Edellistalvena en käynyt pohjoisessa ollenkaan ja se otti koville. Kaipasin koronatilanteen aiheuttamaan toimettomuuteen ja kotona pyörimiseen vaihtelua. Olimme peruneet koko talven ajalta kaikki fyysiset asiakaskontaktit, ettemme vaarantaisi kenenkään terveyttä houkuttelemalla eri sairaanhoitopiirien alueelta ihmisiä samaan läjään. Vaelluksemme ajankohdalle olisi ollut asiakasvaellus ja Kuuselan kämppä Luirolta oli valmiiksi varattu ja maksettu, joten se silmällä pitäen aloimme suunnitella omaa reissua.
Kukaan meistä ei ollut vaeltanut Kekkosen kansallispuiston pohjoisosissa ja Raja-Jooseppi, Anterinmukka sun muut paikat olivat vain nimiä kartalla. Päätimme lähteä reissuun Raja-Joosepista, hiihtää sieltä Luirolle ja tulla länsikautta takaisin autolle. 27.päivä maaliskuuta starttasimme hiihtoreissun kolmen hengen porukalla auringon paistaessa lämpimästi.
Illalla keitimme kuumaa vettä nuotiolla termareihin. Aamun valjetessa satoi vettä. Mikä mainio hiihtokeli!
Toinen hiihtopäivä takkusi. Reidet oli ihan juntturassa edellispäivän ahkiohiihtoon tottumattomana ja lumi oli raskasta. Järven jäälle oli noussut vettä ja Vesa humahti päällimmäisen jääkerroksen läpi. Läpimärät monot pistivät miettimään päivän etappia uudelleen. Lopulta hiihdimme vain viitisen kilometriä Kiertämäjärven autiotuvalle, pistimme kamiinaan tulet ja virittelimme märät varusteet kuivumaan. Laavu suorastaan valui vettä aamun sateen ansiosta, se kuivahti kämpän ulkoseinustalla siihen kuntoon, että saimme viritettyä sen pihalle yösijaksi. Illalla istuimme rannan tulipaikalla ja nautimme kirkkaasta taivaasta täyden kuun möllöttäessä meille.
Seuraavana päivänä suuntasimme kohti Anterinmukkaa. Matkalla nähtiin riekkoja ja komeita kelopuita. Suoalueiden mäntyjen vihreä sävy sykähdytti ja kynttiläkuusikot näyttivät upeilta tunturit taustoinaan. Ensimmäiset 15 kilometriä sujui hienosti, vaikka matkalla oli isoja nousuja ja laskuja. Sukset luisti yllättävän hyvin. Nailoniset kokopitkät nousukarvat pysyivät suksissa koko reissun ajan, eikä ongelmia ollut. Viimeiset viisi kilometriä vähän takkusi, kai syynä oli väsymys ja lämpö. Heitin jossain vaiheessa anorakin alta paidankin pois, koska hiki valui pitkin kylkiä. Tuntui, ettei odottamani Anterinmukan kämppä tule ikinä reitille. Hiihtopäivä kesti lopulta 11 tuntia, vaikka matkaa oli 20 kilometriä. Perillä ihailin hetken tupaa ja aloin sitten kokkailemaan. Miehet virittivät laavun pihalle juuri ennen pimeän tuloa. Kämppä oli kuuma kuin sauna, joten se ei houkuttanut yöpaikkana. Ennen meitä kämppään kotiutuneet vissiin viihtyivät vähän lämpöisemmissä olosuhteissa kuin me…
Anterinmukasta herättyä oli yöllä satanut kunnon kerros märkää lunta. Laavun katto oli melkein naamassa kiinni. Vietimme hitaan aamun. Aamupala nautittiin tuvan lämmössä ja keitimme taas termareihin vettä. Melkein heti hiihtämään lähdettyämme alkoi sataa lunta. Hammaskurua kohti mennessä meitä tuli kolme Metsähallituksen kelkkaa vastaan, joten saimme hyvän uran, mitä pitkin sukset luistivat. Aurinkokin näyttäytyi hetken ajan. Ohitimme Hammastunturin kämpän ja menimme kodalle yöksi, koska ajattelimme sen olevan rauhallisempi paikka. Kota olikin ihana yöpaikka! Laavu sai pysyä paketissa 15 kilometrin hiihtopäivän jälkeen.
Viides hiihtopäivä alkoi taas lumisateen säestämänä. Tapasimme onneksi taas Metsähallituksen huoltoporukan kelkkoineen. Moottorikelkoista alkaa tykkäämään, kun ymmärtää niiden suomat helpot hiihtoetapit. Uran ulkopuolella lumi ei kantanut yhtään. Meillä jokaisella oli tunturisukset hiihtiminä. Tuuli yltyi navakaksi. Anorakin karvareunushupun suojissa oli hiljaista. Oli pidettävä katse koko ajan suksenkärjissä, koska jäätävä tihku tuntui kasvoissa ihan neulojen pistoilta. Ojat ja joet olivat sulia, ylitykset piti tehdä kieli keskellä suuta ja rivakasti lumikansia pitkin.
Suuntana meillä oli Luiro ja siellä oleva Kuuselan kämppä. Olimme haastavista olosuhteista huolimatta perillä jo kolmelta, ehkä se keli antoi vähän vauhtiakin, kun halusi saada päivän etapin nopeasti päätökseen. Sokostista näkyi ohi hiihtäessä pelkkä aavistus.
Tupaan oli uusittu katto ja kamiina edellisen käynnin jälkeen. Viritimme heti varusteet kuivumaan ja kamiina lämmitti pienen kämpän nopeasti. Tuona päivänä oli Vesan synttärit, joten juhlistimme iltaa hyvällä ruualla, rennolla oleskelulla ja muutamalla viskinaukulla. 15 kilometrin pikataipaleen jälkeen teki hyvää olla ihan rennosti.
Vetelehdimme aamulla kämpällä puoleen päivään asti. Kuivasimme tuvassa Anterinmukassa märäksi jääneen laavun ennen lähtöä. Kävin Hiltonissa lueskelemassa tupakirjaa ja kyselin mihin muut hiihtäjät olivat suuntaamassa. Me olimme kuulleet huoltoporukalta, ettei alkuperäisellä reittisuunnitelmallamme olisi koko matkalla kelkkauraa, joten vaihdoimme suunnitelmaa. Sain järjestettyä meille kyydin Kiilopäältä autolle, joten hiihtäisimme sinne hyviä uria pitkin. Sukset olikin tuona päivänä syönnillään, suihkaisimme 8 kilometrin matkan Luirolta Tuiskukuruun kahdessa ja puolessa tunnissa! Kämppä oli tyhjä. Odotimme koko ajan, että sinne alkaisi valua porukkaa. Minä otin päiväunet. Pidimme laavun paketissa ja virittelimme pedit tupaan. Illalla riekot pitivät ääntä vedenottopaikan lähellä.
Tuiskukurun kämpältä herättyämme oli vihdoinkin pakkasta! Kipusimme monta ylämäkeä ja ihailimme Nattasia aurinkoisessa kelissä Vintilätunturin huipulla lounastaessamme.
Seitsemännen päivän aikomus oli hiihtää yöksi Suomunlatvan laavulle. Siellä kuitenkin oli sen verran porukkaa, että päätimme jatkaa vielä Niilanpäälle. Suomunlatvan jälkeen oli pitkä loiva ylämäki, jonka olen aina aiemmin laskenut vapaalla alas. Tykkään ylämäistä ja siitä kutkuttavasta tunteesta, kun odotan ylhäältä avautuvia maisemia. Jossain vaiheessa rinnettä pysähdyimme tankkaamaan välipalaa loppurutistusta varten. Vesa humahti uran vieressä olevan hangen läpi.
Nyt ilta oli jo lähestymässä, olimme hiihtäneet jo 20 kilometrin matkan laavulle ja Niilanpäälle oli vielä 4 kilometriä. Kaikki päivän väsymys haihtui, kun pääsimme avotunturiin. Aurinko paistoi matalalla, tuulen muovaamat lumiaallokot muodostivat hienoja varjoja hangen pintaan. Kaikki oli suorastaan täydellistä!
Niilanpääkin oli täynnä ihmisiä. Pystytimme laavumme tulipaikan viereen, vähän kauemmas muista. Hämärä tuli heti, kun saimme reissun pisimmän hiihtopäivän päätökseen. 24 kilometriä väsytti sen verran, ettei ruuan jälkeen kauaa tarvinnut unta houkutella.
Viimeisenä aamuna oli kunnolla pakkasta ja hanki kimmelsi yhtenä timanttimerenä. Vihonviimeinen etappi oli vain neljä kilometriä. Kiilopäällä oli paljon autoja ja hiihtäjiä. Palautimme varauskämpän avaimet ja odottelimme pihalla kyytiä.
Kahdeksan hiihtopäivää, sataviisi kilometriä, litroittain hikeä, upeita kynttiläkuusikoita, naavaisia mäntyvanhuksia, luokilleen kaareutuneita tunturikoivuja, tuiskua, vesisadetta, räntäsadetta, lumisadetta, väsymystä, intoa, naurua, ihmettelyä, avotuntureita, aurinkoa, usvaa ja jännitystä. Ihana reissu ja tuli tarpeeseen!
Kuukausi yksin erämaassa 
Hei Minna hienoa kävitte talvivaelluksella UKK puistossa. Kyllä se lappi on kaunista seutua kaikkina vuoden aikoina 👍. Teillä oli mukava retki näin aattelen kirjoituksesi perusteella, vaikka vastusta myös riitti matkalla. Hienosti kirjoitat matkanne kulusta ja kuvat tuovat extraa 👍. Mukava on lähteä vaeltamaan ja mukava on palata sieltä, oppineena jotakin? Kävin neitin kanssa myös UKK puistossa hiihtämässä talvilomalla, lytyitä päivämatkoja ja olihan meillä hauskaa yhtä päivää lukuunottamatta jolloin satoi räntää ja sukset ei luistaneet, väärät voiteet iik. Kävin laskettelemassa yhtenä päivänä, mukavaa, aurinko paistoi täydell teholla. Kyllä ensi vuonna menemme hiihtään keväällä Saariselälle tai Levin suuntaan. Ulkomaan kohteet saa vielä odottaa jospa tämä korona alkais laantumaan, niin sitten siiville vaan, lämpöä hakemaan. Odotellaan. Odottelen kesää ja vaelluksia. Toivotan mukavaa ja aurinkoista kevättä sinulle Minna ☀️🤗
TykkääTykkää