Rasvainen tukka, mitä sitten!
Näin tasa-arvon päivänä aloin vähän pohdiskelemaan naisten asemaa outdoorskenessä. Tuntuu, että nyt on asiat menossa oikeaan suuntaan. Olen asiasta enemmän kuin mielissäni, koska itse olen aina tuntenut voivani tehdä juuri mitä huvittaa, ajattelematta sen kummemmin mikä sukupuoleni on.
Minua on toki tytötelty. On vähätelty mielipiteitäni, ideoitani on ohitettu olankohautuksella. Kun miespuolinen on heti perään esittänyt samat ideat, on ne hyväksytty heti. Joskus on tuntunut, että vaikka suuni miten kävisi, ei sieltä ole kuulunut mitään. Se on ollut erittäin turhauttavaa! Joskus se on hetkeksi lannistanut, mutta olen jo kauan aikaa sitten päättänyt olla antamatta kenenkään lytätä minua maanrakoon.
Hame kuitenkin! Kuvan otti Kea Creutz
Miksi naiset ovat jääneet taka-alalle? Ja mitä nyt on tapahtunut?
Vaeltaminen ja retkeily on ollut miesvaltainen harrastus, sitä ei voi kieltää. Siihen on liitetty metsästys ja kalastus, jotka ovat olleet myös miesvaltaisia lajeja.
Naiset ovat ehkä vähän arkailleet lähteä reissuille. On luultu, että vaelluksilla täytyy kulkea hurjia matkoja. Miehet ovat hoitaneet eräilyssä kaikki ”vaativat” askareet ja he jostain syystä ovat olleet oikeutetumpia omaan aikaan, poissa arjesta ja rutiineista. Ehkä tarpeeksi kauas menneeseen mentäessä miesten reissut ovat olleetkin ravinnonhankintamatkoja ja jokin alkukantainen tarve tehdä näitä miehisiä riittiretkiä on jäänyt vähän kesympänä näihin päiviin asti. Naiset jäivät kotiin huolehtimaan jälkikasvusta.
Ajat ovat muuttuneet. Enää ei ole erikoista, että mies hoitaa kotona lapsia ja nainen luo uraa. Ei myöskään pidetä mahdottomana asiana sitä, että nainen haluaa olla erossa rutiineista ja arjesta. Naiset eivät mieti mitä voivat tehdä ja mitä eivät, vaan miettivät ennemminkin mitä haluavat tehdä. Naisia ei enää aliarvioida, päinvastoin. Uskon, että tasa-arvon aika on täällä.
Missä mennään?
Olen viemässä elokuussa melkein 60 ihmistä vaeltamaan. Heistä miehiä on kolme. KOLME! Naiset ovat ottamassa ulkoilmaelämää rytinällä haltuun. En voisi olla enempää mielissäni. Naiset kaipaavat luontoa, omaa aikaa ja sitä, ettei tarvitse ottaa vastuuta muista kuin itsestään. Naiset haluavat olla yksilöitä, joiden sukupuoli ei tee heistä automaattisesti heikompia. Naiset eivät häpeile kysyä neuvoja, he ovat avoimia ottamaan ohjausta vastaan. Naisten luontainen organisointikyky ja kokonaiskuvan kartoitus ovat hyviä ominaisuuksia nimenomaan retkeilyn ja vaelluksen harrastamiseen. Olen myös sitä mieltä, että naiset osaavat loistavasti asettua kanssavaeltajan kenkiin, huolehtivat, että kaikilla on kaikki hyvin.
Kala tarttuu myös naisen koukkuun.
Mitä hyötyä siitä on?
Suomessa puhutaan paljon siitä, että naiset eivät hakeudu johtotehtäviin tarpeeksi. En usko olevani ihan täysin hakoteillä, jos ennustan tämänkin olevan murroksessa viimeistään muutaman vuoden kuluttua. Ainakin itselleni vaellus harrastuksena on antanut paljon. Olen itsevarmempi. Kun vaeltaessa huomaan pärjääväni tilanteessa kuin tilanteessa, saan varmuutta myös muihin työhommiin. En pelkää tarttua haasteisiin. Olen oppinut näkemään pienet palaset omina erillisinä osioinaan, mutta tiedän, miten niistä syntyy hieno kokonaisuus. Mikään idea ei tunnu mahdottomalta, ei edes sellainen, jonka toteutus vaatii paljon työtä ja uuden oppimista. Koska sitä retkeily on; jatkuvaa uuden oppimista! Olosuhteiden vaihtuessa kaikki muuttuu. Eri varusteilla sama reitti on täysin uusi kokemus.
Vaeltaminen ja koko outdoorelämä voi parhaimmillaan antaa elämään aivan uusia eväitä. Se voi tehdä hiljaisesta taka-alan puurtajasta kirkkaan johtotähden tai opettaa itseään esiin nostavalle nöyryyttä. Luonto opettaa, että hiljaa hyvä tulee. Kyynärpäätaktiikka ei auta, vaan kaikki osa-alueet on oltava kunnossa.
Itselleni on ihan sama, kumpaa sukupuolta kukin on. Kaikki erilaisia, mutta luonnossa tasa-arvoisia. Toivottavasti sen myötä myös muuallakin. Olen saanut lukemattoman määrän viestejä naisilta, jotka ovat kertoneet minun inspiroineen heitä ja antaneen rohkeutta omien haaveiden toteuttamiseen. Välillä olen lukenut viestejä tippa linssissä. Jos innostan yhdenkin naisen löytämään rohkeutta lähteä etsimään itseään vaeltamalla, olen maailman onnekkain ihminen. Koen silloin saavani parhaan mahdollisen palkinnon siitä, mitä teen.
Kiitos naisista laulaa myös Samae Koskinen.
Kuukausi yksin erämaassa 
Kiitos Minna hyvästä blogikirjoituksesta. Samoja ajatuksia itsellänikin. Ja mikä parasta, tapaamani erähenkiset ihmiset niin naiset kuin miehetkin kannustavat toisiaan eivätkä puukota selkään. Olen ikionnellinen löytämästäni eräperheestä!
TykkääTykkää
Päivitysilmoitus: Näin tasa-arvon päivänä annetaan sana yhdelle mielenkiintoisimmista eräopppaista ja Kuukausi… – Retkipiste