Kuukausi yksin erämaassa

Tiivistän tähän juttuun ohjeita vastuulliseen retkeilyyn ja vaeltamiseen liittyen. Retkeilijöiden määrä on kasvanut viimeaikoina PALJON ja joukossa on myös niitä, jotka eivät välttämättä tiedä kuinka toimia oikein.

Lue lisää

Tuntureilla tuli käytyä

Elokuu meni vaeltaessa. Vedin kolme reissua asiakkaille pohjoisen erämaissa ja yhden viikon pidin lomaa. Todella kiireisen kesän jälkeen tuntui välillä melkein huvimatkalta koko kuukausi.

Ensin vein porukkaa Muotkatunturin erämaahan, sitten Kaldoaiviin. Muotkalla kohtasimme kaksi ihmistä, Kaldoaivissa ei ketään.

Noiden viikkojen jälkeen pidin lomaa. Tapasin vanhoja ystäviä ja sain uusia. Makasin pari yöseutua yksin pakun perässä salaisessa piilopaikassa enkä tehnyt pilvitaivaan tuijottelua suurempaa. En edes pukenut. Teki hyvää, enkä harmittele, että olisin voinut käyttää tuon ajan tehokkaammin. Joskus lepo on järkevintä.

Viimeinen pohjoisen viikko meni Paistunturin erämaassa. Kaikki isot tunturit huiputettiin, ihailtiin auringonnousuja ja – laskuja, naurettiin ja nautittiin. Guivi huiputettiin erämaan kautta, huipulta näimme parin kilometrin päässä kävelevän kaksi ihmistä.

Olimme omassa erämaakuplassa, koko naislauma. Kelit helli; elokuun viimeisinä päivinä uskalsi heittää vaatteet joenpenkalle ja pulahtaa viileään veteen.

Tuntureita silmänkantamattomiin, ruska aluillaan, kunto kohonnut sellaiseksi, ettei rinkka tuntunut selässä miltään, aamuiset usvaverhot jokilaaksoissa. Tuntui pahalta lähteä pois.

Kotimatka oli vaikea. Vaikka olikin jo ikävää koiraa, lapsia ja miestä, tuntui vaikealta jättää tuo kaikki taakse. Jotenkin se on vaikeampaa vuosi vuodelta, luopua siitä tunteesta tuntureilla, että on turvassa. Siltä minusta tuntuu, kun näen koskematonta erämaata silmieni edessä.

Takaisin tunturiin

Vointi on kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Siis sitä huimailuhommaa. Olen paiskinut töitä Isojärvellä, toivonut helteiden loppumista ja nukkunut yöt kuin kivi pimeän kaivon pohjalla. On ollut kiire. Kuivuri on hurissut keittiössä. Pakkaaminen jää viimetinkaan.

Lue lisää

Vaeltamisen keventämisestä

Oma terveydentila ja paniikki vaeltamiseen kykenemisestä laittoi minut hetkeksi miettimään varusteiden keventämistä. Olen ruumiilliseen työhön tehty. Molemmat vanhempani ovat maalaistaloista, niin minäkin. En ole koskaan oikein ymmärtänyt miksi jokainen säästetty askel ja kantamaton kilo olisi jollain tapaa hyvä asia.

Lue lisää

Tämä kevät ja alkukesä on olleet erilaisia kuin aiemmat. On ollut uutta tekemistä, uuden oppimista, mutta myös vähemmän metsäöitä kuin aiemmin. Kiire on ollut iso osa arkea.

Vielä talvella suunnittelin pakun tuunaamista reissuautoksi. Kesä menisi retkeillessä ja nauttiessa maisemista. Keväällä hyppäsimme kuitenkin Isojärvelle yrittäjiksi, joten paku vaihtui retkiautosta tavaroidenkuljetusautoksi, pakun rakentelu vaihtui leipomispuuhiin ja Heretyn palveluiden suunnittelemiseen.

fbthdr

Pakusta on tuunattu vasta kuljettajan osastoa.

Lue lisää

On ihanaa olla Heretyssä töissä. Ihan kuin olisi ikioma kansallispuisto. Kamala kiire on ollut koko toukokuun, on meinannut vähän stressiäkin pukata, mutta onhan tuo linnunlaulu ja puisto aika rentouttava työympäristö…

Viime viikolla saatiin kutsu osallistumaan ohjattuun hyvinvointiretkeen. Lähtö oli kuudelta, juuri kun kahvila meni kiinni. Vähän väsytti, eikä oikein tehnyt mieli lähteä, mutta mentiin silti. Ja hyvä kun mentiin! Lue lisää

Kävin keskustelun työssäoppijan kanssa, joka on elänyt puolet minun elämästäni. 22. Nuori minuun verrattuna, mutta hyvinkin hereillä ja tietoinen tästä maailmasta. Hän halusi kuulla asioita ensimmäisestä pitkästä vaelluksestani. Asioita, joita en ole hetkeen miettinyt. Lue lisää

On pakko hehkuttaa! Oli niin hieno vaellus Urho Kekkosen kansallispuistossa (taas kerran), ettei meinaa ajatukset pysyä arjessa ensinkään.

Vaellusporukka

Avotunturit ja aurinko hellivät ensimmäisenä hiihtopäivänä!

Lue lisää

Olen tehnyt monenlaisia hommia elämäni aikana. Ehkä etsin omaa unelmatyötäni poissulkemismenetelmällä, en tiedä. Ainakin yhden olen huomannut; sovin paremmin itsenäiseksi yrittäjäksi, kuin yhdeksästä viiteen puurtajaksi. Lue lisää

Yhä useammin huomaan toppuuttelevani ihmisiä, jotka haluavat ensimmäiselle vaellukselle ilman edes yhden yön maastoreissukokemusta. Yritän olla kannustava, mutta samalla tuntuu, että torppaan harrastuksensa alussa olevan haaveet eeppisestä reissusta. Lue lisää

Tänään tuli mieleen se vanha lasten rallatus, missä kierrellään ympäri maailmaa leipää ja piimää laukussa. Jos mua hiukkasen onnistaa, niin uuden ystävän saan, siinä lauletaan.

IMG_20190222_163912_301

Kerjuulla. Kuvasi Annukka.

IMG-20190222-WA0007

Pakkohan sille oli antaa. Kuvasi Annukka.

On aika hassua, miten innoissaan aikuinen ihminen on pieneltä kuulostavasta asiasta. Tutustuin instagramin kautta hirveän mukavaan ihmiseen ja tänään me retkeiltiin yhdessä tuntikausia. Instagramin kautta. Some ei ole läpeensä paha asia!

Aikuisuus (kai tämä sitä on) on jotenkin hankalaa aikaa solmia uusia ystävyyssuhteita. Toisaalta helppo, mutta jotenkin kaikilla on jo ne omat kuviot. Sitä miettii onko liian tungetteleva, voiko sanoa jotain, kysyä omaan tyyliinsä aika suoria kysymyksiä. Kehtaako ehdottaa, että mennään pian uudestaan, kun oli niin mukavaa. Ja kun on jo niin vanha, ei oikein osaa olla muunlainen kuin se, mikä on jo.

Tänään kuitenkin hiihdeltiin Ruotsinsuolla. Hanki kantoi, Mosku veti ja kerjäsi kahvitauolla herkkuja. Lammen jää mourusi. Käytiin vielä ihmettelemässä Synninlukon jäämuodostelmia. Molemmat paikat on Jämsässä.

LRM_EXPORT_516393674646776_20190222_160317599

Mosku ei suotta vierasta. Ihastus oli molemminpuolista. Mosku näyttää kuulemma kuvissa pienemmältä kuin livenä!

Paljon nauratti tänään, tuntui kuin ois tunnettu kauemminkin.

”Nähdään taas instassa!”

Mietin tänään, että tekisi mieli kirjoittaa välillä muustakin kuin vaelluksista. Sitten mietin, ettei teitä kiinnosta. Sitten mietin, miksi kirjoitan koko blogia. Tämä on minulle harrastus, työt on erikseen. En minä muidenkaan tekemisieni kiinnostavuutta halua vieraille selitellä.

Olen tainnut ottaa koko blogin liian vakavasti. Haluan palauttaa tämän takaisin siihen vanhaan kunnon päiväkirjamaisuuteen, jollaisena ensimmäisen blogini aloitin vuonna 2008. Se kertoi elämästä kaikkine iloineen ja suruineen.

Joten jatkossa tämä blogi sisältää vähän monipuolisemmin otteita elämästäni. Lue lisää