Hiihto makkaralla ja ruisleivällä

Keksin varmaan kolme päivää aikaisemmin, että viettäisin kuukauden hiihtoreissuni viimeisen viikon Vesan vetämällä vaelluksella Kekkosen kansallispuistossa. Halusin olla hännillä hiihtämässä ja olla vähän sellaisena sivusta seuraajana. Olen iloinen että lähdin. Vaellus oli kokonaisuudessaan hieno, maisemineen, ihmisineen ja kokemuksineen.

IMG_1157

Avotuntureilla kelpasi auringossa hiihtää!

Kiilopää on ehdoton suosikkini pohjoisen ”hiihtokeskuksista”. Sieltä puuttuu kaikki härdelli ja paikka on täynnä ihmisiä, joille luonto ja siellä liikkuminen on tärkeämpää, kuin shoppailu, bilettäminen tai ”näyttäytyminen”. Sieltä lähdimme hiihtämään tuhdin aamiaisen jälkeen, ylämäkeen tietenkin. Hetkessä olimme avotunturissa, joka oli monen mukana olleen vaeltajan suosikkimaisema.

IMG_1165

Ahkiot eivät painaneet kovalla hangella maisemien helliessä.

Kaikki puhkuivat intoa. Osa oli jo kokeneempia talvivaeltajia, osa ensimmäistä kertaa pidemmällä reissulla, yksi täysin ensikertalainen. Vesa piti sopivaa rytmiä ja vauhtia yllä, ettei kukaan väsähtäisi. Minulla oli kunto kohdillaan kolmen viikon reissun jälkeen ja vähän väliä sukseni kärjet kopsahtivat edellä menevän ahkioon. Ajatuksissani jäin katsomaan maisemia ja törmäilin, pyytelin anteeksi ja hoin ohoa.

IMG_1408

Joo, linssissä oli roska. Jono meni kuin juna halki erämaan.

Ensimmäinen aamu teltasta noustessa oli minulle hankala. Olisin halunnut nukkua pidempään, toimia rauhassa. Olin tottunut omaan rytmiini yksin kulkiessa ja häpesin vähän sitä, että aamulähdössä muut joutuivat hetken odottamaan minua. Aurinkoinen sää sai minut nopeasti rytmiin kiinni ja sulauduin joukkoon.

IMG_1175

Huoltoura oli alussa loistavassa kunnossa, ajettu 2 päivää ennen vaelluksen alkua.

Kekkosen kansallispuisto on ihana. Minun on pakko tunnustaa, että en aikoinaan oikein meinannut kiinnostua koko puistosta. Mietin mikä sinne vetää porukkaa niin hirmuiset määrät, jotkut eivät muualla käykkään. Nyt olen kääntänyt kelkkani täysin. Haluaisin sinne koko ajan uudestaan. Kun saman päivän aikana hiihdin avotunturissa, tunturikoivikossa ja lopulta ikivanhojen mäntyjen ja kelojen rytmittämässä metsässä, tajusin taas sen, mikä siinä paikassa puoleensa vetää. En tiedä monipuolisempaa paikkaa vaeltaa.

IMG_1186

Aina ei ole alamäkeä.

Unohdin taas aurinkorasvan. Näytin jo valmiiksi pandakarhulta aurinkolasien paikalla olevine valkoisine läiskineen, nyt aurinko teki lisää tehtäviään. Edelliskerran lumipeitteiset puut olivat nyt osittain tipautelleet kuormiaan ja maisemassa näkyi lupaus tulevasta keväästä. Joissakin puissa lumipaakuista roikkui jääpuikkoja ja vesi tippui niistä sulattaen talvea pisara kerrallaan. Maisemat oli kuin vanhoista maalauksista, Edefelt, Halonen, Gallén-Kallela ja muut mestarit olisivat nauttineet näkemästään vähintään yhtä paljon kuin me teimme.

IMG_1216

Maisemat kuin maalauksista Vintilätunturin lounastauolla.

IMG_1238

Tämä oli upea hiihtopäivä!

Yhden tuvan pihaan tultuamme näin jonkun kaivaneen paksuun lumihankeen kuopan, jossa oli lumesta muotoiltu penkki. Viritin pressun kuopan päälle suksien varaan, asettelin makuualustat ja pussit penkille ja tein kotini siihen. Illalla taivas vaihtoi väriä pinkistä keltaoranssiin. Arvasin, että seuraavana päivänä ei aurinko paistaisi. Mummoni aikoinaan sanoi ”iltarusko aamun pasko”, olin tuon myös pohjoisessa kokenut useasti aiemmin omakohtaisesti. Nukuin kuitenkin makeasti.

IMG_1246

Teltta ja taivas sävy sävyyn.

Kaikki alkoivat päästä hiihtorytmiin, eikä ylimääräisiä taukoja enää toivottu entiseen malliin. Ylämäet otti joillakin koville, osa meni ylös rytmikkäästi nousukarvoihin luottaen. Itselläni oli täyspitkät karvat alla, en tarvinnut haarakäyntiä kovinkaan usein. Ahkiosta olin jättänyt pois osan tavaroista, mitä yksin mennessä olin mukana kuskannut, mutta ruokani painoi enemmän kuin aiemmin.

IMG_1244

Kartano valmiina yötä varten.

Minulla oli ollut ongelmia ruuan maistumisen suhteen, joten päätin kokeilumielessä testata mahdollisimman yksinkertaista ruokavaliota tuon viikon ajan. Joka aamu söin mustikkakiisseliä, mysliä ja pähkinöitä, lounaaksi ruisleipää kinkulla ja runsaalla juustomäärällä ja iltaruuaksi paistoin kaksi makkaraa. Tuo ruoka piti minut hyvissä voimissa, enkä ihme kyllä edes ehtinyt kyllästyä. Näköjään vähemmälläkin säätämisellä pärjää!

IMG_1333

Elina ja Anne valmistuivat syksyllä eräoppaiksi. Tämä oli molemmille ensimmäinen pitkä hiihtovaellus. Uutta oppiakin tuli.

Yhtenä päivänä kahta osallistujaa lukuunottamatta kaikki kaivoivat itselleen hätämajoitteen; lumikuopan, jossa oli teltta kattona. Tarkoitus oli harjoitella sellaisen tilanteen varalle, jossa teltta rikkoutuu, tai sitä ei syystä tai toisesta voi pystyttää. Kaikkien kuopissa nukkuneiden mielestä se oli parhaiten nukuttu yö koko reissulla.

IMG_1339

Kuoppa tekeillä.

IMG_1351

Lumikuopassa uni maistui!

Osa saunoi, tai siis kaikki muut paitsi minä ja Vesa. Ollaan molemmat niin totuttu reissuilla olemaan pitkiäkin aikoja peseytymättä, ettei koettu tarpeelliseksi luopua hyvistä ruskeista rasvoista kesken reissun. Itse ainakin palelen helpommin, jos olen ihan puhdas, enkä sen takia yleensä peseydy juuri ennen vaellusta, vaan päivän pari aiemmin.

IMG_1357

Kynttiläkuusikkojen halki. Urasta ei ollut hirveästi jäljellä yöllisen lumisateen jälkeen.

Vaelluksella oli välipäivä. Kuuselan kämppä oli vuokrattu pariksi yöksi ja jotkut ottivat tuosta tunnelmallisesta tuvasta kaiken irti. Rännänsekainen lumisade ei kuitenkaan kaikkia säikäyttänyt, vaan teltat veti puoleensa. Jotkut kaipasivat omaa rauhaa, halusivat oppia ja saada mahdollisimman paljon irti viikosta. Touhua riitti myös välipäivänä. Vesien kantamista avannosta, saunomisen valmistelemista, vesien keittelyä, hiihtolenkkejä ilman ahkioita. Sokosti jäi huiputtamatta huonon kelin takia, mutta kaikki halusivat lähteä tuota upeaa tunturia katsomaan suolta käsin. Nettikin toimi suon laidassa osalla, joten tuo hiihtolenkki nimettiin naureskellen somehiihdoksi. Osalle välipäivän lepo teki hyvää, osalla seuraava päivä takkusi hiihdon suhteen.

IMG_1374

Joet näyttivät hienoilta, niitä tuijotellessa aika meinasi pysähtyä.

IMG_1385

En saa tarpeekseni suomaisemista varmaan ikinä.

Seuraavan päivän maisemat muistuttivat minua Lemmenjoesta kapeine harjuineen ja vanhoine mäntyineen. Alan itkemään helposti, jos näen kauniita maisemia. Perässä oli hyvä hiihtää, laittaa silmäkulmista valuneet vedet alamäkien vauhdin aiheuttaman ilmanvirran piikkiin.

IMG_1387

Jokaisen mutkan takaa löytyi jotain hienoa luonnon tarjoamaa taidetta.

Viimeinen hiihtopäivä oli kaikkea muuta kuin helppoa lykkimistä auringonpaisteessa. Lunta tuli paljon! Se alkoi tarttumaan suksiin, karvat oli otettava pois ja huoltourasta ei ollut lopulta jäljellä kuin muisto. Etummaisena menevää vaihdettiin aluksi 10 minuutin välein, sitten ne, joiden ahkioiden eteen kasaantui lumiauramaiset keot, jäivät jonon perälle. Jokainen hiihtäjä joutui jollakin asteella kokeilemaan jaksamisensa rajoja ja oppivat sen, kuinka paljon kelillä on merkitystä. Lounastauolla päivätuvalla vaihdettiin kuivaa vaatetta päälle ja kuivateltiin kastuneita. Loppumatkan minä kuljin edellä latua avaten. Johtui varmasti edellisviikkojen hiihdosta, koska voimia tuntui riittävän vaikka muille jakaa. Olin vähän liiankin rivakka, mutta sain lopulta vauhdin hiljenemään. Perillä Kiilopäällä olimme vähän vaille seitsemän aikaan illalla, vaikka alunperin oli arvioitu saapumisaika klo 16. Vajaan 20 kilometrin matkaan kului aikaa 10 tuntia, jokainen oli väsyksissä ja helpottunut Kiilopäälle päästyään.

IMG_1302

Anna jaksoi hymyillä läpi koko viikon.

Tykkäsin vaelluksesta ihan hirmuisesti. Pidän jollain sairaalla tavalla raskaasta kelistä ja siitä, kun saan laittaa itseni äärirajoille. Sakeassa lumipyryssä maailmassa on vain harmaata ja valkoista, mutta niin monta eri sävyä, ettei niitä voi laskea. Kun on selviytynyt vaikeasta päivästä, sitä voi tuntea itsensä sankariksi, eikä arjen pienet haasteet tunnu enää niin hankalilta.

Kun olen hiihtoa miettinyt reissun jälkeen, tajuan yhä selvemmin sen, kuinka iso merkitys päällä talvivaeltamisessa on. Pitkäkestoista kuntoa tarvitaan, on aivan eri asia käydä rivakalla latulenkillä pari tuntia kerrallaan, kuin hiihtää ahkio perässä päiväkausia ja nukkua ulkona. Mutta vaikka kunto olisi kohdallaan, ei pidä lannistua vastoinkäymisissä tai kun väsyttää. Sisua, sinnikkyyttä ja positiivista mieltä oli tuon viikon porukka täynnä!

 

 

One Comment on “Hiihto makkaralla ja ruisleivällä

  1. Mahtavaa lukea matkasta , johon ei enää itellä oo mahkuja! Iloa keväääseesi ja hyviä reissuja lisää 11

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: