Kuukausi yksin erämaassa

Paistunturit – Guivi – Fjellun putous (8)

”Tämä on uskomattoman upea paikka! En oikein osaa sisäistää tätä kauneutta kerralla. Tässä pitäisi olla viikko ja tehdä pieniä retkiä tuntureille. Kun niitä katsoo tästä alhaalta joen rannasta, näyttää ne niin massiivisilta, että alkaa väkisinkin kunnioittamaan luontoa ja luonnonvoimia.  Eilisistä pilvistä ei näy jälkeäkään, taivas on sininen ja pienten hentojen utupilvien läikittämä.”

Teltta oli erikoisella hiekkapohjaisella tasangolla, jonka reuna valui jokeen metrin parin pituisena soravyörynä. Tasangolla oli joku pitänyt kauan sitten kotaa, paikassa oli sahattuja katajanvänkyröitä ja muutama kivi, jotka olivat selvästi olleet kotakankaan helman painoina. Hiiltyneitä puunkappaleita lojui osittain kaarnikkakasvustojen seassa. Upean telttapaikan oli siis ”löytänyt” joku muukin joskus.

IMG_7928Vaikka kuinka yritin ikuistaa paikkaa valokuviin, ei niihin tunnelma välittynyt. Täysin harmaat kiviset tunturit vieressä antoivat aivan omanlaisensa karun leiman maisemaan. Gàimmoaivi oli kuin kaikkien näkemieni tuntureiden äiti ja tunsin olevani turvassa näiden massiivisten muodostelmien kainalossa.

Vaikka paikka oli kaikkea, mitä telttapaikaltaan voisi toivoa, lähdin jatkamaan matkaa kohti Guivia. Paistunturin erämaan korkein huippu veti minua puoleensa magneetin lailla.

IMG_8026Matkalla ihmettelin, miten paljon kuivempaa joka puolella oli, kuin Kaldoaivissa. Pikkupurot oli kuivuneet kokonaan ja isommissakin puroissa vesi näytti olevan aika vähissä. Pidin visusti huolen, että täytin vesipulloani aina, kun mahdollista. Kummallisen hiekkakumpareen päällä tutkin pitkät tovit kiviä. Kävelin alhaalla tuntureiden välisessä laaksossa kipeää jalkaa lepuuttaen. Maasto oli helppoa kulkea. Se oli tasaista, eikä siinä kasvanut variksenmarjoja korkeampaa kasvustoa. Molemmin puolin kohoavat tunturit ja laakson pohjalla mutkitteleva joki tekivät muutenkin kävelystä helppoa, ei edes muistanut kantavansa painavaa rinkkaa tai omistavansa puolikuntoisen raajan. Mietin miten mahtavaa olisi tulla hiihtämään noita samoja laaksoja talvella! Tämä olisi hienoa kokea jokaisena vuodenaikana.

20150823_132033Aurinko paistoi kuumasti. Pidin lounastauon joen varrella Guovdoaivin edessä. Heitin heti kengät pois ja upotin jalkani joen jääkylmään veteen. Kylläpä se teki hyvää! Oikealla, siellä mihin olin matkalla, näkyi kaksi syvää kurua. Toisesta valui vettä ja auringon osuessa veteen näytti siltä, kuin pimeästä tunnelista olisi tulossa juna ulos. Joen takana näkyi Kevon luonnonpuiston rajan tolpparivistö. Näky sotki maiseman muuten kauniissa kohdassa. Ajattelin, että vähempikin olisi riittänyt. Tolppia oli vähän turhan tiheässä.

IMG_7974

IMG_7990”Nyt en halua riskeerata mitään koiven kanssa. Menen Kevon reitille. Koen sen turvana, jos vaikka oikeasti tarvitsen apua tai en voi enää kävellä.”

IMG_7998Lounaan jälkeen oli voimia kävellä. Kävelin ajatuksissani väärän tunturin huipulle, vieressä oli Guivi. No, komeat maisemat oli sieltäkin… Guiville suunnatessani huomasin reittimerkin ja olin innoissani. Jätin rinkan siihen ja ajattelin, että nappaan sen sitten alas tullessa siitä matkaan, kun jatkan reittiä pitkin autiotuvalle.

Oli ihanaa nousta kivisen tunturin huipulle ilman rinkkaa. Jätin kaiken painolastin alas ja otin vain huiputusta varten tarvittavat välineet kameran lisäksi. Huipulla huomasin ilokseni, että retkeilyreitti tupaa kohti kulkeekin juuri vastakkaisella suunnalla, mihin jätin rinkkani. Pääsin siis nousemaan huipulle ilman rinkkaa ja rinkan kanssa…

IMG_8002Huipulla oli ihan tolkuttoman hienot maisemat. Tai voikohan niitä edes sanoa maisemiksi? Näkyi niin kauas ja niin paljon, että olisi mennyt päiväkausia ottaa näkymistä kaikki irti. Yritin silti. Istahdin kivikasan viereen ja vaan nautiskelin. Auringon paistaessa ihailin vihreän ja harmaan läikittämiä kumpareita, jyrkempilinjaisia jyrkänteitä, laaksoissa kiemurtelevia kimaltavia jokia ja vaaleampina vihreinä alueina erottuvia soita. Taivaalla oli lampaanvillalta näyttäviä pilvenhattaroita ja hentoja haituvia, kuin siveltimen vetoja.

IMG_8006 IMG_8019IMG_8010Kurottauduin nostamaan oman kiveni korkean kivikeon päälle. Yletyin juuri ja juuri. Vieressä oli vanha pakki, jonka sisällä oli vieraskirja. Kirjoitin omat terveiseni ja suljin sen odottamaan seuraavia. Vähän tuntui porukkaa huipulla käyvän, jotka vieraskirjasta tietävät. Otin huiputussnapsin vanhasta pikkupikarista ja mietin, että nyt pääsi nämä vermeet arvoiseensa paikkaan. Laatokalta asti raahattu Karjalan Balsami ja yli sata vuotta vanha lasi olivat juhlavaan huippuhetkeen kuin tehdyt. Vaikka tuuli aika kovaa, pitkitin lähtöä ja vain nautiskelin.

20150823_165614Kun vihdoinkin olin rinkkani kanssa Kuivin autiotuvalle johtavalla neljän kilometrin mittaisella polulla, alkoi kivikossa kävely ottaa jalan päälle oikein kunnolla. Jouduin ottamaan lisää särkylääkettä kesken kaiken. Alamäkien luulisi menevän helposti, mutte ne olivat jalalle itse asiassa raskaampia kuin ylämäet. Sauvoista oli suuri apu! Tupa alkoi näkyä ja ajatuksissani siirryin jo laverille makaamaan.

Perille päästyäni oli kämppä tyhjä. Laitoin ruokaa ja tutkin kartan lisäksi vieraskirjaa. Päätin jäädä pitämään välipäivää. Jospa lepo auttaisi jalkaakin jaksamaan. Sain yöpyä tuvassa ylhäisessä yksinäisyydessä. Illan aikana pilvistyi ja sataa tihuutteli.

Aamulla tein aamutoimet kuten yleensä. Jalat olivat kankeat kuin puupökkelöt ja tajusin lepopäivän olevan enemmän kuin pakollinen. Nukuin jo aamupäivällä kahden tunnin päiväunet ja aloin iltapäivällä potea tekemisen puutetta. Luin kaiken, mitä kämpästä luettavaa löytyi. Ainoita luettavia oli pari mainosta, esite saamelaiskulttuurista ja Mad-lehti vuodelta 1991. Itselläni oli Utsjoelta ostettu ristikkolehti, jota täytin lepopäivän aikana ahkerasti.

Iltapäivällä tupaan tuli kolmen nuoren naisen porukka. He olivat väsyneitä ja nälkäisiä. Ennen Guivin huiputusreissua he söivät ja huilasivat. Yhdelle reissunaiselle oli tullut pahat rakot jalkoihin ja lainasin huiputusreissulle maastojuoksukenkiäni. Porukan kanssa hierottiin muitakin hyviä vaihtokauppoja. Minä annoin monivitamiiniporetabletteja ja sain karkkeja, minttukaakaota ja ruisleipää. Ruisleipä tosin teki mahani todella kipeäksi, kun en ollut syönyt leipää koko reissun aikana.

Meillä oli mukava ilta reissunaisten kanssa, juteltiin monenlaisia. Kämppään tuli vielä illalla pariskunta, mahtuivat tyhjälle yläpetille. Toisella heistä oli kengästä pohjat irronneet ja yksi reissunaisista lahjoitti apuun retkipatjan paikkauspaketista liiman. Vastineeksi hän sai pikkuruisen viskipullon. Illan aikana kämppään ja pihalle majoittui yhteensä kymmenen ihmistä!

Aivan mahtavaa porukkaa. Kaikki olivat heti valmiita auttamaan toisiaan ja antamaan vähistään. Ja jokaisella hienoja reissutarinoita kerrottavana! Yksikin oli käynyt Compostela de Santiagossa asti harrastamassa kävelyä. Tunsin itseni melkeinpä amatööriksi reissunaisten rinnalla, vaikka he olivatkin innoissaan minunkin matkastani.

Seuraavana aamuna heräsin pirteänä jo kahdeksalta. Söin aamupalan jo ennen muiden heräämistä. Jalat oli ihan tönkkönä, oikeat mummotolpat. Lähdin silti ennätysvarhain liikkeelle, kello oli puoli kymmenen kun ylitin pihalla olevan puron ja nousin pitkospuille. Jo viiden minuutin kävelyn jälkeen piti kaivaa rinkasta särkylääkettä, jalka oli todella kipeä. Kun lääke alkoi vaikuttaa, askel keveni.

Autiotuvalta lähdettyä oli maasto helppokulkuista. Oli jopa pitkospuita, joita en ollut nähnyt koko reissun aikana missään. Ensimmäiset 7 kilometriä oli helppoa, sitten alkoi vaihteleva osuus. Polku laski jyrkästi alas rotkoon, jossa oli puro, nousi sitten taas ylös. Sitten toinen samanmoinen heti perään. Toisen rotkopätkän jälkeen pysähdyin lounaalle. Halusin heti maistaa yhdeltä reissunaiselta BlåBandiin vaihtamaani pussiruokaa. Oranssin pussin sisältö lupaili herkullista kanaa yrttikastikkeessa, mutta maistui ihan kamalalle eineshutulle. Sain juuri ja juuri puolet nieleskeltyä ja mietin mielessäni, miten isoja eroja valmiissa retkiruuissa voi olla!

Ruuan ja pienten ruokalepojen päälle lähdin jatkamaan kulkua Fjellun putousta kohti. Alkoi suoranainen ryysis! Vastaan tuntui tulevan koko ajan porukkaa. Monien kanssa jäin hetkeksi juttelemaan, osa vain nyökkäsi jatkaen kiireesti matkaa. Tuntui hyvältä kertoa omasta reissusta, kun oli jo niin ”loppusuoralla”. Sain paljon ihmettelyä ja ihailuakin reissustani. Olin tyytyväinen itseeni ja iloinen kaikesta kokemastani.

IMG_8040Maisemat alkoivat muuttua. Näin valtavia rotkoja ja tunsin itseni pieneksi. Kameran akku alkoi vilkuttamaan viimeistä palkkiaan. Tietenkin juuri nyt, kun aloin päästä hienojen kuvauskohteiden luo! Harmitti ihan hirveästi. Särkylääkkeen tehokin alkoi haihtua ja vaikeroin välillä ääneen, jalkaan sattui niin paljon.

20150826_135010Polku alkoi kulkemaan rotkon suuntaisesti. Vajoaman seinämillä kasvoi havupuita ja ohutta rimpula haapaa. Näin myös kitukasvuisia pihlajoita. Polku muuttui portaikoksi. Tuntui että rappuja oli vähintään tuhat, sen verran hankalalta laskeutuminen tuntui. Putouksen kohina voimistui koko ajan.

20150827_134241

20150825_161043”Putous oli valtava! Se oli leveämpi kuin Aatun kammilla, mutta ehkä hiukan matalampi. Vettä tuli ihan kamalalla paineella! Telttapaikkoja oli raivattu sinne tänne kiviseen maastoon. Kaksi telttakuntaa oli jo paikalla ja tunnelmallisen kammin avotakassa oli tulet.”

20150825_164054Paistuntureilla olleelta telttapaikalta oli matkaa Fjellun putoukselle 28 kilometriä ja kuljin sen kahdessa päivässä. Välissä pidin lepopäivän. (22.-25.8.2015)

Vetsijoki – Vetsikko – Kuoppilasjärvi (6)

Joen rannassa olin hetken suorastaan kauhuissani. Joki oli ihan hirvittävän vuolas, piti kovaa ääntä ja oli leveämpi kuin olin kuvitellut. Vastarannalla olevalle Vaisjoen kammille kuitenkin olisi päästävä. Sieltä oli ajatus jatkaa matkaa Ailigakselle ja laskeutua Utsjoelle.

IMG_7538Koska kaikki on aina paremmin, kun maha on täynnä, levittelin rantakiville trangian ja aloin pastaa keittämään. Kirjoitin samalla päiväkirjaan: ”Apua mikä joki!!! Oikeasti vähän pelottava. Leveä ja todella vuolas virtaus. Etsin sopivaa ylityspaikkaa aikani ja tarkastin, olisiko moottorikelkkareitin ylityspaikka hyvä, mutta se oli tosi leveä kohta. Se siis pysyy talvella jäässä. Minua ei syvä kohta kiinnosta, päinvastoin.”

”Löysin lopulta järkevännäköisen kohdan suht läheltä kammia, joudun tosin ylittämään kaksi jokea kammille päästäkseni. Vastaranta katsomastani ylityspaikasta näyttää tamppaantuneelta, joten se kielii siitä, että muutkin ovat tästä menneet. Harmi kun ei ole ketään kalastajia, olisin voinut kysyä neuvoa. Toisaalta, opinpahan tekemään itse omat valintani, enkä tukeudu toisiin. Ainoa, mikä tässä hirvittää on se, että kastelen kaatuessani kaikki kamat ja on vielä pitkä matka edessä.”

Yritin monesta kohtaa. Joka kerta, kun olin suunnilleen puolessa välissä jokea, tuntui että kaadun väkisin selälleni. Minua alkoi huimaamaan, kun katsoin virtaavaa vettä yrittäessäni löytää jalan alle uutta kiveä. Vesi oli niin kylmää, että tuntui kuin varpaista napsahtaisi kynnet irti! Vaellussauvat väpättivät vuolaassa virrassa ja pelkäsin niiden menevän poikki. Välillä ne juuttuivat kivenkoloihin ja jouduin tasapainottelemaan limaisilla kivillä ilman tukea.

Yritin yli viisi tuntia ylittää jokea. Olin aivan näännyksissä. En olisi halunnut antaa periksi! Yhdellä ylitysyrityksellä jalkani lipesi ja kaaduin kontilleni. Säikähdin pahanpäiväisesti. Vaatteet kastui, mutta rinkka pysyi selässä kuivana. Pääsin nopeasti ylös vedestä ja menin rannalle nuolemaan haavojani. Polvi oli ihan hellä, tulisi varmaan mehevät mustelmat.

IMG_7548”Kävelin joen vartta ylävirtaan ohi voimalinjan, pitkälti vielä siitä. Ei yhtään potentiaalista ylityspaikkaa. Sitten mietin, että eikös minun ole fiksumpaa lähteä pohjoista kohti, siellähän se Utsjokikin on.   Kävelin seitsemään asti. Teltta on mäen päällä, joki kohisee koskena lähellä. Olen ihan totaalisen poikki.”

IMG_7551Entinen eräopaskoulun opettajani oli neuvonut minua Laatokan melontareissulla, että ei sitten pidä epäröidä tehdä reittiin muutoksia, jos tulee yllätyksiä vastaan. Että yksinhän sinä siellä olet, eikä reittiä ole kiveen hakattu. No, tämä kyllä oli aikalailla ylitsepääsemätön este!

Tuli aika kova ikävä omaa miestä, kun tarvoin joen vartta. Hän on kalastanut koskissa varmaan siitä lähtien, kun on oppinut kävelemään. Hän olisi mennyt heittämällä joesta yli ja olisi rohkaissut minutkin menemään. Meinasi itku tulla, otti niin koville luovuttaa. No, myönnän vähän tirauttaneeni.

”En tiedä onko joki aina noin vuolas, vai onko jotain tekemistä sillä, että on satanut joka päivä kahden viikon ajan.”

IMG_7555Vielä seuraavana aamuna karttoja tutkiessani etsin sopivaa ylityspaikkaa, mutta jätin takaraivoon muhimaan mahdollisuuden kulkea Vetsikkoon asti jokea ylittämättä. Niinhän siinä lopulta kävi, etten yli päässyt ja ennalta tehdyt reittisuunnitelmat täytyi unohtaa. Porojen polkuja seurailemalla pysyttelin joen itärannalla. Maasto vaihteli upottavasta suosta tiheisiin pajukoihin ja tunturikoivikoihin, oli kierrettävä jyrkänteitä ja ylitettävä lukuisia Vetsijokeen laskevia puroja ja jokia.

IMG_7562”On tukahduttavan kuuma! Täytyy vielä könytä tunturin yli. Ajattelen hiusten pesua. Olisi ihanaa saada puhdas tukka! Täällä on +24 astetta varjossa. Sen voi triplata, kun kiipeää tunturin huipulle suorassa auringonvalossa 25 kiloinen rinkka selässä!”

IMG_7570 IMG_7585Olin ajatellut oikaista Bàrsi-tunturin yli mönkijäuralle, mutta löysin niin uskomattoman maisemapaikan teltalle, etten voinut vastustaa. Ja eipä ollut taaskaan kiire mihinkään. Edessä avautui näkymä Tenolle ja siihen kohtaan, jossa Vetsijoki siihen yhtyy. Tuntureita näkyi joka puolella, myös Norjan lumisia. Oli ihan käsittämättömän kaunista! Oli vielä niin kuuma ja täysin tuuletonta, että makoilin tunturin laella alusvaatteisillani aurinkoa ottaen ja karttaa tutkien.

IMG_7593 IMG_7622Tuli myös tutkittua sotavammoja. ”Polvessa on aika ilkeä mustelma. Se on ihan kosketusarka. Mustelmia on myös molemmissa käsivarsissa rinkan selkään nostamisesta ja joessa kaatumisesta. Etenkin oikea olkapää on ihan mustelmilla, koska nostan rinkan ensin sille olalle. Molempiin olkiin on tullut sellaiset kovettuneet nahkaläiskät, jotka on tummemmat kuin muu iho. Jalat on ihmeen ok. Kantapäistä on lähtenyt ohut nahkakerros ja sekin siitä syystä, kun olen jokien ylitysten jälkeen laittanut pelkästään yhdet sukat jalkaan. Siis ei rakkoja vieläkään!  Hyttysen puremia on paljon, mutta allergialääkkeitten ansiosta ne eivät kutise ollenkaan. Vasemman jalan sisäsyrjää vihloo välillä kipeästi, ei ole jalat tottuneet tällaiseen menoon. Laihtunut olen oman arvion mukaan 3-5 kiloa.”

IMG_7673Pakkasin rinkasta turhia kamoja eri pussiin, että ne on helppo lähettää postitse kotiin. Löysin maasta pienenpienen hiiren leukaluun kaikkine hampaineen. Ajattelin postireissua. Odotin sitä toisaalta innoissani, mutta olisin mieluummin ottanut paketin metsään toimitettuna. En kaivannut ihmisiä tai hälyä ympärilleni. Postipaketissa odotti minua ruokien lisäksi Paistunturin erämaa-alueen kartta. Paistunturit tuntui lähinnä hypyltä tyhjyyteen, kun en ollut päässyt tutkimaan sen karttaa yhtä huolella kuin olin tottunut reissulla tutkimaan.

Aamulla kävelin mönkijäuralle ja sitä pitkin noin viiden kilometrin matkan Vetsikkoon pikitien varteen. Nostin peukalon pystyyn ja sain heti kyydin. Kaksi kalastajamiekkosta kyyditsi minut Utsjoelle. Sain kuulla Vetsijoessa veden olleen korkeammalla kuin yleensä ja ylittämisen olevan vaarallista. Huojentuneena mietin miten hyvä oli, että mitään pahempaa ei tapahtunut. Lupasin itselleni olla vastaisuudessa entistä varovaisempi.

Hoidin Utsjoella asiat ja jatkoin matkaa luontotuvan kautta. Lähdin Utsjoen retkeilyreittiä pitkin kohti Kuoppilasjärven autiotupaa. Olo oli jollain omituisella tavalla haikea. Olin ”viimeisellä etapilla” ja minulla oli kaikki loput ruuat ja tarvikkeet mukanani. Kun tämä osuus on ohi, koko homma on ohi. Hölmönä podin hieman eroahdistusta reissusta, vaikka minulla oli vielä reilu puolitoista viikkoa aikaa olla reissussa! Eihän vaellukset yleensä edes kestä niin kauaa!!!

Olin kävellyt varmaan 3-4 kilometriä, kun vastaan tuli pariskunta. He olivat tosi mukavia! Juttelin varmaan tunnin näiden kokeneiden retkeilijöiden kanssa ja sain ihan hirmuisen määrän hyviä vinkkejä ja neuvoja. Olisinpa sattunut samaan aikaan tuvalle heidän kanssaan, niin olisi ollut koko ilta aikaa turista! He olivat seuranneet netin kautta reissuani, joten minut tunnistettiin itse teossa.

IMG_7692 IMG_7710Loppumatka oli hikinen. Pidin taukoja ja puuskutin. Kiipesin yhden tunturin laelle pariskunnan vinkin ansiosta ja näkymät oli henkeäsalpaavan upeat. Otin kuvia ilta-auringon oranssissa valossa kylpevistä tuntureista ja istuskelin hetken nauttien hiljaisuudesta. Sydänalaa suorastaan pakotti, kun oli niin kaunista! Olisin halunnut jäädä siihen paikkaan pidemmäksi aikaa, mutta tuuli kävi navakaksi. Oli jatkettava matkaa.

20150819_192512

20150819_203806Tulin rotkomaisen Kuoppilasjärven vierelle, jossa kuljin tupaa kohti ihaillen kauniita maisemia. Askel alkoi kuitenkin painaa ja tuntui, etten pääse ikinä perille. Lopulta olin tuvassa 10 yli 9, nälissäni kuin talviunilta herännyt karhu.

Aatun kammi – Junkers – seitakivi – Vetsijoki (5)

Heräsin kosteaan ja utuiseen aamuun. Teltan edessä oli kivistä tehty nuotiokehä ja liuskemaisista kivistä kyhätyt penkit. Nautin aamiaista kaikessa rauhassa ja iloitsin huussin styroxreunoista. Pienestä sitä tulee onnelliseksi!  Ilma kirkastui vähitellen. Suunnittelin jättäväni kostean teltan kuivumaan siksi aikaa, kun lähden Junkersin hylkyä etsimään. Olisi ihana kävellä välillä ilman rinkkaa.

Kammissa majoittuvasta vaeltajasta ei kuulunut mitään, kun lähdin kävelemään lentokoneen hylylle. Polku johti alas järven rantaan ja lähti kaartamaan vasemmalle jokea kohti. Olipa kevyttä kävellä ilman kantamusta! Tuntui että olisin halunnut juosta. Tuuli puhalsi juuri siitä suunnasta, että pitkä ja kapea järvi ehti kasvattaa kunnon vaahtopäitä.

IMG_7398Joki olikin vähän vuolaampi kuin olin kuvitellut kartan perusteella. Seisoskelin hetken joen rannalla ja mietin miten ja mistä menen ylitse. Sitten vastarannalle tuli pariskunta, jotka aikalailla samantien alkoivat riisua kenkiään ja housujaan. He olivat Puolalaisia, ensimmäistä kertaa Suomessa vaeltamassa. Olivat kovin ihastuneita Kaldoaivin erämaahan. Juteltiin tovi pöllöistä, Lapista ja jokien ylittämisestä. He olivat etukäteen soittaneet Metsähallitukselle ja kysyneet kuinka joista mennään yli. Puhelimeen vastannut oli kuulemma ensin sanonut, ettei tiedä kun ei ole koskaan jokia ylittänyt. Myöhemmin oli tullut neuvo, että ylitys on turvallisinta siitä, missä virtaa pienimmällä voimalla.

IMG_7381Puolalaispariskunta ylitti joen suvantokohdasta, jossa vettä oli heitä melkein haaroihin. Sanoin jääväni miettimään lähdenkö Junkersille vai en, kun he jatkoivat matkaa putoukselle. Ylitin itse joen muutaman metrin päästä, jossa vettä oli nilkkoihin. Vähän nauratti koko homman koomisuus.

Ylitin joen kohdasta, jossa joki jakautui kahtia. Helppo nakki. Otin kengät varmuuden vuoksi pois, vaikka olisi melkein selvinnyt kengilläkin. Jätin sukat jalkaan, ettei jalka lipsu liukkailla kivillä. Ylityksen jälkeen solmin märät sukat vaellussauvoihin kuivumaan.

IMG_7411

IMG_7386Otin gepsin käyttöön ja pääsin nopeasti hylyn luo. Näky oli aika lohduton. Kuvissa koneen hylky näyttää aika pieneltä, joten sen koko oli minulle yllätys. Pieni lampi peittyi miltei kokonaan lentokoneesta. Alumiinipinta oli haalistunut ajan saatossa, mutta kone oli yllättävän ”kokonainen”.

IMG_7390Istuin pienellä kumpareella lammen rannalla ja söin välipalaa. Mietin samalla maailman järjettömyyttä, sotaa, roskaamista. Mikä kammottava muistomerkki tämäkin koneen hylky oikeasti oli! Keskellä kaunista erämaata. Saksalainen pommikone on saanut olla rauhassa, ei ole porukalla ollut intoa ottaa siitä osia matkamuistoksi. Lienee syynä poluton taival pitkälle erämaan keskelle.

Poispäin lähdin vähän eri reittiä, halusin kulkea lähellä jokea. Maasto oli todella karua ja kuivaa. Kävelin pienen kukkulan kupeelle ja huomasin sen juurella hienon pienen pirunpellon. Kivet oli pyöreiksi hioutuneita. Pitkulaisen kivivirran päässä oli kivistä kasattu viritys, ihan kuin ylisuuri nuotiokehä. Kivikehä oli minua melkein kainaloon asti, keskellä oli vähän sammalta. Virityksestä näki, että se oli oikeasti todella vanha.

IMG_7392IMG_7395Myöhemmin Utsjoen luontotuvalla asia varmistui, kyseessä oli todella purnu. Niitä on 1800-luvulla käytetty lihan ja kalan säilyttämiseen kellarin tapaan. Jos ihan rehellisiä ollaan, innostuin purnun näkemisestä enemmän kuin Junkersin hylystä. Mietin miten merkittävä tuo kivilatomus on saamelaisille ollut, kun taas pommikone on aiheuttanut pelkkää tuhoa ja kärsimystä.

Keli lämpeni koko ajan. Palasin kammin pihalle. Vaeltajasta ei näkynyt vieläkään mitään, ruokapussi roikkui edelleen oven ulkopuolella katossa hiiriä paossa. Olin syömässä lounasta, kun hän heräsi. Hän näytti minulle kartasta fiksumman reitin palata maastopyöräreitille. Jäin valokuvaamaan kammia sisältä, kun hän lähti jatkamaan matkaa.

IMG_7422 IMG_7424Paluumatka oli kuuma. Välillä kuvittelin olevani lännenelokuvassa ylittämässä aavikkoa. Pelkkää vaivaiskoivikkoa ja tasaista maata oli pitkä matka. Huoh. Yhdessä kohtaa kesken kävelyn pöllö lähti lentoon ihan jalkani juuresta. Säikähdin niin, että meinasin lentää selälleni!!! Nyt kävely oli kuitenkin helpompaa kuin mennessä, koska pystyi ottamaan kiintopisteeksi tuntureista mieleisensä.

IMG_7431Kuumuus vei voimat. Olin ihan poikki, kun aloin virittelemään telttaa melkein samaan paikkaan, missä olin ollut yötä tullessakin. Halusin kunnon näköalahuoneiston, joten pystytin teltan melkein tunturin laelle. Sain hädintuskin ruuan laitettua, kun oli niin väsynyt olo. sää oli ennusteen mukaan muuttumassa huonommaksi. Yöllä sitten alkoikin satamaan. Sadetta jatkui ihan jatkuvasti ja päätin pitää huilipäivän. Teltta sai olla kaksi yötä näköalapaikalla, lueskelin teltassa kirjaa, jossa opetetaan ajattelemista. Löysin siitä paljon hyviä vinkkejä omaan elämään.

IMG_7442Sade taukosi hetkeksi ja taivas muuttui ihan käsittämättömän hienoksi! Se oli sinertävän violetti. Menin äkkiä virittelemään pientä kamerajalkaa. Halusin ottaa kuvan, jonka olin nähnyt päässäni jo taukotakin väriä valitessani. Sain otettua sen. Ainoa miinus oli superlikainen tukka, joka ei liehunut tuulessa ihan niin viehkeästi kuin olin toivonut…

IMG_7450Sateen tauottua suunnistin polulta toiselle ja jatkoin siksakkimaista vaeltamista nyt kohti pohjoista. Uusi maastopyöräura oli enemmän polkumainen eikä mönkijäuran jälki. Toisinaan uraa oli vaikea erottaa maastosta. Pidin tästä enemmän.

IMG_7461IMG_7465IMG_7468Sadepilvet tuntuivat ajavan minua takaa. Löysin koko ajan poronsarvia. Sen verran hullu olin, että keräsin kaikki, joita ei ollut kukaan ehtinyt järsimään. Jossain vaiheessa tulin erikoiselle tasangolle, se oli kuin pieni pallokenttä. Sen ympärillä ja itse ”kentällä” oli tosi monet sarvet. Mietin oliko se joku omituinen taistelutanner, jossa sarvipäät käy ottamassa toisistaan mittaa. Minun oli jokatapauksessa alettava jo etsimään irtoremmejä rinkasta ja valittava mistä sarvista raaskisin luopua. Sarvista kertyi helposti muutama lisäkilo kannettavaksi…

IMG_7470Seitakivelle olisi ollut vain muutama kilometri matkaa, mutta jäin tunturin laelle pienen kristallinkirkkaan lammikon viereen yöksi. Näin tunturilta jo sähkölinjan, jota seuraillen seuraavana päivänä suunnistaisin osan matkaa. Tein pienet tulet vaivaiskoivuista, poltin palavia roskia ja keitin vedet ruokaa varten. Tuntui hyvältä saada tuijottaa liekkejä. Ja mukavaa vaihtelua oli myös kyhäillä kivistä nuotiokehä.

IMG_7478Aamulla matka jatkui kohti seitakiveä. Sähkölinjan alittamisen jälkeen alkoi melkeinpä valtatie! Tai siis no, mönkijäurahan se oli, mutta aika paljon ajetulta se näytti. Tie johti paikkaan, jossa oli taloja. Näytti kaukaa ihan mökkikylältä. Kun lähestyin paikkaa, tajusin niiden olevan poromiesten mökkejä ja saunoja. Poroaidat oli kaatuneet maahan ja puuosat osittain lahonneet. Kävelin ”kylän” munalukoin suljettujen torppien keskeltä vähän matkan päässä olevaa kiveä kohti. Mietin mielessäni, että voi että kun oliskin joku sauna auki. Mieluusti olisin maksanut vaikka 20 euroa kunnon löylyistä.

IMG_7493IMG_7497Seitakivi oli upea. Se oli vaalea ison pöllön muotoinen kivi, joka seisoi ylväänä ison tumman kiven päällä. Jalustakiven päällä oli pari isoa sarvea ja pöllön alla kolikoita. Jätin itse kivelle jättimäisiä hilloja, joita olin kouraani kerännyt. Kivi oli upeassa paikassa. Sen takana kohosi jylhä tunturi ja molemmilla sivuilla oli järvet. Ei ihme, että kiveä on palvottu. Kun sitä tuijotti, tuntui aika pysähtyvän. Jonkin aikaa paikalla oltuani aurinko alkoi paistaa tihkusateesta huolimatta. Sateenkaari ilmestyi ihan kiven viereen.

IMG_7498Pidin lounastauon kohteliaan matkan päässä kivestä. Maha täynnä lähdin samaa tietä takaisin kohti sähkölinjaa.

”Tänään on kaksi viikkoa reissua takana ja 160 kilometriä. Ei uskoisi! Tuntuu kuin olisin ollut maksimissaan viisi päivää matkalla. En ikävöi kotiin. Jos antaisin itseni velloa ikävässä, menisi idea ja nautinto koko matkasta.”

Olin kulkemassa kiveltä voimalinjalle, kun yhden kukkulan päällä aloin haistelemaan ilmaa kuin vainukoira. Ihan varmasti savua! Jollain on tulet lähellä. Jonkun matkaa mentyäni näin kaksi miestä kahvinkeitossa, he huitoivat minua lähemmäs. Ensin tietysti perinteiset kysymykset: mitä nainen tekee yksin keskellä erämaata ja mitä ihmettä teen moisella sarvimäärällä. Mukavia juteltiin jonkun aikaa ja miehet hemmottelivat minua pannukahvilla, pähkinöillä ja makeisilla. Toinen antoi uistimenkin. Olin varmaan vähän säälittävä, kun olin saanut vain yhden harjuksen. He olivat majoittuneet yhteen seitakiven lähellä olleista mökeistä ja kalastelivat ruokansa erämaan lampareista ja puroista.

Vieressä oli joki, joka oli ylitettävä matkaa jatkaakseen. Miehet lupautuivat menemään edeltä niin näkisin hyvän paikan. Toinen tarjoutui kantamaan ritarillisesti rinkkani yli, suostuin tietenkin. Kun mies nosti rinkkaani, meinasin purskahtaa nauruun. Ilme oli näkemisen arvoinen. Joen toisella puolella hän pisti kaverinsakin kokeilemaan, miten painava rinkka on. Enkä edes näyttänyt painonnostajalta! Mukavia miehiä, kohtaaminen jäi iloisena tapahtumana mieleen.

Vaeltelin vähän päättömästi lammelta toiselle ristiin rastiin kokeillen kalastaa jokaisesta mahdollisesta lampareesta. Kalaa en saanut, mutta näin ihanan hiekkapohjaisen lähteen, jonka veden pulppuamista olisi voinut tuijottaa loputtomiin.

IMG_7508Löysin illalla teltalle paikan kahden pienen lammen välistä. Tein tulet. Tajusin tyhjässä päässäni liikkuvan taas todella fiksuja ajatuksia. Oikein ilahduin, kun mietin, että tänään taidan pestä käteni saippualla! Oikea juhlapäivä! Nopeasti sitä muuttuu täysin mettäläiseksi.

Yöllä kettu kävi pitämässä riipaisevia itkuvirsisessioitaan teltan lähellä.

Aamulla matka jatkui kohti Vetsijokea ja Vaisjoen kammia. Tulin kumpareiselle suolle, joka oikein loisti keltaoranssina hilloista! Etenin suon poikki kumpareelta toiselle loikkien ja kumarruin aina noukkimaan hilloja suuhun. Keksin sen olevan lappalaisten crossfittiä: painava rinkka selkään, sauvat käteen, osittain upottava ja epätasainen maasto plus kumarrus poimimaan joka toiselta mättäältä hilla suuhun. Hikistä hommaa se ainakin oli!!!

Hillavälipalan jälkeen tulin taas järven rantaan. Ranta näytti mukavalta kalastaa, joten päätin taas kokeilla. Olin jo ajatellut kalastuksen alkavan tuntua pakkopullalta. Luvista oli tullut maksettua pitkä penni (vuoden lupa tuli halvemmaksi kuin 4 viikon lupa) ja jokaisella lammella kalastaminen tuntui velvollisuudelta. Masensihan se, kun kalaa ei oikein noussut.

Nyt kuitenkin taas kokeilin. Taimen nousi ensimmäisellä heitolla! Ja vielä oikea pullukka. Perkasin sen heti ja laitoin trangialle voihin paistumaan. Mitään lisukkeita ei taaskaan tarvittu, tällä kertaa voi valui varmaan kyynärpäistä saakka kun söin. Kala oli taivaallista. Jälkiruuaksi juhlava ateria sai viskiä ja suklaata.

IMG_7515IMG_7520Hetken mietittyäni päätin jäädä yöksi järven rannalle. Minulla ei todellakaan ollut kiire mihinkään! Pesin vaatteita, itseäni, latasin auringossa akkuja ja kalastelin. Illalla nousseet taimenet olivat kuitenkin aika pieniä, joten pääsivät takaisin järveen kasvamaan. Virveliin tuli vikaa ja jouduin tekemään siihen patenttiratkaisun. Viritelmä ei kuitenkaan ollut kovin hyvä, siima meni vähän väliä sotkuun.

IMG_752620150815_174543

12 tunnin yöunet vetäistyäni olin voimaa täynnä kuin pieni kylä. Uhmakkaasti lähdin Vetsijokea ylittämään, matkaa sinne oli alle kolme kilometriä.

IMG_7531

Joelle päästyäni uho ja kiire loppui kuin seinään. Apua mikä joki!!!

Pulmanki-Aadolfin kammi (4)

IMG_7240Pääsin ystävällisen autoilijan kyydillä Nuorgamista Pulmankiin maastopyöräreitin lähtöpisteeseen. Paikkaa piti vähän haeskella, sitä ei oltu merkattu millään ja minun karttani oli 1:100 000. Lopulta gps näytti oikean paikan ja pääsin nostamaan rinkan taas selkään. Se painoi ihan kiitettävästi täydennyspaketin hakemisen jälkeen. IMG_7238Lähtöpaikan maisema oli ihan mieletön. Pulmankijärven takana olevat tunturit olivat ihan vuorten näköisiä ja pieni utu värjäsi ne sinertävänharmaiksi. Polku oli mönkijäuraa. Alussa se oli todella selkeä, mutta muuttui jossain vaiheessa enemmän polkumaiseksi. Ajatus oli kulkea sitä pitkin mahdollisimman lähelle Junkersin hylkyä. Maastopyöräreittiä ei ole merkattu maastoon, mutta karttaan on.

20150808_113921En ehtinyt kovinkaan kauaa matkata, kun alkoi nälkä kurnia mahassa. Lähdin reitiltä vähän sivummalle kauniin pienen lammen lähelle. Siellähän oli hillaa pilvin pimein!!! Söin kuin en olisi aikaisemmin moisia herkkuja saanut ja keräsin kuksan hetkessä täyteen. Söin siis alkupaloiksi ja jälkiruuaksi hilloja, voin suositella!

IMG_7247 IMG_7250Rinkka painoi ja pidin usein taukoja. Maasto muuttui koko ajan avarammaksi, tunturikoivikot jäivät taakse. Aloin jo joskus viiden kilometrin jälkeen katsella teltalle sopivaa tasaista länttiä. Löysin taas pienen kauniin lammen, jonka rannalla teltta olisi ollut kuin retkeilylehtien kuvissa, mutta pieni poro oli eri mieltä. Se tuli tosi lähelle ja piti ääntä. Se oli ihan kummallinen! Välillä se ryntäili lähemmäs ja kiersi taas ison lenkin vain tullakseen taas sanomaan jotain. Se lopetti uhittelun vasta, kun otin pari määrätietoista askelta sitä kohti ja toruin sitä huonosta käytöksestä. Mokoma pikku poro.

”En sitten jäänyt siihen, vaan kävelin postikorttimaisemissa lopulta 10 kilometriä. Keli oli niin lämmin, että heitin takin pois. Olkapäihin oli tullut mustelmat. Auts!”

IMG_7272”Laitoin teltan Hàvgajavrin rannalle. Viritin narut oikein tiukalle, koska Yr.no lupasi sadetta kolmella pisaralla koko yöksi. Olin ajatellut kalastaa illan, mutta sade alkoi samantien kun teltta oli pystyssä. Menin telttaan ja nukuin kolme tuntia.”

Herättyäni söin. Satoi tosi kovaa. Makasin selälläni teltassa ja seurasin sadepisaroiden liikettä telttakankaalla. Jännitin miten teltta kestäisi niin kovaa sadetta koko yön.

Sateen ajan teltassa oli aikaa ajatella. Olin saanut palautetta reissun aikana somen käytöstä ja minua kehotettiin ottamaan mallia Itä-Kairan Prinsessasta. Vaikka en juurikaan antanut negatiivisten kommenttien masentaa mieltäni, jäi asia kaivelemaan ja halusin oikein miettimällä sitä miettiä. Ihailen Prinsessaa, mutta olen erilainen ihminen. ”Ensinnäkin ollaan vähän eri kaliiperia. Hän meni Itä-Kairaan ensimmäistä kertaa samana vuonna, kun minä synnyin. Hän käy joka vuosi samalla alueella, tuntee jokaisen kuusen ja kiven. Minä taas tykkään tutustua uusiin paikkoihin. Tahdon löytää sen oman paratiisini, jonne palaan aina uudestaan. Pidän uusista varusteista, koska ne kehittyvät ja kevenevät koko ajan. En koe, että ihmisen täytyy tietoisesti tehdä kaikesta hankalaa ansaitakseen hyviä hetkiä. Haluan reissuillani nukkua hyvin, syödä hyvin ja liikkua kepein mielin. En lähtisi reissulle puuvilla-anorakissa ja kumisaappaissa. Jotkut niin tekevät, eikä se ole minulta pois.

Nykyaika myös mahdollistaa kokemusten jakamisen sosiaalisessa mediassa. On varavirtapankkeja ja aurinkokennolatureita. Jotkut haluavat pitää kokemukset vain ominaan, mutta minä haluan jakaa ne kaikille. En usko siihen vanhaan sananlaskuun: Kell onni on se onnen kätkeköön. Suomalaiset ovat kyllä aina osanneet paremmin valittaa kuin iloita. Unelmia ei toteuteta eikä niistä edes puhuta. Sen sijaan puhutaan burn outeista, masennuksista, avioeroista ja muista ongelmista. Ja jos niistä selviää, on suuri sankari.

Minulla oli haave ja minä toteutin sen. Ja aion tästä lähtien enempää ajattelematta jatkaa samalla linjalla. Aion elää, enkä suunnitella elämistä!”

Aika paljon tuli kaikkea mietittyä, kun oli sateessa maattava teltassa. Mietin retkeilyä ja luonnossa liikkumista yleisellä tasolla ja sitä, miten paljon se minulle antaa. Ja toivoin, että oman reissuni kokemukset kannustaisi muitakin tekemään sitä mistä unelmoi. Mietin sadepisaroita, yritin ennustaa niiden liikeratoja telttakankaalla. En onnistunut, mutta jännittävämpää se silti oli kuin telkkarin töllöttäminen!

14 tunnin teltassa hengailun jälkeen söin aamiaista ja järjestelin rinkkaa. Harmittelin ettei minulla ollut kenkärasvaa mukana, olisin voinut antaa kengille lisäsuojaa.  Pääsin vihdoinkin liikkeelle yhdeltä iltapäivällä.

Polku nousi nousemistaan. Maisemat muuttuivat tosi karuiksi ja täysin puuttomiksi. Yhden rinteen päällä alkoi tunturikihu tehdä hyökkäyksiä minua kohti. Ei auttanut, vaikka huidoin sauvoilla ja huusin, aina se tuli uudestaan. Ihan hullu lintu! Tätä jatkui useita minuutteja.

IMG_7352

20150809_160641 Korkean tunturin laella pidin ruokatauon. Otin ruuan muhiessa naukun viskiä ikivanhasta puristelasisesta pikarista, jonka olin lähettänyt itselleni täydennyspaketissa. Pitäähän reissussa olla jotain ylellistä! Tunturilta näkyi Norjan lumisia huippuja. Oli kaunis, mutta kylmä päivä. Kaipasin vähän villasormikkaita.

Laitoin teltan kahden pienen lammen lähelle. Vesi ei ollut sellaista unelmapuhdasta kuin puroissa, vaan täynnä planktoneita. Kiehautin sitä sen verran, että sain kerättyä kuolleet planktonit pinnalta pois lusikalla. Tämä oli ainoa kerta, kun keitin juomavettä koko kuukauden aikana. Olen totuttanut kehoni sellaiseksi, ettei se kovin vähästä hätkähdä.

IMG_7297”Mietin Sporttrackeria ja Runkeeperia. Haluan niistä eroon. Haluan nauttia ulkoilusta kotona samalla tavalla kuin täällä. Ilman suorittamista ja kiirettä.”

Aamulla tajusin, että yöllä oli käynyt pakkasen puolella! Heräsin yöllä vähän väliä paleluun. Piti kaivautua ihan makuupussin sisälle ja kiristää lämpökaulus ja suuaukko tiukalle. Nenä oli silti jäässä. Telttakangas oli melkein kokonaan sulaneen kuuran peitossa.

”Aamu on ihan uskomattoman kaunis. On peilityyntä, lähellä olevat lammet heijastavat sinisen taivaan. Lähellä käyskentelee poroja. Ellei kivitasku naksuttaisi ja pari hyttystä inisisi, olisi aivan totaalisen hiljaista. Ihan uskomatonta! Aamu-utu alkaa jo taivaanrannastakin hälvetä, joten Norjan lumiset tunturit erottuu. Taivaalla on vain muutamia pieniä pilviä. Ei tästä tahtoisi pois ollenkaan.”

Sitten matkan edetessä tapahtui mukavuuksia. Kävelin polkua tunturin laelta alaspäin tyynessä kelissä ja huomasin yhden pienen lammen pinnassa väreilyä. Siihen tuli renkaita koko ajan. Sinne siis! Lähempänä lampea näin välillä oikein selkäevät, joten tiesin lammen kuhisevan harjuksia. Äkkiä rinkka pois selästä ja kalavehkeet valmiiksi. Neonoranssi lottolippa sai yrittää ensin. Kävelin kapean ja pitkulaisen lammen päähän, koska muualla rannoilla kasvoi heinää ja oli kivikkoa. Kolmannella heitolla nappasi harjus kiinni! Sain sen helposti kuivalle maalle ilman haavia. Olin raahannut haavia alkumatkan mukana, mutta luovuin siitä Nuorgamissa.

IMG_7355Kala oli sen kokoinen, että en heitellyt enää. Juuri sopiva syötäväksi kerralla! Perkasin sen samantien ja fileerasin Leathermanin pienellä veitsellä. Kelpasi minulle! Trangian pannulla voissa paistettu harjus maistui niin hyvin, että söin sen hetkessä. Voi valui pitkin rystysiä, kun pelkkine käsineni ahmin kalaa kuin eläin. Se tuli tarpeeseen!

Kalaa syödessäni katsoin lammen pintaa ja siellä niitä hyppi vielä. Päätin tulla samaan paikkaan vielä joskus uudestaan.

Olin jo pakannut rinkan lähtövalmiiksi, kun huomasin lammen takana kaksi vaeltajaa. He tulivat minua kohti. Juttelin hetken isä-poika-parivaljakon kanssa. He olivat ihmeissään, että olin yksin niin pitkällä reissulla.

IMG_7363Maistuvan ruokatauon jälkeen alkoi Aadolfin kammille suunnistaminen. Jatkoin polkua vielä hetken ja lähdin sitten jyrkästi vasempaan jättäen reitin taakseni. Matkaa oli alle 4 kilometriä, mutta maasto oli aika haastavaa. Ei ollut mitään kiintopistettä edessä ja maasto oli aika tasaista. Vaivaiskoivikot ja suot vuorottelivat alussa olleen kivikon jälkeen. Kartasta pystyi suunnittelemaan järkevimmän reitin erimuotoisten lampien mukaan, täytyi pujotella milloin mistäkin välistä ollakseen joutumatta upottaville suoalueille. En myöskään halunnut joutua loikkimaan kumpareisille suomättäille, se oli painavan rinkan kanssa tappavan raskasta.

Löysin tieni vihdoinkin joelle, jota seuraamalla pääsin jyrkänteen reunalle. Joki muuttui putoukseksi, joka oli merkattu karttaan oikein nähtävyydeksi. Samassa ”pihapiirissä” oli Aadolfin, tuttavallisesti Aatun, kammi. Putous oli hienompi kuin olin odottanut. Reilun kymmenen metrinen putous piti valtavaa ääntä! Katselin aikani putousta ylhäältä ja huomasin kammin pihalta nousevan savua.

IMG_7366Jouduin kiertämään jonkin matkaa sivulle, että pääsin turvallisesti alas. Ylhäällä kasvoi erikoinen tunturikoivu, se näytti ihan ylisuurelta bonsaipuulta. Koko pystyseinämä oli harmaa, liuskemaisista lohkareista koostuva alue. Näytti siltä kuin maa olisi vain humahtanut kertarysäyksellä kahteen eri tasoon. Ylhäällä oli vihreää, samoin alhaalla. Väliosuus oli se, mikä pisti silmään. Alhaalla putous jakaantui kahdeksi puroksi, joiden ympäristö oli rehevää ja kauniin vehreää.

20150810_184241IMG_7416

IMG_7374 IMG_7380Kävelin kammin pihaan. Nuotiolla istui yksinäinen nuori mies pakilla kahvia keittämässä. Vaihdettiin kuulumiset ja hän tarjosi minulle kahvit. Ilta oli jo väsymisajassa, joten pystytin teltan, söin ja kömmin unille.

Yöllä heräsin sekavaan tunteeseen. En tajunnut missä olin. Kuvittelin kuulevani rekkojen ääniä, mutta lopulta tajusin sen olevan putous.

Päässä soi tällä osuudella pääasiassa Pariisin Kevät-yhtyeen kappale Kesäyö.

Salamajärven kansallispuisto (2015)

Täyteen pakattu auto ja kolme reipasta hiihtäjää lähtivät lumetonta Keski-Suomea pakoon Perhoon, Salamajärven kansallispuistoon. Yksi hiihtotiimin jäsenistä oli käynyt edellisviikolla parin yön tiedustelureissulla ja totesi tultuaan lumitilanteen heikohkon tilan. Reissukohdetta meinattiin muuttaa ja sitä jahkailtiin päiväkausia. Lopulta päätettiin pitää seikkailumieli mukana ja mennä Hirvaan kierrokselle, oli lunta tai ei.

Myös reitin orjallinen noudattaminen päätettiin unohtaa heti kättelyssä. Mentiin sieltä, missä oli hyvin lunta. Suosittiin soita ja järviä. Ratkaisu oli hyvä, koska etelärinteet ja rannat olivat täysin lumettomia.

IMG_4342Hiihto-osuus alkoi Huttukankaan parkkipaikalta kohti Tavilampea. Lunta oli ja sitä tuli taivaalta märässä muodossa koko ajan lisää. Matkan varrella oli suon reunassa näkötorni ja suojeltu vanha niittysauna, rakennettu 1900-luvun alussa. Matalan rakennuksen hirsiseiniin oli kaiverrettu vuosilukuja ja nimikirjaimia, sisällä oli kivikiuas ja matalat laverit. Kaunis rakennus henki vanhaa aikaa.

IMG_3817IMG_3820IMG_3818

Sysilammelle tultua oli retkue läpeensä märkä. Autiotupa antoi suojaa ja kuivat yöunet päivän 7 kilometrin hiihdon päälle.

IMG_3824IMG_3828Seuraavana aamuna satoi taas märkää lunta. Suunnattiin soita pitkin Salamajärvelle. Järvi oli kaunis ja karu, ihan kuin joku olisi heittänyt isoja kiviä siihen sikin sokin. Nähtiin maakotka läheltä! Se kaarteli vähän matkan päässä pitkän tovin, ennen kuin hävisi näkyvistä.

IMG_3873

Salamajärven jäätä pitkin hiihdettiin lounaalle Pitkälahden idylliseen autiotupaan.

IMG_3886Melkein saman tien autiotuvasta takaisin jäälle suunnattuamme nähtiin ahma! Pian näkyikin tuoreet ahman jäljet, joita saimmekin koko loppureissun nähdä paljon.

Oikaistiin kohti Valvattia. Gepsi sanoi, että edessä on helppokulkuista metsää, mutta olin eri mieltä. Maasto oli ryteikköä, metsäkoneen peuhaamisen jälkiä ja ojia ojien perään. Nauroimme jo jossain vaiheessa, että soiden ojittamista täytyy nyt muistaa vastustaa oikein kunnolla!

IMG_3909 IMG_3911 IMG_3915 IMG_3917 IMG_3935 IMG_3947

Valvatin autiotupa kuitenkin oli kaiken vaivan arvoinen. Se on vanha metsänvartijan tupa, joka on säilytetty entisessä asussaan. Tuvassa oli pönttöuuni ja keittiössä puuhella. Pihalla on myös sauna, liiteri, vessa ja kaivo. Idyllin kruunasi katossa roikkuva himmeli.  Saimme kaikki kosteat varusteet kuivaksi ja itselle hyvät unet 18 kilometrin hiihtämisurakan päälle. Maltoimme lähteä pois vasta puoli yhdentoista aikaan seuraavana aamuna.

IMG_3978 IMG_4003

Valvatista suuntasimme moottorikelkkauralle ja sitä pitkin kohti Lehtosenjärveä. Emme törmänneet yhteenkään kelkkailijaan ja jäljetkin oli vanhat. Keli oli upea! Aurinko lämmitti niin, että välillä tarkeni hiihtää ilman takkia.

Lehtosenjärven kodalla nautittiin lounas ja päästettiin mukana kulkenut kaira vihdoinkin hommiin. Ohjelmassa oli pilkkimistä ja rentoa hengailua. Ajatus oli ollut alunperin jäädä sinne yöksi, mutta uskomattoman hyvä keli ja suksien luisto ajoivat taas hangille.

IMG_4017 IMG_4021 IMG_4022 IMG_4053

Matka jatkui Sääksjärven laavun kautta pitkin soita Nielujärvelle. Matkalla joutsenpari lensi ihan meidän yli todella matalalta. Ahman jälkiä oli paljon. Oiottiin myös vähälumisemmilta paikoilta toisinaan. Homma näytti aika huvittavalta…IMG_4082

IMG_4116Nielujärvi oli omituinen. Se on matala, maksimissaan kaksi metriä syvä. Pajupuskia kasvoi siellä täällä, eikä järveä olisi järveksi erottanut, ellei jää olisi tehnyt hienoja muodostelmia. Rannalla oli lintutorni. Järvi hiihdettiin aivan päähän asti. Sieltä lähti Koirajoki, jonka varrella olevaan laavuun asetuimme yöksi.

IMG_4120 IMG_4127 IMG_4134  IMG_4195IMG_4183

Yöstä tulikin kylmä! Mittari laski miinus yhdeksääntoista asteeseen ja se tarkoitti sitä, että minun makuupussin -3 asteen comfort-arvo antoi aika surkeat unet. Aamulla noustiin sähäkästi laavusta aamutoimiin ja oltiin hyvissä ajoin matkassa.

IMG_4253 IMG_4256 IMG_4275 IMG_4298

Lumikengistä ja peurojen sorkista syntyneet isot montut oli jäätyneet pakkasessa melkoisiksi monttutaipaleiksi. Rajoitusosalla vanhassa metsässä tien kuoppaisuuden kuitenkin korvasi uskomattoman upeat kilpikaarnaiset männyt. Vanhat metsäpalojen jäljet oli hyvin näkyvissä ja valtavia keloja törötti pystyssä paljon! Muutama vuosi sitten samassa paikassa näin viirupöllöjä. Nyt paikka oli täysin hiljainen. Ei näkynyt eikä kuulunut mitään. Pakkasen kovettamaa hankea vasten sukset ja ahkiot pitivät kyllä niin kovaa ääntä, että metsän eläjät osasivat varmasti kaikota tieltämme jo matkojen päässä. Puita olisin voinut tuijottaa loputtomiin. Mietiskelin miten vanhoja isoimmat käkkyräoksaiset jättiläiset olivat, millaisia ihmisiä on metsässä aikoinaan niiden runkoa vasten nojaillut ja mitä eläimiä puuvanhukset ovat oksillaan suojelleet. Tuntui hyvältä jättäytyä hetkeksi yksin puiden keskelle ihastelemaan luontoa. Moinen jylhä männikkö herättää minussa voimakkaita onnen tunteita.

IMG_4312 IMG_4328 IMG_4335 IMG_4338 IMG_4341

Talviahon nuotiopaikalla syötiin lounas. Vanhan metsän jälkeen osuttiin huoltoreitille ja tuoreille moottorikelkan jäljille. Hiihdimme sitä pitkin Pyydyskoskelle ja sieltä Koirajärven jäätä pitkin Koirasalmen rantaan. Rannasta vielä pikamatka kolmen kilometrin päähän autolle. Gps näytti kokonaismatkaksi 58 kilometriä. Huonosti nukutun yön jälkeen viimeinen hiihtopäivä tuntui todella raskaalle, mutta upeat maisemat jätti kaiken hankaluuden alleen.

Vaatteita / Clothes

Ajattelin kirjata tarkemmin mietteitäni mukana olleista vaatteista. Mikä oli hyvää, mikä huonoa, mitä teen ensi kerralla toisin ja mistä en luopuisi enää mistään hinnasta. Kuukausi oli pitkä aika ja vaatteet saivat kunnon testin monessa suhteessa. Joitakin piirteitä tuli arvostettua kovastikin, kuten nyt esimerkiksi keveyttä ja vedenpitävyyttä.

20150827_134625Aloitetaan alta. Mukanani oli kahdet merinovillaiset hipsterit. Toiset oli jalassa ja toiset kuivumassa tai pesua odottamassa. Inhoan liian kireitä alkkareita ja tilasin sellaista kokoa, joka ei kiristä (L). No ei kiristänyt. Hanuri kutistui ja housut lökötti. Ei ole kiva jos alushousut roikkuu. Mutta materiaali oli ihanaa ohuenohutta merinovillaa, joka ei haissut pahalle.
Rintavarustukselle oli myös merinovillainen urheilutoppi ja toisena keinokuituinen. Molempia käytin enkä kumpiakaan pessyt reissun aikana. Topin laitoin aina yöksi tuulettumaan teltan eteisen pyykkinarulle.

IMG_6732 IMG_6731 IMG_6733 IMG_6729

Sukkia oli mukana yllättävän monet. Oli yhdet silkkiset linerit, kahdet merinovillaiset ohuet sukat ja kahdet villasukat. Toiset villasukat oli pelkästään nukkumista varten. Yhdet merinovillasukat kuluivat kantapäistä niin puhki, että olivat jo ihan käyttökelvottomat. Käytin siis joka päivä alla ohuita sukkia ja päällä yksiä samoja villasukkia. Näitä vaellusvillasukkia en pessyt kertaakaan. Ne eivät ihme kyllä haisseet pahalle, mutta olivat toki aika ”jämäkässä” kunnossa reissun päätyttyä… Ylitin joet merinosukat jalassa, ettei kivet luistaneet jalkojen alla.

IMG_7526Öisin oli päälläni merinovillakerrasto. Housut on Devoldin paksut merinopöksyt ja paita oli joku halpa, vähän löysämallinen jostain marketin alennusmyynnistä ostettu (Skifi).  Näitä en käyttänyt muuten kuin teltan sisällä.
Vaeltaessa oli jalassa Fjällrävenin housut (juttua Retkipaikka.fi-sivulla) ja merinovillahuppari. Paita oli mahtava! Se oli ohut, mutta silti se lämmitti kylminä päivinä juuri sopivasti. Päänmukainen huppu oli välillä laitettava hatun alle ja se istui päässä kuin kypärämyssy. Edessä oleva vetoketju oli hyvän pituinen, sitä avaamalla sai helteellä vähän lisää ilmanvaihtoa. Hihoissa oli reiät peukaloille. Ainoa mikä paidassa ihmetytti, oli kyljissä kulkevat kaistaleet eri kangasta. Paita ei haissut muualta, mutta juurikin näiden kaistaleiden kohtiin hien haju alkoi jossain vaiheessa sen verran kertyä, että katsoin parhaaksi pestä paidan. No, onkohan tuo nyt kauhean paha, jos kerran kuussa joutuu pesemään…
Adidaksen T-paita oli helteiden varalle mukana. Se oli tyhmä valinta. Paita oli painava ja liian paksu hellepaidaksi. Joku ohuenohut urheilutoppi olisi ollut parempi vaihtoehto.
Turhaan mukana oli XXL:stä vitosella ostettu ohut fleece. Käytin sitä ainoastaan lakanana makuualustan päällä. Ensi kerralla jätän sen kotiin.

IMG_6968Sateen varalle oli kirppikseltä joskus ostetut paksut kuorihousut, jotka on varmaan tarkoitettu lasketteluun. Ei minkäänlaista hengittävyysominaisuutta. Aivan kamalat kävellä. Sateellakin hiki valui pitkin kinttuja, enkä keksi housuista muuta hyvää sanottavaa, kuin että voin talvella laittaa ne jalkaan kun menen talviverkoille. En muuten!

IMG_7109
Takkina oli toissakeväänä ostamani Haglöfsin LIM-sarjan kuoritakki. Se on ihanan kevyt ja sen voi suorastaan unohtaa päälle. Se pitää sateen ja tuulen ulkopuolella ja hien sisäpuolella. Ei siis mikään urheilutakki, mutta ajoi hienosti asiansa reissussa.
Toinen takki oli Warmpeacen Vikina Jacket, keltainen untuvatakki. Se pakkautuu pieneen pussiin, ei paina mitään (330g) ja lämmittää ihanasti! Yöt se toimi tyynynä, kun tungin sen kangaskassiin. IHANA. Paras takki aikoihin. On ollut joka euron arvoinen.

IMG_0469

IMG_7627Pipona oli polarfleeceä oleva pehmeä kevyt peruspipo. Käytin sitä kolealla ja yöllä. Päivisin oli päässä Fjällrävenin karjapaimenhattu, jonka lierit saa neppareilla sivuille kiinni. Leuan alla oli nauhat, ettei tarvinnu pelätä hatun lentävän tuulen mukaan. Leveä lieri oli ihan superhyvä! Siitä oli iloa hyttyshupun kanssa, verkko ei päässyt naamaan kiinni. Sateella silmälasit ei kastuneet ja auringossa ei häikäissyt. Siis ihan joka keliin sopiva!
Merinovillaiset sormikkaat oli hyvät, käytin niitä parina päivänä.

20150822_171954Vaelluskengillä kuljin joka päivä. Hanwagin tatrat toimivat moitteettomasti. Salomonin maastojuoksukenkiä käytin leirikenkinä. Seuraavalla kerralla hommaan Crocksit. Olen ollut vastarannankiiski ja pitkittänyt niitten hommaamista, koska en vaan tykkää niistä yhtään. Jos löydän jostain kirkkaankeltaiset niin ostan. Oishan ne kevyet ja ihan kivat jokiakin ylittäessä.

Sain Partioaitalta reissulla mukana olleet merinoalusvaatteet, sukat ja hupparin sponsoriapuna. Scandinavian Outdoor Store lahjoitti hatun. Fjällräven antoi housut testiä varten.