Kuukausi yksin erämaassa

Ajatuksia luonnon kokemisesta

Suren itsekkäitä ihmisiä, jotka matkustavat sellaisiin maihin, joiden luonto ei kestäisi enää yhtään turistia. Suren luonnonvaroja ryöstäviä kaivoksia, poliitikkojen säätämiä kestämättömiä lakeja kaivostoiminnan ympärillä. Suren padottuja koskia, miten kenelläkään voi olla oikeus omistaa vesi ja sen voima ja olla jakamatta kulkuväylää kalojen kanssa. Suren ihmisten tarvetta tehdä kaikesta välineurheilua, miten enemmän rojua voi muka tehdä kokemuksista hohdokkaampia. Suren ihmisten kyvyttömyyttä asettaa tiede omien tunteiden yläpuolelle ja kyvyttömyyttä luopua jostain elintason tuomasta tavasta, jota ilman luonto voisi paljon paremmin.

Rakastuminen on ansa

Voiko luontoon olla suhde, jos on osa luontoa?

Tunnistan suhteen merkit. Tunnistan rakastumisen, halun päästä sammalpeitteiseen kuusikkoon, kaipuun tuntureille. Tunne on vähintään yhtä voimakas, kuin ihmissuhteen alkuaikoina. Kaipaan tunturilta silmieni eteen avautuvaa maisemaa, ihan kuin kaipasin joskus kosketusta, katsetta ja niiden aiheuttamia sydämen tykytyksiä. Luontosuhde. Tätä se kai tarkoittaa.

Hyvinvointia kiireen lomassa

Tämä kävely, jolla nyt olin, olikin ihan muuta toista! Harjoitteet olivat kuin tehty minulle; tavalliselle, ei liian hipille väsähtäneelle stressihirviölle.

Pitkä vaellus -todistelua, haasteita vai etsimistä?

Olin ihmeissäni, kuinka selviltä asiat tuntuivat, kun erämaassa seurana oli vain hiljaisuus ja luonnon vaimeat äänet. Tuli sellainen olo kuin lapsella, joka oppii pitämään haarukkaa kädessä ja tajuaa, että näinhän tämä pitääkin tehdä.