Vaeltamisen keventämisestä

Oma terveydentila ja paniikki vaeltamiseen kykenemisestä laittoi minut hetkeksi miettimään varusteiden keventämistä. Olen ruumiilliseen työhön tehty. Molemmat vanhempani ovat maalaistaloista, niin minäkin. En ole koskaan oikein ymmärtänyt miksi jokainen säästetty askel ja kantamaton kilo olisi jollain tapaa hyvä asia.

Kotona opin jo lapsena, että hommat hoidetaan niillä välineillä mitä nurkista sattuu löytymään. Hiehojen aitaa lähdettiin metsään korjaamaan rautakangen, vasaran ja ämpärin kanssa, jossa aspeja oli ainakin 10 sentin kerros pohjalla, vaikka yleensä kymmenen olisi aina riittänyt. Kun kesä oli kuuma ja kuiva, kannettiin pelloille sadetusputkia. Ne painoivat kuin synti, mutta koska ne olivat ehjiä, ei nähty aiheelliseksi edes miettiä uusien kevyempien ostamista.

Sitä jotenkin kasvoi sitkeäksi, puolivahingossa. Keho tottui rasitukseen ja se voi suorastaan huonosti, jos ei pääse aikoihin työhön.

Tänään luin jutun jenkkiläisestä naisesta, joka rakastaa vaeltamista, rinkan painon aiheuttamaa rasitusta kehossa, kipeytyviä lihaksia, väsymystä. Kun hänellä on töissä kiire ja vapaaksi järjestyy vain yksi päivä, hän pakkaa rinkan ja lähtee päiväretkelle. Mukana on painavia tavaroita; riippumatto tai teltta taukoa varten, kovakantinen kirja, jäähilettä termarillinen jääkahvia varten ja muita mukavuusasioita. Jos aikaa rakkaan harrastuksen parissa on vain päivä, hän haluaa silti saada sen kaiken rasituksen, rennon oleskelun luonnossa ja lihaksiin tunteen, että rinkka on ollut selässä.

Samaistun.

Toisaalta, olen joskus ottanut huvin vuoksi kolmen hengen teltan ihan vaan itselleni viikon vaellukselle. Minua ei haittaa, jos keho rasittuu, päinvastoin.

Tuon ameriikan artikkelin luettuani suorastaan hymyilytti. En ole ainoa hullu, joka nauttii vaeltamisesta kokonaisvaltaisesti. Vaellukseen kuuluu myös väsymys, kolottavat lihakset ja hyvänolontunne siitä, että on jaksanut. Se helpotuksen tunne, kun rinkan laskee pois selästä ja askel tuntuu niin kepeältä, että voisi melkein lentää.

Tuossa lukemassani artikkelissa oltiin huolissaan siitä, onko varusteiden ostaminen ja niiden vertaileminen tullut osalle vaeltajista tärkeämmäksi kuin se itse ulkoilmaelämä. Mitä jos keskittyisikin luontoon titaanilusikoiden vertailun sijaan.

Kukin tavallaan. Itse tulin siihen tulokseen, että keveitä varusteita olisi kiva joskus kokeilla. Katsoisi yhden viikon reissun tuleeko siitä mitään, tuleeko paikat kipeiksi eri paikoista kuin normaalisti.

Lukemani artikkeli täällä.