Töiden perässä tulee ajettua autolla ja kuunneltua radiota. Eilen hauskuutin itseäni keksimällä Tequilaan uudet sanat.
Mukavaa ja aurinkoista viikonloppua! Ja nyt kaikki laulamaan!!!
Rommi (Vesalan Tequila sävelellä) Lue lisää
Vesa lähti hiihtoreissulle kaksi viikkoa ennen minua, Paistuntureille mennessä napattiin kevätauringon värjäämä mies Kiilopäältä kyytiin. Vesan keväinen Kekkosen reitin vaellus (Kolilta Kiilopäälle) oli tarkkaan suunniteltu ja aikataulutettu, pitkiä päivämatkoja ja kiirettä sisältävä reissu. Hiihtoreissu oli täysin päinvastainen ilman minkäänlaisia reittisuunnitelmia tai aikatauluja. Tarkoitus oli vain nautiskella ja hiihdellä pitkin poikin puistoa. Lue lisää
Team Takkala, eli Jani Tukiainen, Minna ja Vesa Jakosuo (Takkala=nuoskalumi, lumi joka tarttuu)
Huhtikuun ekan viikon perinteinen hiihtovaellus tehtiin taas alkuperäisellä kokoonpanolla ja kohteena oli Paistunturin erämaa. Lue lisää
Olen rikkonut teltan reissussa. Olin ottanut mukaan silloin ihan uuden ultrakevyen (ja ultrakalliin) teltan, joka oli miehen silmäterä. Lue lisää
Nyt tuli herkkua! En ole puuroihmisiä, vaikka miten haluaisinkin. Tein nyt hiihtoreissulle mahdollisimman tujua mysliä, jossa riittää voimaa. Käytin paljon pähkinöitä. Lue lisää
Naiset outdoor meiningeissä
Rasvainen tukka, mitä sitten!
Näin tasa-arvon päivänä aloin vähän pohdiskelemaan naisten asemaa outdoorskenessä. Tuntuu, että nyt on asiat menossa oikeaan suuntaan. Olen asiasta enemmän kuin mielissäni, koska itse olen aina tuntenut voivani tehdä juuri mitä huvittaa, ajattelematta sen kummemmin mikä sukupuoleni on.
Minua on toki tytötelty. On vähätelty mielipiteitäni, ideoitani on ohitettu olankohautuksella. Kun miespuolinen on heti perään esittänyt samat ideat, on ne hyväksytty heti. Joskus on tuntunut, että vaikka suuni miten kävisi, ei sieltä ole kuulunut mitään. Se on ollut erittäin turhauttavaa! Joskus se on hetkeksi lannistanut, mutta olen jo kauan aikaa sitten päättänyt olla antamatta kenenkään lytätä minua maanrakoon.
Hame kuitenkin! Kuvan otti Kea Creutz
Miksi naiset ovat jääneet taka-alalle? Ja mitä nyt on tapahtunut?
Vaeltaminen ja retkeily on ollut miesvaltainen harrastus, sitä ei voi kieltää. Siihen on liitetty metsästys ja kalastus, jotka ovat olleet myös miesvaltaisia lajeja.
Naiset ovat ehkä vähän arkailleet lähteä reissuille. On luultu, että vaelluksilla täytyy kulkea hurjia matkoja. Miehet ovat hoitaneet eräilyssä kaikki ”vaativat” askareet ja he jostain syystä ovat olleet oikeutetumpia omaan aikaan, poissa arjesta ja rutiineista. Ehkä tarpeeksi kauas menneeseen mentäessä miesten reissut ovat olleetkin ravinnonhankintamatkoja ja jokin alkukantainen tarve tehdä näitä miehisiä riittiretkiä on jäänyt vähän kesympänä näihin päiviin asti. Naiset jäivät kotiin huolehtimaan jälkikasvusta.
Ajat ovat muuttuneet. Enää ei ole erikoista, että mies hoitaa kotona lapsia ja nainen luo uraa. Ei myöskään pidetä mahdottomana asiana sitä, että nainen haluaa olla erossa rutiineista ja arjesta. Naiset eivät mieti mitä voivat tehdä ja mitä eivät, vaan miettivät ennemminkin mitä haluavat tehdä. Naisia ei enää aliarvioida, päinvastoin. Uskon, että tasa-arvon aika on täällä.
Missä mennään?
Olen viemässä elokuussa melkein 60 ihmistä vaeltamaan. Heistä miehiä on kolme. KOLME! Naiset ovat ottamassa ulkoilmaelämää rytinällä haltuun. En voisi olla enempää mielissäni. Naiset kaipaavat luontoa, omaa aikaa ja sitä, ettei tarvitse ottaa vastuuta muista kuin itsestään. Naiset haluavat olla yksilöitä, joiden sukupuoli ei tee heistä automaattisesti heikompia. Naiset eivät häpeile kysyä neuvoja, he ovat avoimia ottamaan ohjausta vastaan. Naisten luontainen organisointikyky ja kokonaiskuvan kartoitus ovat hyviä ominaisuuksia nimenomaan retkeilyn ja vaelluksen harrastamiseen. Olen myös sitä mieltä, että naiset osaavat loistavasti asettua kanssavaeltajan kenkiin, huolehtivat, että kaikilla on kaikki hyvin.
Kala tarttuu myös naisen koukkuun.
Mitä hyötyä siitä on?
Suomessa puhutaan paljon siitä, että naiset eivät hakeudu johtotehtäviin tarpeeksi. En usko olevani ihan täysin hakoteillä, jos ennustan tämänkin olevan murroksessa viimeistään muutaman vuoden kuluttua. Ainakin itselleni vaellus harrastuksena on antanut paljon. Olen itsevarmempi. Kun vaeltaessa huomaan pärjääväni tilanteessa kuin tilanteessa, saan varmuutta myös muihin työhommiin. En pelkää tarttua haasteisiin. Olen oppinut näkemään pienet palaset omina erillisinä osioinaan, mutta tiedän, miten niistä syntyy hieno kokonaisuus. Mikään idea ei tunnu mahdottomalta, ei edes sellainen, jonka toteutus vaatii paljon työtä ja uuden oppimista. Koska sitä retkeily on; jatkuvaa uuden oppimista! Olosuhteiden vaihtuessa kaikki muuttuu. Eri varusteilla sama reitti on täysin uusi kokemus.
Vaeltaminen ja koko outdoorelämä voi parhaimmillaan antaa elämään aivan uusia eväitä. Se voi tehdä hiljaisesta taka-alan puurtajasta kirkkaan johtotähden tai opettaa itseään esiin nostavalle nöyryyttä. Luonto opettaa, että hiljaa hyvä tulee. Kyynärpäätaktiikka ei auta, vaan kaikki osa-alueet on oltava kunnossa.
Itselleni on ihan sama, kumpaa sukupuolta kukin on. Kaikki erilaisia, mutta luonnossa tasa-arvoisia. Toivottavasti sen myötä myös muuallakin. Olen saanut lukemattoman määrän viestejä naisilta, jotka ovat kertoneet minun inspiroineen heitä ja antaneen rohkeutta omien haaveiden toteuttamiseen. Välillä olen lukenut viestejä tippa linssissä. Jos innostan yhdenkin naisen löytämään rohkeutta lähteä etsimään itseään vaeltamalla, olen maailman onnekkain ihminen. Koen silloin saavani parhaan mahdollisen palkinnon siitä, mitä teen.
Kiitos naisista laulaa myös Samae Koskinen.
Blogijuttuja, Liebster Award
Olen huono näissä, mutta yritän. Minun blogiani kehuttiin ja haluan sen vuoksi vastata samalla mitalla. Sain kunnian blogista nimeltä Fangirl Quest, käykää katsomassa! Olen seurannut ja huokaillut ihastuksesta blogin kirjoittajien Tiian ja Satun touhuja jo vuosia. Vaikka kiinnostuksen kohteemme hieman eroavat toisistaan, on meillä molemmilla kuitenkin yhteistä ainakin upeat luontokohteet ja voimakas ihailu niiden kauneutta kohtaan.
Vastaan nyt minulle esitettyihin kysymyksiin.
- Miten minusta tuli matkabloggaaja. -Aika sattumalta. Aloin kirjoittaa blogia joskus 9 vuotta sitten, mutta kun aloin enemmän liikkua luonnossa, aloin kirjoittaa enemmän siitä. Kuukausi yksin erämaassa blogi ei ole kovin vanha, mutta se on minulle tärkeä. Se alkoi, kun olin käynyt kuukauden yksinvaelluksella ja halusin tarinoilleni ihan oman paikan.
2. Mikä on parasta bloggaamisessa? -Kirjoittaminen! Olen tykännyt siitä aina. Tykkään laittaa tuntoni sanoiksi, innostaa muitakin lähtemään ja tekemään. Olen myös saanut niin paljon palautetta, joka on saanut välillä tuntemaan kuin roska olisi menossa silmään.
3. Huonointa bloggaamisessa? -Joskus on tullut tunne, että pitääkö minun kirjoittaa säännöllisemmin ja enemmän. Mutta olen tullut siihen tulokseen, että jos minulla ei ole mitään kerrottavaa, en ala väkisin tikusta asiaa keksimään. Haluaisin osata paremmin monia asioita, kuten kuvankäsittelyä, hallita näitä kaikkia atk-juttuja. Olen enemmän käytännön tekijä, haluan kirjoittaa retkien takia enkä retkeillä juttujen takia.
4. Paras kätevä reissuvinkki? -Älä ahnehdi. (Enkä nyt puhu kuvan kurkusta, joka on paras mahdollinen melontareissujen eväs!)
5. Kohde, joka on aliarvostettu, mutta joka on ollut todella hieno? -Erään joen mutka tuntureiden juurella Paistunturin erämaassa. Ei sinne ole polkuakaan. Paikka oli kaunis, koin voimakkaan tunteen, että olen perillä.
6. Valitse joku reissukuva, johon liittyy hyvä tarina ja kerro se.
Tämä kuva on otettu itselaukaisimella ensimmäisellä pitkällä vaelluksella. Olin joutunut muuttamaan suunnitelmia, olisi pitänyt harmittaakin, mutta voiko olla allapäin tällaisessa paikassa? Edessä näkyi Tenon ja Vetsijoen risteys, istuin Barsi tunturin huipulla ja mietin, että ehtisin vielä tien varteen ennen iltaa. Jäinkin siihen. Teltalle löytyi tasainen paikka ja aurinko paistoi. Makasin auringossa alusvaatteisillani, ihailin maisemaa ja mietin seuraavaa päivää. Postissa odotti täydennyspaketti, kylillä pitsa ja kylmä lonkero. En olisi silti halunnut ihmisten ilmoille, olin nauttinut yksin olemisesta niin paljon. Annoin itselleni päivän aikaa sopeutua ajatukseen, että maailmassa on muitakin kuin minä ja tunturit.
7. Yksi ohje sille, joka harkitsee matkablogin aloittamista. -Ole aito! Matkusta matkojen, älä bloggaamisen takia. Etsi ainakin joku ihan oma kulma tarttua asioihin.
8. Pelottava kokemus, jota et ikinä unohda? -Erttetvarrin poroaidalla suopöllön kanssa kohtaaminen. Se kaarteli telttani ja minun yläpuolella, istui sitten hetkeksi aidalle minua vastapäätä. Pöllön tuijotus meni takaraivostani läpi. Kun pöllö lähti, näin kaukana karhun tai ahman, en ollut varma kumpi se oli. Pian pöllö tuli takaisin. Se kiersi aikansa rinkiä yläpuolellani, teki sitten syöksyn suoraan kohti! Heittäydyin teltan absidiin, vedin oven kiinni ja join aperitiivipullosta pitkiä kulauksia. Minulla oli tunne, että henget ovat ottaneet eläinten muodon ja halusivat häätää minut pois. Ajattelin, että jos karhu raatelee minut ja pöllö nokkii vielä silmätkin päästä, on minun mukavampi olla pienesti päissäni. Aamulla lähdin vähin äänin paikalta ja söin aamiaisenkin vasta monta kilometriä myöhemmin…
9. Kaunis matkamuisto, jonka haluat jakaa muille? -Jokaisella reissulla olen kokenut jotain hienoa ja kaunista. Joskus reissu on ollut lyhyt, johonkin ihan lähelle. Yksi ihana muisto on viime talvelta. Olin ollut alamaissa ja yhtäkkiä alkoi sataa lunta tiskirätin kokoisilla hiutaleilla. Koko maailma muuttui hetkessä valkoiseksi. Laitoin kuulokkeisiin soimaan Detektivbyrån musiikkia ja lähdin kävelemään läheiseen vanhaan kuusikkoon. Tunsin olevani pieni lapsi, joka seikkailee sellaisen matkamuisto hiutalepallon sisällä. Pyydystin kielellä lumihiutaleita. Alakulo jäi metsään. Musiikki teki pienestä luontoretkestä matkan lapsuuteen, jossa ei ollut huolia, vain pelkkää iloa.
10. Missä näet itsesi viiden vuoden kuluttua? -Uusissa seikkailuissa! Silloin lapseni ovat jo isoja, voin toteuttaa suurimman haaveeni. Aion viettää kokonaisen vuoden luonnossa, seuraan vuodenkierron paraatipaikalta jossain pohjoisessa. Teltta on kotini ja kirjoitan ylös kaiken kokemani ja näkemäni. Haaveilen myös siitä, että omistan reissupakun, mutta en kotia. Tienaan leipäni luonnosta, vien edelleen ihmisiä luontoon ja kirjoitan kokemuksistani. Haluaisin myös olla osana luontomatkailun kehittämistä, olla ottamassa ensiaskeleita kaikissa uusissa kuvioissa. Olen löytänyt keinon auttaa luontoa säilymään ja luontoyhteyden kadottaneita ihmisiä löytämään yhteyden uudelleen.
Kaikki hienot minulle tutut blogit olikin jo aikalailla saaneet kunnian, joten tässä vain muutama lisää. Ja nekin ovat retkeily- tai vaellusaiheisia:
Heidät kaikki tunnen henkilökohtaisesti. Olen viettänyt heidän kanssaan hetkiä luonnossa. Heiltä haluan kysyä samat asiat, mitä minultakin kysyttiin.
Nainen
Mitä minulle merkitsee se, että olen nainen? En tiedä helppoa vastausta.
Minulle ei koskaan sanottu, etten voisi tehdä jotain, koska olen nainen.
Ehkä siksi olen mikä olen.
Vaellussauvat – luottokamat
Vaellan sauvojen kanssa monesta syystä. En tiedä miten asiat vartaloni kuoren sisään on aseteltu, mutta kun selässäni on rinkka, ei veri meinaa käsissä kiertää. Ja koska en varsinaisesti harrasta grammanviilausta, kertyy rinkkaan usein painoa paljon. Paljolla tarkoitan 25 kiloa, plus miinus 3. Ja mitä hevimpi lasti on selässä, sen kylmemmät sormet minulla on ilman sauvoja. (Ja nyt en kaipaa saarnaa siitä, miksi kannan niin paljon tavaraa mukana. Olen vain ihan tolkuttoman vahva, ha haa!)
Sauvojen kanssa vaeltaessa veri kiertää, eikä käteni roiku toimettimana.
Sauvoista saan hyvin lisäapua rinteitä noustessa ja alamäissä polveni pääsevät vähemmällä, kun sauvat ottavat osan kuormasta kantaakseen.
Sauvojen varaan on ihana taivuttaa ylävartalo lepäämään. Niihin voi nojailla, kuten työmies lapion varteen. Sauvat saa myös viriteltyä maastoon telineeksi, jossa voin kuivattaa kosteita vaatteita tai varusteita. Haaveilen myös vaellussauvoihin kiinnitettävästä lisäosasta, jolloin sauvat toimivat kamerajalkana.
Omat sauvani sain Partioaitasta kaksi vuotta sitten, kun olin valmistautumassa kuukauden yksinvaellukselleni. Suorastaan järkytyin sauvojen keveydestä, niiden olemassaolon voi melkein unohtaa, vaikka käveleekin ne käsissään. Sauvat painavat 365 grammaa pari.
Hiilikuituiset sauvat taittuvat kolmeen osaan. Ne voi säätää ensin haluamansa mittaisiksi, kasata uudelleen ja uudelleen vain yhtä nappia painamalla. Sauvojen kuljettaminen on helppoa, ne ovat kasattuna vain 40 cm pitkät.
Sauvani ovat olleet kaksi vuotta käytössä ja niillä on vaellettu reilut 2000 kilometriä. Ovat siis olleet kovassa käytössä… Uudet kärkiosat tilattiin nyt Shelbyltä ja vaihdettiin, koska toinen kärki katkesi miehen 1200 kilometrin vaelluksella. Uudet kärjet/sommat maksoivat 4 euroa, joten korjaaminen kannatti. Muuten sauvoissa ei ole ilmennyt mitään sanottavaa kulahtamista.
Olen ollut sauvoihin todella tyytyväinen. Ne ovat keveyteensä nähden todella tukevat. Ainoastaan kovissa virtapaikoissa tuntuu siltä, että joen ylittämiseen kaipaisi järeämpää sauvaa; hiilikuitusauva alkaa väpättämään virrassa.
Jokien ylityksiä varten olen laittanut toiseen sauvaan teipillä merkit vaelluskengän varren kohtaan ja polven korkeudelle. Saan tutkittua ylitettävän veden korkeutta helposti ilman arvailuja. Tämän superhyvän vinkin sain kerran vaelluksella vastaantulleelta kävelijältä, kiitos siitä!
Sauvat olen saanut sponsoriapuna vaellukselle, mutta tämä ei ole kaupallista yhteistyötä. Ostaisin samanlaiset heti, jos nuo joskus menevät rikki. Katsotaan ensin montako tuhatta kilometriä ne vielä jaksavat kulkea…
Sauvoja myy ainakin Partioaitta hintaan 159€.
Vaellushousut – luottovaruste
Ylivoimaisesti ja ehdottomasti suurin suosikkini vaellusvaatteista kautta aikojen on Keb housut. Olen aiemminkin käyttänyt Fjällrävenin housuja, mutta Kebit jalkaan laitettuani olen tuntenut oloni mukavaksi niin vaelluksilla kuin arjessakin. Ja arjella tarkoitan kaikkea muuta kuin metsässä oleskelua.
Pidän Kebeissä monesta asiasta. Parasta on ehkä kuitenkin joustavuus. Olen aikamoinen kyyköttelijä. Tykkään olla kyykyssä, istua jalat koukussa, istua jalkojen päällä, risti-istunnassa, milloin mitenkin. Kebit antavat tähän mahdollisuuden ilman työmiehen vaon vilkkumista tai tunnetta, ettei veri kierrä.
Pidän myös housujen sivuissa olevista tuuletusaukoista. Välillä tulee kuuma ja Kebeissä saa säären ja reiden kohdalta lahkeet ”auki”. Tuuletus toimii, eikä tarvitse alkaa katkomaan lahkeita tai vaihtamaan shortseja. Ja jos kulkee risukossa tai varvikossa, suojaa lahkeet kuitenkin ihoa riittävästi, vaikka tuuletusräppänät rehottavatkin auki. Joskus unohdan ne auki ja kuljeskelen ihmisten ilmoilla vähän omituisen näköisenä. Pitäisi varmaan opetella joku muistisääntö; avaimet, rahapussi, vetoketjut…
Kebeissä yksi hyvä ominaisuus on myös taskujen sijoittelu. Kännykkä mahtuu reisitaskuun, eikä se jää reiden sivulle, jolloin kyykötys ja istuminen vaikeutuu. Taskuihin mahtuu yllättävän paljon tavaraa. Reissuilla minulla on yleensä toisessa paketti nessuja tai vessapaperia ja toisessa puhelin ja karttatuloste. Olen myös kerännyt taskuihin kiviä rannalta, niitä mahtuu yllättävän paljon…
Ennen pidempiä reissuja vahaan G1000 kohdat kunnolla vedenpitäviksi. Stretch kohdat hengittävät, joten vahaa voi laittaa reilulla kädellä. Housut eivät myöskään likaannu niin helposti, kun ne on vahattu huolella. Takapuoli ja polvet erityisesti tulee aina vahattua paksusti, koska ne likaantuvat herkimmin.
Kebeissä on paljon värivaihtoehtoja, mutta punaisesta on tullut minulle jo normi. Vuoden miltei päivittäisen käytön jälkeen olen jopa harkinnut, että hommaisin toiset samanlaiset ja samanväriset. Voisin käyttää toisia erällä ja toisia muuna aikana. Tällöin ei tarvitsisi pestä housuja niin usein ja vaha säilyisi pinnassa kauemmin..
Vuoden käytön aikana en ole huomannut housuissa mitään vikoja tai kulumia. Väri toki haalistuu ajan saatossa, etenkin jos pesee paljon. Olen yrittänyt pestä mahdollisimman harvoin muutenkin ulkoiluvaatteita, harrastan tuulettamista ja pelkkien likaisten kohtien pesua.
Painoni sahaa vaellusten aikana/johdosta plus miinus viisi kiloa. Välillä housut ovat ”täynnä” ja välillä vähän tyhjempänä. Stretchin ansiosta sekään ei haittaa. Kunhan ostovaiheessa pitää huolen, ettei osta mitään tavoitehousuja tai muuten vaan liian pieniä, niin housut ovat erittäin mukavat jalassa.
Olen käyttänyt housuja paljon läpi vuoden, ne eivät mielestäni ole pelkät kesähousut. Kun alle mahtuu merinopitkikset, lämpöä voi säädellä. Hiihtäessä joustokohdat hoitavat ilmastoinnin. Kovin kipakassa pakkasessa niistä kyllä tulee kylmä läpi, joten ei ehkä ihan kovilla pakkasilla mikään ykkösvalinta ulkoiluun.
Kuva:Heikki Sulander
Pidän siitä, että ihmisestä näkee päälle mikä hänen elämässään on tärkeää. Retkeily on onneksi sen verran kovassa suosiossa, ettei ihan hulluna pidetä, vaikka vaellushousut jalassa pitää luentoja ja liikkuu mitä erilaisemmissa tapahtumissa. Mukavuus, käytännöllisyys ja tyylikkyys yhdistyvät näissä housuissa mielestäni täydellisesti!
Pakkaspäivän kanakeitto
Hiihtoreissulla oli mahtava tilaisuus kokkailla oikein kunnolla, kun ahkiossa kulki mukana kaikki tarpeellinen. Otimme mukaan kätevän kaksi kaasupoltinta omaavan Primuksen keittimen, joten ruuan sai sähäkästi valmiiksi.
Esivalmisteluja tein kotona reippaasti. Kiristyvässä pakkasessa ei ole mukavaa alkaa palelevin sormin pilkkomaan, joten silppusin kaikki juurekset valmiiksi ja paistoin ja maustoin kanasuikaleet. Leivoin myös porkkanarieskoja.
Porkkanat, sipulit, purjot ja suippopaprikat (mielestäni täydellinen kasviskombo, joka sopii ihan kaikkeen) suikaloin aika ohuiksi, että kypsyvät nopeammin. tämä säästää kaasua ja nuotiolla kokkaillessa puita. Kasvikset laitoin kolmen litran Tuplis-pussiin.
Kanasuikaleet maustoin kurkumalla, currylla, suolalla ja mustapippurilla. Roiskautin joukkoon vähän cayennepippuriakin, koska pakkasella tulinen ruoka lämmittää ihanasti. Kanat pakkasin puolen litran Tuplikseen.
Rieskat kulkivat mukana kätevässä Vetsku-pussissa, joka on helppo avata ja sulkea vaikka rukkaset kädessä.
Ensimmäisenä lorautin kattilaan oliiviöljyä, jonka päälle heitin kasvikset. Hämmentelin niitä jonkun aikaa, lisäsin pienen tilkan vettä ja jatkoin hämmentelyä. Kuskaan talvella kuumaa vettä termarissa myös ruuanlaittoa varten. Se säästää kaasua, kun ei tarvitse ihan kylmää vettä alkaa keittämään.
Kun kasvikset ovat vähän ”vajuneet” hämmennellessä, on aika laittaa sekaan voimakkaasti maustetut kanat. Niistä mausteet sekoittuvat koko keittoon.
Kun kanat on sekoiteltu keittoon, voi vettä lisätä sen verran, että ainekset peittyvät. Sitten vaan annetaan porista.
Keiton kiehuessa lämmitin rieskoja paistinpannulla.
Kun porkkanat tuntuivat pehmenneen, kaadoin joukkoon purkillisen kookoskermaa. Ripottelin vielä vähän suolaa ja pippuria ennen viimeisiä hämmentelyjä.
Keltainen ja vähän tulinen keitto toi mukavasti lämpöä kipakkana pakkaspäivänä. Kunnon annosten jälkeen jaksoi hiihdellä vähän lisää.
Eskimon Tuplis pussit ovat vahvempia kuin perus pussit ja niissä on kaksinkertainen sulku. Ainekset säilyvät hyvin pussin sisällä. Pakkaan niihin vaelluksilla ruuat, puhelimen, varavirtapankin, kameran akut, tulitikut ynnämuut. Pesen pussit yhä uudelleen ja uudelleen. Lyhyemmillä ruokaretkillä kaikki kulkee Tupliksissa kätevästi.
Vetskut ovat taas käteviä, kun pussia tarvitsee avata ja sulkea usein. Erityisesti tykkään niistä talvivaelluksilla, kun pikkupurtavaa on saatava helposti vaikka hanskat kädessä. Likaiset astiat laitan päiväretkillä yleensä Vetskuun ja tiskaan vasta kotona. Kätevää!
Kanakeitto kolmelle
- 1 iso sipuli
- 20 cm pätkä purjoa
- 3 porkkanaa (itse suosin kotimaisia multaporkkanoita, niissä on parhaiten makua)
- 1 suippopaprika
- maustamattomia kanasuikaleita
- oliiviöljyä
- kookoskermaa 2 dl
- vettä noin 0,7 litraa – 1 litra
- kanojen maustamiseen: kurkuma, cayennepippuri, mustapippuri, curry, suola
- suolaa + pippuria
Juttu on tehty yhteistyössä Eskimon kanssa.
Primuksen Onja keitin on lainassa kuvausta varten.
Kuukausi yksin erämaassa 
Viimeisimmät kommentit