Kuukausi yksin erämaassa

Kun asiat ei suju, on aika oppia

Parisuhdeasioissa homma menee niin, että jos ei saa mitä haluaa, seuraa ihan mahdoton pettymys. Jos homma menee ihmisten välillä kauniisti sanottuna päin männikköjä, halutaan asia unohtaa ja päästä siitä yli. Vaeltamisen suhteen asiat menee vähän eri tavalla.

img_0191

Kun reissu ei suju niin kuin oli etukäteen suunnitellut, seuraa luonnollisesti pettymys, mutta kokemusta ei tulisi edes yrittää unohtaa, vaan oppia siitä. Ylikään ei tarvitse päästä, vaan vaikeudet olisi hyvä pitää muistissa ja miettiä miten niiden kanssa tuli viimeksi toimittua ja mitä voisi seuraavalla kerralla tehdä eri tavoin.

img_3603

Vaelluksia suunnitellessa on vaikeaa pitää jalat maassa. Hienommat ja haastavammat maastot houkuttelevat, vaikka taidot ja kokemukset ei välttämättä ihan riittäisikään. Rinkkaan tulee kasattua tavaraa, joka joko painaa liikaa tai ei ole vielä kovin tuttua käytön kautta. Samahan se on aivan varmasti rakkauselämässäkin. Ensihuuma sekoittaa pään. Minä myönnän, olen rakastunut tuntureihin, mutta suhteemme on jo aika vakaalla pohjalla.

img_3514

Kun minun reissuni nyt meni miten meni ja sitä vähän pettymysten karvaiden kyynelten saattelemana manailinkin, päätin ottaa opikseni. Edellisvuoden reissulla olin jo oppinut sen, että suunnitelmia voi muuttaa. Nyt opin tekemään päätöksiä nopeammin ja olemaan ottamatta turhia riskejä. Kun on yksin reissussa, rinkassa oleva gps ja aurinkokenno eivät auta, jos on katkaissut jalkansa sateen liukastamassa louhikossa, jossa ei ole kenttää puhelinsoittoon. Ei myöskään ole järkeä väkisin puskea tulvivan joen yli, jonka sateet ovat muokanneet ihan liian vuolaaksi koskeksi.

img_4246

Opin olemaan armollisempi itseäni kohtaan. Otin luonnon merkit tosissani, pidin erämaata ystävänä, enkä paikkana, josta minun on pakko selviytyä. Olin siellä kylässä, nauttimassa ja imemässä sen rauhaa ja hiljaisuutta itseeni, että jaksan paremmin selviytyä arjesta. Avotunturit saattavat joidenkin mielestä olla tylsiä, kun matka ei näytä etenevän. Minulle maisema muuttuu joka askeleella. Sitä muuttavat pilvet, valon väri, tuulessa liikkuvat lapinvuokot, heinät, varjot. Kun saderintama liikkuu tuntureiden takana, se saa sykkeen nousemaan ja askeleet nopeammiksi, vaikka tiedänkin tuulen suunnan voivan vaihtua vielä monta kertaa ennen kohdalle osumista.

img_4775

Vaeltaminen on minulle jatkuvaa vuoropuhelua ympäröivän luonnon ja oman kehoni välillä. Koskaan en voi tulla valmiiksi, aina opin jotain uutta. Kun rutiinit ja retkeilytaidot ovat hanskassa, alkaa vasta oppiminen pään sisällä. Jos haluan hyväksi, on sieltä löydyttävä kaikkein eniten nöyryyttä.

Varusteet viiden viikon vaellukselle

Kuten jo kerroin, vaellus koostuu tänä vuonna kolmesta eri pätkästä. Ensin vaellan seurassa viikon, sitten yksin viikon Muotkalla ja lopuksi kolme viikkoa ilman täydennystä. Tässä kerron varusteista ja vaatteista, joita kulkee mukana.

IMG_9771.JPG

Rinkkana Fjällrävenin naisten 75 litrainen Kajka. Se istuu selkääni kuin olisi siihen tehty ja suunniteltu. Pidän taskuista ja lokeroista erityisen paljon. Yksi tärkeä asia myös on se, että tähän rinkkaan saa helposti paljon tavaraa ulkopuolelle. Kolmen viikon osuudella joudun sitomaan ulkopuolelle ainakin teltan, makuupussin ja mahdollisesti myös vaatteet.

received_1073338359413373 (1)

Telttana koko reissun ajan on Fjällrävenin Abisko Shape 2. Sama kuin viime vuonna, mutta sinisenä. Painaa 2,3 kiloa, käyttäytyy hyvin tuulessa. Erittäin paljon tykkään siitä, että eteistilaa on yhtä paljon kuin makuutilaa. Rinkka mahtuu heittämällä sisään ja vielä voi kokkailla, ripustaa vaatteet kuivumaan ja kuitenkin jää kulkuväylä. Pidän tätä yksin reissatessa aikamoisena luksusmajoitteena, mutta pitkällä reissulla tilaa ei voi olla liiaksi. En ole sitä tyyppiä, joka on tyytyväinen pienen pressun alla. Tai ei pidä koskaan sanoa ei koskaan…

IMG_9752

Sisätiloissa on sitten tämmöistä. Olin kauan prinsessa ja nukuin solumuovilla PLUS ilmatäytteisellä. Nyt olen karaissut itseäni (lue: kasvattanut pehmusteet omaan kehooni) ja oppinut nukkumaan tuollaisella yhdistelmällä. Pätkäisin toisen Thermarestin Z-liten kahtia ja pidän tuota lyhyttä päkälettä torson alueella täyspitkän Z-liten alla. Makuupussina Fjällrävenin untuvapussi Sarek. Alkumatkalla yritän pärjätä two seasons regularilla, mutta kolmen viikon pätkälle vaihdan Three seasonsin, koska en tykkää palella.

IMG_9768

IMG_9770

IMG_9769

IMG_9789

Ja näillä sujuu liikkuminen. Vaelluskenkinä Hanwagin Tatrat, tauoille ja jokien ylityksiin Tevan keveimmät ja simppeleimmät sandaalit. Pidän sandaaleja villasukkien kanssa leirikenkinä jo nyt, vaikka kuulin sukat + sandaalit-yhdistelmän tulevan muotiin vasta ensi kesänä. Vaellussauvoina Black Diamondin Distancet. Hiilikuitua, ihanat, keveät ja käteen hyvin istuvat. Nämä oli mukana ja viime syksynä ja Vesa kävelytti näitä Kekkosen reitillä 1100 kilometriä. Olen kuvan ottamisen jälkeen teipannut toiseen sauvaan näkyvät merkit vaelluskengän varren korkeudelle ja polven korkeuteen, helpottaa jokien ylityksessä syvyyden määrittämistä.

IMG_9762

Alkureissun vaatteet koostuu näistä: Warmpeacen untuvatakki viileisiin iltoihin ja öisin tyynyksi, Fjällrävenin Keb eco shell-takki tuuleen ja sateeseen, Fjällrävenin Numbers-sarjan anorakkipaita vaelluspaidaksi, pitää vähän tuulta ja on tosi monipuolinen vaate kaikin puolin (taskuihin mahtuu puoli valtakuntaa), vasemmalla alhaalla Devoldin paksuimmat merinovillahousut, pidän illalla kuorten alla vähän niin kuin leirihousuina ja jos yöllä on viileetä niin yöhousuina. Fjellun Abisko eco shell kuorihousut on kivan keveet, löysä mitoitus ja kuminauhavyötärö + pitkät vetoketjut lahkeissa meinaavat sitä, että ne voi sujauttaa sateen yllättäessä vaikka vaellushousujen päälle. Vaellushousuina mulla on ekat kaks viikkoo Fjellun Nikka curved fitit. Kuvasta puuttuu henkäyksen ohut merinovillainen T-paita, jota voi pitää yöllä nukkuessa tai anorakkipaidan alla. Päähän on lierihattu tai Buffin tuubi, jossa on hyttyssuojakäsittely ja uv-suoja.

IMG_9764

Kolmen viikon taipaleelle vaihdan takkia, housuja ja paitaa. Punaiset Keb-pöksyt vahasin, että kestävät paremmin kulutusta ja hylkivät vähän likaa ja vettä. Abisko eco shell-takki on ihan vartalonmukainen. Paksumpi harmaa Fjellun merinopaita lämmittää tehokkaasti viileinä päivinä, lisäksi on ohut pitkähihainen merinokerraston paita yöksi, Buffin merinotuubihuivi ja lämmin polarfleece-pipo.

Kuvista puuttuu merinovillasormikkaat, alusvaatteet ja sukat. Sukkina on taas aina ohuet merinot alla ja perus villasukat päällä. Yöksi on aina villasukat, joita ei käytetä muuna aikana. Vaihdan varusteita kesken matkan, koska voin. Ei ole mukavaa olla kuukautta samoilla vaatteilla, ei, vaikka olisi miten askeettinen ihminen.

Ja nyt joku miettii että onpas kalliita merkkivaatteita ja varusteita. Niin on. Vietän ulkona paljon aikaa ja olen ihan tosissani miettinyt, mitä haluan käyttää. Minulle luonto ja sen hyvinvointi on vähintään yhtä tärkeä asia kuin omakin. Pidän Fjällrävenin tavasta tehdä asioita, kehittää uusia luontoystävällisiä materiaaleja ja kierrätysmateriaalien hyödyntämisestä. Eco shell kuorivaatteista puuttuu fluorihiiliyhdisteet, jotka ovat haitallisia ihmisille ja vesistöille. Näillä asioilla on minulle suuri merkitys! Olen juuri ilmoittautunut roskattomaksi retkeilykummiksi, joten voin olla luonnon ystävä myös jo varusteita valitessani.

Kalastusta. En ehkä ota fileerausveistä. Nämä ei paina paljon mitään. Siis tenkara ja vähän perhoja.

IMG_9784

Alkureissulle lähtee Opinellin taittoveitsi, loppumatkalle Rosellin puukko. Vispilä on Ikeasta lasten leikkikalu. Pieni Trangia lähtee taas mukaan kaasupolttimolla. Se nyt vaan on niin pomminvarma vekotin, vaikka painaakin. Loppuosuudella aion käyttää tulta niin paljon kun suinkin on mahdollista. Mukaan lähtee tietysti myös tulitikkuja.

IMG_9779

Kartta karttalaukussa, kompassikin siellä ja rinkkaan hätävaraksi gps. Gepsiin ostin nyt akun, että sitä voi ladata aurinkokennolla. Mukana on toki paristotkin varalta.

IMG_9781

IMG_9782

Turhaa painoa. Mukaan lähtee kirjan paksuinen kovakantinen muistikirja koko reissulle. Siinä on jo jokaisen viikon ruokalistat kirjattuna, muuten puhtaan valkoinen valmiina sinisille ajatuksille. Alkumatkalle otan lukemiseksi Ville Haapasalon ihmeellisiä kokemuksia ja kolmen viikon pätkälle englanninkielisen Into the Wildin. Enkuksi tulee luettua todella harvoin ja vähän, joten tuon luulisi riittävän kolmen viikon ajaksi. Kebnekaiselta Fjällstationilta ostettu pahvinen tunturikasvio ajaa kasvikirjan virkaa.

IMG_9786

Lisää ”turhaa” painoa… Elektroniikkaa yksi Kajkan sivutasku täyteen. Rullattava aurinkokenno lataa virtapankkia, otsalamppua ja puhelinta. Puhelimessa on hyvä kamera, hommasin lisäksi bluetooth näppäimistön, joten voin kirjoittaa helpommin vaikka tänne reissun päältä. Jouluvaloilla luon tunnelmaa jos illat hämärtää. Kamerana vanha uskollinen Canon eos 600d, mutta ekan viikon ajaksi sain Canonilta testiin M3 sarjan pienen järkkärin ja siihen erilaisia putkia. En lämpene ajatukselle, että vaihdan putkia vaelluksella (ja nyt en sano etten koskaan, koska tuo lainakamera vaikuttaa ihanalta ja eri putket, yllätys yllätys, ihanilta just erilaisiin tilanteisiin), joten otan mukaan vain laajakulman. Sillä saa avotunturit näyttämään parhaiten siltä, miltä ne näyttävät oikeasti.

IMG_9747

EA-pussissa on avaruuslakana, haavatyynyjä, antiseptisia puhdistuslappuja, laastaria, urheiluteippiä, sakset, peili, kirurginveitsi, ideaaliside, pinsetit, hakaneula, haavateippi, pihkasalva ja tiikeribalsami. Lääkkeinä on tonnista panadolia, ripuliin Imodiumia, allergiaan (jos hyttyset hyökkää) Kestineä, lihasrelaksantteja jäi sopivasti, kun joku aika sitten meni selkä jumiin ja jos jalka vaikka katkeaa ja luu töröttää pihalla, on tehokas lääke, jolla saan koko asian näyttämään lähinnä naurettavalta. Käyn vielä ostamassa Buranaa.

FB_IMG_1470569400899

Siinä kaikki noin suurin piirtein. Painoa ekan viikon osuudelle tuli 21 kiloa, mukaan on laskettu kaikki paitsi päällä olevat vaatteet. Juomapullona on litran Nalgene, pyyhkeenä vauvan harsovaippa, jekkupussissa kaikkee sälää korjailuun telttakaaren korjausputkesta jesariin, neulaa ja lankaa ynnä muuta tarpeellista.

En siis lähde grammoja viilaamaan, mutta olen saanut viime vuodesta kevennettyä ihan kivasti.

BlogiRentkiRent_FI

RetkiRent – Vuokraa retkeilyvarusteet, kuten teltat, rinkat, keittimet, makuupussit jne. toisilta retkeilijöiltä tai anna vuokralle omasi ja tienaa rahaa! 

 

Ruokaa viiden viikon vaellukselle

Tämän syksyn vaellukseni koostuu kolmesta osiosta; kahdesta erillisestä viikon mittaisesta osuudesta ja yhdestä kolmen viikon etapista. Ensimmäisen ja toisen viikon jälkeen saan haettua täydennystä, mikä helpottaa reissua ja keventää kuormaa.

Olen suunnitellut ruuat pääosin niin, että samat perusasiat toistuvat. Pieniä uusia kikkailuja aion näillä lyhyemmillä osuuksilla kokeilla. Seuraan paljon mitä maailmalla touhutaan vaellusrintamalla ja otan sieltä jotain niksejä omille reissuilleni.

Viimeinen osuus vaelluksesta kestää kolme viikkoa ja kaikki ruoka on jaksettava kantaa mukana. Ruuan painon lisäksi on ajateltava myös kaasun kulutusta, joten yritin valita mahdollisimman pienellä hauduttelulla valmistuvia sapuskoja. Ensimmäisen ja viimeisen vaellusviikon ruokalistat eroavat aika voimakkaasti toisistaan.

Tiedän, että vaelluksella olisi oltava tarkkana, että kaloreita saa varmasti tarpeeksi. Itse olen aika suurpiirteinen. Viime syksyn kuukauden reissu opetti ruuasta paljon enemmän, kuin yksikään lukemani artikkeli. Ensimmäiset kaksi viikkoa ruoka maistui ihan hyvin, sitten lounaat ei uponneet ja illalla ahmin hullun lailla. Ruokaa oli liikaa mukana ja se oli todella yksitoikkoista. Koska reissuillani kilometrien haaliminen ei ole pääasia, en pidä kovin vaarallisena sitä, jos en saa juuri oikeaa kalorimäärää joka ikinen päivä. Viime syksynäkin tosiaan monena päivänä jätin lounaan väliin, joskus aamiaisenkin. Ruoka maistuu jos se maistuu ja olen vain iloinen, jos lanteilta tipahtaa muutama kilo matkan varrelle…

Tässä teille kaksi erilaista ruokalistaa. Ensimmäisen viikon ruokalista:

Päivä 1

Aamupala: Mustikkakiisseli + luomu iso kaurahiutale, kahvi, monivitamiiniporetabletti, 0,5 litraa vettä

Lounas: Pasta chevre&rucola+vaalea soijarouhe (soijarouheen laitan likoamaan jo aamulla)

Välipala: Evoke Protein Crunch-patukka + pähkinöitä

Päivällinen: Edgy Vedgy (Bullet Meal) voissa paistettuna, riisi, bearnaisekastike

Päivä 2

Aamupala: Riisimurot + maito, pähkinöitä, kahvi, vitamiinipore, 0,5 litraa vettä

Lounas: Wokkinuudelit, tomaattinen mustapapukastike, suolakurkkuja

Välipala: Evoke proteiinipatukka, pähkinöitä ja rusinoita

Päivällinen: Nokirouskurisotto (turpoamaan jo hyvissä ajoin, kuumentaessa lisään gheetä ja parmesaania)

Päivä 3

Aamupala: Mustikkakiisseli + kaura, pähkinät, kahvi, vitamiinipore, 0,5 litraa vettä

Lounas: Pirkka juustopasta (kypsyy nopeasti) + soijarouhe

Välipala: Evoke-patukka, rusinoita

Päivällinen: Nakkipata + kalkkunanakit (kyllä, kuivattuja nakkeja!)

Päivä 4

Aamupala: Cornflakes + maito, pähkinät, kahvi, vitamiini, 0,5 litraa vettä

Lounas: Rakettispagetti, tomaattinen soija-fetajuustokastike

Välipala: Evoke-patukka, pähkinät

Päivällinen: BlåBand retkimuona Pastaa juustolla ja parsakaalilla (otettu pois pussista, valmistan kattilassa)

Päivä 5

Aamupala: Suklainen rapea mysli + maito, kahvi, vitamiini, 0,5 litraa vettä

Lounas: Pirkka-tomaattipasta + soijarouhe

Välipala: Evoke-patukka + pähkinöitä

Päivällinen: Kanarisotto + kanan jauheliha, fetajuusto

Päivä 6

Aamupala: Mustikkakiisseli + kaura, pähkinät, kahvi, vitamiini, 0,5 litraa vettä

Lounas: Kanakeitto + soijarouhe + sinihomejuusto

Välipala: Evoke-patukka, rusinat, pähkinät

Päivällinen: Italianpata soijarouheella, juustoa

Päivä 7

Aamupala: Cornflakes + maito, pähkinät, kahvi, vitamiini, 0,5 litraa vettä

Lounas: Couscous + kanatandoori lämmin kuppi

Välipala: Evoke-patukka, kuivatut hedelmät, pähkinät

Päivällinen: Nokirouskurisotto + juusto

Mukana kulkee paketti gheetä, joka siis on kirkastettua voita (maitoproteiini on poistettu). Lisäksi on kuivattua fetaa, jota voi laittaa mihin ruokaan haluaa, jokaiselle päivälle magnesiumsitraatti, inkivääriteetä ja suklaata muutama pala. Jos jää kauhea nälkä, on hätävarana vielä kolme annosta pikariisiä.

IMG_9750

Pakkaan ruuat nyt viikon setteihin, viikon aamupalat yhteen pussiin, lounaat yhteen, päivälliset yhteen ja välipalat yhteen. Tämä helpottaa kummasti. Inhoan sitä, että ruokaillessa ympäristö on täynnä pusseja ja nyssäköitä, maisema pilaantuu! Kun ruuat on järkevästi pakattu, voi sieltä ottaa mitä tarvitsee ja jättää loput telttaan/rinkkaan. Kun tuplis-pusseja tyhjenee, käytän niitä soijarouheen tai risoton tai jonkun muun ruuan liottamiseen. Jossain vaiheessa myös toivottavasti kalojen suolaamiseen. En tiedä miten pystyin elämään ennen tupliksia! Ovat vähän jämäkämpää matskua ja sulkumekanismikin on pitävämpi kuin perusminigripeissä. Muovia toki tulee mukaan hirveä määrä, mutta käytän näitä uudelleen moneen kertaan. Nytkin osa ruuista on pakattu jo käytössä olleisiin ja pestyihin pusseihin.

Ja nyt sitten ruokalista vaelluksen viidennelle viikolle.

Aamupala joka päivä: Evoke-proteiinipatukka, kahvi, vettä 0,5 litraa, vitamiiniporetabletti

Lounas viitenä päivänä: Pirkka pasta (jaan kaksi pakettia kolmeksi annokseksi, oikeasti pussi on kahdelle) + soijarouhetta.

Lounas kahtena päivänä: Wokkinuudelit, tonnikalaa tai fetaa ja lämminkuppia.

Välipala joka päivä: Evoke-patukka + suklaata, pähkinöitä, rusinoita, suolakaloja, banaanilastuja, hardsporttia tai mustikkakiisseliä mielen mukaan.

Päivällinen viitenä päivänä: risotto (vaihtoehtoina yrttinen vuohenputkirisotto ja torvisienirisotto), näihin lisään paljon gheetä, juustoa ja soijarouhetta.

Päivällinen kahtena päivänä: Italianpata ja pussista poistettu BlåBand-retkimuona.

IMG_9749

Viimeisen viikon ruuat painavat kaikkinensa 4,8 kiloa.

Ensimmäisen ja viimeisen viikon välillä on vähän luksustakin. Kuivasin paljon kaikenlaista itse, esimerkiksi jugurttia, mustapapuja, punasipulisiivuja ja kasvimaalta sipulinvarsia. Ameriikassa tuntuvat syövän paljon tortillalättyjä, joten kokeilen nyt minäkin. Yhtenä herkkuna on tortilloja kananjauhelihasta tehdyllä texmex-täytteellä, sipulinvarsilla, punasipulisiivuilla ja jugurttikastikkeella. Toisena päivänä syön tortilloja suklaavoilla siveltynä.  Myös erilaisia muroja kokeilen nyt ensimmäistä kertaa vaelluksella.

 

 

Muotkalla lasten kanssa

Yritetään viedä lapsia metsään nyt, kun ne vielä suostuvat lähtemään. Jopa vaellus sai ihan innostuneen vastaanoton, kun ehdotimme sitä 10 ja 11 vuotiaille. Itse olin niin kiireinen koko alkukesän, että jätin reissun suunnittelun täysin miehen vastuulle. Vielä pari viikkoa ennen lähtöä luulin meneväni Kiilopäältä Kekkosen puistoon, mutta kohteeksi lopulta muodostui Muotkatunturin erämaa.

Lapset ovat siitä ärsyttävää rotua, että ne kasvaa mokomat joka vuosi. Joskus on kasvu sitä luokkaa, että edellisvuoden kuorihousut ylettyvät puoleen sääreen. Nyt oli se vuosi. Molemmille oli ostettava kengät ja housut. Autokin vaati hoitoa, mitä oli lykätty jo pidemmän aikaa. Kuluja ennen erämaahan pääsyä oli jo reilusti yli tonni ja mieleen tuli ajatus, että halvemmaksi olisi tullut lentää kanarialle. Mutta uima-altaan reunalla makoilu nyt vaan ei satu olemaan meidän juttu…

IMG_2305

Väinönputkea Peltojoen rannalla.

Pienempi koira saatiin hoitoon ja Mosku husky pääsi ekaa kertaa mukaan pidemmälle reissulle. Automatka sujui ihmeen hyvin, koira makoili tyytyväisenä. Nukuimme yön Napapiirin retkeilyalueen telttapaikalla 20 kilometriä Rovaniemeltä pohjoiseen. Loistava paikka pitää tauko pitkällä ajomatkalla, tasaista nurmikenttää teltalle, pauhaava koski vieressä kohisemassa unilaulua.

Ennen reissua puntaroimme telttojen välillä, ottaisimmeko yhden ison vai kaksi pienempää. Lopulta päädyimme ottamaan talvitelttamme, eli Fjällrävenin Akka Endurance nelosen, tuttavallisesti ”kartanon”. Mahduimme siihen kaikki ihan mukavasti. Lapsilla oli ilmatäytteiset alustat, aikuisilla solumuovit.

Kiilopäällä pidimme paussin ja jatkoimme matkaa kohti Muotkanruoktua. Emme lähteneet rakennuksen pihasta, vaan joen toista rantaa. Auton jätimme levähdyspaikalle.  Ensimmäisen päivän kilometrit jäivät vähiin, koska matkanteko väsytti ja kalastusintoileva poika halusi koko ajan heittää lippaa jokeen. Niinpä ensimmäinen yö vietettiin jo 2,5 kilometriä lähtöpaikasta.

IMG_2222

Porukka lähtökuopissa.

Olimme hommanneet kalastusta varten viikon perheluvan Peltojokeen. Mukana oli kaksi virveliä ja kaksi tenkaraa. Poikaa joki imi magneetin lailla ja into vaan kasvoi, kun joesta nousi tammukoita. Pienet kalat kuitenkin päästettiin takaisin uimaan. Tyttökin oppi heittelemään virveliä ja oli lopulta ihan innoissaan touhusta.

Koiralla oli omat ruuat omassa repussaan. Lapsilla oli repuissaan kaikki vaatteet, me kannoimme ruuat ja makuutarpeet. Vesan rinkka painoi ihan älyttömästi. Minun rinkka oli ruokaa täynnä, joten keveni mukavasti matkan edetessä.

IMG_2286

Ekan illan makkarat.

Joen rannassa kulki polku ja vähän väliä oli kivistä kyhätty nuotiokehä tulistelua varten. Tykkäsin tästä tosi paljon. Olin yllättynyt, miten siistiä Peltojoen rannoilla oli lukuisista tulipaikoista huolimatta. Liikkuminen lasten kanssa oli mukavaa, kun väsymyksen iskiessä olisi voinut jäädä ihan mihin tahansa, eikä odottaa jotain telttapaikkaa tulevaksi vastaan. Ja tasaisia telttapaikkojakin oli paljon, vaikka meidän kartano aika hulppean tilan veikin.

IMG_2265

IMG_2342

Kartano aamulla.

Toisena päivänä kävelimme polkua pitkin uskomattoman upeiden vanhojen mäntyjen suojatessa kulkuamme. Pojan oli välillä pakko saada kiivetä täydellisiin kiipeilypuihin. Joki oli koko ajan rinnalla ja pysähtelimme kalastamaan. Pistäydyimme myös Lahtisen pienellä kämpällä. Se muistutti ulkoa paljon Kebnekaisella näkemäämme Lisas stugaa. Kävelimme lopulta noin 10,5 kilometrin matkan nimettömän järven rannalle Peltoaivin itäpuolelle. Paikkaan oli aika rankka nousu. Pauhaava puro laski alas oikealla puolella noustessamme rinnettä ylös.

IMG_2352

Männyt oli vanhoja ja majesteetillisia.

IMG_2371

Lahtiselle tietty!

IMG_2533

Lahtisen suloinen kämppä.

Järvi oli upea sileine hiekkarantoineen. Lapset olivat ihan poikki, kun pääsimme perille. Lopulta saatiin kuitenkin kaikki tyytyväisiksi. Minä pystytin teltan ja Vesa laittoi ruuan meille kaikille valmiiksi. Kun kaikki jo pötköttelivät teltassa, halusin lähteä huiputtamaan Peltoaivia. Olen niin monta kertaa harmitellut jälkeenpäin sitä, etten ole hyvän kelin aikana jaksanut lähteä yökävelylle, että nyt otin itseäni niskasta kiinni. Seuraavaksi päiväksi oli luvattu sadetta, joten maisemat oli käytävä katsomassa nyt jos ne halusi nähdä.

IMG_2439

IMG_2470

IMG_2563.JPG

Vesa halusi lähteä mukaan ja se sopi minulle mainiosti. Lapset ja koira jäivät telttaan. Huiputusreissulla oli ihan mielettömän upeat näkymät ja yön valo loi erityisen hienoa tunnelmaa. Puolen yön aikaan aurinko vielä paistoi, mutta välillä se värjäsi taivaan violetin ja pinkin sävyihin. Norjan terävät huiput näkyivät loistavan kullan värisinä kauempana. Huipulla tuuli, olimme onneksi ottaneet lisävaatetta mukaan. Maisemat saivat haukkomaan henkeä!

IMG_2606

Peltoaivin huipulla yöllä.

IMG_2613

Maisemia kelpasi ihailla.

IMG_2627

Peltojärvi Peltotunturilta katsottuna.

Seuraava päivä oli sateinen. Tunturit ympärillä olivat sumun peitossa. Välillä sade lakkasi hetkeksi ja kaikki ryntäsivät kalastamaan, uimaan ja kävelylle. Tytön kanssa keräsimme järven viereiseltä hiekkatunturilta kauniita sileitä kiviä korttipelin panoksiksi. Päivä kuluikin sitten korttia pelaten ja teltassa makoillen. Olimme iloisia, että otimme juuri sen teltan mukaan. Olisi ollut tylsää olla sadepäivä kahdessa teltassa.

IMG_2673

Korttipelit kivipanoksilla.

Seuraavana päivänä keli kirkastui. Olimme jutelleet Vesan kanssa, että tuntureiden huippuja pitkin takaisin autolle vaeltaminen saattaisi olla vähän liian rankkaa lapsille. Päätimme siis palata takaisin joen vastarannalla olevaa polkua pitkin. Lapset kuitenkin itse keksivät, että tehdään ensin huiputusreissu Peltoaiville. Mikäs siinä! Me näimme Vesan kanssa tunturilta maisemat yöllä ja päivällä. Lapset nauttivat suunnattomasti ilman reppuja vaeltamisesta ja hyppelehtivät kiviltä toisille innoissaan. Poika suorastaan juoksi huipulle ja intoutui parkouraamaan.

IMG_2678

Uudelle huiputusreissulle.

IMG_2690

Takana näkyvän järven rannalla oli meidän teltta.

IMG_2708

Kaikki yhes koos.

IMG_2719

Huipulla oli romahtanut näkötorni ja kivikasassa jonkun edesmenneen vaeltajan muistolaatta. Ajattelin, että miten hieno tapa kunnioittaa vainajaa. Varmaan tuo tunturi ja maisema on merkinnyt hänelle joskus paljon. Ihailimme maisemia jonkun aikaa ja kävelimme vähän eri reittiä takaisin alas. Tämä reissu jäi kaikille koko vaelluksen kohokohtana mieleen.

IMG_2621

IMG_2623

IMG_2734

Syötyämme laitoimme kamat kasaan ja jatkoimme matkaa. Ylitimme Peltojoen läheltä Lahtisen kämppää, ylityspaikka oli merkattu maastoon. Joen ylittäminen oli lapsille jännää, olihan se eka kerta. Vesi oli hyytävän kylmää, mutta reippaasti homma hoitui. Aika pian ylityksen jälkeen löytyi täydellinen telttapaikka. Paikka oli aukea ja hyttysiä ei ollut.  Joki näytti täydelliseltä kalastusta ajatellen. Innostuin harjoittelemaan tenkaralla kalastamista. Iltamyöhällä sain hyvän kokoisen harjuksen ja Vesakin muutaman. Aika karkasi kuin huomaamatta valoisassa yössä kalastellen ja pääsimme nukkumaan vasta kahden kolmen maissa.

IMG_2740

Aurinkokenno toimi loistavasti.

IMG_2752

Lasten eka joen ylitys.

IMG_2756

IMG_2798

Sisko ja sen veli.

IMG_2812

Tenkarointia.

20160718_004726

Saalista.

Seuraavana päivänä kävelimme autolle asti ja jatkoimme matkaa Sompiojärven rantaan Pyhä-Nattasen vierailua varten.

Muotkatunturin erämaasta jäi päällimmäisinä mieleen upea Peltojoki, hienot vanhat männyt, nuotiokehät, Peltoaivin huiputus ja maisemat sieltä. Maasto oli miellyttävää kulkea, kalastajien tallaamat polut helpottivat etenemistä. Pidän Muotkanruoktun läheistä maastoa bushcraftaajan unelmakohteena kaikkine tervaskantoineen, kalastuspaikkoineen ja vapaine liikkumismahdollisuuksineen.

Lasten kanssa reissaamista ajatellen kohde oli mahtava. Varusteetkin osui kohdalleen ja reissu onnistui kaikin puolin. Uusia erittäin hyvin toimivia juttuja tällä reissulla:

  • Tenkara. Olen vakuuttunut ja ihan koukussa!
  • Buffin hyttyssuojalla käsitelty tuubihuivi. En tarvinnut hyttyshuppua.
  • Fjällrävenin Numbers-sarjan anorakki. Hyttyset ei syöneet läpi, oli oiva vaelluspaita.
  • Solumuovilla nukkuminen. Kokopitkä Thermarestin z-lite ja torson mittaiseksi pätkäisty pala painavimman kehon alueen alla riitti. Nukuin hyvin!

BlogiRentkiRent_FIRetkiRent – Vuokraa retkeilyvarusteet, kuten teltat, rinkat, keittimet, makuupussit jne. toisilta retkeilijöiltä tai anna vuokralle omasi ja tienaa rahaa! 

Toinen kuukausi yksin erämaassa

Olen lähdössä taas erämaihin yksin. Viime syksyinen reissuni antoi minulle niin paljon, etten halunnut jättää sitä kerran elämässä-kokemukseksi. Minulla on palava halu kehittää itseäni niin ihmisenä kuin vaeltajanakin, joten olen valmistellut uutta seikkailua jo edellisen loppumisesta alkaen. Olin vielä reissussa, kun jo päätin lähteä uudestaan.

Nyt olen suunnitellut reitin niin, että olen todella paljon enemmän omissa oloissani kuin viimeksi. Lähden ensin viemään kaksi ihmistä viikoksi Kaldoaiviin, se ei liity kuukauden yksinvaellukseen mitenkään muuten, kuin että jään suoraan omalle vaellukselleni sieltä. Tulee siis viikko ”pohjiksi” muiden seurassa vaeltaen. Tämänkin reissun maastot ovat vieraita, en ole aiemmin mennyt juuri niitä osia Kaldoaivista, joihon ollaan nyt menossa.

Oma kuukauden reissu kulkee seuraavasti: Lähtö Karigasniemeltä niin sanottua vanhaa postipolkua pitkin Muotkan halki Tirroon. Tirrosta järjestän itseni jotenkin Angeliin ja saan kuin ihmeen kaupalla ainoan täydennyspakettini autosta, joka on jossain (en ole liian tarkkaan vielä suunnitellut, kuten ehkä huomaatte). Ja tosiaan, koko loppureissun ruuat olis jaksettava kantaa mukana…

Angelista lähden Lemmenjoen kansallispuiston erämaaosaa ihan rajan tuntumassa kohti Pöyrisjärven erämaata. Pöyrisjärveltä kävelen Näkkälään. Tässä vaiheessa reissua olen joko ihan lopussa, tai haluan ”jälkkäriksi” kävellä Hetta-Pallas-reitin ja sopeutua varovaisesti takaisin ihmisten ilmoille. Saa nähdä.

IMG_2814

Tällä kertaa pääsen lähtemään pari viikkoa myöhemmin kuin viime vuonna. Edessä on paljon uutta, kuten pimeät yöt pohjoisessa, kunnon ruska-aika ja pitkät ajat totaalisen yksin. En usko, että tuolla reitillä tulee kovin paljon porukkaa vastaan. Kenttää ei nettisurffailuun myöskään oikein ole, mutta puhelinverkko kattaa melkein koko reitin. Pyydän miestä jakamaan kuulumisia faceen.

Pidän haasteista. Haluan elää taas kuukauden niin, etten ole etukäteen miettinyt missä nukun minkäkin yön, tai mitä kautta mihinkin menen. Haluan olla vapaa valitsemaan tilanteen mukaan. Minulla on vapaus jäädä johonkin pidemmäksi aikaa, tai halutessani voin mennä nopeasti. Ei ole matkatavoitetta, on vain tavoite olla neljä viikkoa erämaassa.

Viime syksynä rinkka painoi alussa melkein 30 kiloa ja minä selvisin siitä. Nyt olen hommannut 10 litraa pienemmän rinkan, joten liikaa en pysty kamaa mukaani haalimaan. Joissakin asioissa olen keventänyt, kuten kalastuksessa (virveli vaihtui tenkaraan) ja makuupussikin on keveämpi. En myöskään aio raahata itsestääntäyttyvää makuualustaa mukana, olen opetellut nukkumaan pelkällä solumuovilla. Gps-laitteeseen hommasin akun, joten voin ladata sitä suoraan aurinkokennolla, eikä tarvitse raahata monia varaparistoja. Samoin otsalamppu latautuu kennon kautta.

Vaatteita olen miettinyt ja testaillut tarkkaan, teen vielä tarkat varustelistat tänne blogiin ennen lähtöä. Ruokavinkkejä on hommattu ulkomaita myöten. Kaloreita täytyy saada kevyessä paketissa, joten kuivuri on hurissut tehokkaasti. Olen kuivannut esimerkiksi kanan jauhelihaa ja kananmunia, jugurttia ja fetaa. Risotto osoittautui lottovoitoksi, koska olen syönyt pastaa reissuilla niin paljon, että se meinaa jo tökkiä. Pieniä pähkinä- ja rusinapusseja olen täyttänyt valmiiksi ja aion vielä askarrella itse energiapatukoita omalla reseptillä. Rasva on aina ollut ongelma, mutta otan nyt mukaan gheetä (kirkastettua voita). Se ei pilaannu, vaikka sulaakin.

Kevennän myös kengissä. Hanwagin Tatroilla vaellan nyt niin kuin viimeksikin, mutta purojen ylityksiin ja tauoille otan Tevan sandaalit. Niillä oli tosi hyvä ylittää purot Muotkalla, kuivuivat nopsaan ja olivat villasukkien kanssa oivat taukokengät. Viimeksi mukana oli lenkkarit, mutta ei mitään purojen ylityksiä varten. Ne hoidin sukat jalassa.

IMG_2764

Yksinäisyyttä aion hoitaa kirjoittamalla. Päiväkirjan kirjoittaminen on mahtavaa puuhaa, ihmettelen miksen tee sitä koko ajan. Kun olen vaelluksella muiden seurassa, homma jää aina tekemättä jossain vaiheessa. Yksin vaeltaessa kirjoittaminen on parhaimmillaan seurustelua, pääkopan työstämien asioiden todeksi muuttamista, terapiaa. Sain viime syksyn reissun aikana käsiteltyä monta asiaa loppuun, mitkä ovat joskus jääneet kaihertamaan. Minulla oli aikaa, eikä kukaan keskeyttänyt. Jotkut kyseenalaistivat reissuani viime vuonna, pitivät turhana ajan haaskaamisena, kun oli niin lyhyt matkakin kuljettavana. Heidän mielestään ”tuhlasin” kuukauden. Rohkenen olla eri mieltä!  Minä löysin tuon kuukauden aikana itsestäni uusia asioita, törmäsin vanhoihin ja selvitin tilit itseni kanssa. Opin luottamaan itseeni, arvostamaan valintojani ja mikä tärkeintä, opin sen, ettei minun ole pakko tehdä asioita samalla tavalla kuin muut.

Vaeltajia on erilaisia. Minä en himoitse pitkiä päivämatkoja, enkä halua kulkea mahdollisimman askeettisilla varusteilla. Jokainen kulkekoon tavallaan, kunhan nauttii siitä mitä tekee. Minä haluan päästä vielä vähän syvemmälle erämaahan ja kantaa kaiken ruuan selässäni, haluan nähdä maisemat ja tuntea ansaitsevani niistä jokaisen. Haluan nauttia nyt, kun vielä voin. Koskaan ei voi tietää tulevasta.

IMG_2635


BlogiRentkiRent_FIRetkiRent – Vuokraa retkeilyvarusteet, kuten teltat, rinkat, keittimet, makuupussit jne. toisilta retkeilijöiltä tai anna vuokralle omasi ja tienaa rahaa! 

Laatokka 2016 (2)

Keli tosiaan muuttui kesken reissun aika radikaalisti. Meloimme lounastauolle ihanaan kallioiden välissä olevaan poukamaan. Ruokailun ajaksi osa viritteli kosteita vaatteita kuivumaan. Huomasimme, että yksi retkipyyhe ei kuivunut ollenkaan. Aloimme nimittää sitä imuliinaksi, koska se tuntui imevän kaiken kosteuden itseensä myös ilmasta.

20160630_132053

20160630_135642

Meloimme aikalailla peilityynessä kelissä lounaan jälkeen. Jokaisella reissulla Laatokka heittäytyy täysin tyyneksi! (Paitsi viime kesänä, kun meloimme järkyttävissä aalloissa koko reissun, mutta viisi kuudesta on aika hyvä!) Meloimme kohti kalliolla seisonutta kivipaasia, joka näytti kauempaa alaspäin osoittavalta nuolelta. Lähemmin tutkittuna siinä olikin ankkuri.

Puolentoista tunnin melonnan jälkeen oli taas tauon vuoro. Kallioisilla rannoilla ei ollut aina helppoa löytää hyvää rantautumispaikkaa, mutta lopulta se löytyi. Ranta oli ihan mieletön! Köllöttelimme kuin hylkeet pitkin sileitä ja auringon lämmittämiä kallioita. Itseni tekee tauoilla mieli myös jaloitella, joten kiipesin kalliota vähän ylöspäin. Sieltä avautuikin ihan tolkuttoman kauniit maisemat!

20160630_164701

20160630_164852

20160630_165905

Kalliolta katsottuna oli Laatokassa erikoisia sileitä väyliä, jotka näyttivät ihan teiltä. Kalliolla kasvoi ajuruohoa ja sianpuolukkaa, sekä ihania katajoita täynnä marjoja. Männyt olivat pienikokoisia, vaikka näyttivätkin iäkkäiltä ja täysikasvuisilta. Tuli mieleen vähän ylikokoiset bonsait.

20160630_170639

20160630_170904

 

Maisemat ja silokalliot oli lopulta aika jättää taakse. Siirryimme vähän rehevämmälle pätkälle, jossa kasvoi tiheää kaislikkoa. Vuoden 35 kartta näytti selvän kujan, josta pääsisi oikaisemaan. Tapoihimme on kuulunut käydä tutkimassa nämä ”oikopolut” uskollisesti. Joskus maa on kohonnut tai rehevöitynyt niin paljon, että on pitänyt kääntyä takaisin. Joskus on kahlattu upottavassa mudassa ja hinattu kajakkeja vierellä. Nyt päästiin onneksi meloen. Tai no, kaislikko oli niin tiheää, että melominen oli käytännössä sitä, että melalla nosti kajakkia ilmaan ja vähän hyppäsi itse kajakissa, että sen sai liikkumaan eteenpäin. Kaislikossa meni juuri ja juuri kajakin levyinen oja. Hämähäkkejä ja kaikenmaailman pörriäisiä tuntui olevan joka puolella. Yäk! Mutta läpi päästiin!!!

20160630_190447

20160630_190453

Lopulta leiriydyimme aika lähelle sitä paikkaa, jossa vietimme ensimmäisen yön. Teltoille löytyi hyvät paikat ja kallion päälle Ulla viritti riippumaton, jossa jokainen kävi kymmenminuuttisen ajan yksin päätään tyhjentämässä. Oli upea tunne maata ihan rentona, katsella tyyntä Laatokkaa ja siemailla kajakin ruumassa viilennyttä olutta. Aika pysähtyi hetkeksi ihan täysin.

20160630_200105

20160630_200921

Söimme ”viimeisen aterian” ja ihailimme värejä, joita aurinko taivaanrannalle maalaili. Aloimme myös vähän suunnittelemaan seuraavan kesän melontareissua.

20160630_204200

20160701_000036

20160701_000624

Aamulla keli oli vähän tuulisempi. Jouduimme ylittämään pari selkää ja aallokko oli toisinaan ihan kohtalainen. Sitten alkoikin jännät paikat! Olimme vuosia sitten melontareissulla nähneet läheltä venekolmikon, jossa edessä kulkee iso vene, seuraavana jättiläisvene ja perässä taas iso vene. Niistä tuli valtavat aallot silloin tyyneen Laatokkaan, jouduimme aika lähelle toisiamme tuon venetrion kanssa. Nauroimme silloin, että oli varmaan itse presidentti Putin, kun oli noin hienot systeemit. No nyt näimme samat veneet laiturissa! Ja jouduimme melomaan ihan laiturin kupeelta… Ei tullut mieleenkään ottaa kuvia.

Aamupalaa syödessämme näimme helikopterin lähtevän veneiden läheltä. Samaisena päivänä Putin vieraili Suomessa. Joten me todennäköisesti näimme aika läheltä Putinin lähtevän Suomeen valtiovierailulle… Sortavalan lähistöllä on Eliel Saarisen suunnittelema Winterin huvila. Sen naapuritontilla taas on Putinin huvila. Käytännössä se huvila oli ihan jumalaton talo, jonka molemmilla puolilla oli keskenään identtiset isot talot ja kaikkea tätä ympäröi tiukat vartioidut aidat. Laiturissa oli luksusjahti, sama, jonka näimme muutama vuosi aiemmin. Keulavene kävi nyt heittämässä lenkin läheltämme kun meloimme.

20160701_102926

Lopulta saavuimme Sortavalaan. Meloimme pitkin rantoja ja katselimme vanhoja rakennuksia. Oli taas haikeaa lopettaa. Kiskoimme kuitenkin kajakit maihin Piipun pihalla ja lastasimme kaiken autoon.

20160701_114553

Vietimme illan saunoen ja syöden tuttavapariskunnan luona jonkun matkan päässä Pitkärannasta. Seuraavana päivänä matka jatkui kotia kohti.

IMG_1375

Vasemmalla meitä saunottanut ja kestittänyt uskomattoman vieraanvarainen pariskunta Kauko ja Ludmilla, sitten melontatiimimme Ulla Salonen, Heikko Roponen, minä ja Kari Silokangas.

Kotimatkalla pysähdyimme hautausmaalle, koska olen sitä toivonut ainakin viitenä vuonna. Venäjällä on hautakivissä aina kuva vainajasta ja haudoilla on todella värikkäitä tekokukkia. Jollakin haudalla oli ryyppylasi ja tupakkaa, monella haudalla pieni pöytä ja penkki. Värikästä!

IMG_1381

Tässä lepää kalastaja.

20160702_102102

Tässä vielä reittiämme kartalle piirrettynä.

Koko näytön kaappaus 13.7.2016 93953.bmp

Koko näytön kaappaus 13.7.2016 93953.bmp – kopio

Koko näytön kaappaus 13.7.2016 93953.bmp – kopio (2)

Ensi vuoden Laatokan melontareissu on vielä täysi mysteeri, mutta ainakin osa porukasta haaveilee Valamoon melomisesta. Ajattelimme, että osa voisi ottaa kajakit kainaloon ja mennä saarelle ilmatyynyaluksella, meloskella sitten Valamon saarta ympäri. Saa nähdä!

(Laatokan melontareissun alku täällä.)

 

Tenkara (se on kalastusta)

Tenkara on perhokalastustapa, joka on peräisin Japanista. Siinä käytetään vapaa, jossa on kelluva siima (jos edes sitäkään) ja perho. Kelaa ei tenkarassa ole ollenkaan, siima on vain vähän vapaa pidempi. Kalastusmuoto on ollut omiaan pieniin, kirkasvetisiin vuoripuroihin, joten halusin kokeilla sitä myös Lapin tunturipuroihin.

IMG_2767

IMG_2385

IMG_2770

En ollut koskaan kuullutkaan tenkarasta, kun syksyn 2015 yksinvaellukseni jälkeen selitin miehelle innoissani ”itse keksimästäni” ongesta, millaisen haluaisin seuraavalle reissulle. Olin nähnyt kaloja todella matalissa ja pienissä puroissa, joihin ei virvelillä ollut mitään asiaa. Kehittelin päässäni onkivavan, kelluvan siiman ja perhon yhdistelmän. Japanilaiset oli tosin keksineet sen jo satoja vuosia aiemmin…

IMG_2769

Mies on harrastanut perhokalastusta koko elämänsä, minä en ole koskaan edes pitänyt perhovapaa kädessä. Aihe oli toki aina kiinnostanut, mutta olen ajatellut sen olevan liian monimutkaista ja koukuttavaa touhua. En uskonut jaksavani harjoitella vuosikausia, olen enemmänkin virvelityyppiä. Tenkaran kanssa kävi sitten hassusti.

Tilasimme kaksi erilaista tenkaravapaa. Toinen on 390cm pitkä ja painoa siimoineen kaikkineen on huimat 123 grammaa. Toinen vapa on säädettävissä kolmeen eri pituuteen (325, 335 ja 388cm) ja painoa on 122 grammaa.

IMG_2781

Tenkaralla voi kalastaa kelluvilla tai uppoavilla perhoilla. Minulle piti miehen opettaa kaikki alusta. Tai itseasiassa me tehtiin niin, että kävin ensin omin päin tenkaran kanssa puron varressa ja vasta sen reissun jälkeen mies näytti mitä sillä kuuluu oikeasti tehdä.

IMG_2797

Tässä siis tenkarointia rautalangasta väännettynä:

  • Tenkara on teleskooppivapa, kevyt, mutta taipuu ja kestää isotkin kalat.
  • Ei kelaa, on kuin mato-onki.
  • Kelluva siima + perhot käytössä.
  • Kelluva perho täytyy välillä kuivata, että se kelluu. (Eli vispata sitä siimaa ilmassa niin perho kuivuu.)
  • Perho heitetään yläjuoksulle ja lasketaan vapaasti virran mukana alas. Seurataan katseella tarkasti. On kuin meditointia, mutta voi saada ruokaa samalla! Kun siima yhtäkkiä suoristuu, tehdään vastaliike (nostetaan vapa ylös) ja napataan kala ylös.
  • Kalan väsyttäminen on yllättävän helppoa, vaikka ei ole kelaa.
  • Haavista on apua, muttei sekään ole välttämätön.

IMG_2814

IMG_2813

Tenkarakalastus on rantautunut Japanista Jenkkeihin. Siellä on vallalla kulttuuri, että kalastus olisi mahdollisimman yksinkertaista ja perhot vain yhtä sorttia. Tenkararyhmiä löytyy Facebookista pilvin pimein, Suomellakin on oma ryhmänsä. Minulle vielä toistaiseksi mies askartelee perhot, mutta vakaa aikomus on opetella tuo laji ihan kokonaisvaltaisesti. Perhoina käytetään pieniä hyönteisjäljitelmiä ja koukkuina mielellään väkäsettömiä koukkuja, silloin alamitat on helpompi päästää takaisin veteen vahingoittumattomina. Pidän perhokalastusta juuri sen takia niin hienona lajina, koska kalastaja tuntee niin hyvin vesiperhoset, hyönteiset, kosken ja veden tavan liikkua. Ihailen tuota lajia suunnattomasti!

IMG_2802

IMG_2800

IMG_2799

Vaikka me lähdimmekin vaatimattomasti Muotkan erämaahan harjoittelemaan tenkaralla kalastamista (1000 kilsaa suuntaansa), voi sitä harrastaa missä tahansa virtaavassa purossa. Ja heittämistä ja kalastamistahan voi treenata vaikka järvessä. Minä jäin koukkuun heti! Mieskin tykästyi tenkaraan kovasti. Rinkka kevenee vaelluksilla aika paljon, jos vaihtaa virvelin tenkaraan. Virvelilläkin on toki omat paikkansa, mutta ainakin minä aion vaihtaa kevyempään.

20160718_001838

20160718_004726

 

 

 

 

Laatokalla melomassa 2016

Tänä kesänä Laatokan melontaporukkamme kutistui vain neljään melojaan. Lähdimme matkaan juhannussunnuntaina ja yövyimme Tohmajärvellä Minimotellissa ennen rajan ylitystä.

Retkeilyyn sopivaksi tuunatun auton katolle sidottiin kaikkien kajakit ja kauhulla odotettiin rajamuodollisuuksia, haluaisiko tullimies kaikki kajakit alas katolta, sitä ei voinut etukäteen arvata.

20160627_093852

Tullissa oli omat haasteensa. Venäjän rajalla auton perästä löytyi ylimääräinen vararengas, joka ei ollut vanteilla. Auton omistaja oli unohtanut renkaan kyytiin sen suurempia ajattelematta. Kolmen tunnin kuulustelujen ja raporttien tekemisen jälkeen tiedämme nyt, että auton renkaiden Venäjälle vieminen on ehdottomasti kiellettyä. Sakot tulee postissa ja ne täytyy käydä Venäjän puolella maksamassa. Aikamoista…

20160702_201154

Tullin jälkeen kävimme vaihtamassa valuuttaa ja ostimme jotain pientä kaupasta. Kahvila Jänismäessä syötiin perinteisesti pitsat ennen Sortavalaan lähtemistä. Kohteena siis oli Sortavalan saaristo, Sortavalasta Wätikän suuntaan. Lähtöpaikaksi valikoitui Hotelli Piipun piha, jonka vartioidulle parkkipaikalle saa maksua vastaan jättää auton.

20160627_170333

20160627_182658

Kun kaikki tarpeellinen oli kajakeissa ja auto parkkeerattu, pääsimme melomaan. Olin kerran aiemminkin lähtenyt samasta paikasta, mutta suunta oli vähän eri. Meloimme lähellä rantaa ja ihailimme jylhiä kallioita. Yhden kallion kyljessä oli ristikuvio ja vuosiluku 1828.Jälkikäteen nettiä selattuani uskon sen liittyvän Volgan-Itämeren vesitiehen, joka avattiin tuona vuonna. Se johtaa Volgalta Rybinskin tekojärven, Šeksnajoen, Valkeajärven, Kovža– ja Vytegrajokien kautta Äänisjärvelle sekä Syvärijoen, Laatokan ja Nevajoen kautta Suomenlahdelle. Reitin pituus on noin 1100 kilometriä.

20160627_205449

Meloimme ensimmäisenä iltana 8 kilometrin matkan pieneen saareen yöpymään. Saari oli hieno! Oli hiekkarantaa, siloista kalliota, sään runtelemia mäntyjä ja monenlaisia kasveja. Laitoin telttani rantahiekalle ja käytin telttakiiloina isoja kiviä.

Illalla auringonlaskua ihailtaessa alkoi meitä lähestyä purjeveneiden letka. Käynnissä oli joku isompi purjehduskilpailu. Oli aika upea näky, kun purjeveneet värikkäine purjeineen viuhahtelivat äänettömästi ohi. Myöhemmin ohi meni myös iso laiva, joka jäi vähän matkan päähän yöksi parkkiin. Laivasta kuului musiikki vähän rikkoen meidän muuten rauhaisaa tunnelmaa. Laatokka oli tyyni ja taivas kaunis.

IMG_1302

IMG_1328IMG_1294Seuraava aamu oli toista luokkaa. Olin jo yöllä herännyt useita kertoja, kun telttakangas pakkui kovassa tuulessa. En muistanut ottaa korvatulppia reissulle. Kun nousin teltasta, aallot paiskoivat vasten kalliorantoja ja minua alkoi vähän hirvittää. Nautimme aamiaista kaikessa rauhassa ja aloimme tutkia kartasta mitä kautta lähdemme etenemään. Aallokko oli hurja ja jouduimme ylittämään selän.

Sivutuulessa minun ei niin kovin suuntavakaa peräsimetön kajakkini teetti minulla töitä ihan kunnolla. Jouduin melomaan oikeastaan pelkästään vasemmalla melan lavalla, eikä minulla ollut mitään mahdollisuuksia miettiä melonko nyt juuri oikeita lihaksia käyttäen. Minua rehellisesti sanottuna pelotti ja jännitin jokaisen vartaloni lihaksen äärimmilleen.

Kun melottava selkä alkoi olla yli puolen välin, alkoi aallokko mennä jo melkein kuin itsestään. Osasin jo nähdä aallon muodosta, kannattaako kajakin keulaa kääntää aaltoa vastaan vai antaako kajakin keinua aallolla täysin sivuttain korkin lailla. Välillä sain pärskeitä kasvoilleni, enkä nähnyt silmälaseillani juuri mitään. Melasta ei vain voinut otetta irrottaa hetkeksikään, ei edes laseja pyyhkiäkseen.

Kesken melonnan mietin aika vähän mitään. Tulin silti semmoiseen tulokseen, ettei minulla todellakaan ole keskittymishäiriötä, vaikka niin olin luullut. Keskityin melomiseen täysillä, eikä ajatukseni harhaillut mihinkään muualle! Melontakaverini naureskeli, että varmaan sitä oppii keskittymään, jos on kyse henkiinjäämisestä…

Selän ylittämisen jälkeen olimme tauon tarpeessa kaikki. Pieni tuuleton poukama oli hyvä paikka rantautua ja kartan mukaan paikassa oli myös jännää tutkittavaa. Pienen polun päässä oli saaren sisäinen järvi! Järven toinen pää oli soista maastoa, puut nousivat vedestä. Vastarannalla kohosi korkea kallio. Tuntui hyvältä päästä kävelemään aallokkomelonnan jälkeen.

IMG_1351

IMG_1344Tauon jälkeen meloimme aika rehevässä vesistössä. Rannoilla oli kaislikkoja, asutusta ja vedessä kasvoi paljon vesikasveja. Ilma oli sateinen. Pidimme lounastauon kivalla pikkukalliolla, jonka päälle oli tehty kivikasoja. Oli ihanaa makoilla jääkauden muovaamalla kalliolla melontaliivit tyynynä.

20160628_133329

20160628_133211

Iltaa kohti keli huononi. Taukojen väli venyi ja fiilis kiristyi. Haluaisin itse pitää tauon puolentoista tunnin välein, muuten alkaa paikat jumiutua. Vaikka tästä oltiin puhuttu, ei kukaan oikein malttanut pysähtyä, eikä sateeseen tehnyt mieli nousta seisoskelemaan. Lopulta illan hiipiessä löytyi kohtalaisen hyvä leiripaikka ja asettauduimme siihen. Melontakilometrejä kertyi 20. Illalla viritimme tarpin korkean kallion päälle. Sen alla istuimme iltaa sateen ropistessa kankaaseen.

IMG_1357

Aamulla kaikki oli märkää. Ihan kaikki. Ilma oli kosteasta usvasta sakea, eikä mikään kuivunut, vaikka miten viritteli narulle roikkumaan. Aamutoimien jälkeen lähdimme jatkamaan matkaa.

20160629_113838

Maisemat alkoivat muuttua koko ajan karummiksi. Kalliorannat, luodot ja jyrkänteet olivat jääkauden ja veden siloittamia. Niistä saattoi hahmottaa milloin kivettyneen merihirviön muotoja ja milloin pulskien norppien siluetteja. Kallioissa oli jos jonkinmoisia kuoppia, koloja ja viiltoja. Kivilaadut vaihtuivat ja sekoittuivat, tekivät hienoja kuvioita meidän ihmeteltäviksi.

20160628_173338

Yhdelle sileälle kalliolle noustuamme taukoa pitämään, tuli norppa meitä katsomaan. Se putkahti pintaan syvyyksistä, katosi taas ja kohta se oli jo ihan eri suunnalla. Utelias norppa kävi aika lähelläkin ja saimme seurata sen liikkeitä pitkät tovit.

20160629_133738

20160629_131702

20160629_131847

Laatokan maisemat pistää mietteliääksi toisinaan.

20160629_132008

Kurkku on jo melontareissujen klassikkoeväs. Kulkee kätevästi samassa paketissa vesi ja ruoka!

Lounasta pääsimme nauttimaan ihan uskomattomaan paikkaan. Lahdenpoukaman molemmilla puolilla kohosi komeat kalliot ja vedenpinnan tasolla oli sileä hiekkaranta. Venäjällä hyvän paikan tunnistaa siitä, että siellä on jo ennestään jonkinlaisia leiriytymisen merkkejä. Tässäkin paikassa oli kivistä kyhäilty nuotiokehä, pöydäntapainen viritys ja jotain rakennelmia, mistä me ei ymmärretty mitä ne oli. Paikka oli jokatapauksessa kaunis!

20160629_160628

20160629_162327

Tauon jälkeen meloimme 1935 painetun kartan mukaan paikkaan, jossa piti olla luostari. Se kyllä löytyikin, mutta laituri oli suljettu, ranta aidattu ja paikka näytti muutenkin hiljaiselta. Kyrilisin aakkosin kirjoitettu kyltti jäi meille mysteeriksi.

20160629_174355

Puutsaaresta on joskus louhittu punagraniittia. Näimme luostarirakennuksen seisovan kauempana mäen päällä, se oli punainen. Olisi ollut hienoa päästä lähemmin tutustumaan rakennukseen, mutta emme nousseet kajakeista. Jälkikäteen on selvinnyt, että luostari on Valamon ”sivukonttori” eli skiitta.

Puutsaaren Luostaria lähestyttäessä oli rantakalliolla hautakivi. Venäjällä on tapana laittaa vainajan kuva kiveen, tässä kivessä oli mies pilkillä. Liekkö jäänyt kalamatka viimeiseksi. Yksi rantakallio taas oli täynnä kivirakennelmia. Isommat kivet lepäsivät päällekkäin pienet kivet välikappaleinaan. Jollakin on ollut aikaa askarrella.

20160629_172337

Jatkoimme matkaa etsien sopivaa yöpaikkaa. Kalliot olivat ihan mielettömän hienoja. Tummat, melkein mustat märät kalliot näyttivät pehmeiltä. Ihan kuin se olisi ollut jotain vahaa. Pieniä luotoja ja vähän isompia lokkien valloittamia saaria oli pilvin pimein. Puikkelehdimme luotojen välistä, tutkailimme rantoja emmekä pitäneet kiirettä. Kotona voi meloa kuntoilun vuoksi, täällä on hyvä nauttia maisemista.

20160629_191238

Sopiva paikka löytyi uskomattoman hienolta kalliolta.

20160629_192131

20160629_192404

Maihinnousuhuikka uskomattomissa maisemissa.

Yritimme viritellä märkiä telttoja ja varusteita kuivumaan, mutta ilmankosteus oli varmaan lähellä sataa. Mikään ei kuivunut. Nukuin lopulta hyttysverkossa tarpin alla.

Seuraava aamu oli aika jännä. Maailma oli kietoutunut paksuun sumuvaippaan. Ilma oli niin kostea, että sen saattoi nähdä. Loput kosteat kamat sai parhaiten kuivaksi levittelemällä ne lämmintä kalliota vasten, narulla ne vain kastuivat lisää.

Lähdimme melomaan aivan rannan tuntumassa ja lähellä toisiamme. Ei passannut lähteä yhtään sooloilemaan, muuten olisi eksynyt muista. Näkyvyys oli maksimissaan parikymmentä metriä. Välillä maisema näytti loppuvan. Nauroimme, että maailman reuna oli tullut vastaan ja kaikki loppuu. Joskus pieni kallioluoto näytti melkein tipahtavan reunan yli. Tunne oli samaan aikaan hieno, mutta vähän aavemainen ja pelottava. Oli täysin hiljaistakin, mikä lisäsi omituista tunnelmaa.

20160630_103058

20160630_103115

20160630_103452

Neuvostoaikaisen pienen majakan jäänteet luodolla.

Jouduimme vähän muuttamaan reittiä, koska selkiä ei voinut edes ajatella lähtevänsä ylittämään moisessa sumussa. Lopulta pääsimme luovimaan saariston suojissa pois Puutsaaresta ja saimme yhteyden mantereeseen.

20160630_113740

Ei siellä mitään ole.

Keli muuttui lopulta täysin. Aurinko alkoi paistaa kirkkaalta taivaalta ja kuoritakit joutivat kannen alle. Hiki virtasi!

20160630_143824

(Melontareissu Sortavalan saaristoon tehtiin 26.6.-2.7.2016. Melontapäiviä tuli viisi, joista kolme täyttä päivää ja kaksi ”matkustuspäivää”. Loput matkakertomuksesta tulee myöhemmin.)

 

Vaatteet talvivaelluksella

Kebnekaisen vaelluksella meni vaatetus aikalailla nappiin. Mikään ei tuottanut hankaluuksia tai pettymyksiä. En palellut enkä hikoillut, ainakaan liikaa. Tässä vähän vaatteistani mitä käytin missäkin tilanteessa.

Aloitetaan päästä. Minulla oli aika monta hattua mukana, koska keleistä ei voinut tietää mitä on vastassa. Minulla oli kolme erilaista Buffia mukana. Yksi oli merinovillainen slim fit Buff, jota pidin melkein joka päivä kaulassa ja yhtenä päivänä päässä pantana. Olin aiemmin ollut vähän pettynyt Buffin tuubiin, kun se oli mielestäni liian lörppö. Nyt kun tajusin niitä olevan myös slim fittinä, alkoi Lyyti kirjoittamaan! Tykkään siitä tosi paljon.

Merinovillainen keltainen Buffin pipo oli myös tosi hyvä. Se lämmitti hiihtäessä juuri sopivasti kauniissa kelissä, vaikka onkin ohuen ohut. Välillä vedin hupun pipon päälle antamaan tuulensuojaa.

Tuulisena ja vähän kirpeänä päivänä käytin Buffin tuubia, jossa on puolet mikrokuitua ja puolet windstopperia. Taittelin sen pipoksi niin, että mikrokuitu oli päätä vasten ja windstopper ulkopuolella. Tuubi on vielä muotoiltu niin, että korvatkin peittyvät kunnolla. Pipo päässä en kuullut juuri mitään, windstopper materiaali vaimensi äänet tehokkaasti. Tämä pipo päässä ei tuuli eikä pakkanen vaivannut.

20160403_181810

Windstopper Buff oli tuulisina päivinä ehdoton!

Yöksi vaihdoin päähän pehmeän Polartecin pipon, jonka olen ominut mieheltä. Materiaali on ihan superlämmin ja miellyttävä.

Hanskojakin oli monet. Pääasiassa hiihdin Marmotin windstopper fleece sormikkailla, jotka olen ostanut käytettyinä pari talvea sitten. Sormikkaat ovat olleet niin rakkaat, että olen käyttänyt ne ihan reikäisiksi, mutta en ole raaskinut niitä päästää eläkkeelle. Niinpä tuon hiihtoreissun aikana ostin Kebnekaisen tunturihotellista Hestran sormikkaat, jotka pääsivät loppuun käytettyjen Marmotin hanskojen tilalle.

20160410_114528

Uudet ykköshanskat! Rasvasin nahkaosat heti kun pääsin kotiin.

Kovemmilla keleillä hiihdin Hestran rukkasilla, joihin vaihdoin paksujen vuorien tilalle lapaset. Lapaset on anoppini neulonut naapurin lampaiden villasta, todelliset lähilapaset siis! Lampaat ovat rodultaan Kainuun harmaita ja villa on paljon rasvaisempaa kuin tavallinen villalanka. Tuo ihmevilla pitää kädet tosi lämpiminä! Paksut Hestran omatkin vuoret oli mukana, mutten tarvinnut niitä kertaakaan. Samoin jäi käyttämättä ohuet merinovillasormikkaat.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuva: Kea Creutz

Kuoriasuna minulla oli Fjällrävenin Keb Eco Shell housut ja takki. Takkiin olen itse lisännyt talviajaksi karvareunuksen. Kuoriasu oli ollut jo puoli vuotta kovassa käytössä, mutta lunasti paikkansa minun ehdottomana ykkösasuna tuon reissun aikana! En keksinyt mitään huonoa sanottavaa asusta reissulla, vaikka miten olisin miettinyt. Tuuli oli välillä todella navakka, eikä kangas päästänyt mitään läpi. Satoi räntää ja satoi lunta, mutta minulla ei ollut hätää. Olin aiemmin vähän arvostellut liian isoa huppua, mutta ei se tuolla tosipaikassa ollut yhtään liian iso. Hupun sai helposti paksunkin pipon päälle suojaamaan tuulelta ja paksutkin rukkaset käsissä sai vetoketjun kiinni ja hupun kiristykset kohdilleen. Vetovyön/repun alle ei jäänyt ylimääräisiä saumoja ja erityiskiitoksen saa hihojen loistava muotoilu. Housut oli aivan huiput! Pitkät vetoketjut sivuilla helpottivat taukokenkien käyttöä ja metallikoukut lahkeiden edessä oli hyvä kiinnittää monojen nauhoihin. Säärystimiä en tarvinnut.

Tauoilla vedin päälleni ihan superpaksun untuvatakin, jonka ostin tutultani käytettynä. Huomasin yhtä Everest-dokkaria katsoessani, että joillakin sherpoilla oli prikulleen samanlainen The North Face merkkinen takki, joten ei ole ihme että tarkenin… Näytin takissa Michelin-ukolta, mutta lämpö oli reissussa aika paljon tärkeämpää kuin ulkoinen habitus.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuva: Kea Creutz

Untuvahametta (Skhoop, Partioaitan alesta) käytin aika paljon. Se oli päälläni iltaisin leirissä ja myös monena päivänä hiihdon ajan. Hiihtäessä avasin hameen sivuvetoketjut pitkältä matkalta, joten hame ei tuntunut tukalalta.

Leirielämässä oli lisälämpönä merinovillapitkiksien päällä myös polarfleecehousut, jotka olen ostanut kirppikseltä (McKinley). Taukokenkinä käyttämäni jokaisen katu-uskottavan pilkkiäijän saappaat (Powerboots Original) olen myös ostanut kirppikseltä. Ne ovat ihan törkeän lämpimät!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuva: Kea Creutz

Paitoja minulla oli mukana kaksi, molemmat merinovillaa. Toinen on ihan perus ohuehko musta kerraston paita, jota tosin käytän ihan päällyspaitanakin. Toinen taas paksu Acliman Warmwool hood sweater. Se paita on ollut minulla pari vuotta ja alkaa olla jo ihan lopussa. Hihojen suut ovat rispaantuneet ihan hapsuille ja kyljessä on iso reikä, en tiedä mihin lie tarttunut. Ihan superhyvä paita! Siinä on todella hyvä päänmukainen kypärämyssy, jonka voi jättää myös ”hupuksi” niskaan. Edessä on kengurutasku. Tykkään nukkua se paita päällä kylmillä keleillä. Laitan hupun päähän ja kädet kengurutaskuun ja nukahdan hetkessä! Paita oli myös hiihtäessä parina päivänä päällä. Lisälämmikkeenä leirielämään oli vielä Warmpeacen kirppikseltä löytynyt huppari, joka on ohut mutta superlämmin.

Pitkinä kerrastonhousuina oli Devoldin Expeditionit. Palelen reisistä ja hanurista todella herkästi ja vasta nämä housut hommattuani olen oppinut nauttimaan pakkasista. On jo toiset peräjälkeen menossa, koska käytin edelliset aikalailla loppuun. Nämä ovat myös hemaisevat kotihousut talviaikaan. On helppo lähteä ulos, kun tarvitsee vain vetäistä kuoret päälle.

Sukkia oli mukana jalassa olleet, yhdet samanlaiset vaihtoa varten ja yhdet villasukat yösukiksi. Hiihtäessä oli alla paksut merinovillasukat ja päällä neulotut villasukat.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuva: Kea Creutz

 

Varusteet Kebnekaisen reissulla

Kerron tässä omista varusteistani, mitä käytin Kebnekaisen hiihtovaelluksella. Mikä toimi hyvin, mikä huonommin, mikä yllätti, mikä oli turhaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

(Kuva: Kea Creutz)

En pysty sanomaan mikä tai mitkä varusteet olivat reissulla tärkeimmät, sillä jokaista osa-aluetta tarvittiin yhtä paljon. Teltta on äärimmäisen tärkeässä osassa, mutta niin myös sukset ja ahkiokin. Vaatteetkin oli hyvä olla tutut ja toimiviksi havaitut, sillä kesken reissun on paha todeta, että tämä olikin huono valinta. Vaatteista kerron eri jutussa.

IMG_0779

Minun vermeet vasemmalla.

Suksina minulla oli Madshusin BC 50 tunturisukset Rottefellan automaattisilla bc-siteillä. Hiihtokenkinä Rossignol BCX2-monot. Ostin koko tuon paketin viime talvena Xxl:n alesta naurettavalla 125 eurolla. Olin hiihtänyt varusteilla jo viime talvena yhden vaelluksen ja ennen Kebnekaisea harjoituslenkkejä reilulla kädellä.

Monot ovat aika isot, ihan samalla logiikalla kun vaelluskengätkin, eli monoihin mahtuu kahdet sukat ja tilaa jää silti varpaille heilua. Käytin hiihtäessä alla paksua merinovillasukkaa ja päällä kudottua villasukkaa. Yhtään rakkoa ei taaskaan tullut, eikä kertaakaan mistään kohtaa edes kuumottanut siihen malliin, että olisi ollut lähellä. Ainoa mitä kaipasin, oli kantapäiden alle jotkut ekstrapehmikkeet. Monot ovat aika kovat (täysin synteettiset) ja kantapääni alapuolet kipeytyivät ylämäkiosuuksilla. Vaelluksen jälkeen sainkin vinkin, että huovutusvillasta voisi huovuttaa pienet lisäpehmusteet. Vinkkaaja käyttää sellaisia kantapäiden takana.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

(Kuva: Kea Creutz)

Suksissani on pitopohjat. Olin jo talvikauden alussa pohjustanut sukset huolella parafiinilla silitysrautaa käyttäen ja uusin käsittelyn vielä ennen reissua. Mukana oli lisäpitoa antamassa Madshusin omat puolikarvat. Hyvin toimi, ei mitään ongelmia. Kun keli muuttui plussaksi, kokeilin nousukarvojen voitelemista vauhti-luistolla (sininen klöntti on peräisin jostain 70-luvulta) ja hetken se auttoikin. Kun keli muuttui erittäin liisteriseksi, oli eniten apua plussakelin pikaluistovoiteesta ja nousukarvojen poistamisesta.

Sauvoina minulla oli 70-luvulta olevat kirkkaankeltaiset umpihankisommalla varustetut lasikuitusauvat. Niissä on nahkaiset käsilenkit, joissa on metallisolki. Lenkkiä sai suurentaa ja pienentää helposti hiihtokäsineiden paksuuden mukaan. Näistä sauvoista en hevillä luovu!

20160406_125015

Olin erittäin tyytyväinen hiihtovälineisiini. En usko merkillä ja mallilla olevan niinkään paljon merkitystä kuin sillä, että varusteet olivat tutut ja juuri minulle sopiviksi hioutuneet. Silloin varusteisiin voi luottaa, eikä yllätyksiä synny ainakaan kovin helposti. Automaattisiteet toimivat hyvin, suksien kantit purivat kovaan hankeen, pitopohja riitti tasaisella ja pienissä rinteissä, monot eivät hiertäneet.

Ahkio oli lainassa. Se oli Fjellpulkenin keskikokoinen ahkio, olikohan se nyt noin 140cm pitkä. Vedin sitä Fjellpulkenin vetorepulla kaikki muut paitsi viimeisen päivän, silloin vedin ihan perus Fjellpulkenin vetovyöllä.

IMG_0431

Ahkiosta tykkäsin ihan kamalasti! Menee kyllä hankintalistalle. Ahkion perässä oleva vetoketju helpotti elämää, sitä kautta pääsi ahkion uumeniin joutumatta purkamaan koko kääröä. Myös etuosassa oleva pieni tasku oli hyvä, siihen sai pakattua legieväät tai muuta usein tarvittavaa.

Vetorepusta sen sijaan en hirveästi tykännyt. Olihan se tavallaan kätevä, kun siihen sai laitettua päivän ruuat, termarin, vaihtohanskat ynnä muuta, mutta se oli jotenkin aika painava ja kolho. Raskasrakenteisesta repusta ei saanut selälle niin mukavaa, etteikö veto olisi kohdistunut suurimmksi osaksi pelkästään hartioille. Minulla siis oli hartiat kovilla. Ylämäkiosuuksilla se oli ihan hyvä juttu, mutta tasaisella en tykännyt repusta. Se myös hiotti selkää, mutta koska olen vähemmän hikoilevaa sorttia kuin mieheni, en alkanut kesken reissun vaatimaan vaihtamista. Minulla oli muutenkin paljon kevyempi kuorma vedettävänä, joten pidin repun ristinäni. Viimeisenä päivänä vaihdettiin ihan sen takia, kun mies oli moisesta repusta haaveillut ja halusin hänen kokeilevan ennen ostopäätöstä. No, tulos on se, ettei reppu enää ole tulossa perheeseen…

Fjellpulkenin aisat oli ihan ehdottomat. En suosittele ristikkäisaisoja tunturireissuille.

Telttana oli Fjällräven Akka Endurance 4. Toimi kuin enkeli! Teltta painaa 6 kiloa, joten rinkkareissuille se ei sovi. Kuljetimme telttaa käärönä ahkion päällä. Rullan sisään jätettiin kokolattiamatto (10mm lattian kokoinen solumuovi) ja tyhjennetyt ilmatäytteiset makuualustat. Kaaret oli teipattu muuten, mutta keskikohta oli taiteltavissa. Telttakäärön peräpäähän pujotimme telttapussin suojaamaan telttakaaria.

20160404_193536

 

Teltan iso eteinen oli ihanan iso. Kolmen ihmisen kamat mahtuivat siihen helposti. Teltan oleskelutila oli sopivan iso ja korkea, että kaikki toimiminen sisätiloissa oli mielekästä. Pikkueteisestä otimme lunta juomaveden sulatukseen. Tuuletuksen sai hyvin säädeltyä mieleisekseen, koska molemmissa päissä on täysikokoiset oviaukot hyttysverkkoineen.

IMG_0548

Kokkailu tapahtui sisätiloissa. Käytössä oli keitinlaatikko, jonka ostimme tätä reissua varten käytettynä. Laatikossa pöhisi MSR:n Whisperlite bensakeitin, joka ennen reissua perusteellisen putsaamisen jälkeen muuttui täydelliseksi (lämmitysliekki pieneni ja ääni hiljeni entisestään). Bensana käytettiin Nesteen omaa pienkonebensaa, se on monien kokeilujen perusteella todettu parhaimmaksi ja vähiten nokeavaksi.

Keitinlaatikossa mahtui olemaan kaikki kattilat ja kipot ja kupit, joita kokkailussa tarvitsi. Se säästi tilaa ahkiosta muulle. Laatikko on niin iso, että siinä mahtuisi polttamaan kahta keitintä samaan aikaan. Meillä oli kuitenkin käytössä vain yksi. Sulatimme siis vedet ja kokkailimme bensakeittimellä. Jos jotakin tekisin ensi kerralla toisin, ottaisin kokkailua varten kaasukeittimen. Silloin ruokaa voisi alkaa laittamaan jo samalla, kun juomavesi sulaa. Teltan lämpötila antaa kyllä mahdollisuudet kaasun käyttöön. Välillä oli lämmintä varmaan 30 astetta…

Kokkailun ajan oli keskimmäisen nukkujan paikka jäähyllä. Reunalla nukkujat voivat olla vaikka pitkin pituuttaan, mutta keskipaikkalaisen makuualustaa ei voi täyttää, eikä oikein ole luontevaa paikkaa ”hengailla”. Piti vaan kököttää tai istuksia risti-istunnassa ja välillä se alkoi jumittamaan hiihdon väsyttämiä jalkoja. Tämä on varmaan se syy, miksi talviretkeilyssä suositaan kahden hengen telttakuntia, mene ja tiedä.

Teltassa oli jo valmiina pyykkinaru keskellä koko teltan pituudella. Lisäsimme niitä myös sivuille ennen lähtöä. Ensi vuonna panostamme verkkokankaiseen lokerikkoon, johon saa helposti tungettua kosteita sukkia ja lapasia. Myös kiipeilyvarusteita pääsi käyttöön. Daisy chain oli kätevä ripusteluihin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

(Kuva: Kea Creutz)

Teltta pystytettiin suksia ja sauvoja apuna käyttäen. Mukana oli myös itse vanerista tehtyjä kiiloja ja metallisia lumikiiloja. Metalliset olivat auttamattomasti liian pieniä ja jäivät käyttämättä.  Reunoille ja etenkin päihin kasattiin lumipaakkuja ja hienoa lunta lisättiin kokkareiden rakoihin.

IMG_0392

Makuualustana minulla oli Thermarestin Neoair all season. Se on tosi lämmin! Otin tällä kertaa myös pumpun mukaan, ettei tarvinnut puhallella. En laita patjaa ihan piukeaksi ilmaa, koska vähän vajaalla patjalla on paljon parempi nukkua. Retki-lehden testissä oli juuri tämä patja ollut kaikkein eristävin, mutta patjan rapinaa oli arvosteltu. Ihan vaan tiedoksi: Se rapina loppuu kun patjaa on käyttänyt muutamia öitä! Jos siis on herkkäuninen, kannattaa joko käyttää patjaa ennakkoon tai laittaa yöksi korvatulpat…

Makuupusseja minulla oli kaksi. Lähimpänä ihoa oli Marmotin kolmen vuodenajan untuvapussi Sawtooth ja sen päällä kuitupussi. Päällipussi on joku vanha Fjällräven, jota ei enää ole tuotannossa. Luulisin sen olevan lähinnä nykyistä kahden vuodenajan Abisko-pussia.  Yhdistelmä toimi hyvin. Marmot on ollut kovalla käytöllä, mistä syystä jalkopäästä on untuvat karkailleet. Kuitupussi paikkasi hyvin, eikä minua palellut. Kun tuli kuuma, avasin untuvapussin vetoketjua. Tyynyksi taittelin untuvatakin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

(Kuva: Kea Creutz)

 

 

 

Hiihtäen Kebnekaisen ympäri

Olin viime talvena haljeta kateudesta, kun mieheni pääsi Kebnekaiselle hiihtovaellukselle Ankarat Avotunturit porukan mukaan. Kun sitten näin reissun jälkeen kuvia, ei mikään mahti maailmassa olisi saanut minua pysymään kotona enää seuraavaa talvea. Noin kaksi vuorokautta mieheni reissun jälkeen päätimme lähteä sinne yhdessä seuraavana talvena.

Olen hiihtänyt ennenkin. Olen käynyt ahkion kanssa vaelluksilla ja retkillä, mutta en koskaan avotuntureilla. Jännitin omia kykyjäni ja varusteita etukäteen, koska olosuhteet olisivat voineet äityä ankariksikin.

20160403_095040

Tiivis tunnelma autossa, Vesa hautautuneena kamojen sekaan takapenkillä…

Porukkamme koostui siis minusta ja miehestäni Vesasta ja mukaan saimme vielä Kean (Kean retki-blogin kirjoittaja). Olin tavannut Kean jo aiemmin talvella Torronsuon hiihtoreissulla, joten ihan ventovieras ei telttaamme asukiksi lähtenyt. Pidimme tiiviisti yhteyttä ennen reissua, puhuimme varusteista ja vaelluksen käytännöistä. Kealle talvivaellus oli ensimmäinen, jos lyhyitä talvireissuja ei lasketa mukaan.

Teimme treffit Ouluun, jonne Kea tuli yöjunalla Helsingistä. Farmari Passatti veti yllättävän hyvin kolmen ihmisen talviretkikamat! Takaikkunasta oli tosin turha haaveilla peruuttavansa… Matka jatkui Haaparannan kautta Kiirunaan, jossa tankkasimme viimeiset ekstrakalorit pitsan muodossa. Sitten kohti Nikkaluoktaa.

(3.4.) Nikkaluoktan mutainen parkkipaikka ei varsinaisesti näyttänyt hiihtoparatiisilta. Parkkiksen reunoilta kuitenkin alkoi kova hanki ja purimme kamat talvireittiviittojen viereen. Hiihtämään päästiin lähtemään kuuden jälkeen illalla ja suunnaksi otettiin pohjoinen. Illan aikana hiihdettiin suurin osa viidestä kilometristä jäätä pitkin. Jäällä ei ollut lunta lainkaan ja maastossakin sitä oli tosi vähän. Riitti kuitenkin hiihtämiseen mainiosti.

(4.4.) Oli ihana herätä aurinkoiseen aamuun! Aamutoimien jälkeen lähdimme hiihtämään jokiuomaa mukaillen kohti Lisas stugania. Mies oli etukäteen kehuskellut, että joessa oli ollut viime vuonna paljon koskikaroja. Oli niitä nytkin! Hävettää ihan tunnustaa, mutta en ollut koskaan aikaisemmin koskikaroja nähnyt. Nähtiin myös paljon riekkoja ja kuunneltiin niiden huvittavaa ääntelyä. Hiiripöllökin seurasi jonkin matkaa kulkuamme. Se lennähti joen rannalla kasvaneisiin tunturikoivuihin siirtyen aina muutaman puun verran edellämme karkuun.  Vesa vanhana perhokalastajana kiinnitti huomiota sumukorentoihin, joita oli hangella vähän väliä.

Maisemat muuttuivat koko ajan jylhemmiksi. Molemmin puolin jokea oli upeita kallioita, joiden seinämien vesiputoukset olivat jäätyneet turkooseiksi jäämuodostelmiksi. Mittasuhteet hämärtyivät ja saattoi vain kuvitella, miten massiivisia jääputoukset todellisuudessa olivat.

Maastossa näkyi, että reittiä oli kuljettu. Alun opasteviitat näyttivät, että reitti oli tarkoitettu koiravaljakoille ja moottorikelkoille. Ylitimme joet niistä kohdista, missä näimme jälkiä. Tuntui, että ylitimme joen ainakin sata kertaa. Reitti kiemurteli kuin käärme pitkin jokiuomaa ja sen rantamia. Toisinaan lumi loppui kesken ja hiihdimme pitkin paljasta maata. Vähän kauhistelin mielessäni, että näin vähillä lumillako koko reitti hiihdettäisiin.

Olimme suunnitelleet hiihtävämme sellaisella rytmillä, että aina 50 minuutin hiihdon jälkeen tulisi 10 minuutin tauko. Tauolla jokainen söisi legieväitä (legi=tunnin hiihtojakso). Tuosta rytmistähän sitten luonnollisesti alettiin heti luistamaan. Mies sanoi, että se Lisas stuga on ihan tuossa kilsan päässä ja minä myöntelin, että toki on parempi pitää tauko siellä kun on niin lyhyt matkakin. Mökki vaan ei tullut ihan kilometrin jälkeen. Eikä toisenkaan. Minä, joka olen nälkäkiukkujen kuningatar, saatoin hiukan väsähtää ja puuskahtaa jotain. Lopulta tarkastettiin gepsillä mökin todellinen etäisyys ja se olikin vielä muutaman kilometrin päässä.

IMG_0282

Suloinen Lisas stuga.

Lisas stuga oli ihana pikkuruinen mökki keskellä ei mitään. Katolla kasvoi siankärsämöä, heinää ja sammalta. Räystäillä olleet sammalpaakut tuntuivat ihan kuin lihalta käden alla.  Minua tuollaiset paikat viehättää ihan hirmuisesti. Voisin helposti nähdä itseni asumassa tuossa mökissä. Tilaa oli sen verran, että kaikkeen ylettyisi kättään kurottamalla. Paratiisi.

IMG_0287

Unelmien koti.

IMG_0293

Räystään sammalkasvustot.

Hiihdimme päivän aikana noin 25 kilometriä. Teltalle löytyi hieno paikka Visttasvaggilta läheltä Vistasstugania. Lapio tuntui hyvältä kädessä, joten askartelin meille oikein luksus wc:n vähän sivummalle. Kotona oli mukaan askarreltu istuinrengas telttapatjasta ja voin kertoa sen olleen aika mukava lisä tuohon valtaistuimeen.

20160404_193536

Telttana kartano, eli Fjällräven Akka Endurance 4.

IMG_0340

Vessa näköalalla. Huuhtelutoiminto tapahtui lapiolla.

20160404_193614

Sukset ja sauvat ei jääneet toimettomiksi edes yön ajaksi.

Ilta oli kirkas ja tähtiä syttyi taivaalle yksi toisensa jälkeen. Raskas hiihtopäivä kuitenkin ajoi teltan lämpöön ja mahat kurnien laitoimme ruokaa. Taisimme olla kaikki aika väsyneitä, koska kaikki etukäteishaaveet pitkien valotusten valokuvaussessioista typistyivät muutamaan räpsyyn. Ruoka alkoi väsyttämään ja kömpiminen makuupussien lämpöön houkutti enemmän kuin mikään muu.

IMG_0366

Kuvaaja kuvassa.

(5.4.) Aamulla otin korvatulpat korvista ja kuuntelin riekkojen ääniä makuupussissa maaten. Ajattelin, etten olisi missään muualla mieluummin. Vielä voimakkaammin ajattelin samaa, kun aamukahvikuksan kanssa kurkistin teltan oviaukosta aurinkoiseen tunturimaisemaan. Tästä ei paljon voi ihmisen elämä parantua!

20160405_091630

Koiravaljakot ajoivat teltan ohi.

Aamiaisen jälkeen minä ja Vesa laitoimme puolikkaat nousukarvat suksiin, Kealla oli kokopitkät karvat jo kiinni heti alkumetreiltä. Luvassa oli nousua aikalailla koko päiväksi. Vähän jännitin miten ahkio kulkisi perässä pitkät ylämäet.

IMG_0409

Siellä se Nallo jo näkyy!

Käväisimme matkalla Vistasstuganin pihalla ihmettelemässä ja jatkoimme nousujohdanteista reittiä kohti Nalloa. Lunta oli vähän miten sattuu, mutta mitä ylemmäs nousimme, sitä valkoisemmaksi maisema muuttui. Ilman aurinkolaseja ei voinut olla hetkeäkään! Aurinko porotti pilvettömältä taivaalta ja se vielä heijastui hangestakin, joten myös aurinkorasva oli tarpeen.

Ylämäkeä tosiaan riitti. Yksi mäki oli niin jyrkkä, että sukset oli pakko heittää pois jaloista ja mennä mäki etukenossa kävellen. Ei ainakaan palellut! Menimme vuorollamme etummaisena ja yritimme pitää vauhdin hitaana.

IMG_0425

”Ainoa helppo päivä on eilinen päivä!”

Nallosta oli mies puhunut paljon. Hän oli kehunut sitä kauniiksi ja vaikuttavaksi ja kyllähän se lunasti kaikki odotukset monin verroin! Tuijotin sitä koko ajan kuin noiduttuna, kun hiihdimme sitä kohti. Välillä jättäydyin jälkeen, että sain räpsiä juuri sellaisia kuvia, mitä olin mielessäni nähnyt jo ennen tunturin lähelle saapumista. Nallo oli ihan mielettömän hieno! Se oli terävä, majesteetillinen ja jylhä huippu. Molemmilla puolilla Nalloa oli massiiviset jyrkänteet, mutta Nallo erottui naulitsevana niiden keskeltä.

Pidimme lounastauon niin, että saimme tuijottaa tuota hypnoottista huippua koko syömisen ajan. Ruuan jälkeen hiihdimme Nallon ohi vasemmalta puolelta. Tunturi muutti täysin luonnettaan sivulta katsoessa. Se ei enää ollut terävä huippu, vaan ihan perus tunturi. (Minulla on vaikeuksia sanoa noita tuntureiksi, kun ne ovat ihan vuoria minulle.) Hiihdimme jonossa pitkin tuntureiden välistä solaa Nallostuganille ja leiriydyimme sen pihalle. Melkeinpä pelkkää nousua ollut hiihtopäivä kipeytti kantapääni. Suunnittelin mielessäni, että seuraavalle hiihtovaellukselle otan erilliset kantapääpohjalliset jostain pehmeästä materiaalista mukaan.

IMG_0490

IMG_0497

IMG_0507

20160405_160650-1

IMG_0525

Vesa hiihtää kohti aurinkoa.

Kea kävi jututtamassa tupaisäntää ja saimme luvan leiriytyä tuvan pihaan ilman maksua. Koska sesonkiaika oli ohi, saimme myös käyttää ilmaiseksi kaivoa ja vessaa.

IMG_0531

Nallon tupa. Ei paha paikka, tuonne sit tupaemännäks eläkemummona.

Ilta taittui nopeasti ja väsyneet ylämäkihiihtäjät vaipuivat ajoissa uneen. Aamulla oli keli vaihtunut tyystin.

IMG_0556

Sama paikka, eri meininki.

(6.4.) Aamulla tuntui ja näytti siltä, että telttamme oli photoshopattu jollekkin valkoiselle paperille. Mitään maaston muotoja ei erottanut, kun katsoi sinne, missä edellispäivänä oli korkeita jyrkkiä tuntureita. Oli vain valkoista. Nautimme hitaasta aamiaisesta teltan sisällä. Jotenkin kenelläkään ei ollut kiire ulos valkeaan pöperöön. Näin, että mökistä tuli ulos kymmenkunta ihmistä, jotka tekivät lähtöä rinkat selässä ja sukset jalassa. Päätimme katsoa mitä reittiä he lähtevät etenemään, saisimme hetkeksi tuoreet jäljet mitä seurata.

IMG_0560

Aamu Nallolla.

Jäljet peittyivät todella nopeasti. Tuuli oli kova ja se pyöritti mukanaan uutta lunta vasten kasvoja. Kiirehdimme laittamaan teltan kasaan ja lähdimme porukan perään. Jäljillä hiihtäminen muuttui koko ajan hankalammaksi. Lumi peitti suksien jäljet ja reitti muuttui jyrkästä ylämäestä todella jyrkäksi ylämäeksi, jossa oli sivuttaiskaltevuutta vielä lisää vaikeuttamassa ylös kapuamista. Kovan hangen päällä oli kerros uutta pehmeää lunta, jossa sukset nuljusivat miten sattuu. Teräskantit eivät pureutuneet mihinkään ja tuntui, että nousukarvatkaan eivät riittäneet. Haarakäynti vinossa jyrkässä ylämäessä oli ahkion kanssa kaikkea muuta kuin helppoa.

 

Lopulta tulimme niin hankalaan paikkaan, että pidimme tuumaustauon. Ihmettelimme miten rinkkahiihtäjät ovat päässeet etenemään, koska rinne muuttui jyrkänteeksi, eikä näkyvyyttä ollut yhtään. Päätimme kääntyä takaisin. Rinteessä kääntyminen ahkio perässä oli pelottavaa. Täytyi koko ajan olla todella tarkkana, ettei ote lipsahda tai asento horjahda. Laskimme takaisin mökin pihaan ja lähdimme nousemaan eri reittiä.

Uusi yritys oli oikea ratkaisu. Löytyi kova pohja, jota pitkin koiravaljakot olivat kulkeneet. Nousu oli silti raskas. Piti mennä niin vinossa, että se kävi jalkoihin. Vasen jalka oli ylempänä ja oikea alempana, mikä aiheutti vasemman reiden joutuvan tekemään kovasti töitä. Välillä tuntui, että koko reisi kramppaa jos reitti ei pian muutu tasaisemmaksi.

Yhden nousuosuuden jälkeen pidimme hengähdystaukoa, kun keskeltä valkoista tyhjyyttä alkoi putkahtelemaan koiravaljakoita meitä kohti. Oli omituinen tunne, kun valjakot lähestyivät äänettömästi valkoisen lumiverhon läpi. Morjestimme iloisesti jokaiselle kuskille ja ihanat koirat saivat hetkeksi unohtamaan väsyttävät nousut. Omaa huskyakin tuli vähän ikävä ja mietin, miten iso apu siitä olisi ylämäkiosuuksilla. Ehkä seuraavalla kerralla.

20160406_125015

Minun retrosauvat pääs Kebnelle!

Ylämäet muuttuivat lopulta tasaiseksi. Vähän pöperöinen ilma harmitti, koska maisemat jäivät täysin näkemättä. Samaan aikaan myös iloitsin, että sain kokea myös tuollaisen kelin. Olin kuullut white outista puhuttavan, enkä sitä oikein ollut osannut hahmottaa. Nyt en hahmottanut mitään koko ympäristöstä ja pidin sitä jännittävänä uutena kokemuksena. Keli aiheutti myös vähän turhautumista, kun maastosta ei erottanut mitään. Kartan mukaan oli edessä iso alamäki, mutta ei se siltä tuntunut, kun koko ajan piti lykkiä vauhtia sauvoilla. Jätimme koiravaljakkojen uran kun pelkäsimme, että rinne on liian jyrkkä. Jätimme tauon väliin ja sekin hiersi.

Valkoisen pöperön keskellä teimme päätöksen, että tauot pidettäisiin tulevaisuudessa ajallaan, vaikka paikka olisi miten surkea. Sain vastuun toimia taukohälyttimenä. Suksi kulkikin ihan eri tavalla koko loppureissun omalla kohdallani. Hiihdimme alamäkeä kohti Sälkan tupaa ja vuorollamme menimme etummaisena. Alamäestä ei koskaan erottanut onko edessä puolen metrin vai kymmenen metrin pudotus. Oli mentävä siis todella varovasti! Pääsimme kuitenkin myös kunnon alamäkien makuun, tuntui ihan mahtavalta saada päästellä vapaalla pitkiä pätkiä!

IMG_0798

Kiiruna. Niitä oli PALJON! Sillä on superhassu ääni, ihan ku joku jänisräikkä.

Sälkan lähellä pääsimme moottorikelkkauralle hiihtämään. Se tuntui helpottavan urakkaa ihan mielettömästi ja sukset luisti jokaisella. Reitti oli merkattu niin hyvin, ettei eksymisen vaaraa ollut ja kartta sai levätä. Hiihdimme Sälkan ja Singin puolimatkassa olevalle tuulisuojalle ja laitoimme teltan sen pihaan.

IMG_0606

Tuulisuoja ei ollut suotta siinä missä se oli. Paikka oli todella tuulinen! Teltta ei kuitenkaan hätkähtänyt mistään ja sain korvatulpat korvissa nukuttua kunnon yöunet. Pihalla oli vessa, jonka oven edustan kinokset Vesa lapioi saadakseen oven auki. Tuuli oli muodostanut paikkaan todella kauniita kinoksia ja tuuli pyöritti ohutta pakkaslunta niiden pinnalle koko ajan lisää.

IMG_0611

IMG_0616

IMG_0630

Illalla juttelimme vaelluksista, reissuista, suunnitelmista ja varusteista. Valvoimme puolille öin. Vesa oli herännyt keskellä yötä todella kovaan tuuleen. Minä nukuin kuin lapsi. Vielä aamulla tuuli ravisteli telttaa ja tuntui hyvältä makoilla lämpimässä makuupussissa ja vain kuunnella ja katsella teltan liikehtimistä tuulen voiman alla. Tuli voimakas luottamus telttaa kohtaan. Täällä ei millä tahansa festariräyskällä pärjäisi!

(7.4.) Kesken aamutoimien kuului pihalta ääniä. Olin vienyt meidän kaikkien makuupussit tuulettumaan tuulisuojaan ja hypähdin nopeasti teltasta kasaamaan pusseja pois muiden vaeltajien tieltä. Pihalla oli kolme iäkkäämpää brittimiestä, jotka vaativat jättämään pussit paikoilleen. He ihastelivat minun ja Kean untuvahameita ja sanoivat, että olemme ekat hame päällä vaeltajat näillä seuduilla. Saimme myös suunnatonta ihailua siitä, että olemme yöpyneet teltassa ja suurin huomionosoitus tuli ahkioiden vetämisestä. Olimme kuulemma ”hard core finns”. Ahkioita ei noilla main tunnu muut vetävän. Kaikilla on rinkka. Kehut tuntuivat hyvälle, tietenkin.

Lähdimme jatkamaan matkaa Singille. Melkein heti matkan aloitettuamme näimme läheisen järven jäällä mittarimadolta näyttävän muodostelman. 12 hiihtäjää ahkiot perässä, ilmiselvästi suomalaisia! He olivat kuitenkin sen verran kaukana, ettei moikkaamaan päästy. Alamäkivoittoinen matka jatkui, eikä maaston muodot erottuneet vieläkään kovin hyvin. Maa alkoi tosin olla vähälumisempi, joten lumesta törröttävistä kivistä sai vähän osviittaa millainen pudotus missäkin mäessä oli.

IMG_0804

Ihan saletisti suomalaisia!

Singin pihaan ei menty, koska ei ollut mitään tarvetta. Alkoi loputtoman pitkä loiva nousu. Olin vetovuorossa ja yritin pitää rytmin tasaisena. Laskin numeroita. Vasen jalka sanoi yk ja oikea jalka si. Vasen kak, oikea si ja niin edelleen, todella hitaasti. Laskin muistaakseni neljäänsataan. Melkoista hiihtomeditaatiota. Pää oli tyhjä, rytmi sopivan hidas. Ylämäessä tunsi itsensä junaksi, joka jaksaa ihan mitä tahansa. Superihmiseksi.

IMG_0645

Asioita joista pidän: Tasainen tahti.

IMG_0636

Pieni jäätikkö keskellä rinnettä.

Mäen päällä alkoi mukamas niinsanottu helppo osuus. Olisi se kai helppo ollutkin, ellei keli olisi muuttunut. Taivas vähän kirkastui, mutta jätti silti isoimmat tunturit usvan ja lumipöllyn peittoon. Keli lauhtui ja lumi alkoi tarttua suksenpohjiin. Auts! Ei kiva, ei ollenkaan. Taukoja oli pakko pitää vähän tiuhempaan, kun lunta oli irroiteltava pohjista. Minä ja Vesa otettiin jossain välissä karvat pois ja voideltiin sukset luistolla. Kea empi karvojen pois ottamista vähän pidempään, mutta taipui lopulta luonnon voimien alla. Kean ahkion uumenista löytyi plussakelin luistoakin, joka pelasti päivän.

Kebnekaisea lähestyttäessä lumi väheni koko ajan. Maisema näytti siltä, että kaikki lumi olisi juuri satanutta. Näimme kiirunoita kymmenittäin. Laskeuduimme Kebnekaisen laaksoon ja ajattelimme kylmiä oluita Kebnekaisen tunturihotellissa. Lunta oli vain nimeksi ja yritimme kiertää pahimpia kivikoita moottorikelkan jälkiä pitkin. Tunturihotelli alkoi vihdoinkin näkymään. Oluet saimme eteemme puoli kahdeksan maissa illalla.

IMG_0593

Moottorikelkkareitti oli todella hyvin merkattu.

IMG_0818

Hirveesti naurattaa kun tunturihotelli näkyy ja rusketus on kohdillaan!

Kebnekaise Fjällstation oli täynnä porukkaa! Satuimme paikalle vuoden kiireisimpään aikaan, koska seuraavana päivänä oli ohjelmassa Keb Classic. Kilpailijat olivat jo saapuneet paikalle ja hotelli oli ääriään myöten täynnä. Se oli aikamoinen shokki muutaman päivän hiihtelyn jälkeen. Oluita juodessa tuntui, että jo pari hörppyä kihahtai nuppiin. Lämmin sisäilma ja olut tekivät olon raukeaksi ja olisin kernaasti käpertynyt sohvan nurkkaan sikiöasentoon ja jäänyt siihen vaikka koko yöksi. Eihän se tietenkään sopinut.

Illan jo hämärryttyä siirryimme suksinemme soveliaan matkan päähän hotellista ja pystytimme teltan.

(8.4.) Aamulla paistoi aurinko! Näin Kebnekaisen laakson kokonaisuudessaan ja erotin erimuotoisia tuntureita. Olipa se hieno paikka! Vesa sai ajatuksen, että miksi ei nautittaisi tarjolla olevista mukavuuksista. Kukaan ei vastustellut, joten hiihdimme aamiaiselle hotelliin. Eipä ole aamiainen koskaan maistunut niin hyvältä! Tuntui että oma vatsa oli muuttunut pohjattomaksi kaivoksi. Aamiaiselle paistetut tuoreet porkkanasämpylät olivat parhaita ikinä. Päällisiksi otin muunmuassa brie-juustoa ja appelsiinimarmelaadia.

20160408_084846

Fjällstationin aamiainen oli IHANA.

Aamiaisemme aikaan pihalla oli täysi härdelli päällä. Keb Classicin kilpailijat odottivat lähtölaukausta. Seurasin lähtöä ikkunan läpi sämpylää syöden. Kilpailijat nousee suksineen ylös, huiputtavat Kebnekaisen, laskeutuvat köyden varassa osan matkaa ja loput laskevat suksilla. Erittäin kova kisa siis!

Aamupalan jälkeen alkoi viimeinen rutistus takaisin Nikkaluoktaan. Fjällstationilta alkoi pitkä pitkä alamäki. Moottorikelkkareitti oli tampattu erittäin tiukaksi ja se oli meille todella hyvä luiston kannalta. Vauhti oli välillä turhankin kova, mutta kaikilla tuntui olevan hyvä meno päällä. Yhdellä legitauolla joimme oluet, jotka ostimme hotellilta mukaan. Kylläpä ne maistuivat hyvältä kesken hikisen hiihtourakan! En edes ole oluen ystävä, mutta hiihdon lomassa Ruotsin kakkosolut tuntui hyvältä.

20160408_144015

Mmm… beer.

Loppumatka Nikkaluoktaan oli vähän tylsä. Maisemissa ei enää oikein mikään hetkauttanut ja tasainen maasto tunturikoivikkoineen oli aika tavallista edellispäivien hienojen tunturimaisemien jälkeen. Nikkaluoktaan saavuttua oli voittajafiilis. 100 kilometriä Kebnekaisen tunturimassiivin ympäri oli nyt ohi. Nikkaluoktassa auto pakattiin ja matka jatkui Kiirunaan hotelliin yöksi.

IMG_0858

Joku ihan valtava jääputous lähellä Nikkaluoktaa.

IMG_0689

IMG_0708

”Tylsää” loppumatkaa. Nähtiin hirviä ja tuon kallion jyrkänteillä kaarteli joku ison iso lintu.

 

IMG_0714

Ruotsissa sohjokin on turkoosia.

20160408_172541-1

Sata lasissa!!!

IMG_0716

Nikkaluokta.

Mitä teen ensi kerralla toisin:

  • Pidän tiukasti kiinni legitauoista alusta alkaen.
  • Panostan aikaisempiin lähtöihin aamulla, jää enemmän aikaa hiihtää.
  • En raahaa turhaa naposteltavaa mukana, nyt tiedän mitkä ruuat maistuu.
  • Luotan vaistoihini, enkä ala epäröimään ja muuttamaan suunnitelmia.

Huomioita:

  • Teltta toimi kuin unelma!
  • Vaatteet toimi kuin unelma!
  • Kebnekaise on mahtava hiihtovaelluskohde, tupaverkosto luo turvaa, vaikka niitä ei käyttäisikään.
  • Oma fyysinen kunto yllätti. Luulin olevani huonossa kunnossa ja alussa lihakset jumittivatkin. Loppua kohti alkoi kroppa kuitenkin toimia koko ajan paremmin ja paremmin ja olisin voinut vaikka jatkaa vielä viikon. Ehkä pitkäkestoinen kunto on sitten kunnossa!
  • Osaan ruotsia paremmin kuin osasin kuvitella.

Vaelluskengät

Vaelluskenkien valinta ei ole mikään yksinkertainen juttu. Itse en koskaan tilaisi kenkiä sovittamatta, koska kaikki kengät ovat vähän erilaisia lestiltään ja valmistajien kokomerkinnät vaihtelevia. Omat jalkani eivät ole mistään siroimmasta ja naisellisimmasta päästä, joten jo tavallisten lenkkareidenkin valintaa joutuu miettimään ja sovittelemaan joskus ihan naurettavuuksiin asti. Minulla on aika leveät jalkaterät, toisessa jalassa vielä orastava vaivasenluu. Nilkkani ovat paksut, välillä naurankin, ettei minulla ole nilkkoja ollenkaan.  Kengät ovat siis minulle hyvin henkilökohtaiset ja kun löydän sopivat, pidän niistä hyvän huolen.

Lemmenjoella 322

Edelliset vaelluskenkäni kestivät 10 vuotta. Ostin ne aikoinaan ihan pieniä retkiä, marjastusta, sienestystä ja virvelin heittämistä ajatellen. Käytännössä ne olivat minulla jalassa kaikkina muina vuodenaikoina paitsi talvipakkasilla ja kuumilla kesäkeleillä. Meindl oli merkki ja ne istuivat jalkoihini kuin toinen iho. Koskaan en saanut rakkoja niillä kävelystä.

Kun lähdin Lemmenjoelle vaeltamaan muutama vuosi sitten, alkoi kenkien pohjat murenemaan alta. Loppu tuli vastaan. Kengät olivat muuten ihan loistokunnossa ja otinkin niistä talteen kaiken irtoavan, kuten pohjalliset ja nauhat. Vähän suretti erota hyvistä kengistä.

Pidin välillä taukoa vaelluskengistä ja vaelsin lenkkareilla. Se oli kuitenkin haastavaa. Jalat väsyivät ja kastuivat helposti. Ostin edullisesti käytetyt Meindlit nettikirpputorilta, mutta kengät eivät istuneet jalkoihini. Koko oli liian pieni, varpaat osuivat alamäissä kärkiin ja tuntui että kynnet irtoavat kivikkoisessa maastossa.

IMG_0658

Kun minulla oli reilu puoli vuotta pitkän vaelluksen alkuun aikaa, päätin hommata vaelluskengät. Ne täytyi ehtiä ajaa sisään hyvin ennen tosi toimia. Menin Partioaittaan Jyväskylässä ja kokeilin muutamia malleja. Meindl ei enää tuntunutkaan sopivalta jalkaani, vaikka olin aivan varma, että haluan samanlaiset kuin vanhat rakkaat kenkäni olivat olleet. Jalkojeni muoto oli muuttunut iän ja maailmaan saatettujen lasten myötä.

Oli iltapäivä, olin väsynyt. Jalkojen tuleekin olla turvonneet ja rasittuneet, kun sovitellaan vaelluskenkiä. Sidoin nauhat tiukasti kiinni ja kävelin ympäri liikettä. Kokeilin keinotekoista ”rinnettä”, kuinka jalka liikkuu kengässä alamäessä ja sivuttaisliikkeessä. Käytin aikaa.

Kengikseni valikoitui Hanwagin Tatra Lady GTX. Reilusti tukea nilkoissa ja pohjan jäykkyys keskitasoa, aika jäykkä kuitenkin. Jalkani koko on normaalisti 39,5 tai 40 ja otin vaelluskengät kokoa 42. Vaikka voisi luulla niiden olevan aivan liian isot, ei se mene ihan niin yksinkertaisesti. Käytän kengissä kaksia sukkia; alla merinovillaa ja päällä paksua itse kudottua villaa. Kiristän nauhoilla kengät tiukasti, jolloin jalka ei pääse heilumaan kengässä. Varpaille jää reilusti tilaa liikkua, eikä ne pääse missään tilanteessa koskemaan kengän kärkeen. Tarkenen kengillä myös talvipakkasilla.

20150822_100530

Kävelin kenkiä sisään ennen vaellusta noin 200 kilometriä. Vaihtelin maastoa, kävelin rinteitä, kivikoita, pehmeää maata, suota ja savikkoa. Pidin painoreppua selässä kävellessäni, että sain käsitystä kuinka jalat turpoavat rasituksessa. Käytin samaa sukkayhdistelmää ennen vaellusta, mitä aioin vaelluksellakin käyttää. En saanut rakkoja aikaan. En sisäänajossa enkä vaelluksella.

IMG_7293

Vaelluksella nivouduin kenkiini kiinni ja ne tuntuivat olevan osa minua. Jokaisella lounastauolla otin kengät jalasta, nostin pohjalliset ulos ja annoin kenkien ja jalkojen tuulettua ruokailun ajan. Lenkkeilen vaelluskengät jalassa säännöllisen epäsäännöllisesti nyt talvellakin, koska haluan jalkojeni muistavan kengät. Tulevia pidempiä reissujakin silmällä pitäen vaelluskengät on hyvä pitää jatkuvassa käytössä.

Kun hommaat vaelluskenkiä, muista:

  • Mene liikkeeseen iltapäivällä/illalla väsyneillä jaloilla
  • Kahdet sukat päällekkäin AINA
  • Sovittele, kävele, ota aikasi
  • Varpaiden täytyy pysyä irti kärjistä myös alamäessä
  • Harkitse, älä hätiköi!