääkään. Myös tässä leirissä kiipesimme ylemmäs iltamyöhällä. Tunturin laella toimi puhelinkin.

Korkealla.

Rautu oli maukas kala. Sitä tuli syötyä monessa muodossa; keitossa, tikun nenässä ja pannulla paistettuna ja graavattuna. Paras kala ehdottomasti!

Ruokaa!

Graavikalaa.

Parasta ruokaa ikinä!

Tunturin huipulla ollessa tarkastimme säätietoja ja huomasimme seuraavan päivän olevan viilein (vain 25 astetta). Päätimme lähteä autoa kohti. Kävelimme yhtä soittoa autolle ja menimme yöksi Tenon rantaan.

Kotimatka sujui nautiskellen. Pysähdeltiin taas usein, käytettiin koiraa uimassa ja juomassa ja haettiin itselle jätskiä tai kylmää juotavaa. Katsastettiin kirkkotuvatkin.

Utsjoen kirkkotuvat.

Tauko pidettiin myös Kevon reitin päätepisteessä, mihin itse päätin ensimmäisen pitkän yksinvaelluksen kolme vuotta sitten.

Tauko Kevojoella.

Kiireetön kotimatka oli mukava, vaikka kuuma olikin. Yksi yö vietettiin Pahaojan tuvan pihapiirissä telttaillen. Uskaltauduin uimaan joessa, se virkisti! Ennen pois lähtemistä kastelin joessa paitani ja muut tekivät saman perässä. Moskulle kasteltiin buffi kaulaan viilentämään.

Moskua pelotti aluksi mennä riippusiltaa pitkin. Jalat tärisi ja reppana tuijotteli alas lautojen raoista. Minä niin ymmärsin!

Sodankylässä törmäsimme tuttuun kaupan pihalla (moi Johanna!) ja söimme pitsat puistossa. Käytiin katsomassa vanhaa kirkkoa, joka oli hengästyttävän hieno. Rovaniemen lähellä Napapiirin retkeilyalueella nukuttiin taas teltassa. Siitä on tullut jo vakiopaikka.

Sodankylän vanhan kirkon tunnelma lumosi.

Rovaniemeltä kotiin asti kuunneltiin Areenasta Leevi & The Leavingsistä kertovaa kuunnelmaa ja matka taittui kuin siivillä.

Kiireetön fiilis koko reissun ajan teki lomasta todellisen loman. Kaikki nauttivat olostaan. Roadtrip-henkinen kotimatka oli osa lomaa, eikä tuntunut välttämättömältä pahalta.

Tämä reissu sai 10+, vaikka kilometrejä ei hirmuisesti kertynytkään. Yhteistä aikaa kilometrienkin edestä.