Kuukausi yksin erämaassa

Laatokalla melomassa 2016

Tänä kesänä Laatokan melontaporukkamme kutistui vain neljään melojaan. Lähdimme matkaan juhannussunnuntaina ja yövyimme Tohmajärvellä Minimotellissa ennen rajan ylitystä.

Retkeilyyn sopivaksi tuunatun auton katolle sidottiin kaikkien kajakit ja kauhulla odotettiin rajamuodollisuuksia, haluaisiko tullimies kaikki kajakit alas katolta, sitä ei voinut etukäteen arvata.

20160627_093852

Tullissa oli omat haasteensa. Venäjän rajalla auton perästä löytyi ylimääräinen vararengas, joka ei ollut vanteilla. Auton omistaja oli unohtanut renkaan kyytiin sen suurempia ajattelematta. Kolmen tunnin kuulustelujen ja raporttien tekemisen jälkeen tiedämme nyt, että auton renkaiden Venäjälle vieminen on ehdottomasti kiellettyä. Sakot tulee postissa ja ne täytyy käydä Venäjän puolella maksamassa. Aikamoista…

20160702_201154

Tullin jälkeen kävimme vaihtamassa valuuttaa ja ostimme jotain pientä kaupasta. Kahvila Jänismäessä syötiin perinteisesti pitsat ennen Sortavalaan lähtemistä. Kohteena siis oli Sortavalan saaristo, Sortavalasta Wätikän suuntaan. Lähtöpaikaksi valikoitui Hotelli Piipun piha, jonka vartioidulle parkkipaikalle saa maksua vastaan jättää auton.

20160627_170333

20160627_182658

Kun kaikki tarpeellinen oli kajakeissa ja auto parkkeerattu, pääsimme melomaan. Olin kerran aiemminkin lähtenyt samasta paikasta, mutta suunta oli vähän eri. Meloimme lähellä rantaa ja ihailimme jylhiä kallioita. Yhden kallion kyljessä oli ristikuvio ja vuosiluku 1828.Jälkikäteen nettiä selattuani uskon sen liittyvän Volgan-Itämeren vesitiehen, joka avattiin tuona vuonna. Se johtaa Volgalta Rybinskin tekojärven, Šeksnajoen, Valkeajärven, Kovža– ja Vytegrajokien kautta Äänisjärvelle sekä Syvärijoen, Laatokan ja Nevajoen kautta Suomenlahdelle. Reitin pituus on noin 1100 kilometriä.

20160627_205449

Meloimme ensimmäisenä iltana 8 kilometrin matkan pieneen saareen yöpymään. Saari oli hieno! Oli hiekkarantaa, siloista kalliota, sään runtelemia mäntyjä ja monenlaisia kasveja. Laitoin telttani rantahiekalle ja käytin telttakiiloina isoja kiviä.

Illalla auringonlaskua ihailtaessa alkoi meitä lähestyä purjeveneiden letka. Käynnissä oli joku isompi purjehduskilpailu. Oli aika upea näky, kun purjeveneet värikkäine purjeineen viuhahtelivat äänettömästi ohi. Myöhemmin ohi meni myös iso laiva, joka jäi vähän matkan päähän yöksi parkkiin. Laivasta kuului musiikki vähän rikkoen meidän muuten rauhaisaa tunnelmaa. Laatokka oli tyyni ja taivas kaunis.

IMG_1302

IMG_1328IMG_1294Seuraava aamu oli toista luokkaa. Olin jo yöllä herännyt useita kertoja, kun telttakangas pakkui kovassa tuulessa. En muistanut ottaa korvatulppia reissulle. Kun nousin teltasta, aallot paiskoivat vasten kalliorantoja ja minua alkoi vähän hirvittää. Nautimme aamiaista kaikessa rauhassa ja aloimme tutkia kartasta mitä kautta lähdemme etenemään. Aallokko oli hurja ja jouduimme ylittämään selän.

Sivutuulessa minun ei niin kovin suuntavakaa peräsimetön kajakkini teetti minulla töitä ihan kunnolla. Jouduin melomaan oikeastaan pelkästään vasemmalla melan lavalla, eikä minulla ollut mitään mahdollisuuksia miettiä melonko nyt juuri oikeita lihaksia käyttäen. Minua rehellisesti sanottuna pelotti ja jännitin jokaisen vartaloni lihaksen äärimmilleen.

Kun melottava selkä alkoi olla yli puolen välin, alkoi aallokko mennä jo melkein kuin itsestään. Osasin jo nähdä aallon muodosta, kannattaako kajakin keulaa kääntää aaltoa vastaan vai antaako kajakin keinua aallolla täysin sivuttain korkin lailla. Välillä sain pärskeitä kasvoilleni, enkä nähnyt silmälaseillani juuri mitään. Melasta ei vain voinut otetta irrottaa hetkeksikään, ei edes laseja pyyhkiäkseen.

Kesken melonnan mietin aika vähän mitään. Tulin silti semmoiseen tulokseen, ettei minulla todellakaan ole keskittymishäiriötä, vaikka niin olin luullut. Keskityin melomiseen täysillä, eikä ajatukseni harhaillut mihinkään muualle! Melontakaverini naureskeli, että varmaan sitä oppii keskittymään, jos on kyse henkiinjäämisestä…

Selän ylittämisen jälkeen olimme tauon tarpeessa kaikki. Pieni tuuleton poukama oli hyvä paikka rantautua ja kartan mukaan paikassa oli myös jännää tutkittavaa. Pienen polun päässä oli saaren sisäinen järvi! Järven toinen pää oli soista maastoa, puut nousivat vedestä. Vastarannalla kohosi korkea kallio. Tuntui hyvältä päästä kävelemään aallokkomelonnan jälkeen.

IMG_1351

IMG_1344Tauon jälkeen meloimme aika rehevässä vesistössä. Rannoilla oli kaislikkoja, asutusta ja vedessä kasvoi paljon vesikasveja. Ilma oli sateinen. Pidimme lounastauon kivalla pikkukalliolla, jonka päälle oli tehty kivikasoja. Oli ihanaa makoilla jääkauden muovaamalla kalliolla melontaliivit tyynynä.

20160628_133329

20160628_133211

Iltaa kohti keli huononi. Taukojen väli venyi ja fiilis kiristyi. Haluaisin itse pitää tauon puolentoista tunnin välein, muuten alkaa paikat jumiutua. Vaikka tästä oltiin puhuttu, ei kukaan oikein malttanut pysähtyä, eikä sateeseen tehnyt mieli nousta seisoskelemaan. Lopulta illan hiipiessä löytyi kohtalaisen hyvä leiripaikka ja asettauduimme siihen. Melontakilometrejä kertyi 20. Illalla viritimme tarpin korkean kallion päälle. Sen alla istuimme iltaa sateen ropistessa kankaaseen.

IMG_1357

Aamulla kaikki oli märkää. Ihan kaikki. Ilma oli kosteasta usvasta sakea, eikä mikään kuivunut, vaikka miten viritteli narulle roikkumaan. Aamutoimien jälkeen lähdimme jatkamaan matkaa.

20160629_113838

Maisemat alkoivat muuttua koko ajan karummiksi. Kalliorannat, luodot ja jyrkänteet olivat jääkauden ja veden siloittamia. Niistä saattoi hahmottaa milloin kivettyneen merihirviön muotoja ja milloin pulskien norppien siluetteja. Kallioissa oli jos jonkinmoisia kuoppia, koloja ja viiltoja. Kivilaadut vaihtuivat ja sekoittuivat, tekivät hienoja kuvioita meidän ihmeteltäviksi.

20160628_173338

Yhdelle sileälle kalliolle noustuamme taukoa pitämään, tuli norppa meitä katsomaan. Se putkahti pintaan syvyyksistä, katosi taas ja kohta se oli jo ihan eri suunnalla. Utelias norppa kävi aika lähelläkin ja saimme seurata sen liikkeitä pitkät tovit.

20160629_133738

20160629_131702

20160629_131847

Laatokan maisemat pistää mietteliääksi toisinaan.

20160629_132008

Kurkku on jo melontareissujen klassikkoeväs. Kulkee kätevästi samassa paketissa vesi ja ruoka!

Lounasta pääsimme nauttimaan ihan uskomattomaan paikkaan. Lahdenpoukaman molemmilla puolilla kohosi komeat kalliot ja vedenpinnan tasolla oli sileä hiekkaranta. Venäjällä hyvän paikan tunnistaa siitä, että siellä on jo ennestään jonkinlaisia leiriytymisen merkkejä. Tässäkin paikassa oli kivistä kyhäilty nuotiokehä, pöydäntapainen viritys ja jotain rakennelmia, mistä me ei ymmärretty mitä ne oli. Paikka oli jokatapauksessa kaunis!

20160629_160628

20160629_162327

Tauon jälkeen meloimme 1935 painetun kartan mukaan paikkaan, jossa piti olla luostari. Se kyllä löytyikin, mutta laituri oli suljettu, ranta aidattu ja paikka näytti muutenkin hiljaiselta. Kyrilisin aakkosin kirjoitettu kyltti jäi meille mysteeriksi.

20160629_174355

Puutsaaresta on joskus louhittu punagraniittia. Näimme luostarirakennuksen seisovan kauempana mäen päällä, se oli punainen. Olisi ollut hienoa päästä lähemmin tutustumaan rakennukseen, mutta emme nousseet kajakeista. Jälkikäteen on selvinnyt, että luostari on Valamon ”sivukonttori” eli skiitta.

Puutsaaren Luostaria lähestyttäessä oli rantakalliolla hautakivi. Venäjällä on tapana laittaa vainajan kuva kiveen, tässä kivessä oli mies pilkillä. Liekkö jäänyt kalamatka viimeiseksi. Yksi rantakallio taas oli täynnä kivirakennelmia. Isommat kivet lepäsivät päällekkäin pienet kivet välikappaleinaan. Jollakin on ollut aikaa askarrella.

20160629_172337

Jatkoimme matkaa etsien sopivaa yöpaikkaa. Kalliot olivat ihan mielettömän hienoja. Tummat, melkein mustat märät kalliot näyttivät pehmeiltä. Ihan kuin se olisi ollut jotain vahaa. Pieniä luotoja ja vähän isompia lokkien valloittamia saaria oli pilvin pimein. Puikkelehdimme luotojen välistä, tutkailimme rantoja emmekä pitäneet kiirettä. Kotona voi meloa kuntoilun vuoksi, täällä on hyvä nauttia maisemista.

20160629_191238

Sopiva paikka löytyi uskomattoman hienolta kalliolta.

20160629_192131

20160629_192404

Maihinnousuhuikka uskomattomissa maisemissa.

Yritimme viritellä märkiä telttoja ja varusteita kuivumaan, mutta ilmankosteus oli varmaan lähellä sataa. Mikään ei kuivunut. Nukuin lopulta hyttysverkossa tarpin alla.

Seuraava aamu oli aika jännä. Maailma oli kietoutunut paksuun sumuvaippaan. Ilma oli niin kostea, että sen saattoi nähdä. Loput kosteat kamat sai parhaiten kuivaksi levittelemällä ne lämmintä kalliota vasten, narulla ne vain kastuivat lisää.

Lähdimme melomaan aivan rannan tuntumassa ja lähellä toisiamme. Ei passannut lähteä yhtään sooloilemaan, muuten olisi eksynyt muista. Näkyvyys oli maksimissaan parikymmentä metriä. Välillä maisema näytti loppuvan. Nauroimme, että maailman reuna oli tullut vastaan ja kaikki loppuu. Joskus pieni kallioluoto näytti melkein tipahtavan reunan yli. Tunne oli samaan aikaan hieno, mutta vähän aavemainen ja pelottava. Oli täysin hiljaistakin, mikä lisäsi omituista tunnelmaa.

20160630_103058

20160630_103115

20160630_103452

Neuvostoaikaisen pienen majakan jäänteet luodolla.

Jouduimme vähän muuttamaan reittiä, koska selkiä ei voinut edes ajatella lähtevänsä ylittämään moisessa sumussa. Lopulta pääsimme luovimaan saariston suojissa pois Puutsaaresta ja saimme yhteyden mantereeseen.

20160630_113740

Ei siellä mitään ole.

Keli muuttui lopulta täysin. Aurinko alkoi paistaa kirkkaalta taivaalta ja kuoritakit joutivat kannen alle. Hiki virtasi!

20160630_143824

(Melontareissu Sortavalan saaristoon tehtiin 26.6.-2.7.2016. Melontapäiviä tuli viisi, joista kolme täyttä päivää ja kaksi ”matkustuspäivää”. Loput matkakertomuksesta tulee myöhemmin.)

 

Vaatteet talvivaelluksella

Kebnekaisen vaelluksella meni vaatetus aikalailla nappiin. Mikään ei tuottanut hankaluuksia tai pettymyksiä. En palellut enkä hikoillut, ainakaan liikaa. Tässä vähän vaatteistani mitä käytin missäkin tilanteessa.

Aloitetaan päästä. Minulla oli aika monta hattua mukana, koska keleistä ei voinut tietää mitä on vastassa. Minulla oli kolme erilaista Buffia mukana. Yksi oli merinovillainen slim fit Buff, jota pidin melkein joka päivä kaulassa ja yhtenä päivänä päässä pantana. Olin aiemmin ollut vähän pettynyt Buffin tuubiin, kun se oli mielestäni liian lörppö. Nyt kun tajusin niitä olevan myös slim fittinä, alkoi Lyyti kirjoittamaan! Tykkään siitä tosi paljon.

Merinovillainen keltainen Buffin pipo oli myös tosi hyvä. Se lämmitti hiihtäessä juuri sopivasti kauniissa kelissä, vaikka onkin ohuen ohut. Välillä vedin hupun pipon päälle antamaan tuulensuojaa.

Tuulisena ja vähän kirpeänä päivänä käytin Buffin tuubia, jossa on puolet mikrokuitua ja puolet windstopperia. Taittelin sen pipoksi niin, että mikrokuitu oli päätä vasten ja windstopper ulkopuolella. Tuubi on vielä muotoiltu niin, että korvatkin peittyvät kunnolla. Pipo päässä en kuullut juuri mitään, windstopper materiaali vaimensi äänet tehokkaasti. Tämä pipo päässä ei tuuli eikä pakkanen vaivannut.

20160403_181810

Windstopper Buff oli tuulisina päivinä ehdoton!

Yöksi vaihdoin päähän pehmeän Polartecin pipon, jonka olen ominut mieheltä. Materiaali on ihan superlämmin ja miellyttävä.

Hanskojakin oli monet. Pääasiassa hiihdin Marmotin windstopper fleece sormikkailla, jotka olen ostanut käytettyinä pari talvea sitten. Sormikkaat ovat olleet niin rakkaat, että olen käyttänyt ne ihan reikäisiksi, mutta en ole raaskinut niitä päästää eläkkeelle. Niinpä tuon hiihtoreissun aikana ostin Kebnekaisen tunturihotellista Hestran sormikkaat, jotka pääsivät loppuun käytettyjen Marmotin hanskojen tilalle.

20160410_114528

Uudet ykköshanskat! Rasvasin nahkaosat heti kun pääsin kotiin.

Kovemmilla keleillä hiihdin Hestran rukkasilla, joihin vaihdoin paksujen vuorien tilalle lapaset. Lapaset on anoppini neulonut naapurin lampaiden villasta, todelliset lähilapaset siis! Lampaat ovat rodultaan Kainuun harmaita ja villa on paljon rasvaisempaa kuin tavallinen villalanka. Tuo ihmevilla pitää kädet tosi lämpiminä! Paksut Hestran omatkin vuoret oli mukana, mutten tarvinnut niitä kertaakaan. Samoin jäi käyttämättä ohuet merinovillasormikkaat.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuva: Kea Creutz

Kuoriasuna minulla oli Fjällrävenin Keb Eco Shell housut ja takki. Takkiin olen itse lisännyt talviajaksi karvareunuksen. Kuoriasu oli ollut jo puoli vuotta kovassa käytössä, mutta lunasti paikkansa minun ehdottomana ykkösasuna tuon reissun aikana! En keksinyt mitään huonoa sanottavaa asusta reissulla, vaikka miten olisin miettinyt. Tuuli oli välillä todella navakka, eikä kangas päästänyt mitään läpi. Satoi räntää ja satoi lunta, mutta minulla ei ollut hätää. Olin aiemmin vähän arvostellut liian isoa huppua, mutta ei se tuolla tosipaikassa ollut yhtään liian iso. Hupun sai helposti paksunkin pipon päälle suojaamaan tuulelta ja paksutkin rukkaset käsissä sai vetoketjun kiinni ja hupun kiristykset kohdilleen. Vetovyön/repun alle ei jäänyt ylimääräisiä saumoja ja erityiskiitoksen saa hihojen loistava muotoilu. Housut oli aivan huiput! Pitkät vetoketjut sivuilla helpottivat taukokenkien käyttöä ja metallikoukut lahkeiden edessä oli hyvä kiinnittää monojen nauhoihin. Säärystimiä en tarvinnut.

Tauoilla vedin päälleni ihan superpaksun untuvatakin, jonka ostin tutultani käytettynä. Huomasin yhtä Everest-dokkaria katsoessani, että joillakin sherpoilla oli prikulleen samanlainen The North Face merkkinen takki, joten ei ole ihme että tarkenin… Näytin takissa Michelin-ukolta, mutta lämpö oli reissussa aika paljon tärkeämpää kuin ulkoinen habitus.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuva: Kea Creutz

Untuvahametta (Skhoop, Partioaitan alesta) käytin aika paljon. Se oli päälläni iltaisin leirissä ja myös monena päivänä hiihdon ajan. Hiihtäessä avasin hameen sivuvetoketjut pitkältä matkalta, joten hame ei tuntunut tukalalta.

Leirielämässä oli lisälämpönä merinovillapitkiksien päällä myös polarfleecehousut, jotka olen ostanut kirppikseltä (McKinley). Taukokenkinä käyttämäni jokaisen katu-uskottavan pilkkiäijän saappaat (Powerboots Original) olen myös ostanut kirppikseltä. Ne ovat ihan törkeän lämpimät!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuva: Kea Creutz

Paitoja minulla oli mukana kaksi, molemmat merinovillaa. Toinen on ihan perus ohuehko musta kerraston paita, jota tosin käytän ihan päällyspaitanakin. Toinen taas paksu Acliman Warmwool hood sweater. Se paita on ollut minulla pari vuotta ja alkaa olla jo ihan lopussa. Hihojen suut ovat rispaantuneet ihan hapsuille ja kyljessä on iso reikä, en tiedä mihin lie tarttunut. Ihan superhyvä paita! Siinä on todella hyvä päänmukainen kypärämyssy, jonka voi jättää myös ”hupuksi” niskaan. Edessä on kengurutasku. Tykkään nukkua se paita päällä kylmillä keleillä. Laitan hupun päähän ja kädet kengurutaskuun ja nukahdan hetkessä! Paita oli myös hiihtäessä parina päivänä päällä. Lisälämmikkeenä leirielämään oli vielä Warmpeacen kirppikseltä löytynyt huppari, joka on ohut mutta superlämmin.

Pitkinä kerrastonhousuina oli Devoldin Expeditionit. Palelen reisistä ja hanurista todella herkästi ja vasta nämä housut hommattuani olen oppinut nauttimaan pakkasista. On jo toiset peräjälkeen menossa, koska käytin edelliset aikalailla loppuun. Nämä ovat myös hemaisevat kotihousut talviaikaan. On helppo lähteä ulos, kun tarvitsee vain vetäistä kuoret päälle.

Sukkia oli mukana jalassa olleet, yhdet samanlaiset vaihtoa varten ja yhdet villasukat yösukiksi. Hiihtäessä oli alla paksut merinovillasukat ja päällä neulotut villasukat.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuva: Kea Creutz

 

Varusteet Kebnekaisen reissulla

Kerron tässä omista varusteistani, mitä käytin Kebnekaisen hiihtovaelluksella. Mikä toimi hyvin, mikä huonommin, mikä yllätti, mikä oli turhaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

(Kuva: Kea Creutz)

En pysty sanomaan mikä tai mitkä varusteet olivat reissulla tärkeimmät, sillä jokaista osa-aluetta tarvittiin yhtä paljon. Teltta on äärimmäisen tärkeässä osassa, mutta niin myös sukset ja ahkiokin. Vaatteetkin oli hyvä olla tutut ja toimiviksi havaitut, sillä kesken reissun on paha todeta, että tämä olikin huono valinta. Vaatteista kerron eri jutussa.

IMG_0779

Minun vermeet vasemmalla.

Suksina minulla oli Madshusin BC 50 tunturisukset Rottefellan automaattisilla bc-siteillä. Hiihtokenkinä Rossignol BCX2-monot. Ostin koko tuon paketin viime talvena Xxl:n alesta naurettavalla 125 eurolla. Olin hiihtänyt varusteilla jo viime talvena yhden vaelluksen ja ennen Kebnekaisea harjoituslenkkejä reilulla kädellä.

Monot ovat aika isot, ihan samalla logiikalla kun vaelluskengätkin, eli monoihin mahtuu kahdet sukat ja tilaa jää silti varpaille heilua. Käytin hiihtäessä alla paksua merinovillasukkaa ja päällä kudottua villasukkaa. Yhtään rakkoa ei taaskaan tullut, eikä kertaakaan mistään kohtaa edes kuumottanut siihen malliin, että olisi ollut lähellä. Ainoa mitä kaipasin, oli kantapäiden alle jotkut ekstrapehmikkeet. Monot ovat aika kovat (täysin synteettiset) ja kantapääni alapuolet kipeytyivät ylämäkiosuuksilla. Vaelluksen jälkeen sainkin vinkin, että huovutusvillasta voisi huovuttaa pienet lisäpehmusteet. Vinkkaaja käyttää sellaisia kantapäiden takana.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

(Kuva: Kea Creutz)

Suksissani on pitopohjat. Olin jo talvikauden alussa pohjustanut sukset huolella parafiinilla silitysrautaa käyttäen ja uusin käsittelyn vielä ennen reissua. Mukana oli lisäpitoa antamassa Madshusin omat puolikarvat. Hyvin toimi, ei mitään ongelmia. Kun keli muuttui plussaksi, kokeilin nousukarvojen voitelemista vauhti-luistolla (sininen klöntti on peräisin jostain 70-luvulta) ja hetken se auttoikin. Kun keli muuttui erittäin liisteriseksi, oli eniten apua plussakelin pikaluistovoiteesta ja nousukarvojen poistamisesta.

Sauvoina minulla oli 70-luvulta olevat kirkkaankeltaiset umpihankisommalla varustetut lasikuitusauvat. Niissä on nahkaiset käsilenkit, joissa on metallisolki. Lenkkiä sai suurentaa ja pienentää helposti hiihtokäsineiden paksuuden mukaan. Näistä sauvoista en hevillä luovu!

20160406_125015

Olin erittäin tyytyväinen hiihtovälineisiini. En usko merkillä ja mallilla olevan niinkään paljon merkitystä kuin sillä, että varusteet olivat tutut ja juuri minulle sopiviksi hioutuneet. Silloin varusteisiin voi luottaa, eikä yllätyksiä synny ainakaan kovin helposti. Automaattisiteet toimivat hyvin, suksien kantit purivat kovaan hankeen, pitopohja riitti tasaisella ja pienissä rinteissä, monot eivät hiertäneet.

Ahkio oli lainassa. Se oli Fjellpulkenin keskikokoinen ahkio, olikohan se nyt noin 140cm pitkä. Vedin sitä Fjellpulkenin vetorepulla kaikki muut paitsi viimeisen päivän, silloin vedin ihan perus Fjellpulkenin vetovyöllä.

IMG_0431

Ahkiosta tykkäsin ihan kamalasti! Menee kyllä hankintalistalle. Ahkion perässä oleva vetoketju helpotti elämää, sitä kautta pääsi ahkion uumeniin joutumatta purkamaan koko kääröä. Myös etuosassa oleva pieni tasku oli hyvä, siihen sai pakattua legieväät tai muuta usein tarvittavaa.

Vetorepusta sen sijaan en hirveästi tykännyt. Olihan se tavallaan kätevä, kun siihen sai laitettua päivän ruuat, termarin, vaihtohanskat ynnä muuta, mutta se oli jotenkin aika painava ja kolho. Raskasrakenteisesta repusta ei saanut selälle niin mukavaa, etteikö veto olisi kohdistunut suurimmksi osaksi pelkästään hartioille. Minulla siis oli hartiat kovilla. Ylämäkiosuuksilla se oli ihan hyvä juttu, mutta tasaisella en tykännyt repusta. Se myös hiotti selkää, mutta koska olen vähemmän hikoilevaa sorttia kuin mieheni, en alkanut kesken reissun vaatimaan vaihtamista. Minulla oli muutenkin paljon kevyempi kuorma vedettävänä, joten pidin repun ristinäni. Viimeisenä päivänä vaihdettiin ihan sen takia, kun mies oli moisesta repusta haaveillut ja halusin hänen kokeilevan ennen ostopäätöstä. No, tulos on se, ettei reppu enää ole tulossa perheeseen…

Fjellpulkenin aisat oli ihan ehdottomat. En suosittele ristikkäisaisoja tunturireissuille.

Telttana oli Fjällräven Akka Endurance 4. Toimi kuin enkeli! Teltta painaa 6 kiloa, joten rinkkareissuille se ei sovi. Kuljetimme telttaa käärönä ahkion päällä. Rullan sisään jätettiin kokolattiamatto (10mm lattian kokoinen solumuovi) ja tyhjennetyt ilmatäytteiset makuualustat. Kaaret oli teipattu muuten, mutta keskikohta oli taiteltavissa. Telttakäärön peräpäähän pujotimme telttapussin suojaamaan telttakaaria.

20160404_193536

 

Teltan iso eteinen oli ihanan iso. Kolmen ihmisen kamat mahtuivat siihen helposti. Teltan oleskelutila oli sopivan iso ja korkea, että kaikki toimiminen sisätiloissa oli mielekästä. Pikkueteisestä otimme lunta juomaveden sulatukseen. Tuuletuksen sai hyvin säädeltyä mieleisekseen, koska molemmissa päissä on täysikokoiset oviaukot hyttysverkkoineen.

IMG_0548

Kokkailu tapahtui sisätiloissa. Käytössä oli keitinlaatikko, jonka ostimme tätä reissua varten käytettynä. Laatikossa pöhisi MSR:n Whisperlite bensakeitin, joka ennen reissua perusteellisen putsaamisen jälkeen muuttui täydelliseksi (lämmitysliekki pieneni ja ääni hiljeni entisestään). Bensana käytettiin Nesteen omaa pienkonebensaa, se on monien kokeilujen perusteella todettu parhaimmaksi ja vähiten nokeavaksi.

Keitinlaatikossa mahtui olemaan kaikki kattilat ja kipot ja kupit, joita kokkailussa tarvitsi. Se säästi tilaa ahkiosta muulle. Laatikko on niin iso, että siinä mahtuisi polttamaan kahta keitintä samaan aikaan. Meillä oli kuitenkin käytössä vain yksi. Sulatimme siis vedet ja kokkailimme bensakeittimellä. Jos jotakin tekisin ensi kerralla toisin, ottaisin kokkailua varten kaasukeittimen. Silloin ruokaa voisi alkaa laittamaan jo samalla, kun juomavesi sulaa. Teltan lämpötila antaa kyllä mahdollisuudet kaasun käyttöön. Välillä oli lämmintä varmaan 30 astetta…

Kokkailun ajan oli keskimmäisen nukkujan paikka jäähyllä. Reunalla nukkujat voivat olla vaikka pitkin pituuttaan, mutta keskipaikkalaisen makuualustaa ei voi täyttää, eikä oikein ole luontevaa paikkaa ”hengailla”. Piti vaan kököttää tai istuksia risti-istunnassa ja välillä se alkoi jumittamaan hiihdon väsyttämiä jalkoja. Tämä on varmaan se syy, miksi talviretkeilyssä suositaan kahden hengen telttakuntia, mene ja tiedä.

Teltassa oli jo valmiina pyykkinaru keskellä koko teltan pituudella. Lisäsimme niitä myös sivuille ennen lähtöä. Ensi vuonna panostamme verkkokankaiseen lokerikkoon, johon saa helposti tungettua kosteita sukkia ja lapasia. Myös kiipeilyvarusteita pääsi käyttöön. Daisy chain oli kätevä ripusteluihin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

(Kuva: Kea Creutz)

Teltta pystytettiin suksia ja sauvoja apuna käyttäen. Mukana oli myös itse vanerista tehtyjä kiiloja ja metallisia lumikiiloja. Metalliset olivat auttamattomasti liian pieniä ja jäivät käyttämättä.  Reunoille ja etenkin päihin kasattiin lumipaakkuja ja hienoa lunta lisättiin kokkareiden rakoihin.

IMG_0392

Makuualustana minulla oli Thermarestin Neoair all season. Se on tosi lämmin! Otin tällä kertaa myös pumpun mukaan, ettei tarvinnut puhallella. En laita patjaa ihan piukeaksi ilmaa, koska vähän vajaalla patjalla on paljon parempi nukkua. Retki-lehden testissä oli juuri tämä patja ollut kaikkein eristävin, mutta patjan rapinaa oli arvosteltu. Ihan vaan tiedoksi: Se rapina loppuu kun patjaa on käyttänyt muutamia öitä! Jos siis on herkkäuninen, kannattaa joko käyttää patjaa ennakkoon tai laittaa yöksi korvatulpat…

Makuupusseja minulla oli kaksi. Lähimpänä ihoa oli Marmotin kolmen vuodenajan untuvapussi Sawtooth ja sen päällä kuitupussi. Päällipussi on joku vanha Fjällräven, jota ei enää ole tuotannossa. Luulisin sen olevan lähinnä nykyistä kahden vuodenajan Abisko-pussia.  Yhdistelmä toimi hyvin. Marmot on ollut kovalla käytöllä, mistä syystä jalkopäästä on untuvat karkailleet. Kuitupussi paikkasi hyvin, eikä minua palellut. Kun tuli kuuma, avasin untuvapussin vetoketjua. Tyynyksi taittelin untuvatakin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

(Kuva: Kea Creutz)

 

 

 

Hiihtäen Kebnekaisen ympäri

Olin viime talvena haljeta kateudesta, kun mieheni pääsi Kebnekaiselle hiihtovaellukselle Ankarat Avotunturit porukan mukaan. Kun sitten näin reissun jälkeen kuvia, ei mikään mahti maailmassa olisi saanut minua pysymään kotona enää seuraavaa talvea. Noin kaksi vuorokautta mieheni reissun jälkeen päätimme lähteä sinne yhdessä seuraavana talvena.

Olen hiihtänyt ennenkin. Olen käynyt ahkion kanssa vaelluksilla ja retkillä, mutta en koskaan avotuntureilla. Jännitin omia kykyjäni ja varusteita etukäteen, koska olosuhteet olisivat voineet äityä ankariksikin.

20160403_095040

Tiivis tunnelma autossa, Vesa hautautuneena kamojen sekaan takapenkillä…

Porukkamme koostui siis minusta ja miehestäni Vesasta ja mukaan saimme vielä Kean (Kean retki-blogin kirjoittaja). Olin tavannut Kean jo aiemmin talvella Torronsuon hiihtoreissulla, joten ihan ventovieras ei telttaamme asukiksi lähtenyt. Pidimme tiiviisti yhteyttä ennen reissua, puhuimme varusteista ja vaelluksen käytännöistä. Kealle talvivaellus oli ensimmäinen, jos lyhyitä talvireissuja ei lasketa mukaan.

Teimme treffit Ouluun, jonne Kea tuli yöjunalla Helsingistä. Farmari Passatti veti yllättävän hyvin kolmen ihmisen talviretkikamat! Takaikkunasta oli tosin turha haaveilla peruuttavansa… Matka jatkui Haaparannan kautta Kiirunaan, jossa tankkasimme viimeiset ekstrakalorit pitsan muodossa. Sitten kohti Nikkaluoktaa.

(3.4.) Nikkaluoktan mutainen parkkipaikka ei varsinaisesti näyttänyt hiihtoparatiisilta. Parkkiksen reunoilta kuitenkin alkoi kova hanki ja purimme kamat talvireittiviittojen viereen. Hiihtämään päästiin lähtemään kuuden jälkeen illalla ja suunnaksi otettiin pohjoinen. Illan aikana hiihdettiin suurin osa viidestä kilometristä jäätä pitkin. Jäällä ei ollut lunta lainkaan ja maastossakin sitä oli tosi vähän. Riitti kuitenkin hiihtämiseen mainiosti.

(4.4.) Oli ihana herätä aurinkoiseen aamuun! Aamutoimien jälkeen lähdimme hiihtämään jokiuomaa mukaillen kohti Lisas stugania. Mies oli etukäteen kehuskellut, että joessa oli ollut viime vuonna paljon koskikaroja. Oli niitä nytkin! Hävettää ihan tunnustaa, mutta en ollut koskaan aikaisemmin koskikaroja nähnyt. Nähtiin myös paljon riekkoja ja kuunneltiin niiden huvittavaa ääntelyä. Hiiripöllökin seurasi jonkin matkaa kulkuamme. Se lennähti joen rannalla kasvaneisiin tunturikoivuihin siirtyen aina muutaman puun verran edellämme karkuun.  Vesa vanhana perhokalastajana kiinnitti huomiota sumukorentoihin, joita oli hangella vähän väliä.

Maisemat muuttuivat koko ajan jylhemmiksi. Molemmin puolin jokea oli upeita kallioita, joiden seinämien vesiputoukset olivat jäätyneet turkooseiksi jäämuodostelmiksi. Mittasuhteet hämärtyivät ja saattoi vain kuvitella, miten massiivisia jääputoukset todellisuudessa olivat.

Maastossa näkyi, että reittiä oli kuljettu. Alun opasteviitat näyttivät, että reitti oli tarkoitettu koiravaljakoille ja moottorikelkoille. Ylitimme joet niistä kohdista, missä näimme jälkiä. Tuntui, että ylitimme joen ainakin sata kertaa. Reitti kiemurteli kuin käärme pitkin jokiuomaa ja sen rantamia. Toisinaan lumi loppui kesken ja hiihdimme pitkin paljasta maata. Vähän kauhistelin mielessäni, että näin vähillä lumillako koko reitti hiihdettäisiin.

Olimme suunnitelleet hiihtävämme sellaisella rytmillä, että aina 50 minuutin hiihdon jälkeen tulisi 10 minuutin tauko. Tauolla jokainen söisi legieväitä (legi=tunnin hiihtojakso). Tuosta rytmistähän sitten luonnollisesti alettiin heti luistamaan. Mies sanoi, että se Lisas stuga on ihan tuossa kilsan päässä ja minä myöntelin, että toki on parempi pitää tauko siellä kun on niin lyhyt matkakin. Mökki vaan ei tullut ihan kilometrin jälkeen. Eikä toisenkaan. Minä, joka olen nälkäkiukkujen kuningatar, saatoin hiukan väsähtää ja puuskahtaa jotain. Lopulta tarkastettiin gepsillä mökin todellinen etäisyys ja se olikin vielä muutaman kilometrin päässä.

IMG_0282

Suloinen Lisas stuga.

Lisas stuga oli ihana pikkuruinen mökki keskellä ei mitään. Katolla kasvoi siankärsämöä, heinää ja sammalta. Räystäillä olleet sammalpaakut tuntuivat ihan kuin lihalta käden alla.  Minua tuollaiset paikat viehättää ihan hirmuisesti. Voisin helposti nähdä itseni asumassa tuossa mökissä. Tilaa oli sen verran, että kaikkeen ylettyisi kättään kurottamalla. Paratiisi.

IMG_0287

Unelmien koti.

IMG_0293

Räystään sammalkasvustot.

Hiihdimme päivän aikana noin 25 kilometriä. Teltalle löytyi hieno paikka Visttasvaggilta läheltä Vistasstugania. Lapio tuntui hyvältä kädessä, joten askartelin meille oikein luksus wc:n vähän sivummalle. Kotona oli mukaan askarreltu istuinrengas telttapatjasta ja voin kertoa sen olleen aika mukava lisä tuohon valtaistuimeen.

20160404_193536

Telttana kartano, eli Fjällräven Akka Endurance 4.

IMG_0340

Vessa näköalalla. Huuhtelutoiminto tapahtui lapiolla.

20160404_193614

Sukset ja sauvat ei jääneet toimettomiksi edes yön ajaksi.

Ilta oli kirkas ja tähtiä syttyi taivaalle yksi toisensa jälkeen. Raskas hiihtopäivä kuitenkin ajoi teltan lämpöön ja mahat kurnien laitoimme ruokaa. Taisimme olla kaikki aika väsyneitä, koska kaikki etukäteishaaveet pitkien valotusten valokuvaussessioista typistyivät muutamaan räpsyyn. Ruoka alkoi väsyttämään ja kömpiminen makuupussien lämpöön houkutti enemmän kuin mikään muu.

IMG_0366

Kuvaaja kuvassa.

(5.4.) Aamulla otin korvatulpat korvista ja kuuntelin riekkojen ääniä makuupussissa maaten. Ajattelin, etten olisi missään muualla mieluummin. Vielä voimakkaammin ajattelin samaa, kun aamukahvikuksan kanssa kurkistin teltan oviaukosta aurinkoiseen tunturimaisemaan. Tästä ei paljon voi ihmisen elämä parantua!

20160405_091630

Koiravaljakot ajoivat teltan ohi.

Aamiaisen jälkeen minä ja Vesa laitoimme puolikkaat nousukarvat suksiin, Kealla oli kokopitkät karvat jo kiinni heti alkumetreiltä. Luvassa oli nousua aikalailla koko päiväksi. Vähän jännitin miten ahkio kulkisi perässä pitkät ylämäet.

IMG_0409

Siellä se Nallo jo näkyy!

Käväisimme matkalla Vistasstuganin pihalla ihmettelemässä ja jatkoimme nousujohdanteista reittiä kohti Nalloa. Lunta oli vähän miten sattuu, mutta mitä ylemmäs nousimme, sitä valkoisemmaksi maisema muuttui. Ilman aurinkolaseja ei voinut olla hetkeäkään! Aurinko porotti pilvettömältä taivaalta ja se vielä heijastui hangestakin, joten myös aurinkorasva oli tarpeen.

Ylämäkeä tosiaan riitti. Yksi mäki oli niin jyrkkä, että sukset oli pakko heittää pois jaloista ja mennä mäki etukenossa kävellen. Ei ainakaan palellut! Menimme vuorollamme etummaisena ja yritimme pitää vauhdin hitaana.

IMG_0425

”Ainoa helppo päivä on eilinen päivä!”

Nallosta oli mies puhunut paljon. Hän oli kehunut sitä kauniiksi ja vaikuttavaksi ja kyllähän se lunasti kaikki odotukset monin verroin! Tuijotin sitä koko ajan kuin noiduttuna, kun hiihdimme sitä kohti. Välillä jättäydyin jälkeen, että sain räpsiä juuri sellaisia kuvia, mitä olin mielessäni nähnyt jo ennen tunturin lähelle saapumista. Nallo oli ihan mielettömän hieno! Se oli terävä, majesteetillinen ja jylhä huippu. Molemmilla puolilla Nalloa oli massiiviset jyrkänteet, mutta Nallo erottui naulitsevana niiden keskeltä.

Pidimme lounastauon niin, että saimme tuijottaa tuota hypnoottista huippua koko syömisen ajan. Ruuan jälkeen hiihdimme Nallon ohi vasemmalta puolelta. Tunturi muutti täysin luonnettaan sivulta katsoessa. Se ei enää ollut terävä huippu, vaan ihan perus tunturi. (Minulla on vaikeuksia sanoa noita tuntureiksi, kun ne ovat ihan vuoria minulle.) Hiihdimme jonossa pitkin tuntureiden välistä solaa Nallostuganille ja leiriydyimme sen pihalle. Melkeinpä pelkkää nousua ollut hiihtopäivä kipeytti kantapääni. Suunnittelin mielessäni, että seuraavalle hiihtovaellukselle otan erilliset kantapääpohjalliset jostain pehmeästä materiaalista mukaan.

IMG_0490

IMG_0497

IMG_0507

20160405_160650-1

IMG_0525

Vesa hiihtää kohti aurinkoa.

Kea kävi jututtamassa tupaisäntää ja saimme luvan leiriytyä tuvan pihaan ilman maksua. Koska sesonkiaika oli ohi, saimme myös käyttää ilmaiseksi kaivoa ja vessaa.

IMG_0531

Nallon tupa. Ei paha paikka, tuonne sit tupaemännäks eläkemummona.

Ilta taittui nopeasti ja väsyneet ylämäkihiihtäjät vaipuivat ajoissa uneen. Aamulla oli keli vaihtunut tyystin.

IMG_0556

Sama paikka, eri meininki.

(6.4.) Aamulla tuntui ja näytti siltä, että telttamme oli photoshopattu jollekkin valkoiselle paperille. Mitään maaston muotoja ei erottanut, kun katsoi sinne, missä edellispäivänä oli korkeita jyrkkiä tuntureita. Oli vain valkoista. Nautimme hitaasta aamiaisesta teltan sisällä. Jotenkin kenelläkään ei ollut kiire ulos valkeaan pöperöön. Näin, että mökistä tuli ulos kymmenkunta ihmistä, jotka tekivät lähtöä rinkat selässä ja sukset jalassa. Päätimme katsoa mitä reittiä he lähtevät etenemään, saisimme hetkeksi tuoreet jäljet mitä seurata.

IMG_0560

Aamu Nallolla.

Jäljet peittyivät todella nopeasti. Tuuli oli kova ja se pyöritti mukanaan uutta lunta vasten kasvoja. Kiirehdimme laittamaan teltan kasaan ja lähdimme porukan perään. Jäljillä hiihtäminen muuttui koko ajan hankalammaksi. Lumi peitti suksien jäljet ja reitti muuttui jyrkästä ylämäestä todella jyrkäksi ylämäeksi, jossa oli sivuttaiskaltevuutta vielä lisää vaikeuttamassa ylös kapuamista. Kovan hangen päällä oli kerros uutta pehmeää lunta, jossa sukset nuljusivat miten sattuu. Teräskantit eivät pureutuneet mihinkään ja tuntui, että nousukarvatkaan eivät riittäneet. Haarakäynti vinossa jyrkässä ylämäessä oli ahkion kanssa kaikkea muuta kuin helppoa.

 

Lopulta tulimme niin hankalaan paikkaan, että pidimme tuumaustauon. Ihmettelimme miten rinkkahiihtäjät ovat päässeet etenemään, koska rinne muuttui jyrkänteeksi, eikä näkyvyyttä ollut yhtään. Päätimme kääntyä takaisin. Rinteessä kääntyminen ahkio perässä oli pelottavaa. Täytyi koko ajan olla todella tarkkana, ettei ote lipsahda tai asento horjahda. Laskimme takaisin mökin pihaan ja lähdimme nousemaan eri reittiä.

Uusi yritys oli oikea ratkaisu. Löytyi kova pohja, jota pitkin koiravaljakot olivat kulkeneet. Nousu oli silti raskas. Piti mennä niin vinossa, että se kävi jalkoihin. Vasen jalka oli ylempänä ja oikea alempana, mikä aiheutti vasemman reiden joutuvan tekemään kovasti töitä. Välillä tuntui, että koko reisi kramppaa jos reitti ei pian muutu tasaisemmaksi.

Yhden nousuosuuden jälkeen pidimme hengähdystaukoa, kun keskeltä valkoista tyhjyyttä alkoi putkahtelemaan koiravaljakoita meitä kohti. Oli omituinen tunne, kun valjakot lähestyivät äänettömästi valkoisen lumiverhon läpi. Morjestimme iloisesti jokaiselle kuskille ja ihanat koirat saivat hetkeksi unohtamaan väsyttävät nousut. Omaa huskyakin tuli vähän ikävä ja mietin, miten iso apu siitä olisi ylämäkiosuuksilla. Ehkä seuraavalla kerralla.

20160406_125015

Minun retrosauvat pääs Kebnelle!

Ylämäet muuttuivat lopulta tasaiseksi. Vähän pöperöinen ilma harmitti, koska maisemat jäivät täysin näkemättä. Samaan aikaan myös iloitsin, että sain kokea myös tuollaisen kelin. Olin kuullut white outista puhuttavan, enkä sitä oikein ollut osannut hahmottaa. Nyt en hahmottanut mitään koko ympäristöstä ja pidin sitä jännittävänä uutena kokemuksena. Keli aiheutti myös vähän turhautumista, kun maastosta ei erottanut mitään. Kartan mukaan oli edessä iso alamäki, mutta ei se siltä tuntunut, kun koko ajan piti lykkiä vauhtia sauvoilla. Jätimme koiravaljakkojen uran kun pelkäsimme, että rinne on liian jyrkkä. Jätimme tauon väliin ja sekin hiersi.

Valkoisen pöperön keskellä teimme päätöksen, että tauot pidettäisiin tulevaisuudessa ajallaan, vaikka paikka olisi miten surkea. Sain vastuun toimia taukohälyttimenä. Suksi kulkikin ihan eri tavalla koko loppureissun omalla kohdallani. Hiihdimme alamäkeä kohti Sälkan tupaa ja vuorollamme menimme etummaisena. Alamäestä ei koskaan erottanut onko edessä puolen metrin vai kymmenen metrin pudotus. Oli mentävä siis todella varovasti! Pääsimme kuitenkin myös kunnon alamäkien makuun, tuntui ihan mahtavalta saada päästellä vapaalla pitkiä pätkiä!

IMG_0798

Kiiruna. Niitä oli PALJON! Sillä on superhassu ääni, ihan ku joku jänisräikkä.

Sälkan lähellä pääsimme moottorikelkkauralle hiihtämään. Se tuntui helpottavan urakkaa ihan mielettömästi ja sukset luisti jokaisella. Reitti oli merkattu niin hyvin, ettei eksymisen vaaraa ollut ja kartta sai levätä. Hiihdimme Sälkan ja Singin puolimatkassa olevalle tuulisuojalle ja laitoimme teltan sen pihaan.

IMG_0606

Tuulisuoja ei ollut suotta siinä missä se oli. Paikka oli todella tuulinen! Teltta ei kuitenkaan hätkähtänyt mistään ja sain korvatulpat korvissa nukuttua kunnon yöunet. Pihalla oli vessa, jonka oven edustan kinokset Vesa lapioi saadakseen oven auki. Tuuli oli muodostanut paikkaan todella kauniita kinoksia ja tuuli pyöritti ohutta pakkaslunta niiden pinnalle koko ajan lisää.

IMG_0611

IMG_0616

IMG_0630

Illalla juttelimme vaelluksista, reissuista, suunnitelmista ja varusteista. Valvoimme puolille öin. Vesa oli herännyt keskellä yötä todella kovaan tuuleen. Minä nukuin kuin lapsi. Vielä aamulla tuuli ravisteli telttaa ja tuntui hyvältä makoilla lämpimässä makuupussissa ja vain kuunnella ja katsella teltan liikehtimistä tuulen voiman alla. Tuli voimakas luottamus telttaa kohtaan. Täällä ei millä tahansa festariräyskällä pärjäisi!

(7.4.) Kesken aamutoimien kuului pihalta ääniä. Olin vienyt meidän kaikkien makuupussit tuulettumaan tuulisuojaan ja hypähdin nopeasti teltasta kasaamaan pusseja pois muiden vaeltajien tieltä. Pihalla oli kolme iäkkäämpää brittimiestä, jotka vaativat jättämään pussit paikoilleen. He ihastelivat minun ja Kean untuvahameita ja sanoivat, että olemme ekat hame päällä vaeltajat näillä seuduilla. Saimme myös suunnatonta ihailua siitä, että olemme yöpyneet teltassa ja suurin huomionosoitus tuli ahkioiden vetämisestä. Olimme kuulemma ”hard core finns”. Ahkioita ei noilla main tunnu muut vetävän. Kaikilla on rinkka. Kehut tuntuivat hyvälle, tietenkin.

Lähdimme jatkamaan matkaa Singille. Melkein heti matkan aloitettuamme näimme läheisen järven jäällä mittarimadolta näyttävän muodostelman. 12 hiihtäjää ahkiot perässä, ilmiselvästi suomalaisia! He olivat kuitenkin sen verran kaukana, ettei moikkaamaan päästy. Alamäkivoittoinen matka jatkui, eikä maaston muodot erottuneet vieläkään kovin hyvin. Maa alkoi tosin olla vähälumisempi, joten lumesta törröttävistä kivistä sai vähän osviittaa millainen pudotus missäkin mäessä oli.

IMG_0804

Ihan saletisti suomalaisia!

Singin pihaan ei menty, koska ei ollut mitään tarvetta. Alkoi loputtoman pitkä loiva nousu. Olin vetovuorossa ja yritin pitää rytmin tasaisena. Laskin numeroita. Vasen jalka sanoi yk ja oikea jalka si. Vasen kak, oikea si ja niin edelleen, todella hitaasti. Laskin muistaakseni neljäänsataan. Melkoista hiihtomeditaatiota. Pää oli tyhjä, rytmi sopivan hidas. Ylämäessä tunsi itsensä junaksi, joka jaksaa ihan mitä tahansa. Superihmiseksi.

IMG_0645

Asioita joista pidän: Tasainen tahti.

IMG_0636

Pieni jäätikkö keskellä rinnettä.

Mäen päällä alkoi mukamas niinsanottu helppo osuus. Olisi se kai helppo ollutkin, ellei keli olisi muuttunut. Taivas vähän kirkastui, mutta jätti silti isoimmat tunturit usvan ja lumipöllyn peittoon. Keli lauhtui ja lumi alkoi tarttua suksenpohjiin. Auts! Ei kiva, ei ollenkaan. Taukoja oli pakko pitää vähän tiuhempaan, kun lunta oli irroiteltava pohjista. Minä ja Vesa otettiin jossain välissä karvat pois ja voideltiin sukset luistolla. Kea empi karvojen pois ottamista vähän pidempään, mutta taipui lopulta luonnon voimien alla. Kean ahkion uumenista löytyi plussakelin luistoakin, joka pelasti päivän.

Kebnekaisea lähestyttäessä lumi väheni koko ajan. Maisema näytti siltä, että kaikki lumi olisi juuri satanutta. Näimme kiirunoita kymmenittäin. Laskeuduimme Kebnekaisen laaksoon ja ajattelimme kylmiä oluita Kebnekaisen tunturihotellissa. Lunta oli vain nimeksi ja yritimme kiertää pahimpia kivikoita moottorikelkan jälkiä pitkin. Tunturihotelli alkoi vihdoinkin näkymään. Oluet saimme eteemme puoli kahdeksan maissa illalla.

IMG_0593

Moottorikelkkareitti oli todella hyvin merkattu.

IMG_0818

Hirveesti naurattaa kun tunturihotelli näkyy ja rusketus on kohdillaan!

Kebnekaise Fjällstation oli täynnä porukkaa! Satuimme paikalle vuoden kiireisimpään aikaan, koska seuraavana päivänä oli ohjelmassa Keb Classic. Kilpailijat olivat jo saapuneet paikalle ja hotelli oli ääriään myöten täynnä. Se oli aikamoinen shokki muutaman päivän hiihtelyn jälkeen. Oluita juodessa tuntui, että jo pari hörppyä kihahtai nuppiin. Lämmin sisäilma ja olut tekivät olon raukeaksi ja olisin kernaasti käpertynyt sohvan nurkkaan sikiöasentoon ja jäänyt siihen vaikka koko yöksi. Eihän se tietenkään sopinut.

Illan jo hämärryttyä siirryimme suksinemme soveliaan matkan päähän hotellista ja pystytimme teltan.

(8.4.) Aamulla paistoi aurinko! Näin Kebnekaisen laakson kokonaisuudessaan ja erotin erimuotoisia tuntureita. Olipa se hieno paikka! Vesa sai ajatuksen, että miksi ei nautittaisi tarjolla olevista mukavuuksista. Kukaan ei vastustellut, joten hiihdimme aamiaiselle hotelliin. Eipä ole aamiainen koskaan maistunut niin hyvältä! Tuntui että oma vatsa oli muuttunut pohjattomaksi kaivoksi. Aamiaiselle paistetut tuoreet porkkanasämpylät olivat parhaita ikinä. Päällisiksi otin muunmuassa brie-juustoa ja appelsiinimarmelaadia.

20160408_084846

Fjällstationin aamiainen oli IHANA.

Aamiaisemme aikaan pihalla oli täysi härdelli päällä. Keb Classicin kilpailijat odottivat lähtölaukausta. Seurasin lähtöä ikkunan läpi sämpylää syöden. Kilpailijat nousee suksineen ylös, huiputtavat Kebnekaisen, laskeutuvat köyden varassa osan matkaa ja loput laskevat suksilla. Erittäin kova kisa siis!

Aamupalan jälkeen alkoi viimeinen rutistus takaisin Nikkaluoktaan. Fjällstationilta alkoi pitkä pitkä alamäki. Moottorikelkkareitti oli tampattu erittäin tiukaksi ja se oli meille todella hyvä luiston kannalta. Vauhti oli välillä turhankin kova, mutta kaikilla tuntui olevan hyvä meno päällä. Yhdellä legitauolla joimme oluet, jotka ostimme hotellilta mukaan. Kylläpä ne maistuivat hyvältä kesken hikisen hiihtourakan! En edes ole oluen ystävä, mutta hiihdon lomassa Ruotsin kakkosolut tuntui hyvältä.

20160408_144015

Mmm… beer.

Loppumatka Nikkaluoktaan oli vähän tylsä. Maisemissa ei enää oikein mikään hetkauttanut ja tasainen maasto tunturikoivikkoineen oli aika tavallista edellispäivien hienojen tunturimaisemien jälkeen. Nikkaluoktaan saavuttua oli voittajafiilis. 100 kilometriä Kebnekaisen tunturimassiivin ympäri oli nyt ohi. Nikkaluoktassa auto pakattiin ja matka jatkui Kiirunaan hotelliin yöksi.

IMG_0858

Joku ihan valtava jääputous lähellä Nikkaluoktaa.

IMG_0689

IMG_0708

”Tylsää” loppumatkaa. Nähtiin hirviä ja tuon kallion jyrkänteillä kaarteli joku ison iso lintu.

 

IMG_0714

Ruotsissa sohjokin on turkoosia.

20160408_172541-1

Sata lasissa!!!

IMG_0716

Nikkaluokta.

Mitä teen ensi kerralla toisin:

  • Pidän tiukasti kiinni legitauoista alusta alkaen.
  • Panostan aikaisempiin lähtöihin aamulla, jää enemmän aikaa hiihtää.
  • En raahaa turhaa naposteltavaa mukana, nyt tiedän mitkä ruuat maistuu.
  • Luotan vaistoihini, enkä ala epäröimään ja muuttamaan suunnitelmia.

Huomioita:

  • Teltta toimi kuin unelma!
  • Vaatteet toimi kuin unelma!
  • Kebnekaise on mahtava hiihtovaelluskohde, tupaverkosto luo turvaa, vaikka niitä ei käyttäisikään.
  • Oma fyysinen kunto yllätti. Luulin olevani huonossa kunnossa ja alussa lihakset jumittivatkin. Loppua kohti alkoi kroppa kuitenkin toimia koko ajan paremmin ja paremmin ja olisin voinut vaikka jatkaa vielä viikon. Ehkä pitkäkestoinen kunto on sitten kunnossa!
  • Osaan ruotsia paremmin kuin osasin kuvitella.

Vaelluskengät

Vaelluskenkien valinta ei ole mikään yksinkertainen juttu. Itse en koskaan tilaisi kenkiä sovittamatta, koska kaikki kengät ovat vähän erilaisia lestiltään ja valmistajien kokomerkinnät vaihtelevia. Omat jalkani eivät ole mistään siroimmasta ja naisellisimmasta päästä, joten jo tavallisten lenkkareidenkin valintaa joutuu miettimään ja sovittelemaan joskus ihan naurettavuuksiin asti. Minulla on aika leveät jalkaterät, toisessa jalassa vielä orastava vaivasenluu. Nilkkani ovat paksut, välillä naurankin, ettei minulla ole nilkkoja ollenkaan.  Kengät ovat siis minulle hyvin henkilökohtaiset ja kun löydän sopivat, pidän niistä hyvän huolen.

Lemmenjoella 322

Edelliset vaelluskenkäni kestivät 10 vuotta. Ostin ne aikoinaan ihan pieniä retkiä, marjastusta, sienestystä ja virvelin heittämistä ajatellen. Käytännössä ne olivat minulla jalassa kaikkina muina vuodenaikoina paitsi talvipakkasilla ja kuumilla kesäkeleillä. Meindl oli merkki ja ne istuivat jalkoihini kuin toinen iho. Koskaan en saanut rakkoja niillä kävelystä.

Kun lähdin Lemmenjoelle vaeltamaan muutama vuosi sitten, alkoi kenkien pohjat murenemaan alta. Loppu tuli vastaan. Kengät olivat muuten ihan loistokunnossa ja otinkin niistä talteen kaiken irtoavan, kuten pohjalliset ja nauhat. Vähän suretti erota hyvistä kengistä.

Pidin välillä taukoa vaelluskengistä ja vaelsin lenkkareilla. Se oli kuitenkin haastavaa. Jalat väsyivät ja kastuivat helposti. Ostin edullisesti käytetyt Meindlit nettikirpputorilta, mutta kengät eivät istuneet jalkoihini. Koko oli liian pieni, varpaat osuivat alamäissä kärkiin ja tuntui että kynnet irtoavat kivikkoisessa maastossa.

IMG_0658

Kun minulla oli reilu puoli vuotta pitkän vaelluksen alkuun aikaa, päätin hommata vaelluskengät. Ne täytyi ehtiä ajaa sisään hyvin ennen tosi toimia. Menin Partioaittaan Jyväskylässä ja kokeilin muutamia malleja. Meindl ei enää tuntunutkaan sopivalta jalkaani, vaikka olin aivan varma, että haluan samanlaiset kuin vanhat rakkaat kenkäni olivat olleet. Jalkojeni muoto oli muuttunut iän ja maailmaan saatettujen lasten myötä.

Oli iltapäivä, olin väsynyt. Jalkojen tuleekin olla turvonneet ja rasittuneet, kun sovitellaan vaelluskenkiä. Sidoin nauhat tiukasti kiinni ja kävelin ympäri liikettä. Kokeilin keinotekoista ”rinnettä”, kuinka jalka liikkuu kengässä alamäessä ja sivuttaisliikkeessä. Käytin aikaa.

Kengikseni valikoitui Hanwagin Tatra Lady GTX. Reilusti tukea nilkoissa ja pohjan jäykkyys keskitasoa, aika jäykkä kuitenkin. Jalkani koko on normaalisti 39,5 tai 40 ja otin vaelluskengät kokoa 42. Vaikka voisi luulla niiden olevan aivan liian isot, ei se mene ihan niin yksinkertaisesti. Käytän kengissä kaksia sukkia; alla merinovillaa ja päällä paksua itse kudottua villaa. Kiristän nauhoilla kengät tiukasti, jolloin jalka ei pääse heilumaan kengässä. Varpaille jää reilusti tilaa liikkua, eikä ne pääse missään tilanteessa koskemaan kengän kärkeen. Tarkenen kengillä myös talvipakkasilla.

20150822_100530

Kävelin kenkiä sisään ennen vaellusta noin 200 kilometriä. Vaihtelin maastoa, kävelin rinteitä, kivikoita, pehmeää maata, suota ja savikkoa. Pidin painoreppua selässä kävellessäni, että sain käsitystä kuinka jalat turpoavat rasituksessa. Käytin samaa sukkayhdistelmää ennen vaellusta, mitä aioin vaelluksellakin käyttää. En saanut rakkoja aikaan. En sisäänajossa enkä vaelluksella.

IMG_7293

Vaelluksella nivouduin kenkiini kiinni ja ne tuntuivat olevan osa minua. Jokaisella lounastauolla otin kengät jalasta, nostin pohjalliset ulos ja annoin kenkien ja jalkojen tuulettua ruokailun ajan. Lenkkeilen vaelluskengät jalassa säännöllisen epäsäännöllisesti nyt talvellakin, koska haluan jalkojeni muistavan kengät. Tulevia pidempiä reissujakin silmällä pitäen vaelluskengät on hyvä pitää jatkuvassa käytössä.

Kun hommaat vaelluskenkiä, muista:

  • Mene liikkeeseen iltapäivällä/illalla väsyneillä jaloilla
  • Kahdet sukat päällekkäin AINA
  • Sovittele, kävele, ota aikasi
  • Varpaiden täytyy pysyä irti kärjistä myös alamäessä
  • Harkitse, älä hätiköi!

Fjällräven Keb Eco-Shell kuoriasu

”Joustava, tekninen takki vaativiin seikkailuihin vaihtelevissa sääolosuhteissa ympäri vuoden. Materiaalina on joustava Eco-Shell, joka on erittäin toiminnallinen ja rasittaa mahdollisimman vähän ympäristöä. Materiaali kestää kulutusta ja seuraa luonnollisesti kehon liikkeitä sekä päästää ulos liikkuessasi muodostuvan kosteuden.” (Fjällrävenin sivuilta.)

Olen nyt käyttänyt kuoriasua reilun 3 kuukautta joka päivä. Ulkoilutan koirat päivittäin pitämällä niitä vetovyössä, joten takki joutuu vyötärön seudulta aika kovalle rasitukselle. Olen myös vetänyt ahkiota. Olen käyttänyt asua kipakoilla pakkasilla ja plussakelin vesisateilla. Kuoripuku on joutunut kokemaan koko kauden kelikirjon. Minulla vaatteet joutuvat kovaan käyttöön. Kuori on pitänyt tuulen ja veden täysin ulkopuolella. En säästele ulkoiluvarusteitani vain jotain ”parempia” reissuja varten, vaan käytän niitä koko ajan. Ja kun olen nyt jo kuukausia tätä asua käyttänyt, osaan kertoa miten se toimii käytössä.

IMG_9772

Pidän puvusta todella paljon. Erityisesti housut ovat mielestäni suunniteltu niin viimeisen päälle hyvin, että aion hommata uudet samanlaiset, jos nykyiset kuluvat joskus puhki. Housut joustavat joka suuntaan, mutta eivät kuitenkaan liikaa. Sivuilla on koko matkalla vetoketjut, joita saa avattua tuuletusta tarvittaessa. Olen käynyt rankoilla hiihtoretkilläkin tämä puku päällä ja todennut homman toimivaksi. Vetoketjuissa on niin isot narulenkit, että avaaminen ja sulkeminen onnistuu vaikka rukkaset kädessä.

IMG_9842

Housuissa on muutakin hyvää. Lahkeiden sisäreunoilla on todella järeää kangasta suojaamassa herkästi kuluvia alueita. Lahkeen edessä on metalliväkänen, jolla lahkeen saa napakasti kiinni vaikka monojen nauhoitukseen. Säärystimet voi jättää kotiin. Vyötäröllä on kaksi nepparia, joten housut istuvat hyvin. Vyö on niin simppeli, että sen saa auki ja kiinni hanskat kädessä. Ihan hyvä ominaisuus kun on reissun päällä!

Housuissa on myös ripustuslenkki. Säilytän kotona housuja eteisen naulakossa takin kanssa samassa paikassa, joten lenkki on loistava. Ei tarvitse viikkailla housuja ulkoilun jälkeen mihinkään hyllylle, vaan ne voi jättää tuulettumaan ja lähtövalmiiksi seuraavaa käyttökertaa varten.

IMG_9861

Asua valitessani otin takin yhtä kokoa ”liian isona”. Minulla mahtuu untuvainen taukotakki kuoren alle. Takissa on iso huppu, tosi iso. On ajateltu, että sen alle mahtuu jopa kypärä. Itselleni riittäisi pienempikin, mutta onneksi sitä saa kurottua kasaan säädöillä. Hupun etuosa on jäykkä, joten hupusta muodostuu lippa.

12573107_10153836518337103_3934396548374340656_n

Itse harsin hupun sisäreunaan kirpputorilta löytämäni turkiksen talven ajaksi. Turkis on parempi/hyödyllisempi sisäreunalla, koska sinnehän sitä viimaa ei haluta, hupun sisään. Turkisreunus tekee kasvojen ympärille ihanan oman lämpöreunuksen ja yli 30 asteen pakkasessakaan ei poskia alkanut kipristelemään. Keväällä puran turkiksen pois. Harsin sen niin, ettei kuoreen tullut reikiä.

Takin hihat ovat erilaiset kuin missään aiemmassa takissani. Ne ovat aika kapeat ja hihansuussa olevalla tarralla ne saadaan aivan käsivarren myötäisiksi. Tämä ominaisuus on kuin tehty minulle, rukkasten ystävälle. Rukkaset on todella helppo sujauttaa hihojen päälle.

Sivutaskuja kaipaan välillä. Etenkin, kun näpräilen talvikelissä leirissä jotain paljain sormin ja haluaisin äkkiä lämpöä. Tämä oli toki oma valinta, että taukotakki on kuoren alla. Sivutaskujen puute on taas hyvä asia, kun selässä on rinkka tai ahkion vetovaljaat. Silloin ei ole turhia saumoja painamassa. Rintataskut ovat niin isot, että niihin mahtuu kyllä kaikki tarvittava ja vähän enemmänkin. Hikisissä hommissa rintataskussa oleva puhelin saa pintaansa vähän kosteutta, joten kannattaa harkita suojapussin käyttöä.

IMG_9866

IMG_9869

Kulumaa olen huomannut ainoastaan koirien vetovyön hankaamassa kohdassa. Siinäkin kuluma on niin pientä, että joutuu katsomaan todella tarkkaan sen huomatakseen. Kokonaisuutena olen ollut asuun erittäin tyytyväinen ja mieltynyt. Jos jotain muutoksia pystyisin takkiin saamaan, niin ehkä juuri huppu voisi olla pienempi ja kaulus enemmän kaulan myötäinen. Helposti kaulasta palelevana olen kyllä tottunut käyttämään kauluria, joten tuokaan ei ole osoittautunut ongelmaksi.

Olen saanut asun Fjällrävenilta marraskuussa 2015.

Lisäystä joulukuun lopussa 2016:

Asu on nyt ollut yli vuoden käytössä ja takki on edelleen suosikkini. Kulumaa ei näy, vaikka käyttö on ollut kovaa. Sivutaskujen puute leirissä kylmillä keleillä on ratkennut niin, että avaan kyljissä olevat tuuletusaukot ja työnnän kädet alla olevan taukotakin taskuihin.

Kylmällä kelillä hiihtämisen olen hoitanut niin, että pidän untuvahametta housujen päällä. Housujen sivuvetoketjut ovat tuuletusta varten auki melkein koko hameen mitalta. Olen tosi herkkä palelemaan reisistä ja takamuksesta, joten tämä ratkaisu on ollut kovilla pakkasilla tarpeen.

20160405_160650-1

Huppuun ei jäänyt mitään jälkiä, kun purin karvan pois keväällä.

Olen pessyt ja kyllästänyt takin ainoastaan kerran koko aikana. Usein kuoritakkeja tulee pestyä liian usein ja juuri se kuluttaa kalvoa eniten. Tuulettaminen riittää. Ja jos tulee joku tahra, kannattaa pestä vain se pois, eikä koko takkia.

Oranssi lohikeitto retkelle

Tämä on ihana keitto. Olen tehnyt sitä monenlaisena versiona, kotikeittiössä ja nuotiolla. Kukaan, jolle olen keittoa tarjoillut, ei ole pystynyt olemaan kehumatta. Keiton juju on se, että perinteisen lohikeiton tyylistä poiketen tähän ei tule lainkaan perunaa ja sen vuoksi se kypsenee nopeasti.

Kasvikset voi pilkkoa valmiiksi jääkaappiin vaikka edellisenä iltana ja keitto valmistuu nälän yllättäessä todella nopeasti. Tai no, sitä nopeammin, mitä ohuempaa suikaletta jaksaa leikata.

Alkuperäisen ohjeen olen napannut Ylen telkkariohjelmasta. Päätin muuntaa ohjeen retkeilykäyttöön sopivaksi. Keitto on nyt siis valmistettu kuivatuista aineksista, ja siihen lisätään tunturipurosta tuoretta taimenta. Tai kalankin voi tietenkin halutessaan kuivata valmiiksi.

Itse käytän tähän ruokaan porkkanoiden pilkkomiseen juliennerautaa, jolla saa ihanan pientä suikeroa. Karkea porkkanaraaste käy varmasti ihan yhtä hyvin. Kun porkkanat on suikaloitu, kaadan päälle keitettyä vettä, annan olla hetken ja siivilöin. Taputtelen ylimääräisen nesteen pois pyyhkeellä ja kuivaan kuivurissa.

IMG_9729

 

Viimeksi valmistin keittoa kesken hiihtolenkin. Mukana oli kaasukeitin, jossa tehoa voi säätää. Annoksesta riitti syömistä kahdelle nälkäiselle.

Aluksi laitoin noin 5dl vettä kattilaan ja lisäsin siihen kasvikset. Annoin muhia sen aikaa, että kasvikset muuttuivat aikalailla entiseen kokoonsa ja näköönsä (muutama minuutti).

IMG_9744

 

Sitten joukkoon lisättiin pari teelusikallista itse kuivattua ja jauhettua tomaattisosetta. Sose muutti liemen punaiseksi ja saosti keittoa jonkin verran. Annoin keiton kiehua hetken ja lisäsin sitten mustapippuria, tilliä ja värjäsin liemen oranssiksi kahviin laitettavalla kermankorvikkeella. Makua antamaan lisättiin vielä nokare voita.

Lopuksi keittoon lisättiin kotona valmiiksi pilkottu kylmäsavulohi. Sitä pyöräyteltiin keitossa vain hetki. Valmista! Aikaa meni maksimissaan 10 minuuttia.

Tässä raaka-aineet:

  • 150g kylmäsavulohta
  • 2 porkkanaa
  • 1 dl kuivattua purjoa
  • 1 dl kuivattua varsiselleriä
  • 3 tl kuivattua tomaattisosetta
  • 3 tl kermankorviketta
  • 1 tl tilliä
  • ripaus pippuria
  • 1 rkl voita

IMG_9760

 

Lohen voi korvata kasvisversion halutessaan punaisilla linsseillä. Linssit on huuhdeltava ja kuivattava valmiiksi kotona.

Jos käytät tuoretta kalaa, muista lisätä suolaa.

IMG_9761

 

Hyvää ruokahalua!

Juttu on julkaistu myös Retkipaikassa.

Yksin yötä talvella

Olen aina pelännyt pimeää jollain muotoa. Siinä ei ole järkeä, koska olen lapsuuteni elänyt ilman katuvaloja, pimeällä maaseudulla. Talviaikaan jokailtainen puunkantorituaali ei koskaan tuntunut helpolta. Matka puuliiterille jätti kodin ja navetan välisten valojen keskelle säkkipimeän alueen, joka oli pakko ylittää. Puuliiterin valokatkaisin oli pelastus. Otsalamppuja ei ollut keksitty, eikä taskulampussa ollut ikinä pattereita. Minä kuitenkin selviydyin. Kuljin pimeässä, enkä oppinut siitä kuitenkaan pitämään.

IMG_9576

Olen vältellyt pimeässä yksin retkeilyä kuin ruttoa. Jotenkin nyt alkoi tuntua siltä, että on aika katsoa mikä siellä pimeässä metsässä muka pelottaa.

En suunnitellut retkeä, aloin vaan pakkaamaan. En varmaan olisi lähtenyt, jos olisin jäänyt enemmän miettimään. Ajattelin kokeilla yksin pimeässä yöpymisen lisäksi ensimmäistä kertaa myös koiran kanssa teltassa nukkumista. Mosku-husky on aiemmin nukkunut laavuissa talviretkillä. Kohteeksi valikoitui Isojärven kansallispuisto, joka on lähin puistoni. Halusin treenata ahkion vetämistä, koska Kebnekaisen reissuun on vain vähän reilu kuukausi aikaa.

IMG_9705

Jätin auton Herettyyn ja asettelin ahkion ja sukset lähtövalmiiksi. Parkkipaikalla tapaamani perhe vähän ihmetteli, että suksillako olin lähdössä. Polut oli kuulemma aika hyvin tallaantuneet. Sidoin Moskulle valjaat ja annoin sen vetää. Vauhti karkasi heti lapasesta! Esteetön reitti Kannuslahdelle oli ajettu tasaiseksi moottorikelkalla ja minun tehtäväkseni jäi jarrutella ja anella koiraa hiljentämään…

IMG_9589

Kannuslahden jälkeen kuitenkin iski karu totuus vasten kasvoja. Mäet eivät tunnu jyrkiltä vaelluskengät jalassa, mutta suksilla oli vähän eri meininki. Ähisin ensimmäisen rinteen sillan jälkeen sukset jalassa ylös asti silkalla sisulla ja käsivoimilla. Mosku päätti olla auttamatta, kai mäki oli liian jyrkkä sillekin.

IMG_9593

Alkuperäinen ajatus oli ollut viettää yö Vahterjärven laavulla, mikä on suosikkipaikkani puistossa. Mäkisessä maastossa ahkion kaatuiltua moneen kertaan, muutin suunnitelmia. Olin hiestä märkä ja aivan naatti jo parin kilometrin matkan jälkeen. Viimeisen puoli kilometriä hiihdin jäällä. Valkoisen lumikerroksen alla oli paksu kerros vetistä sohjoa. Suksien osuttua siihen, meni loppumatka suksia nostellen. Päätin jäädä Kuorejärvelle.

IMG_9614

Aurinko oli juuri painumassa puiden taa, kun sain sukset pois jalasta. Etsin teltalle tasaisen paikan ja pystytin asumuksen. Mukana oli tällä kertaa Helsportin kahden hengen teltta, jossa ajattelin meidän koiran kanssa mahtuvan mainiosti nukkumaan. Hakkasin halkoja ja laitoin tulet rannan läheisyydessä olevalle tulipaikalle. Tein ruokaa. Hämärä laskeutui huomaamatta.

IMG_9673

Aloin räpsimään kuvia illan pimetessä. Taivaalle kertyi hienoja viiruja, näytti kuin taivaankansi olisi ollut raidallinen. Valaisevat yöpilvet näyttivät melkein revontulilta. Tähdet tuikkivat kirkkaina. Puita nuotioon lisätessäni en kaivannut mitään enkä ketään. Minulla oli tuli, taivas ja kirkas kuutamoyö. Yhtään mörköä en nähnyt, enkä kyllä muistanut niitä katseellani etsiäkkään.

Otin minttukaakaon lämmikkeeksi. Ennen telttaan kömpimistä jumppasin lihakset lämpimiksi. Ohjasin Moskun menemään telttaan ensin. Olin varannut sille oman makuualustan ja annoin vielä untuvaisen taukotakkini petiin aluseksi. Ihan kuin ei husky muka pärjäisi! Ulkonakin yritin antaa makuualustaa köllöttelyä varten, mutta koira käpertyi mielummin hankeen kiepille.

IMG_9604

Uni ei tullut. Minulla oli miehen kuituinen makuupussi (mukamas lämmin talvipussi, pöh) ja se ei tuntunut hyvältä. Reisiäni paleli ja lämpökauluksesta hulahti kylmää sisään aina kun käänsin kylkeä. Kaipasin omaa untuvapussiani. Kaivauduin lämpökauluksen alapuolelle ja lopulta nukahdin. Heräilin yöllä kymmeniä kertoja. Puista tippui lunta teltan katolle. Tuntui hyvältä, kun koira nukkui minussa kiinni, se lämmitti.

Aamulla työnsin pääni pussin aukosta ulos ja sain naamapesun. Mosku oli silminnähden iloinen uudesta aamusta! Kömmimme ulos jaloittelemaan ja laittamaan tulia. Aamukahvit ja kiisselimyslit nautittuani päätin pakata suksetkin ahkioon. Kävelin ahkio perässä polut takaisin parkkipaikalle. Urakka oli raskas, mutta pidän siitä, kun raato joutuu koville. Haluan pitää itseni kunnossa, että saan retkeillä vielä kauan!

Kokemuksena reissu onnistui hyvin. En pelännyt pimeää. Opin, että Isojärven kansallispuistoon kannattaa valita lumikengät suksien sijaan. Huomasin Moskun olevan ihanteellinen telttakaveri ja etten lähde ilman omaa makuupussia mihinkään.

 

Yöretki talviselle Leivonmäelle

Olen käynyt Leivonmäen kansallispuistossa monta kertaa aiemminkin, mutta aina sulan maan aikaan. Ja aina samassa osassa puistoa. Oli aika rikkoa rutiineja.

IMG_9480

Leivonmäen kansallispuisto on kuin kaksi aivan erilaista puistoa. Eteläpuolella oleva soinen osuus oli ennestään tuntematon, pohjoisoien harjut ja hongikot taas tutummat. Koska en tiedä kovinkaan montaa mukavampaa asiaa, kuin suolla hiihtäminen, päädyimme Kirveslammen kierroksen lintutornille ja sieltä suihkimaan umpisessa pitkin Haapasuota.

20160206_140313

Heti suolle päästyämme alkoi tuuli yltyä. Vedimme huppua pään suojaksi ja lähdimme navakkaan vastatuuleen hiihtämään.

Emme ehtineet kovinkaan kauaa hiihtää, kun näimme metson töröttävän puun latvassa. Kohta maasta pyrähti lentoon pari muutakin ukkometsoa. Pysähdyimme ja pidätimme suunnilleen hengitystä katsellen noita majesteetillisia lintuja. Lähdimme varovasti jatkamaan matkaa ja pian huomasimme metsoja lisää. Emme olleet koskaan ennen nähneet noin isoa ukkometsojen parvea, niitä oli yhteensä kymmenen.

IMG_9483

Tuntui ihan uskomattomalta nähdä niin upea näky. Metsot ovat omasta lähimaastosta hävinneet hakkuiden myötä, joten mieltä lämmitti suunnattomasti homenokkien kokoontumisen todistaminen! Linnut siirtyivät aina muutaman kymmenen metriä sivummalle edestämme, mutta olivat yllättävän pelottomia. Jonkun aikaa nautimme luonnonnäytelmästä ja käännyimme pois häiritsemästä.

IMG_9481

IMG_9503

Suolla oli hyvä hiihtää. Mukana oli vain kevyet kantamukset, yökamppeet jätimme autoon. Vähälumisena talvena on hiihtotarpeet hyvä tyydyttää suolla, siellä yleensä riittää lunta. Kiersimme suolla seitsemän kilometrin lenkin ja siirryimme Kirveslammen pysäköintipaikan kautta Harjujärven laavulle kahvittelemaan.

20160206_150238

Laavua, tai paremminkin puolikotaa kohti hiihdettäessä hiipi savun haju nenään. Pariskunta oli siellä tulistelemassa ja kuulemma hekin olivat säästyneet itse tulien teolta.

Aikomuksemme oli nopsasti juoda kahvit ja syödä laskiaispullat, jatkaa sitten hiihtämistä Harjujärvellä. Kävi kuitenkin niin, että tulilla riitti niin paljon juttua siellä olleen pariskunnan kanssa, että valoisa aika karkasi käsistä. Kuulimme tarinoita kolmen viikon jokakesäisistä polkupyöräretkistä pitkin pohjolaa, hiihtoreissuista Kilpisjärvellä, kohtaamisista autiotuvilla, poluilla ja erämaissa.

Paljon nähnyt ja kokenut mies oli silminnähden iloinen kuultuaan meidän menettäneen sydämemme luonnossa liikkumiselle. Toivotimme hyviä reissuja tulevaisuudessa, kun tiemme erosivat.

20160206_174252

Pieni hiihtolenkki hämärtyvässä illassa jäällä ei ollut enää niin mukava. Jäällä oli vettä paljon, sukset humahtivat välillä syvään sohjon läpi. Päätimme keskittyä viettämään leirielämää ja pystytimme teltan kodan eteen. Lämmitimme valmiiksi kotona tehtyä pitsaa nuotiolla ja söimme hyvällä ruokahalulla.

IMG_9509

Illan edetessä tuuli kääntyili oman mielensä mukaan, lumi kinostui teltan kylkeä vasten. Kömmin nukkumaan telttaan ja nukuin sikeästi kymmenen tunnin unet.

Aamulla oli aivan toinen päivä. Pakkanen oli muisto vain ja lumetkin olivat sulaneet puoleen eilisestä. Puut olivat luovuttaneet lumikuorrutuksensa suojasäälle. Honkien punaiset rungot erottuivat aivan eri tavalla maisemasta kuin eilen.

IMG_9512

IMG_9516

Suksi ei luistanut, mutta piti kyllä. Olimme nöyriä luonnonvoimien edessä ja pakkasimme kamat autoon. Reissu oli antanut meille kuitenkin paljon enemmän, mitä olimme osanneet odottaa.

20160207_102110

Leivonmäen kansallispuisto kartalla. Juttu julkaistu aiemmin Retkipaikassa.

 

Nopeat rieskat nuotiolla

Kokeilin yhdistellä simppeleitä retkimuonia ateriaksi. Minulla oli mukana Bulletmealin kanaa, BlåBandin lämminkuppipussi kanakeittoa ja rullattavia rieskoja.

IMG_9596

Pilkoin bulletin puukolla palasiksi ja paistoin niitä tulilla voissa sen verran, että sain paistopintaa. Ripottelin päälle puolet lämminkuppi-keitosta ja kaadoin termarista kuumaa vettä päälle niin paljon, että seos näytti löysältä velliltä. Annoin keitoksen muhia niin kauan, että se alkoi näyttää paksulta kastikkeelta.

Lämmitin rieskoja hetken nuotion lähellä ja kauhoin sitten soossia rieskalle. Rieska rullalle ja herkuttelemaan!

IMG_9606

IMG_9614

 

Energiapatukat

Olen reissuilla huomannut, että vaikka suklaa onkin hyvää, se sulaa tai on jäässä. Viimeksi pitkälle vaellukselle olin ostanut taatelipohjaisia patukoita, jotka olivat tosi hyviä. Niiden ainoa vika oli se, että olivat kaikki samaa makua. Sitä makua, mikä sattui olemaan tarjouksessa. Söin yhden joka päivä kuukauden ajan.

Päätin kokeilla tehdä patukoita itse. Löysinkin jotain valmiita ohjeita, mutta muuttelin niitä ja päätin kokeilla eri makuisia. Tässä on siis perusmassa, jota voi maustaa mielensä mukaan. Maisteluraatimme yksimielinen päätös oli kruunata voittajaksi kookoksella ja limellä maustetut patukat.

Homman juju on se, että haluaisin energiapatukat mahdollisimman helposti tehtyinä ja edullisesti. Oli siis kiva kokeilla erilaisia. Perusmassaan käytin ihan halvimpia taateleita, mitä kaupasta löysin, maapähkinöitä ja mantelirouhetta.

Laitoin tehosekottimeen ensin pähkinät ja mantelirouheen, surruuttelin niin kauan, että oli karheeta rouhetta, lisäsin sitten taateliblokista pilkottuja palasia vähän kerrassaan. Massasta tuli semmosta, mikä pysyi kasassa jos sitä puristeli kädessä.

Otin sitten perusmassaa vähän eri astiaan ja lisäsin siihen haluttuja makuja ja makeutukseksi hunajaa tai siirappia. Massa kunnolla sekasin käsin vaivaamalla. Vuorasin sitten astian elmukelmulla ja painelin massan siihen. Samaan astiaan sai hyvin laitettua useaa massaa, kunhan muisti jokaiselle oman elmukelmun. Kun astia oli täynnä, laitoin jääkaappiin jähmettymään. Hyvä olis malttaa antaa jähmettyä rauhassa. Sitten vaan leikkaus ja kapalointi.

Kaakao ja kaakaonibsit massassa oli hyvää, mutta rakenne jäi turhan rakeiseksi. En laittanut tähän makeutusta. Siirappi olis tehny hyvää. Makuyhdistelmä oli kuitenkin todella hyvä!

Marjajauheet ja kuusenkerkkäsiirappi oli hyvä yhdistelmä. Keitän siirappia itse joka kevät.

Tässä voittajapatukka! Kookoshiutaleita, hunajaa ja limen kuorta. Ihan superhyvää!!!

Varsinainen terveyspatukka. Nokkosta kahdessa eri muodossa, inkivääriä, sitruunaa, seesaminsiemeniä ja siirappia. Ihan ookoo maku. Inkivääriä ehkä turhankin paljon, mut sehän on terveellistä!

Kurkumaa ja hunajaa tässä massassa. Ihan ookoo.

Jauhettuja siemeniä ja tervasiirappia. Oli hyvää! Toisessa kuvassa massat kelmupesässä matkalla jääkaappiin.

IMG_9566

Olen vähän hippi siinä mielessä, että en tykkää kantaa turhaa roskaa metsäreissuille. Kääräisin nämä vaan voipaperiin, narulla kiinni ja sujautin muovipussiin jääkaappiin. Samalla tavalla otan reissulle myös. Paperit voi huoletta polttaa tulilla, eikä tarvitse miettiä missä foliot kuskaa takaisin kotiin.

Perusmassalle kertyi kaloreita 2150 ja patukoita tuli ohjeen määrästä 10 kappaletta. Eli jokaisessa patukassa on 215 kaloria plus siirapit sun muut siihen päälle.

Ei muuta kun herkuttelemaan!

Keitinten vertailua

Päätettiin kokeilla millaisia eroja meidän kotoa löytyvissä keittimissä on. Testauksen aiheena oli siis se, kuinka nopeasti mikäkin keitin keittää litran 15 asteista vettä ulkona 3 asteen lämpötilassa. Kaikissa keittimissä käytettiin samaa trangian kattilaa ilman kantta.

IMG_3195

Keittiminä oli perinteinen Trangia, Trangian kaasuversio triangeli, Bushcooker risukeitin, Whisperlite bensakeitin ja Biolite risukeitin. Risuina oli kuivaa koivuhalkoa ja kuusen alaoksia.

Kaikkein hitain oli perinteinen Trangia vaaleanpunainen etanoli polttoaineenaan. Kiehumiseen meni 20 minuuttia 50 sekuntia. Meinasi jo usko loppua kesken kaiken. Mutta tämä oli ehdottomasti hiljaisin. Jos ei ole kiirettä mihinkään, on tällä oma paikkansa. Mutta ei kannata odottaa evästaukoa niin kauan, että nälkä jo kiukuttaa ja voimat on loppumaisillaan…

IMG_3210

Seuraavana hitaudessa oli melkein puolet nopeampi simppeli ja kevyt risukeitin Bushcooker. Tämä keitin tuli perheeseemme käytettynä ja on reissannut Laatokalla melontareissuilla, Päijänteellä ja Keski-Suomen metsiköissä. Tämä on jotenkin ihan älyttömän kiva keitin. Risuja pystyy helposti lisäämään koko ajan, kun kattila pöhisee tulilla.

Bushcookerilla litra vettä kiehui 11 minuutissa ja 4 sekunnissa. Ei paha. Tunnelmaa loi liekit ja ritisevät kuusen risut.

IMG_3223

IMG_3230

Trangian Triangeli on kokonsa puolesta mainio vempele. Kolmesta litteästä osasta koostuva kehys ja rautalankarengas menevät todella pieneen tilaan. Vesikin kiehui 9 minuutin ja 36 sekuntin aikaan. Tämäkin setti on kätevä, jos tilasta on puutetta. Meloessa etenkin erityisen mieluinen.

IMG_3202

IMG_3204

IMG_3208

Seuraavana olikin Bioliten risukeitin. Keitin on siitä jännä, että siinä on akkukäyttöinen tuuletin kyljessä. Tuulettimen akku latautuu palamisen tuottamasta lämmöstä ja sillä voi tarvittaessa ladata vaikka puhelinta USB-johdon kautta. Keitin on aika uusi, eikä sitä ole todellisissa retkikohteissa tullut mukana pidettyä. Lyhyillä reissuilla tänä talvena on sillä kahvit muutaman kerran keitetty ja uskomattoman pienellä puumäärällä kaiken saa aikaan! Tuulettimen päälle laittamisen jälkeen liekit vallan villiintyvät!

Aikaa litran kiehuttamiseen meni 4 minuuttia 46 sekuntia.

IMG_3240

Voittajana niukasti selvisi MSR:n Whisperlite, perheemme uusin keitin. Monipolttoainekeitin käyttää nyt bensaa. Hiljaisena bensakeittimenä mainostettu vempele hommattiin talviretkeilyä varten, mutta on toki lähdössä reissuille muuloinkin. Onhan se kätevä ja helppo, vaikka ennen ensikohtaamista olinkin sitä pitänyt jotenkin pelottavana ja tapaturma-alttiina. Eipä ole sellainen, kun oikein käyttää!

Litra kiehui voittajan ottein 4 minuutissa ja 15 sekunnissa.

IMG_3199

Loppuyhteenveto:

  1. Whisperlite bensa 4min 15 s
  2. Biolite risu 4min 46 s (+31s)
  3. Trangia Triangel kaasu 9min 36 s (+5min 21s)
  4. Bushcooker risu 11min 4 s (+6min 49s)
  5. Trangia etanoli 20min 50 s (+16min 35s)