Kaldoaivin erämaassa 2016

Ennen varsinaista yksinvaellusta vietin 7 päivää ja 7 yötä Kaldoaivissa. Mukanani oli kaksi asiakasta, joille opetin erämaassa vaeltamista ja kaikkea mikä siihen liittyy. Jos nyt vielä oli ennestään epäselvää, niin kyllä, olen eräopas. Tai mielummin sanoisin itseäni retkeilyn ammattilaiseksi.

Tilaa hengittää! Telttapaikka korkealla tunturin rinteellä.

Kaldoaivin ”erämaavaelluskurssilla” oli ajatuksena kokeilla käytännössä avotuntureilla vaeltamista, suunnistamista, telttailua, joen ylitystä ja muitakin eteen tulevia asioita. Tarkoitus ei ollut kerätä kilometrejä, vaan nauttia erämaan avarasta tunnelmasta, maisemista ja hiljaisuudesta. Kaksi kurssilaista olivat nimenomaan etsineet vaellusta, jossa päivämatkat eivät olisi kovin pitkiä. Aikaisempaa vaelluskokemusta piti vähän olla, ettei erämaassa tulisi yllätyksiä.

Ylänköalueelle nousemassa.

Määränpää näkyvissä. Kauan.

Välillä oli rehevääkin.

Kun päivämatkat pysyi kohtuullisina, jäi aikaa nauttia maisemista.

Vaeltamaan lähdettiin Pulmankijärven kohdilta ja ensimmäinen yö nukuttiin tunturikoivikossa joen partaalla. Ajatus oli, että nukumme mahdollisimman monenlaisessa paikassa ja kävelemme monenlaista maastoa. Molemmat asiat toteutuivat. Reitin olin miettinyt pääpiirteittäin, mutta joustovaraa oli reilusti. Pääasiana oli se, että kurssilaiset oppivat tekemään reittivalintoja ja he vetivätkin vaellusta monena päivänä vuorotellen.

Juuri ennen myrskyä.

Ruokalevot taivasalla.

Monenlaisia telttapaikkoja tuli kokeiltua. Nukuimme yöt kahdessa tunneliteltassa; Fjällräven Abisko Endurance 3:ssa ja Fjällräven Abisko Shape 2:ssa. Oikeaoppinen telttapaikan valitseminen ja kaiken tarpeellisen huomioiminen tuli opittua. Mitä kaikkea tulee muistaa telttaa pystyttäessä ja purkaessa, mitä tehdä jos ukkonen yllättää (ei yllättänyt), miksi on huomioitava tuulensuunta ja kaikkea muuta. Oppi meni perille kun kaiken joutui tekemään itse, monta päivää peräkkäin niin, että toimintamalleista muodostui rutiineja. Rutiinit ovat retkeilyssä hyvä asia, arjessa niistä voi olla montaa mieltä.

Huonetuoksut viritetty.

Öitä nukuimme matalalla joen rannassa, mutta myös korkealla tunturin rinteellä. Molemmissa oli omat hyvät puolensa. Maisemat olivat suorastaan huumaavia ja minua lukuunottamatta muille Kaldoaivin avarat näkymät olivat ensimmäistä kertaa silmien edessä.

Iltatunnelmointiin ei aina tarvita tulia.

Kelit vaihtelivat viikon aikana laidasta toiseen ja se oli oppimisen kannalta hyvä asia. Yhtenä päivänä tuuli navakasti ja sade piiskasi vaakatasossa. Suunnistaminen oli hankalaa näkyvyyden ollessa minimaalinen. Öisin käytiin pakkasenkin puolella välillä. Kunnon varusteiden merkitys tajuttiin kunnolla vasta kelin ollessa surkea. Joinakin päivinä aurinko helli. Joka päivä ei edes tarvinnut takkia.

Tuntureita silmänkantamattomiin.

Jokia ylitettiin pääasiassa kiveltä toiselle pomppimalla, joten tehtiin sitten varta vasten myös kunnon kahlaustreeni. Kurssilaisille ilman kenkiä joen ylittäminen oli uutta.

Kahlaustreeniä.

Vaelluksen aikana vietettiin myös lyhyt päivä, jonka aikana teltat pystytettiin jo hyvissä ajoin ja lähdettiin patikoimaan ilman rinkkoja. Puolivälissä vaellusta tuollainen päivä tekee hyvää kenelle tahansa, vaikka meidän vaelluspäivät olivatkin suhteellisen lyhyitä (10-18km).

Loppusuoralla kohti autoa.

Vaelluksen aikana hyvän sään vallitessa juttelimme iltaisin retkeilystä ja vaeltamisesta, jaoin omaa tietämystä ja kerroin niksejä, jotka ovat helpottaneet omia reissujani. Vaelluksen edetessä aamut alkoivat sujua koko ajan sutjakammin, rinkat pakkautuivat niin, ettei tavaroita tarvinnut etsiskellä ja tauot tuli pidettyä ajallaan. Vaeltamiseen tuli varmuutta ja kurssilaiset saivat kaipaamaansa rohkeutta suunnitella itse omia reissujansa.

Toisen kurssilaisen yksityiskohtaisempi blogijuttu viikosta täällä.

Aion vetää saman reissun myös ensi kaudella, joten kiinnostuneet voivat halutessaan kysellä paikkoja.