Kuukausi yksin erämaassa

Aatun kammi – Junkers – seitakivi – Vetsijoki (5)

Heräsin kosteaan ja utuiseen aamuun. Teltan edessä oli kivistä tehty nuotiokehä ja liuskemaisista kivistä kyhätyt penkit. Nautin aamiaista kaikessa rauhassa ja iloitsin huussin styroxreunoista. Pienestä sitä tulee onnelliseksi!  Ilma kirkastui vähitellen. Suunnittelin jättäväni kostean teltan kuivumaan siksi aikaa, kun lähden Junkersin hylkyä etsimään. Olisi ihana kävellä välillä ilman rinkkaa.

Kammissa majoittuvasta vaeltajasta ei kuulunut mitään, kun lähdin kävelemään lentokoneen hylylle. Polku johti alas järven rantaan ja lähti kaartamaan vasemmalle jokea kohti. Olipa kevyttä kävellä ilman kantamusta! Tuntui että olisin halunnut juosta. Tuuli puhalsi juuri siitä suunnasta, että pitkä ja kapea järvi ehti kasvattaa kunnon vaahtopäitä.

IMG_7398Joki olikin vähän vuolaampi kuin olin kuvitellut kartan perusteella. Seisoskelin hetken joen rannalla ja mietin miten ja mistä menen ylitse. Sitten vastarannalle tuli pariskunta, jotka aikalailla samantien alkoivat riisua kenkiään ja housujaan. He olivat Puolalaisia, ensimmäistä kertaa Suomessa vaeltamassa. Olivat kovin ihastuneita Kaldoaivin erämaahan. Juteltiin tovi pöllöistä, Lapista ja jokien ylittämisestä. He olivat etukäteen soittaneet Metsähallitukselle ja kysyneet kuinka joista mennään yli. Puhelimeen vastannut oli kuulemma ensin sanonut, ettei tiedä kun ei ole koskaan jokia ylittänyt. Myöhemmin oli tullut neuvo, että ylitys on turvallisinta siitä, missä virtaa pienimmällä voimalla.

IMG_7381Puolalaispariskunta ylitti joen suvantokohdasta, jossa vettä oli heitä melkein haaroihin. Sanoin jääväni miettimään lähdenkö Junkersille vai en, kun he jatkoivat matkaa putoukselle. Ylitin itse joen muutaman metrin päästä, jossa vettä oli nilkkoihin. Vähän nauratti koko homman koomisuus.

Ylitin joen kohdasta, jossa joki jakautui kahtia. Helppo nakki. Otin kengät varmuuden vuoksi pois, vaikka olisi melkein selvinnyt kengilläkin. Jätin sukat jalkaan, ettei jalka lipsu liukkailla kivillä. Ylityksen jälkeen solmin märät sukat vaellussauvoihin kuivumaan.

IMG_7411

IMG_7386Otin gepsin käyttöön ja pääsin nopeasti hylyn luo. Näky oli aika lohduton. Kuvissa koneen hylky näyttää aika pieneltä, joten sen koko oli minulle yllätys. Pieni lampi peittyi miltei kokonaan lentokoneesta. Alumiinipinta oli haalistunut ajan saatossa, mutta kone oli yllättävän ”kokonainen”.

IMG_7390Istuin pienellä kumpareella lammen rannalla ja söin välipalaa. Mietin samalla maailman järjettömyyttä, sotaa, roskaamista. Mikä kammottava muistomerkki tämäkin koneen hylky oikeasti oli! Keskellä kaunista erämaata. Saksalainen pommikone on saanut olla rauhassa, ei ole porukalla ollut intoa ottaa siitä osia matkamuistoksi. Lienee syynä poluton taival pitkälle erämaan keskelle.

Poispäin lähdin vähän eri reittiä, halusin kulkea lähellä jokea. Maasto oli todella karua ja kuivaa. Kävelin pienen kukkulan kupeelle ja huomasin sen juurella hienon pienen pirunpellon. Kivet oli pyöreiksi hioutuneita. Pitkulaisen kivivirran päässä oli kivistä kasattu viritys, ihan kuin ylisuuri nuotiokehä. Kivikehä oli minua melkein kainaloon asti, keskellä oli vähän sammalta. Virityksestä näki, että se oli oikeasti todella vanha.

IMG_7392IMG_7395Myöhemmin Utsjoen luontotuvalla asia varmistui, kyseessä oli todella purnu. Niitä on 1800-luvulla käytetty lihan ja kalan säilyttämiseen kellarin tapaan. Jos ihan rehellisiä ollaan, innostuin purnun näkemisestä enemmän kuin Junkersin hylystä. Mietin miten merkittävä tuo kivilatomus on saamelaisille ollut, kun taas pommikone on aiheuttanut pelkkää tuhoa ja kärsimystä.

Keli lämpeni koko ajan. Palasin kammin pihalle. Vaeltajasta ei näkynyt vieläkään mitään, ruokapussi roikkui edelleen oven ulkopuolella katossa hiiriä paossa. Olin syömässä lounasta, kun hän heräsi. Hän näytti minulle kartasta fiksumman reitin palata maastopyöräreitille. Jäin valokuvaamaan kammia sisältä, kun hän lähti jatkamaan matkaa.

IMG_7422 IMG_7424Paluumatka oli kuuma. Välillä kuvittelin olevani lännenelokuvassa ylittämässä aavikkoa. Pelkkää vaivaiskoivikkoa ja tasaista maata oli pitkä matka. Huoh. Yhdessä kohtaa kesken kävelyn pöllö lähti lentoon ihan jalkani juuresta. Säikähdin niin, että meinasin lentää selälleni!!! Nyt kävely oli kuitenkin helpompaa kuin mennessä, koska pystyi ottamaan kiintopisteeksi tuntureista mieleisensä.

IMG_7431Kuumuus vei voimat. Olin ihan poikki, kun aloin virittelemään telttaa melkein samaan paikkaan, missä olin ollut yötä tullessakin. Halusin kunnon näköalahuoneiston, joten pystytin teltan melkein tunturin laelle. Sain hädintuskin ruuan laitettua, kun oli niin väsynyt olo. sää oli ennusteen mukaan muuttumassa huonommaksi. Yöllä sitten alkoikin satamaan. Sadetta jatkui ihan jatkuvasti ja päätin pitää huilipäivän. Teltta sai olla kaksi yötä näköalapaikalla, lueskelin teltassa kirjaa, jossa opetetaan ajattelemista. Löysin siitä paljon hyviä vinkkejä omaan elämään.

IMG_7442Sade taukosi hetkeksi ja taivas muuttui ihan käsittämättömän hienoksi! Se oli sinertävän violetti. Menin äkkiä virittelemään pientä kamerajalkaa. Halusin ottaa kuvan, jonka olin nähnyt päässäni jo taukotakin väriä valitessani. Sain otettua sen. Ainoa miinus oli superlikainen tukka, joka ei liehunut tuulessa ihan niin viehkeästi kuin olin toivonut…

IMG_7450Sateen tauottua suunnistin polulta toiselle ja jatkoin siksakkimaista vaeltamista nyt kohti pohjoista. Uusi maastopyöräura oli enemmän polkumainen eikä mönkijäuran jälki. Toisinaan uraa oli vaikea erottaa maastosta. Pidin tästä enemmän.

IMG_7461IMG_7465IMG_7468Sadepilvet tuntuivat ajavan minua takaa. Löysin koko ajan poronsarvia. Sen verran hullu olin, että keräsin kaikki, joita ei ollut kukaan ehtinyt järsimään. Jossain vaiheessa tulin erikoiselle tasangolle, se oli kuin pieni pallokenttä. Sen ympärillä ja itse ”kentällä” oli tosi monet sarvet. Mietin oliko se joku omituinen taistelutanner, jossa sarvipäät käy ottamassa toisistaan mittaa. Minun oli jokatapauksessa alettava jo etsimään irtoremmejä rinkasta ja valittava mistä sarvista raaskisin luopua. Sarvista kertyi helposti muutama lisäkilo kannettavaksi…

IMG_7470Seitakivelle olisi ollut vain muutama kilometri matkaa, mutta jäin tunturin laelle pienen kristallinkirkkaan lammikon viereen yöksi. Näin tunturilta jo sähkölinjan, jota seuraillen seuraavana päivänä suunnistaisin osan matkaa. Tein pienet tulet vaivaiskoivuista, poltin palavia roskia ja keitin vedet ruokaa varten. Tuntui hyvältä saada tuijottaa liekkejä. Ja mukavaa vaihtelua oli myös kyhäillä kivistä nuotiokehä.

IMG_7478Aamulla matka jatkui kohti seitakiveä. Sähkölinjan alittamisen jälkeen alkoi melkeinpä valtatie! Tai siis no, mönkijäurahan se oli, mutta aika paljon ajetulta se näytti. Tie johti paikkaan, jossa oli taloja. Näytti kaukaa ihan mökkikylältä. Kun lähestyin paikkaa, tajusin niiden olevan poromiesten mökkejä ja saunoja. Poroaidat oli kaatuneet maahan ja puuosat osittain lahonneet. Kävelin ”kylän” munalukoin suljettujen torppien keskeltä vähän matkan päässä olevaa kiveä kohti. Mietin mielessäni, että voi että kun oliskin joku sauna auki. Mieluusti olisin maksanut vaikka 20 euroa kunnon löylyistä.

IMG_7493IMG_7497Seitakivi oli upea. Se oli vaalea ison pöllön muotoinen kivi, joka seisoi ylväänä ison tumman kiven päällä. Jalustakiven päällä oli pari isoa sarvea ja pöllön alla kolikoita. Jätin itse kivelle jättimäisiä hilloja, joita olin kouraani kerännyt. Kivi oli upeassa paikassa. Sen takana kohosi jylhä tunturi ja molemmilla sivuilla oli järvet. Ei ihme, että kiveä on palvottu. Kun sitä tuijotti, tuntui aika pysähtyvän. Jonkin aikaa paikalla oltuani aurinko alkoi paistaa tihkusateesta huolimatta. Sateenkaari ilmestyi ihan kiven viereen.

IMG_7498Pidin lounastauon kohteliaan matkan päässä kivestä. Maha täynnä lähdin samaa tietä takaisin kohti sähkölinjaa.

”Tänään on kaksi viikkoa reissua takana ja 160 kilometriä. Ei uskoisi! Tuntuu kuin olisin ollut maksimissaan viisi päivää matkalla. En ikävöi kotiin. Jos antaisin itseni velloa ikävässä, menisi idea ja nautinto koko matkasta.”

Olin kulkemassa kiveltä voimalinjalle, kun yhden kukkulan päällä aloin haistelemaan ilmaa kuin vainukoira. Ihan varmasti savua! Jollain on tulet lähellä. Jonkun matkaa mentyäni näin kaksi miestä kahvinkeitossa, he huitoivat minua lähemmäs. Ensin tietysti perinteiset kysymykset: mitä nainen tekee yksin keskellä erämaata ja mitä ihmettä teen moisella sarvimäärällä. Mukavia juteltiin jonkun aikaa ja miehet hemmottelivat minua pannukahvilla, pähkinöillä ja makeisilla. Toinen antoi uistimenkin. Olin varmaan vähän säälittävä, kun olin saanut vain yhden harjuksen. He olivat majoittuneet yhteen seitakiven lähellä olleista mökeistä ja kalastelivat ruokansa erämaan lampareista ja puroista.

Vieressä oli joki, joka oli ylitettävä matkaa jatkaakseen. Miehet lupautuivat menemään edeltä niin näkisin hyvän paikan. Toinen tarjoutui kantamaan ritarillisesti rinkkani yli, suostuin tietenkin. Kun mies nosti rinkkaani, meinasin purskahtaa nauruun. Ilme oli näkemisen arvoinen. Joen toisella puolella hän pisti kaverinsakin kokeilemaan, miten painava rinkka on. Enkä edes näyttänyt painonnostajalta! Mukavia miehiä, kohtaaminen jäi iloisena tapahtumana mieleen.

Vaeltelin vähän päättömästi lammelta toiselle ristiin rastiin kokeillen kalastaa jokaisesta mahdollisesta lampareesta. Kalaa en saanut, mutta näin ihanan hiekkapohjaisen lähteen, jonka veden pulppuamista olisi voinut tuijottaa loputtomiin.

IMG_7508Löysin illalla teltalle paikan kahden pienen lammen välistä. Tein tulet. Tajusin tyhjässä päässäni liikkuvan taas todella fiksuja ajatuksia. Oikein ilahduin, kun mietin, että tänään taidan pestä käteni saippualla! Oikea juhlapäivä! Nopeasti sitä muuttuu täysin mettäläiseksi.

Yöllä kettu kävi pitämässä riipaisevia itkuvirsisessioitaan teltan lähellä.

Aamulla matka jatkui kohti Vetsijokea ja Vaisjoen kammia. Tulin kumpareiselle suolle, joka oikein loisti keltaoranssina hilloista! Etenin suon poikki kumpareelta toiselle loikkien ja kumarruin aina noukkimaan hilloja suuhun. Keksin sen olevan lappalaisten crossfittiä: painava rinkka selkään, sauvat käteen, osittain upottava ja epätasainen maasto plus kumarrus poimimaan joka toiselta mättäältä hilla suuhun. Hikistä hommaa se ainakin oli!!!

Hillavälipalan jälkeen tulin taas järven rantaan. Ranta näytti mukavalta kalastaa, joten päätin taas kokeilla. Olin jo ajatellut kalastuksen alkavan tuntua pakkopullalta. Luvista oli tullut maksettua pitkä penni (vuoden lupa tuli halvemmaksi kuin 4 viikon lupa) ja jokaisella lammella kalastaminen tuntui velvollisuudelta. Masensihan se, kun kalaa ei oikein noussut.

Nyt kuitenkin taas kokeilin. Taimen nousi ensimmäisellä heitolla! Ja vielä oikea pullukka. Perkasin sen heti ja laitoin trangialle voihin paistumaan. Mitään lisukkeita ei taaskaan tarvittu, tällä kertaa voi valui varmaan kyynärpäistä saakka kun söin. Kala oli taivaallista. Jälkiruuaksi juhlava ateria sai viskiä ja suklaata.

IMG_7515IMG_7520Hetken mietittyäni päätin jäädä yöksi järven rannalle. Minulla ei todellakaan ollut kiire mihinkään! Pesin vaatteita, itseäni, latasin auringossa akkuja ja kalastelin. Illalla nousseet taimenet olivat kuitenkin aika pieniä, joten pääsivät takaisin järveen kasvamaan. Virveliin tuli vikaa ja jouduin tekemään siihen patenttiratkaisun. Viritelmä ei kuitenkaan ollut kovin hyvä, siima meni vähän väliä sotkuun.

IMG_752620150815_174543

12 tunnin yöunet vetäistyäni olin voimaa täynnä kuin pieni kylä. Uhmakkaasti lähdin Vetsijokea ylittämään, matkaa sinne oli alle kolme kilometriä.

IMG_7531

Joelle päästyäni uho ja kiire loppui kuin seinään. Apua mikä joki!!!

Pulmanki-Aadolfin kammi (4)

IMG_7240Pääsin ystävällisen autoilijan kyydillä Nuorgamista Pulmankiin maastopyöräreitin lähtöpisteeseen. Paikkaa piti vähän haeskella, sitä ei oltu merkattu millään ja minun karttani oli 1:100 000. Lopulta gps näytti oikean paikan ja pääsin nostamaan rinkan taas selkään. Se painoi ihan kiitettävästi täydennyspaketin hakemisen jälkeen. IMG_7238Lähtöpaikan maisema oli ihan mieletön. Pulmankijärven takana olevat tunturit olivat ihan vuorten näköisiä ja pieni utu värjäsi ne sinertävänharmaiksi. Polku oli mönkijäuraa. Alussa se oli todella selkeä, mutta muuttui jossain vaiheessa enemmän polkumaiseksi. Ajatus oli kulkea sitä pitkin mahdollisimman lähelle Junkersin hylkyä. Maastopyöräreittiä ei ole merkattu maastoon, mutta karttaan on.

20150808_113921En ehtinyt kovinkaan kauaa matkata, kun alkoi nälkä kurnia mahassa. Lähdin reitiltä vähän sivummalle kauniin pienen lammen lähelle. Siellähän oli hillaa pilvin pimein!!! Söin kuin en olisi aikaisemmin moisia herkkuja saanut ja keräsin kuksan hetkessä täyteen. Söin siis alkupaloiksi ja jälkiruuaksi hilloja, voin suositella!

IMG_7247 IMG_7250Rinkka painoi ja pidin usein taukoja. Maasto muuttui koko ajan avarammaksi, tunturikoivikot jäivät taakse. Aloin jo joskus viiden kilometrin jälkeen katsella teltalle sopivaa tasaista länttiä. Löysin taas pienen kauniin lammen, jonka rannalla teltta olisi ollut kuin retkeilylehtien kuvissa, mutta pieni poro oli eri mieltä. Se tuli tosi lähelle ja piti ääntä. Se oli ihan kummallinen! Välillä se ryntäili lähemmäs ja kiersi taas ison lenkin vain tullakseen taas sanomaan jotain. Se lopetti uhittelun vasta, kun otin pari määrätietoista askelta sitä kohti ja toruin sitä huonosta käytöksestä. Mokoma pikku poro.

”En sitten jäänyt siihen, vaan kävelin postikorttimaisemissa lopulta 10 kilometriä. Keli oli niin lämmin, että heitin takin pois. Olkapäihin oli tullut mustelmat. Auts!”

IMG_7272”Laitoin teltan Hàvgajavrin rannalle. Viritin narut oikein tiukalle, koska Yr.no lupasi sadetta kolmella pisaralla koko yöksi. Olin ajatellut kalastaa illan, mutta sade alkoi samantien kun teltta oli pystyssä. Menin telttaan ja nukuin kolme tuntia.”

Herättyäni söin. Satoi tosi kovaa. Makasin selälläni teltassa ja seurasin sadepisaroiden liikettä telttakankaalla. Jännitin miten teltta kestäisi niin kovaa sadetta koko yön.

Sateen ajan teltassa oli aikaa ajatella. Olin saanut palautetta reissun aikana somen käytöstä ja minua kehotettiin ottamaan mallia Itä-Kairan Prinsessasta. Vaikka en juurikaan antanut negatiivisten kommenttien masentaa mieltäni, jäi asia kaivelemaan ja halusin oikein miettimällä sitä miettiä. Ihailen Prinsessaa, mutta olen erilainen ihminen. ”Ensinnäkin ollaan vähän eri kaliiperia. Hän meni Itä-Kairaan ensimmäistä kertaa samana vuonna, kun minä synnyin. Hän käy joka vuosi samalla alueella, tuntee jokaisen kuusen ja kiven. Minä taas tykkään tutustua uusiin paikkoihin. Tahdon löytää sen oman paratiisini, jonne palaan aina uudestaan. Pidän uusista varusteista, koska ne kehittyvät ja kevenevät koko ajan. En koe, että ihmisen täytyy tietoisesti tehdä kaikesta hankalaa ansaitakseen hyviä hetkiä. Haluan reissuillani nukkua hyvin, syödä hyvin ja liikkua kepein mielin. En lähtisi reissulle puuvilla-anorakissa ja kumisaappaissa. Jotkut niin tekevät, eikä se ole minulta pois.

Nykyaika myös mahdollistaa kokemusten jakamisen sosiaalisessa mediassa. On varavirtapankkeja ja aurinkokennolatureita. Jotkut haluavat pitää kokemukset vain ominaan, mutta minä haluan jakaa ne kaikille. En usko siihen vanhaan sananlaskuun: Kell onni on se onnen kätkeköön. Suomalaiset ovat kyllä aina osanneet paremmin valittaa kuin iloita. Unelmia ei toteuteta eikä niistä edes puhuta. Sen sijaan puhutaan burn outeista, masennuksista, avioeroista ja muista ongelmista. Ja jos niistä selviää, on suuri sankari.

Minulla oli haave ja minä toteutin sen. Ja aion tästä lähtien enempää ajattelematta jatkaa samalla linjalla. Aion elää, enkä suunnitella elämistä!”

Aika paljon tuli kaikkea mietittyä, kun oli sateessa maattava teltassa. Mietin retkeilyä ja luonnossa liikkumista yleisellä tasolla ja sitä, miten paljon se minulle antaa. Ja toivoin, että oman reissuni kokemukset kannustaisi muitakin tekemään sitä mistä unelmoi. Mietin sadepisaroita, yritin ennustaa niiden liikeratoja telttakankaalla. En onnistunut, mutta jännittävämpää se silti oli kuin telkkarin töllöttäminen!

14 tunnin teltassa hengailun jälkeen söin aamiaista ja järjestelin rinkkaa. Harmittelin ettei minulla ollut kenkärasvaa mukana, olisin voinut antaa kengille lisäsuojaa.  Pääsin vihdoinkin liikkeelle yhdeltä iltapäivällä.

Polku nousi nousemistaan. Maisemat muuttuivat tosi karuiksi ja täysin puuttomiksi. Yhden rinteen päällä alkoi tunturikihu tehdä hyökkäyksiä minua kohti. Ei auttanut, vaikka huidoin sauvoilla ja huusin, aina se tuli uudestaan. Ihan hullu lintu! Tätä jatkui useita minuutteja.

IMG_7352

20150809_160641 Korkean tunturin laella pidin ruokatauon. Otin ruuan muhiessa naukun viskiä ikivanhasta puristelasisesta pikarista, jonka olin lähettänyt itselleni täydennyspaketissa. Pitäähän reissussa olla jotain ylellistä! Tunturilta näkyi Norjan lumisia huippuja. Oli kaunis, mutta kylmä päivä. Kaipasin vähän villasormikkaita.

Laitoin teltan kahden pienen lammen lähelle. Vesi ei ollut sellaista unelmapuhdasta kuin puroissa, vaan täynnä planktoneita. Kiehautin sitä sen verran, että sain kerättyä kuolleet planktonit pinnalta pois lusikalla. Tämä oli ainoa kerta, kun keitin juomavettä koko kuukauden aikana. Olen totuttanut kehoni sellaiseksi, ettei se kovin vähästä hätkähdä.

IMG_7297”Mietin Sporttrackeria ja Runkeeperia. Haluan niistä eroon. Haluan nauttia ulkoilusta kotona samalla tavalla kuin täällä. Ilman suorittamista ja kiirettä.”

Aamulla tajusin, että yöllä oli käynyt pakkasen puolella! Heräsin yöllä vähän väliä paleluun. Piti kaivautua ihan makuupussin sisälle ja kiristää lämpökaulus ja suuaukko tiukalle. Nenä oli silti jäässä. Telttakangas oli melkein kokonaan sulaneen kuuran peitossa.

”Aamu on ihan uskomattoman kaunis. On peilityyntä, lähellä olevat lammet heijastavat sinisen taivaan. Lähellä käyskentelee poroja. Ellei kivitasku naksuttaisi ja pari hyttystä inisisi, olisi aivan totaalisen hiljaista. Ihan uskomatonta! Aamu-utu alkaa jo taivaanrannastakin hälvetä, joten Norjan lumiset tunturit erottuu. Taivaalla on vain muutamia pieniä pilviä. Ei tästä tahtoisi pois ollenkaan.”

Sitten matkan edetessä tapahtui mukavuuksia. Kävelin polkua tunturin laelta alaspäin tyynessä kelissä ja huomasin yhden pienen lammen pinnassa väreilyä. Siihen tuli renkaita koko ajan. Sinne siis! Lähempänä lampea näin välillä oikein selkäevät, joten tiesin lammen kuhisevan harjuksia. Äkkiä rinkka pois selästä ja kalavehkeet valmiiksi. Neonoranssi lottolippa sai yrittää ensin. Kävelin kapean ja pitkulaisen lammen päähän, koska muualla rannoilla kasvoi heinää ja oli kivikkoa. Kolmannella heitolla nappasi harjus kiinni! Sain sen helposti kuivalle maalle ilman haavia. Olin raahannut haavia alkumatkan mukana, mutta luovuin siitä Nuorgamissa.

IMG_7355Kala oli sen kokoinen, että en heitellyt enää. Juuri sopiva syötäväksi kerralla! Perkasin sen samantien ja fileerasin Leathermanin pienellä veitsellä. Kelpasi minulle! Trangian pannulla voissa paistettu harjus maistui niin hyvin, että söin sen hetkessä. Voi valui pitkin rystysiä, kun pelkkine käsineni ahmin kalaa kuin eläin. Se tuli tarpeeseen!

Kalaa syödessäni katsoin lammen pintaa ja siellä niitä hyppi vielä. Päätin tulla samaan paikkaan vielä joskus uudestaan.

Olin jo pakannut rinkan lähtövalmiiksi, kun huomasin lammen takana kaksi vaeltajaa. He tulivat minua kohti. Juttelin hetken isä-poika-parivaljakon kanssa. He olivat ihmeissään, että olin yksin niin pitkällä reissulla.

IMG_7363Maistuvan ruokatauon jälkeen alkoi Aadolfin kammille suunnistaminen. Jatkoin polkua vielä hetken ja lähdin sitten jyrkästi vasempaan jättäen reitin taakseni. Matkaa oli alle 4 kilometriä, mutta maasto oli aika haastavaa. Ei ollut mitään kiintopistettä edessä ja maasto oli aika tasaista. Vaivaiskoivikot ja suot vuorottelivat alussa olleen kivikon jälkeen. Kartasta pystyi suunnittelemaan järkevimmän reitin erimuotoisten lampien mukaan, täytyi pujotella milloin mistäkin välistä ollakseen joutumatta upottaville suoalueille. En myöskään halunnut joutua loikkimaan kumpareisille suomättäille, se oli painavan rinkan kanssa tappavan raskasta.

Löysin tieni vihdoinkin joelle, jota seuraamalla pääsin jyrkänteen reunalle. Joki muuttui putoukseksi, joka oli merkattu karttaan oikein nähtävyydeksi. Samassa ”pihapiirissä” oli Aadolfin, tuttavallisesti Aatun, kammi. Putous oli hienompi kuin olin odottanut. Reilun kymmenen metrinen putous piti valtavaa ääntä! Katselin aikani putousta ylhäältä ja huomasin kammin pihalta nousevan savua.

IMG_7366Jouduin kiertämään jonkin matkaa sivulle, että pääsin turvallisesti alas. Ylhäällä kasvoi erikoinen tunturikoivu, se näytti ihan ylisuurelta bonsaipuulta. Koko pystyseinämä oli harmaa, liuskemaisista lohkareista koostuva alue. Näytti siltä kuin maa olisi vain humahtanut kertarysäyksellä kahteen eri tasoon. Ylhäällä oli vihreää, samoin alhaalla. Väliosuus oli se, mikä pisti silmään. Alhaalla putous jakaantui kahdeksi puroksi, joiden ympäristö oli rehevää ja kauniin vehreää.

20150810_184241IMG_7416

IMG_7374 IMG_7380Kävelin kammin pihaan. Nuotiolla istui yksinäinen nuori mies pakilla kahvia keittämässä. Vaihdettiin kuulumiset ja hän tarjosi minulle kahvit. Ilta oli jo väsymisajassa, joten pystytin teltan, söin ja kömmin unille.

Yöllä heräsin sekavaan tunteeseen. En tajunnut missä olin. Kuvittelin kuulevani rekkojen ääniä, mutta lopulta tajusin sen olevan putous.

Päässä soi tällä osuudella pääasiassa Pariisin Kevät-yhtyeen kappale Kesäyö.

Salamajärven kansallispuisto (2015)

Täyteen pakattu auto ja kolme reipasta hiihtäjää lähtivät lumetonta Keski-Suomea pakoon Perhoon, Salamajärven kansallispuistoon. Yksi hiihtotiimin jäsenistä oli käynyt edellisviikolla parin yön tiedustelureissulla ja totesi tultuaan lumitilanteen heikohkon tilan. Reissukohdetta meinattiin muuttaa ja sitä jahkailtiin päiväkausia. Lopulta päätettiin pitää seikkailumieli mukana ja mennä Hirvaan kierrokselle, oli lunta tai ei.

Myös reitin orjallinen noudattaminen päätettiin unohtaa heti kättelyssä. Mentiin sieltä, missä oli hyvin lunta. Suosittiin soita ja järviä. Ratkaisu oli hyvä, koska etelärinteet ja rannat olivat täysin lumettomia.

IMG_4342Hiihto-osuus alkoi Huttukankaan parkkipaikalta kohti Tavilampea. Lunta oli ja sitä tuli taivaalta märässä muodossa koko ajan lisää. Matkan varrella oli suon reunassa näkötorni ja suojeltu vanha niittysauna, rakennettu 1900-luvun alussa. Matalan rakennuksen hirsiseiniin oli kaiverrettu vuosilukuja ja nimikirjaimia, sisällä oli kivikiuas ja matalat laverit. Kaunis rakennus henki vanhaa aikaa.

IMG_3817IMG_3820IMG_3818

Sysilammelle tultua oli retkue läpeensä märkä. Autiotupa antoi suojaa ja kuivat yöunet päivän 7 kilometrin hiihdon päälle.

IMG_3824IMG_3828Seuraavana aamuna satoi taas märkää lunta. Suunnattiin soita pitkin Salamajärvelle. Järvi oli kaunis ja karu, ihan kuin joku olisi heittänyt isoja kiviä siihen sikin sokin. Nähtiin maakotka läheltä! Se kaarteli vähän matkan päässä pitkän tovin, ennen kuin hävisi näkyvistä.

IMG_3873

Salamajärven jäätä pitkin hiihdettiin lounaalle Pitkälahden idylliseen autiotupaan.

IMG_3886Melkein saman tien autiotuvasta takaisin jäälle suunnattuamme nähtiin ahma! Pian näkyikin tuoreet ahman jäljet, joita saimmekin koko loppureissun nähdä paljon.

Oikaistiin kohti Valvattia. Gepsi sanoi, että edessä on helppokulkuista metsää, mutta olin eri mieltä. Maasto oli ryteikköä, metsäkoneen peuhaamisen jälkiä ja ojia ojien perään. Nauroimme jo jossain vaiheessa, että soiden ojittamista täytyy nyt muistaa vastustaa oikein kunnolla!

IMG_3909 IMG_3911 IMG_3915 IMG_3917 IMG_3935 IMG_3947

Valvatin autiotupa kuitenkin oli kaiken vaivan arvoinen. Se on vanha metsänvartijan tupa, joka on säilytetty entisessä asussaan. Tuvassa oli pönttöuuni ja keittiössä puuhella. Pihalla on myös sauna, liiteri, vessa ja kaivo. Idyllin kruunasi katossa roikkuva himmeli.  Saimme kaikki kosteat varusteet kuivaksi ja itselle hyvät unet 18 kilometrin hiihtämisurakan päälle. Maltoimme lähteä pois vasta puoli yhdentoista aikaan seuraavana aamuna.

IMG_3978 IMG_4003

Valvatista suuntasimme moottorikelkkauralle ja sitä pitkin kohti Lehtosenjärveä. Emme törmänneet yhteenkään kelkkailijaan ja jäljetkin oli vanhat. Keli oli upea! Aurinko lämmitti niin, että välillä tarkeni hiihtää ilman takkia.

Lehtosenjärven kodalla nautittiin lounas ja päästettiin mukana kulkenut kaira vihdoinkin hommiin. Ohjelmassa oli pilkkimistä ja rentoa hengailua. Ajatus oli ollut alunperin jäädä sinne yöksi, mutta uskomattoman hyvä keli ja suksien luisto ajoivat taas hangille.

IMG_4017 IMG_4021 IMG_4022 IMG_4053

Matka jatkui Sääksjärven laavun kautta pitkin soita Nielujärvelle. Matkalla joutsenpari lensi ihan meidän yli todella matalalta. Ahman jälkiä oli paljon. Oiottiin myös vähälumisemmilta paikoilta toisinaan. Homma näytti aika huvittavalta…IMG_4082

IMG_4116Nielujärvi oli omituinen. Se on matala, maksimissaan kaksi metriä syvä. Pajupuskia kasvoi siellä täällä, eikä järveä olisi järveksi erottanut, ellei jää olisi tehnyt hienoja muodostelmia. Rannalla oli lintutorni. Järvi hiihdettiin aivan päähän asti. Sieltä lähti Koirajoki, jonka varrella olevaan laavuun asetuimme yöksi.

IMG_4120 IMG_4127 IMG_4134  IMG_4195IMG_4183

Yöstä tulikin kylmä! Mittari laski miinus yhdeksääntoista asteeseen ja se tarkoitti sitä, että minun makuupussin -3 asteen comfort-arvo antoi aika surkeat unet. Aamulla noustiin sähäkästi laavusta aamutoimiin ja oltiin hyvissä ajoin matkassa.

IMG_4253 IMG_4256 IMG_4275 IMG_4298

Lumikengistä ja peurojen sorkista syntyneet isot montut oli jäätyneet pakkasessa melkoisiksi monttutaipaleiksi. Rajoitusosalla vanhassa metsässä tien kuoppaisuuden kuitenkin korvasi uskomattoman upeat kilpikaarnaiset männyt. Vanhat metsäpalojen jäljet oli hyvin näkyvissä ja valtavia keloja törötti pystyssä paljon! Muutama vuosi sitten samassa paikassa näin viirupöllöjä. Nyt paikka oli täysin hiljainen. Ei näkynyt eikä kuulunut mitään. Pakkasen kovettamaa hankea vasten sukset ja ahkiot pitivät kyllä niin kovaa ääntä, että metsän eläjät osasivat varmasti kaikota tieltämme jo matkojen päässä. Puita olisin voinut tuijottaa loputtomiin. Mietiskelin miten vanhoja isoimmat käkkyräoksaiset jättiläiset olivat, millaisia ihmisiä on metsässä aikoinaan niiden runkoa vasten nojaillut ja mitä eläimiä puuvanhukset ovat oksillaan suojelleet. Tuntui hyvältä jättäytyä hetkeksi yksin puiden keskelle ihastelemaan luontoa. Moinen jylhä männikkö herättää minussa voimakkaita onnen tunteita.

IMG_4312 IMG_4328 IMG_4335 IMG_4338 IMG_4341

Talviahon nuotiopaikalla syötiin lounas. Vanhan metsän jälkeen osuttiin huoltoreitille ja tuoreille moottorikelkan jäljille. Hiihdimme sitä pitkin Pyydyskoskelle ja sieltä Koirajärven jäätä pitkin Koirasalmen rantaan. Rannasta vielä pikamatka kolmen kilometrin päähän autolle. Gps näytti kokonaismatkaksi 58 kilometriä. Huonosti nukutun yön jälkeen viimeinen hiihtopäivä tuntui todella raskaalle, mutta upeat maisemat jätti kaiken hankaluuden alleen.

Vaatteita / Clothes

Ajattelin kirjata tarkemmin mietteitäni mukana olleista vaatteista. Mikä oli hyvää, mikä huonoa, mitä teen ensi kerralla toisin ja mistä en luopuisi enää mistään hinnasta. Kuukausi oli pitkä aika ja vaatteet saivat kunnon testin monessa suhteessa. Joitakin piirteitä tuli arvostettua kovastikin, kuten nyt esimerkiksi keveyttä ja vedenpitävyyttä.

20150827_134625Aloitetaan alta. Mukanani oli kahdet merinovillaiset hipsterit. Toiset oli jalassa ja toiset kuivumassa tai pesua odottamassa. Inhoan liian kireitä alkkareita ja tilasin sellaista kokoa, joka ei kiristä (L). No ei kiristänyt. Hanuri kutistui ja housut lökötti. Ei ole kiva jos alushousut roikkuu. Mutta materiaali oli ihanaa ohuenohutta merinovillaa, joka ei haissut pahalle.
Rintavarustukselle oli myös merinovillainen urheilutoppi ja toisena keinokuituinen. Molempia käytin enkä kumpiakaan pessyt reissun aikana. Topin laitoin aina yöksi tuulettumaan teltan eteisen pyykkinarulle.

IMG_6732 IMG_6731 IMG_6733 IMG_6729

Sukkia oli mukana yllättävän monet. Oli yhdet silkkiset linerit, kahdet merinovillaiset ohuet sukat ja kahdet villasukat. Toiset villasukat oli pelkästään nukkumista varten. Yhdet merinovillasukat kuluivat kantapäistä niin puhki, että olivat jo ihan käyttökelvottomat. Käytin siis joka päivä alla ohuita sukkia ja päällä yksiä samoja villasukkia. Näitä vaellusvillasukkia en pessyt kertaakaan. Ne eivät ihme kyllä haisseet pahalle, mutta olivat toki aika ”jämäkässä” kunnossa reissun päätyttyä… Ylitin joet merinosukat jalassa, ettei kivet luistaneet jalkojen alla.

IMG_7526Öisin oli päälläni merinovillakerrasto. Housut on Devoldin paksut merinopöksyt ja paita oli joku halpa, vähän löysämallinen jostain marketin alennusmyynnistä ostettu (Skifi).  Näitä en käyttänyt muuten kuin teltan sisällä.
Vaeltaessa oli jalassa Fjällrävenin housut (juttua Retkipaikka.fi-sivulla) ja merinovillahuppari. Paita oli mahtava! Se oli ohut, mutta silti se lämmitti kylminä päivinä juuri sopivasti. Päänmukainen huppu oli välillä laitettava hatun alle ja se istui päässä kuin kypärämyssy. Edessä oleva vetoketju oli hyvän pituinen, sitä avaamalla sai helteellä vähän lisää ilmanvaihtoa. Hihoissa oli reiät peukaloille. Ainoa mikä paidassa ihmetytti, oli kyljissä kulkevat kaistaleet eri kangasta. Paita ei haissut muualta, mutta juurikin näiden kaistaleiden kohtiin hien haju alkoi jossain vaiheessa sen verran kertyä, että katsoin parhaaksi pestä paidan. No, onkohan tuo nyt kauhean paha, jos kerran kuussa joutuu pesemään…
Adidaksen T-paita oli helteiden varalle mukana. Se oli tyhmä valinta. Paita oli painava ja liian paksu hellepaidaksi. Joku ohuenohut urheilutoppi olisi ollut parempi vaihtoehto.
Turhaan mukana oli XXL:stä vitosella ostettu ohut fleece. Käytin sitä ainoastaan lakanana makuualustan päällä. Ensi kerralla jätän sen kotiin.

IMG_6968Sateen varalle oli kirppikseltä joskus ostetut paksut kuorihousut, jotka on varmaan tarkoitettu lasketteluun. Ei minkäänlaista hengittävyysominaisuutta. Aivan kamalat kävellä. Sateellakin hiki valui pitkin kinttuja, enkä keksi housuista muuta hyvää sanottavaa, kuin että voin talvella laittaa ne jalkaan kun menen talviverkoille. En muuten!

IMG_7109
Takkina oli toissakeväänä ostamani Haglöfsin LIM-sarjan kuoritakki. Se on ihanan kevyt ja sen voi suorastaan unohtaa päälle. Se pitää sateen ja tuulen ulkopuolella ja hien sisäpuolella. Ei siis mikään urheilutakki, mutta ajoi hienosti asiansa reissussa.
Toinen takki oli Warmpeacen Vikina Jacket, keltainen untuvatakki. Se pakkautuu pieneen pussiin, ei paina mitään (330g) ja lämmittää ihanasti! Yöt se toimi tyynynä, kun tungin sen kangaskassiin. IHANA. Paras takki aikoihin. On ollut joka euron arvoinen.

IMG_0469

IMG_7627Pipona oli polarfleeceä oleva pehmeä kevyt peruspipo. Käytin sitä kolealla ja yöllä. Päivisin oli päässä Fjällrävenin karjapaimenhattu, jonka lierit saa neppareilla sivuille kiinni. Leuan alla oli nauhat, ettei tarvinnu pelätä hatun lentävän tuulen mukaan. Leveä lieri oli ihan superhyvä! Siitä oli iloa hyttyshupun kanssa, verkko ei päässyt naamaan kiinni. Sateella silmälasit ei kastuneet ja auringossa ei häikäissyt. Siis ihan joka keliin sopiva!
Merinovillaiset sormikkaat oli hyvät, käytin niitä parina päivänä.

20150822_171954Vaelluskengillä kuljin joka päivä. Hanwagin tatrat toimivat moitteettomasti. Salomonin maastojuoksukenkiä käytin leirikenkinä. Seuraavalla kerralla hommaan Crocksit. Olen ollut vastarannankiiski ja pitkittänyt niitten hommaamista, koska en vaan tykkää niistä yhtään. Jos löydän jostain kirkkaankeltaiset niin ostan. Oishan ne kevyet ja ihan kivat jokiakin ylittäessä.

Sain Partioaitalta reissulla mukana olleet merinoalusvaatteet, sukat ja hupparin sponsoriapuna. Scandinavian Outdoor Store lahjoitti hatun. Fjällräven antoi housut testiä varten.

Makuupussi / Sleeping bag

Vajaa puolitoista vuotta sitten kyllästyin jatkuvaan paleluun ja huonosti nukuttuihin öihin telttaillessa ja laavuilla nukkuessa. Pitkän harkinnan ja makuupussien vertailun jälkeen päädyin ostamaan untuvaisen makuupussin. Myös mieheni harrastaa retkeilyä niinsanotusti raskaalla kädellä ja on vain viisi senttiä minua pidempi, joten valitsimme pussin niin, että sitä voi molemmat käyttää. Ja käyttöähän kertyy, kun reissaamme yleensä eri aikaan.

IMG_5335Moni oli varoitellut untuvapussia harkittuani, että sitä on vaikea hoitaa. Täytyy päästä tuulettamaan joka ikinen aamu kunnolla ja on oltava todella varovainen jos keli on kostea. Toiset taas ylistivät untuvapussien keveyttä ja miellyttävyyttä. Samoilla lämpöarvoilla voi kuitupussin ja untuvapussin painoero olla kilon luokkaa. Se on paljon, etenkin jos painoa kantaa selässään. Päätin ottaa riskin. Pussiksi valikoitui tuolloin Marmotin Sawtooth regular. Mukavuuslämpötilat riittivät silloiseen retkitarpeeseen ihan hyvin. Naisille luvattiin hyvät yöunet miinus kolmessa ja miehille miinus yhdeksässä asteessa.

IMG_4779Rakastuin pussiin heti ensimmäisen yhteisen yön jälkeen. Meistä tuli erottamattomat. Kun koleina iltoina jumppasin ensin itseni lämpimäksi ja pujoittauduin pussiin, lämpökaulus piti lämmön pussissa eikä karannut aukosta ulos heti kylkeä kääntäessä. Pussi oli kevyt ihoani vasten, ei ahdistanut eikä liiskautunut ihoon kiinni. Se ei myöskään antanut tilaisuutta eksyä pussiin, mitä olin kokenut joskus aiemmin liian isossa pussissa pyörittyäni. Aloin nukkumaan teltassa öitä heräämättä kesken yön. Nukuin kuin teini (lapsethan heräilee).

Kesäkelillä pidän pussia peittona ja se tuntuu leijailevan päälläni. Se ei ole kuuma, vaikka ulkona lämmin olisikin. Kylmällä kelillä verhoudun merinovillaan ennen pussiin kömpimistä, pakkasilla laitan untuvapussin päälle kuitupussin.

Makuupussin tuulettaminen on onnistunut aina. Jos se ei ole onnistunut ulkona, olen antanut pussin tuulettua teltassa muiden aamutoimien ajan. Kotiin tultua annan pussin roikkua leuanvetotangolla pari-kolme päivää tai asettelen sen makuupussin tuuletustelineelle (on yhtä kuin kuntopyörä) muutamaksi päiväksi lepäämään. Kotimme on pieni ja sen kyllä huomaa, jos joku on ollut reissussa. Siitä ei nosteta äläkkää, koska retkeily on molempien aikuisten intohimo. Kun ei ole muutamaan päivään retkiä tiedossa, on Sawtoothille varattu ikioma yläkaappi, jossa se odottaa ilmavasti seuraavaa reissua.

IMG_6741Laskin juuri, että pussi on ollut ulkoilemassa nyt vähän alle sata yötä. Eli noin viisi ja puoli yötä kuukaudessa. Se on käynyt monenlaisilla reissuilla jokaiseen vuodenaikaan. Vähänhän siitä untuvia telttaan pöllähtelee, mutta kuohkeana ja lämpimänä se on säilynyt. Olen täysin vakuuttunut nyt siitä, että paluuta kuitupussiretkeilijäksi ei enää ole, ellei ihmeitä tapahdu.

Tsuomasjärvi-Pulmankijärvi (3)

Tsuomasjärven autiotupa sulatti sydämeni. Olen jo vuosia haaveillut siitä, että vielä joskus minä asun pienenpienessä mökissä keskellä erämaata. Tässä tuvassa oli kaikki kohdillaan, eikä mitään ylimääräistä. Paikkakin täydellinen. Kun toiselle laverille meni selälleen makaamaan, ikkunasta näkyi Tsuomasvarrin huippu. Toisessa suunnassa ikkunanäkymä avautui vähän matkan päässä olevalle järvelle. Täydellistä!

IMG_7180 IMG_7181 IMG_7183Seuraava aamu valkeni aurinkoisena. Virittelin aurinkokennolaturin rinkan päälle ja vein sen ulos. ”Tutkin kartasta missä kalastaisin tänään. Olisi niin hyvä saada kalaa! Alkaa jo nyt nuudelit tökkiä… Yksinäisen vaeltajan neuvot pienistä lampareista, joihin virtaa puro, kuulostivat hyviltä.”

IMG_7175”Päätin antaa vähän takaisin Metsähallitukselle ihanan mökin lainasta. Siivosin oikein kunnolla! Pyyhin kaikki tasot, kaasulieden ja lakaisin lattiat huolella myös sänkyjen alta (olipa muuten untuvia). Siivosin myös vessan ja jätin tulitikkuja retkeläisten käyttöön.”

Aamupalaksi söin raakapuuroa ja se oli kamalaa. En ole puuroihminen, vaikka haluaisinkin. Raakapuuro menee, jos se on tehty isoista hiutaleista, nyt oli perus pikahiutaleita. Joka lusikallisen jälkeen oli pidettävä älä-tule-yrjö-tauko. En tajua miksi en tehnyt mysliä enempää mukaan.

Hyvästelin ihanan tuvan ja lähdin matkaan auringonpaisteessa. Polku nousi ylemmäs ja taas oli ihan älyttömät maisemat. Lopulta polku alkoi laskemaan alemmas kohti järveä.IMG_7189Puolessa rinteessä kalliolla seisoi yksinäinen poro valtavine sarvineen. Se oli ihan kuin Jägermeisterin logosta, ehkä vielä jylhempi. Poro seisoi liikahtamatta paikassa, jossa minun puolella oli lohkare ihan poron vieressä. Porosta näkyi vain sarvet ja hanuriosasto. Kuljin rauhallisesti polkua alas ja tuijotin poroa. Välillä se nosti päätään vähän ihan kuin tarkastaakseen joko olin häipynyt. Ajattelin, että tuon poron on pakko olla vähän yksinkertaisempaa mallia kuin muut, jos se kuvittelee olevansa piilossa. Ei mikään terävin kynä penaalissa! Mutta kun olin mennyt koko rinteen alas ja näin, millainen se poron seisomapaikka oikein oli, mieleni muuttui. Aloinkin olemaan sitä mieltä, että se poro oli tämän tunturin valtias. Se tähysteli paikalla, josta näki koko laakson ja valtavat matkat joka suuntaan. Sen suuret sarvet olivat merkkinä johtajuudesta ja suuresta viisaudesta.  No, siinä se kuitenkin seisoi ja tuijotti eteensä ikuisuudelta tuntuvan ajan. Ja kun kerran käännyin katsomaan taakse, oli poro kadonnut.

IMG_7190 IMG_7191Kaikkea sitä tulee ajateltua, kun on yksin. Mietin millaiseksi tämä vielä menee, nyt on ensimmäinen viikko vasta.

Tulin järvelle ja halusin saada muuta lounasta kuin pastaa. Heittelin ties kuinka kauan virveliä, mutta mitään ei tapahtunut. Läksin seuraamaan järvestä laskevaa puroa. Puro mutkitteli ja reilun kilometrin jälkeen se laski pahaiseen suolampeen, josta uistimeen tarttui vain heinää. Pastaa siis jälleen.

IMG_7194 IMG_7202”Valmiit sekoitukset ärsyttää jo nyt. Olisi pitänyt jättää lisukkeet erikseen niin olisi voinut laittaa mitä mieli tekee. Ja tätä on vielä kolme viikkoa!!!”    Kesken syömisen meni taivas pilveen ja taivaanranta alkoi täyttymään yhä tummemmista muhkurapilvistä. Päätin nauttia sateettomasta hetkestä, sateessa voi sitten kävellä. Köllöttelin ruuan jälkeen makuualustalla variksenmarjaviidakossa ja katselin pilvien liikkumista.

”Tänään mietin, että eipä ole tullut pahemmin ajateltua Kreikan taloudellista tilannetta, ei edes omaa. Olihan tämä ihan älytöntä lähteä kuukaudeksi ja jättää kaikki. Yksi hullu ajatus kävi myös mielessä, että asuis vuoden teltassa. Kattois miten vähällä todellisuudessa pärjää. Haluaisin kaiken turhan pois minun elämästä pidemmäksi aikaa. Onhan minulla nytkin kaikki tarvittava rinkassa. Nyt kun ei oo ollu ketään kelle narista, oon sisulla menny eteenpäin pitkät matkat senkin jälkeen, mitä oisin pyytäny taukoo (jos ois joku mukana). Samoin pitäis suhtautua arkisiin asioihin kotona. Tekis kunnolla kaiken, ei mitään velttoilua.”

”Polku nousi taas ihan tunturin huipulle. Hiki valui persposkia pitkin, selkä ja joka paikka oli ihan hiessä. Laella otin rinkan pois ja istuin maahan nojaten isoon kiveen. Avasin puhelimen. Yle Lappi oli lähestyny, huomenna on sit radiohaastattelu!”

Olin ihan ymmälläni koko jutusta! Olin facebookin sivua perustaessani haaveillut paristasadasta seuraajasta, joita reissuni kiinnostaisi. Tämä kiinnostuksen valtava määrä teki minut samaan aikaan iloiseksi ja jännittyneeksi. En ollut siitä pahoillani, päinvastoin! Tajusin itsekin, että kyllähän tämä reissu oikeastaan on melkoinen luontoihmisen märkä uni. Tai yleensäkin se, että toteuttaa haaveensa ja lopettaa sen sitku ja mutku-homman. Mut että radioon? Huh huh. Pani vähän panikoimaan!

IMG_7207Polku lähti kulkemaan Suomen ja Norjan rajaa pitkin. Se oli koko kuukauden tylsin osuus. Oikealla oli korkea poroaita ja sen takana Norja. Polku oli mönkijäura, joka kulki suoraviivaisesti aidan viertä. Pystyi näkemään ihan hirmuisen kauas seuraavan kukkulan päälle asti, kuinka ura jatkui. Keli oli painostavan kuuma, mutta pilvinen. Olisin melkein lyönyt vetoa, että kohta ukkostaa. Maisemat ei edes olleet mitenkään erityiset. Tunturikoivikko oli Norjan puolella tiheämpää ja tuuheampaa kuin Suomen puolella. Naureskelin mielessäni, että tietenkin. Norjassa on jo öljy ja rahaa, upeita vuoria ja meri, nyt niillä on sitten paremmat pusikotkin. Kaiken veivät!

IMG_7213Kun tulin rajapyykille, alkoi satamaan. Sade oli taas suihkupullotyyppistä sumutusta. Olin niin hikinen ja märkä, että päätin etsiä pian telttapaikan, ihan sama oliko vettä lähellä tai ei.

”Laitoin kodin pystyyn. Vaihdoin märän hikiset vaatteet pois ja kuivat tilalle. Oma DNA:n liittymä toimi! Kattelin facebookista muiden ruokapäivityksiä ja nautin ite pastaa, suklaata ja viskiä.    Aika poikki. Ihan puhki. Ja ihmeissäni myös. Yli 44 000 ihmistä oli nähny mun eilisen facebookpäivityksen. Teltan ovesta näkyy Norjan tuntureita. Sade ropisee kattoon. En usko että tarvii unta houkutella.”

IMG_7220Aamulla teltan oven avattuani ei näkynyt muuta kuin valkoista. Sankka sumu oli verhonnut tunturit ja näin maksimissa viisi metriä eteenpäin. Teltta oli kerännyt kosteutta ulkoteltan sisäpinnalle. Aloin aamiaisen laittoon. Vesi meinasi olla tarkalla, en ollut valmistautunut tällaiseen telttapaikkaan. Keli kuitenkin määräsi. Sain vedestä aikaiseksi kuksallisen kahvia ja pienen annoksen mansikkariisipuuroa.

Itikoita ja mäkäräisiä oli paljon. Olin ottanut joka ilta allergialääkkeen ja siitä oli iso apu. Normaalisti nousen ihan älyttömille paukamille ja ne kutisevat hullun lailla. Nyt ei ollut mitään ongelmia, ei noussut edes pattia. Olin myös erittäin tyytyväinen pikiöljyyn, jota olin hommannut Partioaitasta. Tykkään tervan tuoksusta, joten pikiöljy oli minulle vähintäänkin parfyymia verrattuna järkyttäviin Offeihin sun muihin myrkkyihin.

Sumu hälveni ensin kokonaan pois, mutta nousi sitten takaisin. Näkyvyys oli ehkä 20 metriä. Läksin tarpomaan kohti Pulmankia, jonne kulki melkein pelkkää alamäkeä oleva polku. Näkymä alas Pulmankijärvelle ja rehevään laaksoon oli todella kaunis! Järven takana oli jylhiä korkeita tuntureita ja järvi oli pitkä ja kapea, kuin leveä joki. Maisema oli kuin maalauksesta.

IMG_7224 IMG_7223Alas tunturilta päästyäni maasto muuttui tunturikoivikoksi. Maa oli hienoa hiekkaa. Olin nähnyt ylempää vilauksen sillasta, mutta en halunnut ajatella sitä. Nyt se tuli vastaan. Olisin kääntynyt takaisin, jos se suinkin olisi ollut järkevää. Minulla on pelkoja. Pelkään korkeita paikkoja, metalliritilästä tehtyjä rakennelmia ja riippusiltoja. Tässä yhdistyi kivasti kaikki! Olen joutunut Repovedelläkin kiertämään muutaman ekstrakilometrin, kun en Lapinsalmen sillasta uskaltanut yli. Nyt olin yksin ja Pulmankijoesta ei oikein uimallakaan viitsinyt rinkan kanssa mennä. Muita ihmisiä ei näkynyt.

IMG_7228

Vastarannalla oli kyltti, jossa mainostettiin mökkejä puhelinnumeron kera. Keksin itselleni oheistoimintaa, johon keskittyisin ylityksen ajan, ettei pelko saisi valtaa. Luin kylttiä yhä uudestaan ja uudestaan ja söin koko matkan ajan pähkinöitä pienestä pussista. Kävelin silti kuin olisi isompi hätä turahtanut housuun. Toivoin mielessäni, ettei kukaan tule ja näe tätä touhua. Sillassa oli selvät jäljet, että siitä oli ajettu mönkijällä jatkuvasti. Silti pelkäsin sen romahtavan allani, minun tippuvan veteen ja rinkan painavan minut veden alle. Miten typerä voikaan ihminen olla!!!

20150807_113518Kun olin päässyt yli, aloin vapista. Koko kehoni tuntui kramppaavan ja olin kylmän hien peitossa. Tämä silta oli ehdottomasti pelottavin ja kamalin kokemus reissulla tähän asti! En tiedä kestikö siinä viisi vai viisikymmentä minuuttia, mutta ikuisuudelta jokainen askel tuntui. Lopulta tärinän laskettua tajusin ylittäneeni itseni ja pelkoni ja olin tyytyväinen tekooni. Nauroin ääneen ja annoin itselleni ylävitoset! Olisin kyllä ansainnut mitallin.

IMG_7229Kävelin tien varteen ja odottelin liikennettä. Liftasin Nuorgamiin 20 kilometrin matkan hakemaan täydennyspakettia postista. Pulmanki-Nuorgam-tie oli kaunis. Minut kyytiin ottanut mies pahoitteli haisevansa pahalle, oli juuri ollut viikon vaeltamassa. Sanoin, että sittenhän se menee sinun piikkiin!

Sevetti-Pulmanki-retkeilyreitti oli siis kävelty. Kokonaisuutena se oli oli vaihteleva soineen ja tuntureineen. Ehdoton kruunu koko reitille oli Tsuomasvarrin huipulta avautuvat näkymät. Matkaa olin taittanut 90 kilometriä, eli 20 enemmän kuin suora reitti on. Reitillä oli paljon autiotupia ja siellä tapasikin vaeltajia, jotka yöpyivät vain tuvissa.

Rousajärveltä Tsuomasjärvelle (2)

Rousajärven lähellä pienen lammen rannalla tämä harhaan kävellyt siis telttaili.

”Heräsin yöllä myrskyyn. Satoi ja tuuli ihan hulluna. En saanut unta enää. Aloin neljältä lukemaan ja luin Villin Vaelluksen loppuun. Viideltä aloin taas nukkumaan ja näin unia karhuista. Kuudelta ei enää satanut, mutta tuuli aikalailla. Laitoin yöksi fleecepaidan makuualustan yläosaan ja sen ansiosta tyyny ei luistanut koko ajan pois alta.”  Tyynynä minulla oli puuvillaiseen UK-puiston kangaskassiin sullottu taukotakki. Paras tyyny ikinä!

Lounastauolle menin Huikkimajoen autiotuvalle. Matkalla huomasin vesiputouksen, jota en ollut Rousajärvelle päin mennessä huomannut. Puron nimi oli Kuksapuro. Putous oli kaunis. Otin rinkan pois ja kiipeilin kuvaamaan sitä. Puro laski suolle, jossa se jatkui kapeana ja mutkittelevana kuin käärme.

IMG_6979

IMG_7001”Lounaan ajaksi laitoin tulet kamiinaan, että kuorivaatteet kuivahtaisi. Lounaaksi vedin pastaa voisilmällä, oliiviöljyllä ja paahdetulla sipulilla. Ruokaa on liikaa. Jätin eilen päivällisen väliin. Nytkin tulin niin täyteen, että taidan taas kahvin jälkeen ottaa ruokaperäiset. Ihan vaan koska voin!

IMG_7019IMG_7015

Heräsin mönkijän ääneen. Pihalle täräytti kolme miestä mönkijöillään. Eivät tulleet sisään, rupateltiin pihalla hetki. Lähdin itsekin tarpomaan, ajatuksena päästä ainakin Silisjoelle.”

IMG_7044Silisjoki oli massiivinen. Oikealla näin kauempana putouksen, se kohisi kovaa. Joki oli ylitettävä kiviä pitkin hyppimällä. Jätin rinkan tunturikoivikon reunaan ja läksin tutustumaan jokeen tarkemmin. Olin haaveillut kalastamisesta, mutta joki olisi vaatinut perhovehkeet. Minä en osaa sellaisia käyttää, minulla oli vain pieni teleskooppivirveli. Harmitti vähän, vaikka joki olikin uskomattoman kaunis!

IMG_7045”Satoi kuin sumutepullosta. Ajattelin kurkkua, pitsaa ja tuoretta ruisleipää. Ajattelin, miten turhaan minulla on rinkassa 500 grammaa voita. Suolalla on ollut vielä vähemmän käyttöä. Ajattelin olkaviilekkeiden pehmentämistä. Välillä olkiin otti niin pahasti, että pidin tauon jokatoisella reittimerkillä. Silloin kumarruin eteen ja nojasin sauvoihin.”

Matkalla näin kuolleen tunturikoivun latvassa pöllön, jota kuukkeli kiusasi oikein kiusaamalla! Seurasin kauan sitä touhua. Pöllö yritti olla kaikessa rauhassa, mutta se pahuksen kuukkeli vaan härräsi siinä ympärillä, yritti varmaan nokkiakin ja piti hirveää meteliä. Ajattelin, että jos olisivat ihmisiä, menisin ojentamaan ärsyttävää kiusaajaa!

Näin myös poroja. Paljon poroja. Näin riekkojakin useita poikueita. Yksi riekko katsoi minua silmiin ja kertoi ties mitä juttuja suurella tunteella. Kaula vaan venyi pidemmäksi ja olemus ylväämmäksi tarinoinnin edetessä. Tunsin itseni etuoikeutetuksi päästessäni olemaan näin lähellä eläinten arkea.

”Mietin miten ihanaa on vaeltaa yksin! En halua enää ikinä ketään mukaan. Tai ehkä lyhyille reissuille. Mietin miten vahva ja sisukas olen, koska jaksoin Tsaarajärvelle asti (18km), vaikka maasto oli kamala. Suota paljon, vesisadetta, puuduttavaa.”

Suokohdissa ei ollut pitkospuita. Oli vaan suota. Ja koska oli satanut päiväkausia, se suo oli aina upottavaa ja märkää. Onneksi minulla oli sauvat! Niillä tökkimällä löytyi aina kovempi kohta, joka ei upottanut yli vaelluskengän sietokyvyn. Soita ylittäessä meni hirveästi aikaa, koska halusin pitää kengät sisäpuolelta kuivina. Minulla oli vielä pitkä aika edessä.

IMG_7058Tsaarajärven tuvalla oli yksinäinen vaeltajamies. Olin tosi poikki ja nälissäni, söin nopeasti BlåBandin ja juttelin vaeltajan kanssa vaeltamisesta. Kohta tupaan tuli porukka, joilla oli pieniä märältä koiralta haisevia koiria mukanaan. Päätin siirtyä telttamajoitukseen ja jätin märkiä vaatteitani ja vaelluskengät sisälle kuivumaan. Olin niin väsynyt, etten olisi jaksanut mitään ylimääräistä härdelliä ympärilläni. Teltan rauha sopi minulle mainiosti. Kuulin, että seuraavaksi päiväksi oli luvattu kaunista säätä ja jopa 20 lämpöastetta. Olin innoissani uutisesta, suunnittelin Tsuomasvarrin huipulle nousemista kirkkaassa säässä.

IMG_7059Aamulla heräsin klo 7. Keli oli pilvinen, mutta ei satanut. Teltta oli märkä yön sateista. Keitin kahvia ja mansikkariisipuuroa. Virittelin teltan kahden tunturikoivun väliin tuuleen kuivumaan ja menin sisään tupaan kirjoittamaan vieraskirjaan. Porukka kyseli miten uskallan liikkua yksin ja enkö pelkää karhuja. Sain kuksallisen oikeaa kahvia (itsellä pika). Jätin tupaan yhden pokkarin ja savustuspussin. Lähdin kymmeneltä matkaan. Pohkeisiin ei enää sattunut! Eikä hartioihin. Aloin siis päästä vauhtiin!

IMG_7072Polku vei ylös tunturin huipulle. Huipulla huomasin maassa pikkukivistä tehdyn tekstin 2090 km. Siis Seikkailu Suomen Ympäri-Tero on ollut täällä! Luin hänen puumerkkinsä jo Huikkimajoen vieraskirjasta.

IMG_7074”Tunturin laelle noustessa keli alkoi kirkastua ja kyllä, aurinko alkoi paistaa! Vihdoinkin!!! Pidin lounastauon puolen päivän jälkeen pienen lammen rannalla, tunturin laelta näkyi Norjan lumihuippuja ja toisella puolella Suomen sileämpimuotoisia tuntureita.   Täällä on ihanaa. Otin lounaalla viskiä. Myöhemmin maisemat muuttui ehkä jopa hienommiksi.”

IMG_7080

IMG_7092 IMG_7097 IMG_7099 IMG_7109

Kävelin noin 12 kilometrin matkan Tsuomasjärven autiotuvalle. Keli oli koko ajan suorastaan hikinen! Tuvalla ei ollut ketään. Söin pienen välipalan, jätin kamat tupaan ja lähdin huiputtamaan Tsuomasvarria (435m). Hiki valui noustessa.

IMG_7122 IMG_7127”Rinne oli täynnä vanamoita, maariankämmeköitä, vilukkoja, vaivaiskoivuja ja tunturimittareiden tuhoamia tunturikoivuja. Matkalla ylös näin myös muutaman kulleron! Olen aina haaveillut näkeväni niitä luonnossa ja nyt näin. Riekkoja oli niin paljon, että meinasin astua päälle! Yksi rohkea ei ollut minusta millänsäkään vaan röhki hauskasti ja tuijotteli minua silmiin. Tunturikihu lenteli minua kohti. Huipulla oli myös poroja.”

IMG_7144 IMG_7166Itkin ja nauroin huipulle päästyäni. Maisemat oli ihan naurettavan hienot! Norjaan asti näkyi ja ainakin puolet Suomesta. Tuntui älyttömältä nähdä niin monta järveä ja lampea samalla silmäyksellä. Maisema oli silkkaa kauneutta. Tuntui että tuuli voisi lennättää minut satojen kilometrien päähän. Oli epätodellinen olo!

IMG_7167”Tuntuu hirveän hyvälle olla täällä. Aioin ensin nukkua teltassa, mutta tämä autiotupa on kuin unelmamökkini! Minun kuuluisi asua tässä. Tämä on erilainen kuin muut, missä olen käynyt. Tässä on eteinen ja sisävessa!   Olen nyt kävellyt 72,5 kilometriä. Pää alkaa tyhjentyä kotiasioista ja osaan ihan vaan nauttia. En tunne minkäänlaisia omantunnontuskia siitä, että tämä on vain minun reissuni. Ennen olisin potenut jonkinlaista syyllisyyttä. Ei minun onneni ole keneltäkään muulta pois!

Sekin hyvä puoli yksin vaeltamisessa on, että kaikki pitää tosiaan hoitaa itse. Ei tule laiskoteltua. Jos tarvitsee vettä, on itse käveltävä polku rantaan ja kannettava vesi tupaan. Kukaan muu ei tee ruokaa eikä tiskaa. Tämä tekisi monelle hyvää!”

Sevetti-Rousajärvi (1)

Olin suunnitellut reitin niin, että alussa kulkisin merkattua reittiä pitkin. Ajattelin, että minua jännittäisi ja pelottaisi reissata yksin ainakin muutaman ensimmäisen päivän ajan. En ollut koskaan aiemmin vaeltanut yksin.

IMG_6744Aloituspätkäksi muotoutui Sevetti-Pulmanki-retkeilyreitti. Pidin siitäkin ajatuksesta, että siellä käy muitakin ihmisiä. Kuukausi yksin erämaassa ei tarkoittanut minulle sitä, että minun pitäisi pakoilla muita ihmisiä. Se merkitsi sitä, että olin yksin vastuussa itsestäni, kannoin kaiken tarvittavan mukanani ja seisoin omien päätösteni ja valintojeni takana. Minulla oli siis vapaus valita, olinko muiden kanssa tekemisissä vai vetäydyinkö sivummalle omaan rauhaan. Molempia tein ja molemmissa oli omat hyvät puolensa. Olen aika sosiaalinen ihminen yleensä, mutta huomasin reissulla (etenkin alussa) kaipaavani rauhallisempaa meininkiä. Sevetti-Pulmanki-reitillä oli yllättävän paljon porukkaa.

En ala tähän selvittämään kyytejä, se ei ole kiinnostavaa. Kaikki osaavat istua bussissa ja selvittää hinnat ja aikataulut netistä. Minä kuitenkin pääsin reitin alkuun lopulta mukavan naisihmisen kyyditsemänä, joka vähän itsekin taisi innostua metsissä samoilusta. Lapissa ihmiset ovat uskomattoman avuliaita, kiitokset siitä!

Alkupisteessä itikat hyökkäsivät kimppuun samalla sekunnilla, kun hyppäsin pois autosta. Ajattelin, että tätäköhän tämä sitten on koko reissun ajan. Tuli kiire laittaa myrkkyä. Rinkka tuntui painavan tonnin! Todellisuudessa se painoi 27 kiloa. Aivan liikaa, hommassa ei ollut mitään järkeä. Olkapäihin otti ja pidin pienen tauon vähän väliä. Kumarruin sauvojen varaan 90 asteen kulmaan ja olin hetken siinä. Mietin millaistahan olisi, jos en olisi harjoitellut 22 kiloisella rinkalla ennen reissua…

Polku oli hyvin merkattu punaisilla tolpilla. Kivikkoa riitti. Maasto oli karu, mutta metsäinen.

”Tuli ihan uskomaton tunne, että olen vihdoinkin täällä! Tätä on niin kauan valmisteltu ja suunniteltu ja nyt olen polulla. Olin matkanteosta niin väsynyt, että päätin heti alkuunsa unohtaa autiotuvalle asti menon. Laitoin teltan kauniille rannalle hyttysten piirittäessä. Oli kaivettava hattu, hyttysverkko ja kuorihousut esille.

IMG_6749Teltan pystytyksen jälkeen otin muutaman siivun kuivalihaa ja lasin viiniä. Kävelin ehkä kaksi kilometriä. Polku puikkelehti vesistöjen välissä, välillä oli pieniä siltoja. Päätin lukea vähän ja nukkua univelkoja pois.”

Nukuin 10 tuntia. Heräsin vain kerran yöllä sateen ropinaan. Aamulla ripotteli vähän. En kuitenkaan jaksanut illalla lukea enkä juoda viinipulloa kevyemmäksi. Uni tuli ihan väkisin. Ailijärven rannassa oli pieni pirunpelto, jonka poikki hain aamukahviin vedet. Kahvia juodessa istuin liikkumatta vanhaan jykevään mäntyyn nojaten. Isosarvinen poro ilmestyi samalle aukiolle, söi aina välillä ja liikkui koko ajan lähemmäs. Olin hiljaa. Poro tuli koko ajan lähemmäs ja oli lopulta vain muutaman metrin päässä. Sitten se jatkoi matkaansa yhtä rauhallisesti kuin oli minua lähestynytkin. Aamuinen kohtaaminen teki minut niin iloiseksi, että hymyilin naama virneessä. Jos metsän eläimet eivät ole minusta moksiskaan, se on hyvä merkki heti reissun alussa!

Matka jatkui, rinkka painoi ja olin aivan hiessä jo pienen matkan jälkeen. ”Polku oli erittäin kivinen ja haastava. Kävely otti lonkkiin ja minua harmitti se, etten jaksanut illalla juoda viiniä vähemmäksi. Maastossa oli paljon pieniä pirunpeltoja, kuivuneita puroja ja lämpäreitä. Täällä ei ole satanut kuukauteen ja nyt sataa, kun olen täällä. Vanhat paksut männyt seisovat majesteettisina polun reunoilla. Pidän vähän väliä tauon, jossa kumarrun eteen ja ravistelen käsiä. Rinkka ottaa vähän olkapäihin ja jos kiristän lantiovyötä niin, että paino on sen varassa, alkaa lannetta jomottaa. Mutta en valita. Tämä on alkukankeutta ja kuuluu asiaan! Maasto helpottuu kyllä ja voimat kasvaa. Onneksi harjoittelin. Yksinolo tuntuu hyvälle. Voin pysähtyä koska vain eikä minun tarvitse selitellä mitään.”

Sää oli tihkusateinen, kymmenen plusastetta. Jumalattomasti hyttysiä. Voitelin kämmenselät, naaman ja niskan pikiöljyllä ja olin silti hyttysten ympäröimä koko ajan.

IMG_6753Pysähdyin lounaalle valtavan männyn alle, siihen ei sade päässyt. Paikassa oli vanha nuotiokehä, keloista värkätyt penkit ja penkin alla tervakset sateensuojassa odottamassa seuraavaa tulistelijaa. En tehnyt tulia, vaan käytin trangiaa. Ruokaa tehdessä join kuksallisen punaviiniä ja ruokaan lorautin reilusti oliiviöljyä ja siivutin poroa. Kyllä maistui!

”Minulla on ehkä 5 kilometriä autiotuvalle. Ei tämä helppoa ole! Mutta silti nautin. Sitä osaa arvostaa pientäkin taukoa ihan eri tavalla, kun kantaa moista hirviötä selässään. Mietin syödessäni Lappia. Tuntuu, että tämä on ihan eri maa, lappalaiset tämän omistavat ja hallitsevat. Niin sen ainakin pitäisi mennä. Täällä on täysin erilaista, ihmisillä omat haasteensa työn, koulutuksen ja omavaraisuuden suhteen, että tuntuu typerältä jo pelkkä ajatus, että asioista päätetään Kehä kolmosen sisäpuolella.”

IMG_6768Tulin viiden maissa Opukasjärven autiotuvalle. Sisällä oli jo yksin vaeltamassa oleva saksalaisnainen ja yhdeksän päivän kalastusreissulta kotia kohti palaileva nuori pariskunta. Huippumukavia tyyppejä kaikki! Juteltiin paljon kaikenlaista, etenkin varusteista. Ihastuin ikihyviksi saksalaisnaisen trangiaan virkkaamaan suojukseen! Pakko yrittää tehdä itselle myös! Päivän aikana kävelin noin kymmenen kilometriä.

IMG_6769Pitkin yötä heräilin yläpetillä kuumuuteen, kolotuksiin ja hyttysten ininään. Kuuden maissa aloin lukemaan kirjaa. Liikenteeseen lähdin yhdeksältä. Matka oli erilaista kuin edellispäivänä. Oli pieniä purojen ylityksiä, Näätämöjoen ylitys huonokuntoista ja natisevaa puista siltaa pitkin ja toinenkin Näätämön ylitys venelossilla. Venelossi olikin vähän hankala yksin, kun käsillä kiinnipidettävä vaijeri oli niin korkealla. Minun piti jättää rinkka ensin veneeseen, kävellä sitten lähemmäs vaijerin kiinnityskohtaa, tarttua vaijeriin ja kavuta veneeseen. Piti olla varovainen, ettei ote lipsahda irti kesken hinaamisen, en olisi saanut siitä enää kiinni uudestaan. Siinähän olisin ruikuttanut yksin keskellä jokea sitten! Jokea ylittäessä ajattelin tuttuani, joka on käynyt jo vuosia kalastamassa Näätämöllä. En ihmetellyt enää yhtään, joki näytti upealta. Oli hienoa hiekkaa olevia harjuja ja ihania tunturikoivikoita.

IMG_6774 IMG_6775

IMG_6777 IMG_6779IMG_6780Keskellä osittain kuivahtanutta jokiuomaa näin jotain keltaista. Heitin rinkan pois ja kävin kuvaamassa kultarikon mätäsmäisiä kasvustoja. Rakastan kukkia! Vaikka rinkka oli hankala saada takaisin selkään ja tuli aika tarkkaan harkittua, ottaako sen pois selästä vai ei, olin iloinen päästessäni näkemään minulle ennalta vieraita kasveja.

IMG_6783 IMG_6786

Pian tulin Iisakkijärven autiotuvalle, jossa söin lounaan. Iso porukka lähti sieltä juuri kun tulin pihaan. Heitä oli 11 henkeä. Vaihdettiin kuulumiset ja reittisuunnitelmat. Metsähallituksen kaasuilla valmistin -yllätys yllätys- pastaa. Join pastan kanssa viinipulloa tyhjemmäksi ja otin pienet ruokalevot paljaalla laverilla.

IMG_6792 IMG_6796 IMG_6807”Kävellessä mietin sitä, miten tämä kokemus pistää arvostamaan elämän pieniä iloja ihan eri tavalla. Niinkuin esimerkiksi sitä, että minun hatun lieri estää tihkusateen pääsyn silmälaseilleni. Se on luksusta! Ja se, että kun tulen autiotupaan, on siellä valmista kaasua, kattilat ja kaikki. Olen myös kiitollinen, että saan tämän reissun ajan huolehtia vain itsestäni.”

Ruokalevoilta herättyäni siivosin kämppää, pyyhin pöydän ja lakaisin lattiat. Oli tainnut edellisiltä unohtua. Jatkoin matkaa kohti Huikkimajoen autiotupaa. Matkaa sinne oli 10 kilometriä.

IMG_6841 IMG_6843Tunturikoivikoita riitti, oli vehreyttä ja tunturimittareiden tappamaa pystyyn kuollutta koivikkoa. Kuollut metsä näytti aavemaiselta, kuin teatterin lavasteelta. Koivujen juurakot olivat täynnä myyrien kaivamia onkaloita. Polku alkoi nousta yhä korkeammalle ja lopulta alkoi näkyä ihan hurjan hienoja maisemia. Rinkka ei enää painanut. Nauroin ääneen!

Matkalla yritin kalastaa kolmesta eri paikasta tuloksetta. Kun pääsin tuvalle, oli sinne saapunut myös se sama iso porukka, jonka tapasin edellisellä tuvalla. Kun aloin siirtyä pihalta pois etsimään teltalle paikkaa, tuli hiiripöllö ihan lähelle puuhun. Pystyyn kuolleen tunturikoivun latvassa se pyöritteli päätään ja tuijotteli kaikessa rauhassa.

IMG_6863 IMG_6865Pystytin teltan aika kauas tuvasta, kaipasin omaa rauhaa.

”Omassa rauhassa poltin pastat pohjaan (onneksi pussin kyljessä luki tuhti annos) ja pesin itseni pesulapuilla. Tein pienet kynsitulet ja otin pari viskihuikkaa. Olin ihan poikki! Yhdeksältä kömmin telttaan. Tuvasta kuului meteliä.”

11 tunnin yöunien jälkeen oli pirteä olo.

”Eilen minua vastaan tuli isä ja poika, jotka kyselivät mihin olin menossa ja onko pitkäkin reissu ja olenko yksin. Kun kerroin suunnitelmistani, vanhempi mies hymyili koko loppurupattelun ajan. Aistin selvää tyytyväisyyttä. Tuntui hyvältä, kun hän ihaili reissusuunnitelmiani. Hän varmaan nauttii luonnosta ja maisemista samalla tavalla kuin minä.

Ehkä tämä 40-vuotis rajapyykki pistää kaiken uusiksi. Nyt ainakin uskallan tehdä itselleni tärkeitä asioita, pitää ne ykkössijalla. Minullakin on sydän ja pää ja sisua ihan saakelisti! Aion tämän reissun kokemukset kääntää itselleni voitoksi, ottaa oppia niistä niin henkisesti kuin fyysisesti. Nyt olen oppinut sen, että kannattaa keventää rinkkaa. Ja juoda enemmän vettä. Pohkeita kolottaa koko ajan, vaikka voitelen ne illoin tiikeribalsamilla ja Aloe Heatilla. Viiniä ei kannata kantaa mukana, jos rinkka painaa jo ennestään liikaa! Itsestään on pidettävä huoli, on syötävä paljon, levättävä usein, pestävä hampaankolot ja varpaanvälit. Juteltava ihmisille ja hymyiltävä kauniille maisemille.

Kun tulin eilen paikkaan, josta näkyi kahdella eri korkeudella olevat lammet ja taustalla komea tunturi, mietin, että tämänkö takia minä tänne reissulle läksin. Tämänkö takia kiipesin kivistä polkua loputtomalta tuntuvan ylämäen, lepuutin selkää nojaamalla sauvoihin. Tämän takia! Naurahdin. Sama ajatusrituaali tapahtui, kun eteen tuli vuolas puro, jonka kohinan kuulin jo kaukaa. Kun se tuli eteeni, minun naama levisi hymyyn ja mietin, että tämä on kaiken hikoilun arvoista!”

IMG_6911

IMG_6915”Lähdin liikkeelle vasta klo 12. Polku nousi ihan uskomattoman hienoon paikkaan, joka puolella näkyi tuntureita! Riekkoja ja kapustarintoja oli pilvin pimein! Söin lounaan aika avaralla paikalla tunturin alla, koska ajattelin tarvitsevani voimia korkealle kavutessa. Lisäsin ruokaan oliiviöljyä, voita ja paahdettua sipulia, oikea kolesterooliherkku! Kipusin sitten tunturin huipulle, otin kuvia ja nauroin taas ääneen upeille näkymille. Nyt oli hienointa tähän asti! Ihan joka suuntaan näkyi uskomattoman kauas. Tuli kyynel silmäkulmaan.

IMG_6918Edessä oli isompi järvi, jonka oletin olevan Tsaarajärvi. Lähdin kepein askelin sitä kohti. Tarkastin jossain vaiheessa gepsillä mikä toisen, pienemmän järven nimi on ja se väitti ison olevan Rousajärvi eikä Tsaarajärvi. ***tus alkoi hiipiä ohimoon, mutta jatkoin matkaa ja ajattelin, että suunnittelen autiotuvalla uuden reitin. Tupa oli lukossa! Ilmeisesti vaihtunut varaustuvaksi? Kävelin rinkkoineni vähän matkan päähän pienen lammen rantaan, koska Rousajärvellä tuuli tosi kovaa. Ei olisi virvelöinti onnistunut. Päätin pitää päivän huilipäivänä. 5,8 km väärään suuntaan. Oikaisin siis aamulla väärälle polulle ja kävelin sitä tyytyväisenä katsomatta karttaan. Joudun huomenna kävelemään saman reitin takaisin, koska lähdin suoraan itään ja olisi pitänyt mennä pohjoiseen. Opin tästä päivästä sen, että katson karttaa joka tauolla ja varmistan, että olen oikealla polulla. Otan rennosti. Olen vain ihminen, kiireetön sellainen.”

IMG_6951Myöhemmin selvisi, että Rousajärven tuvan oven lukko laitetaan toisinaan kiusallaan kiinni, se on yhä autiotupa. Sinne on kömmittävä sisään ikkunan kautta. Mistä olisin voinut tietää?

Pidin tätä harhareissua seuraavana päivänä onnenpotkuna. Enää ei tarvinnut kulkea ison porukan vanavedessä, vaan sain kaipaamaani omaa rauhaa ja vapautta.

”Illalla päätin ladata puhelinta ja tajusin voivani kuunnella musiikkia. Koko päivän on tänään soinut päässä kaksi biisiä, PMMP:n Tytöt ja Chris Cornellin Highway. Highwayta kuunnellessa pääsi poru. Musiikki on minulle todella tärkeää. Jos vain osaisin laulaa, laulaisin juuri tuon Highwayn ja First Aid Kitin Silver Liningin. Ei taida löytyä karaokesta.”

IMG_6924Tässä siis Sevetti-Pulmanki-reitin alkupiste, Ailijärvi, Opukasjärvi, Iisakkijärven autiotupa, Huikkimajoki, Rousajärvi.

Lihavoidut paikat yöpymispaikkoja. Lainausmerkeissä oleva teksti suoraan reissupäiväkirjasta.

Chris Cornell: I`m the Highway

First Aid Kit: My Silver Lining

PMMP: Tytöt