Pitkä vaellus -todistelua, haasteita vai etsimistä?

Kävin keskustelun työssäoppijan kanssa, joka on elänyt puolet minun elämästäni. 22. Nuori minuun verrattuna, mutta hyvinkin hereillä ja tietoinen tästä maailmasta. Hän halusi kuulla asioita ensimmäisestä pitkästä vaelluksestani. Asioita, joita en ole hetkeen miettinyt. Melkein samaan syssyyn Kaukokaipuun Nella kirjoitti yksin olemisesta ja kertoi, ettei hän ole koskaan kokenut tarvetta lähteä pitkille vaelluksille todistamaan jotain, eikä ole kiinnostunut sellaisista haasteista.

Minulle ei ole jälkikäteen mietittynä tärkeää miksi silloin lähdin. On paljon tärkeämpää mitä sain.LRM_EXPORT_20180923_144336

Kyllä se kuukausi yksin erämaassa muutti minut. Se muutti niin hyvässä, kuin pahassakin, mutta enemmän varmasti siinä hyvässä.

Minulla oli tarve haastaa itseni. Haastoin kehoni ja pääni, erityisesti pääni. Olin ihmeissäni, kuinka selviltä asiat tuntuivat, kun erämaassa seurana oli vain hiljaisuus ja luonnon vaimeat äänet. Tuli sellainen olo kuin lapsella, joka oppii pitämään haarukkaa kädessä ja tajuaa, että näinhän tämä pitääkin tehdä.

Kun rauhassa sain miettiä, laitoin monelle asialle pisteen. En antaisi enää kenenkään sanella minulle ohjeita kuinka elämääni eläisin, en alistuisi valmiisiin kaavoihin, enkä keksisi enää tekosyitä miksi en ottaisi itse ohjia omasta loppuelämästäni. Kuulostaa kliseiseltä, mutta näin se meni. Menee edelleen. En mene sinne mihin muutkin, vaan sinne, minne itse haluan.

Luontosuhteeni muuttui. Jäi pohjaton jano saada olla ja mennä uudestaan, kokea kaikki vuodenajat. Nähdä miten keho sopeutuu ja sulaa luonnonrytmiin, miten pään sisällä oleva meteli ja rauhattomuus hiljenee, kun ympärillä ei ole mitään ihmisten jälkiä. Retki retkeltä, vaellus vaellukselta, olen alkanut muuttaa arkeani mahdollisimman vähän luontoa haittaavaksi. Hermostun, kun nään roskia luonnossa, isoja hakkuuaukkoja, padottuja jokia, salaisia kaatopaikkoja, uutisia lisääntyneestä lentoliikenteestä.

IMG_7822

Suurin oivallus tuolla vaelluksella oli varmasti se, että olen osa luontoa ja minun on viisasta käyttäytyä sen mukaan.  Piste.

 

 

One Comment on “Pitkä vaellus -todistelua, haasteita vai etsimistä?

Vastaa käyttäjälle Sakke Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: