Kuukausi yksin erämaassa

Heinäkuusta oli varattu 10 päivää perhelomalle ja kohteeksi valikoitui Kaldoaivi. Tyttö sai houkuttelevamman lomatarjouksen kummitädiltään, joten pienen harkinnan jälkeen meni Ruotsiin heidän mukaansa ja pohjoiseen lähdettiin miehen, pojan ja koiran kanssa. Ihan hyvä se on teinienkin viettää välillä aikaa toisistaan erossa. Takapenkki täyttyi suden kokoisen koiran ansiosta ilman yhtä lastakin.

Lue lisää

Vesa on nyt kesän ajan kävellyt erilaisissa olosuhteissa varrettomilla vaelluskengillä. Tässä jutussa seuraa raporttia siitä, miltä kengät ovat tuntuneet käytössä. Kyseessä on siis Lundhagsin Omni-sarjan kenkämalli Bjerg MS Low. Lue lisää

Aloin miettimään omaa telttailuhistoriaani ja tajusin, ettei tämä minulle mikään uusi innostus ole. Käytännössä nukuin kaikki kesälomat teltassa nuorena tyttönä.

Ensimmäinen kesätyöni oli huoltoasemalla. Olin 11 vuotias ja palkkani oli 11 markkaa tunnilta. Ollessani 12 palkka nousi 12 markkaan. Työmatka oli 5 kilometriä ja poljin sen fillarilla. Ensimmäisen kesän palkat säästin telttaan. Se oli kallis, ihan hirvitti ostaa. Haltin kupoliteltta, maastokuvioinen. Lue lisää

Seitsemäs kerta Venäjällä melomassa on nyt takana. Ihan ensimmäinen kerta oli eräopasopiskelujen aikaan Vuoksella, sen jälkeen reissut ovat suuntautuneet Laatokalle. Nyt palasimme taas Vuoksen vesistöön. Lähdimme melomaan juuri samasta paikasta, johon tuon ensimmäisen melontavaelluksen päätimme.

Lue lisää

Uskomaton kaksipäiväinen se oli! Olin Keski-Suomen haastejoukkueen johtaja, mukana tiimissä oli mieheni Vesan lisäksi Keski-Suomen yrittäjien puheenjohtaja Sanna-Mari Hynninen puolisoineen. Joukkueemme toimi hyvin yhteen, mutta kilpailun voittoon emme yltäneet. Hävisimme täpärästi Retkipaikan porukalle. Lue lisää

Tässä tulee vihdoinkin reissukuvaus Vesan pitkästä yksinvaelluksesta. 1100 kilometriä Kolilta Kiilopäälle Kekkosen reittiä pitkin tapahtui vuonna 2016. Aloituspäivä oli huhtikuun 18. Moni epäili onnistuuko vaellus tuohon aikaan, mutta aikainen kevät oli suosiollinen ja lumi ei aiheuttanut suuria vaikeuksia. Kevään etenemistä pääsi seuraamaan koko reissun ajan. Lue lisää

Minut pyydettiin mukaan ihan mielettömän jännään kisaan, enkä voinut kieltäytyä! Amazing Race on varmasti monille tuttu. Itse seurasin sitä joskus silmä kovana telkkarin äärellä. Nyt samaan henkeen järjestetään joukkuekisailu, jossa 24 tunnin ajan seikkaillaan keskisuomalaisissa kohteissa. Wo hou!

Lue lisää

Olen huono oppimaan teknisten vempeleiden käyttämistä. Tämä kuitenkin onnistui, osittain ainakin. Olin käyttänyt Garminin käsi gps:ää aiemminkin, minulla on Garmin 64s ollut jo pari vuotta, joten käyttäminen oli melko samanlaista joitakin asioita lukuunottamatta. Lue lisää

Paljonkin ja sitten ei mitään. Välillä päässä pyörii karuselli, jonka kyydistä ei niinkään välitä. Vaihtelevaa, pilvipoutaa, tuulista ja taas tyventä. Lue lisää

Keksin varmaan kolme päivää aikaisemmin, että viettäisin kuukauden hiihtoreissuni viimeisen viikon Vesan vetämällä vaelluksella Kekkosen kansallispuistossa. Halusin olla hännillä hiihtämässä ja olla vähän sellaisena sivusta seuraajana. Olen iloinen että lähdin. Vaellus oli kokonaisuudessaan hieno, maisemineen, ihmisineen ja kokemuksineen. Lue lisää

Kyllä. Minulle tuli ikävä seuraa, rakkaita ihmisiä ympärille. Yksin viettämäni aika oli opettavaisin kokemus tähänastisessa elämässäni monessakin suhteessa. Tajusin pärjääväni, selviytyväni monenlaisessa kelissä, huomasin missä asioissa on hyvä luovuttaa ja missä taas ei. Ihana reissu, vaikka vastatuultakin oli. Lue lisää

Retkeilyvarusteiden tuoteselosteita lukemalla en tiedä muuta kuin pintaraapaisun. Tulen vain janoiseksi. Haluan itse kokeilla, tietää omalla kokemuksella miten mikäkin varuste toimii erilaisissa maastoissa, olosuhteissa, vuodenaikoina. Lue lisää